lauantai 23. toukokuuta 2015

Heleää helluntain aattoa!

Eilen olikin ihan kesäinen päivä. Aamupäivästä kylvin siemeniä kasvimaalle. Hernettä, salaatteja, mangoldia ja kukkia; maloppia, kirjopäivänkakkaraa, kehäkukkaa, unikoita, kaikenlaista muuta kuin juurikasveja.Vaikka kyllä olisi niitäkin tehnyt mieli laittaa, on noita perunan itusia niin paljon.



Pelargoneille vaihdoin isommat astiat ja uutta multaa. Annoin niille madonluvut, jos ei nuppuja ala ilmestyä, niin mätän istutan ne jonnekin penkkiin ja olkoot siellä. niin kauniita pelargoneja oli kaupoissa. Joten epäilen että mun pelargonien kasvatus saa jäädä tähän. Ostan niitä valmiiksi kukkivana.

Lain alla on Nikolain alku :)
 Käytiin Kuopion Ikeassa eilen. Löysin sieltä edullisen orkidean :) Nyt mulla on niitä kaksi. Vanhempaan pitäisi kai vaihtaa kasvualusta ja vähän isompi astia, se kukki yhdellä kukalla monta kuukautta ja nyt tiputti kukan pois.



Puita kun pilkottiin, niin otin sieltä männynkaarnaa ja uunissa on puuhiiliä, niin teen itse kasvualustaa. Käyn rahkasammalta tuosta metsästä. Sen vähän voi siitä varovasti ottaa.

Ikeasta löysin myös valmiita kangastilkkuja, joista ajattelin jotain ommella. Vaikka pihalle tuolinpäällisiä. Kun ei ole aikaa katsella kunnolla kankaita, eikä niitä kuitenkaan osaa leikellä itse. Olihan siellä valmiita kangaspalojakin, vaan kun ei kerkiä katsella. Olisi ihana joskus siellä yksinään katsella kaikkea, vaikka ei ostaisikaan.



Honkkarissakin käytiin, vaan ei sieltä muuta tarttunut mukaan kuin kärhö. Eikä mulla ollut ollenkaan aikomusta ostaa kärhöä. Eikä ollut paikkaa mietittynä, vaan sitten kaivelin sen tuohon uudispenkin taakse. Eikä siinä mitenkään hyvä maa, eikä paikka ole sopiva, mut siellä on.

Toisesta kaupasta ostin muutaman muratin. Kokeilen nyt niitä vaihteeksi kasvatella.

Kasvimökki vetelee viimeisiään, tuntuu kuin myrsky veisi muovit
kasvimaa "valmiina", osa kylvetty
 Lopultakin nämä vuokot avautuivat eilen
 Sain nämä vuokot arpajaisvoittona Piviltä 3.10 2013. 
Kukintaa odottavan aika on ollut pitkä :)
Toinen vuokko "Taavi" Ei ole näyttäytynyt

 Nämä oranssireunuksiset narsissit alkoivat kukkia

Aamulla oli kaunis ilma

 Nyt puoli viiden maissa iltapäivällä alkoi sataa vettä.

Heleää  helluntaita!

34 kommenttia:

  1. Ihanan keväistä. Meillä on tosi navakka tuuli ja välillä sataa vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli hieno ilma aamulla, sitten alkoi tuuli tuivertaa. Kaikki irtonaiset purkit lenteli. Istutin sen kärhön, niin piti laittaa suoja sille, ettei tuuli veisi :) Onneksi rauhoittui.

      Poista
  2. Oikein heleää helluntaita.
    Mie olen jo aikoja sitten luopunut pelakuiden kasvatuksesta, just siksi kun kaupoissa ne kukkii valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensimmäistä kertaa kokeilin, kun yleensä en ole nähnyt kaupassa kuin sitä yhtä punaista pelakuuta. Vaan nyt siellä on kaikenvärisiä. Samoilla rahoilla oisin saanut 10 kukkivaa pelakuuta, mitä olen näihin siemeniin ja taimiin laittanut.

      Poista
  3. Laitoin kanankakkatikut lannoitteeksi pelaguilleni ja sen jälkeen ne alkoivat tehdä nuppuja ja kukkia. Aiemmin lannoitin nestemäisellä.
    Aamulla satoi, päivällä paistoi ja nyt illansuussa sataa. Huomiseksi aurinkoa - please...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla lannoituksessa vikaa mullakin. En edes näe kaupoissa mitään lannotteita, tai olen sokea. :)

      Poista
  4. Ihania kuvia. Täällä aamulla satoi nyt iltapäivällä aurinko paistaa ja selvästi ilma lämpenee. Aurinkoista Helluntaita. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hirmuisia pilviä taivaalla seilaa, välillä sataa ja välillä paistaa. Toivotaan huomiseksi kaunista!

      Poista
  5. Heleätä Helluntaita sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Kaunista siellä teillä jo, kasvimaa hyvin kaunis Hyvää helluntaita :)

    VastaaPoista
  7. Onpa sinulla jo siisti kasvimaa. Helluntaita sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käytäville ei vielä ole kerennyt kasvaa mitään, kun just sain hakkeet laitettua

      Poista
  8. Minullakin talvehti monta pelargoniaa, vaan sitten keväällä kuoli monta ja jäljelle jääneetkin on aika raaskuja :( Taidan myös ostaa kukkivia :) Hyvää helluntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! En ole saanut yhtään talvetettua täällä. Äitini oli mestari pelargoneja kasvattamaan. Ne kukki hienosti.

      Poista
  9. Kauniit vuokot ja miten komeat pelargoniat! Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samoin! Kyllä nuo nyt jo alkaa näyttää kasvamisen merkkejä.

      Poista
  10. Heleää Helluntaita myös Sinulle! jopa olet paljon kaikkea touhuillut, kaunis on kasvimaasi ja ihania vuokkoja! Pelakuut joskus pihtaavat nuppujaan, mutta kun niille pitää puhuttelun niin eikös ne sitten taas ala kukkimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aika vaihtelevaa keliä on ollut. Taitaa puhuttelu auttaa jo....

      Poista
  11. Vai aloit uhkailemaan pelargonioita :D. Veikkaan, että sen verran pelästyvät, että alkavat kukkia :). (Mulle kävi niin narsissien kanssa, jotka "heitin yli laidan" kun hermostuin niihin. Siihen juurtuivat paikoilleen vaikken edes istuttanut. Toimiva konsti :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, heti alkoi Nikolaikin työntää uutta versoa. Varsinkin kun uutta multaa laitoin, saattaa olla lannoituksessa vikaa mulla. Tai vihreä peukalo on punastunut :D

      Poista
  12. Hyvillehän nuo pelargoniasi näyttävät! Itselläni samanmoisia ja olen tyytyväinen pistokaskasvuihin. Yhdessä on nuppu, tehnyt ihan varkain, joten odotahan vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä. Minä taidan olla liian hätäinen.

      Poista
  13. Minustakin pelargoniasi näyttävät hyvälle. Omani ovat varmaan samankokoisia.
    Ihania tulppaanikuvia tuolla aiemmassa postauksessa.

    VastaaPoista
  14. Kateellisena katselin valmista kasvimaatasi. Minä menen palstalleni ensimmäisen kerran vasta huomenna. Hommaa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kun selkänsä kääntää jokapaikka rehottaa rönsyleinikkiä, ja ootahan kun vesiheinä kasvaa. Eilen huomasin vielä, että joku on käynyt kuopimassa just niitä penkkejä, joihin kylvin jotain.
      Grrr. kuopis siellä mihin en vielä ole kylvänyt. mut kieltämättä on tällanen penkkiviljely helpompaa kuin tasaisessa maassa viljely. Tässä kun on "suo", niin tasamaassa siinä lilluis koko ajan vettä, ei tulis mitään. Ainakin minun mielestä :)

      Poista