lauantai 13. kesäkuuta 2015

Härveleitä ja kukkia

Paljon kiitoksia kommenteista ja vinkeistä edelliseen postaukseen. Täytyy pilkkoa tästä lähin sitruunat salaattipenkin päälle, kun tähän asti olen laittanut kompostiin ne.

Eilen olikin sellainen härveli- ja rompepäivä :) Vaan ensin kerkisin istuttaa itsekasvattamat samettikukat. Ne alkavat kukkia, niin jospa ne pärjäävät penkinreunassa.

Rasivaarassa oli Härvelipäivä, monenlaista härveliä ja ihan Ylen P-K:n Radiokin sieltä teki ohjelmaa. Oli väkeä ihan mukavasti ja monenlaista härveliä. Tässä muutamia niistä, paljon muitakin oli.

Tapahtuma oli "retrokaupan" Aitan lukon pihassa ja pitihän siellä käydä vilkuilemassa vanhoja esineitä.
Tavaraa oli paljon, varmasti tuolta olisi löytynyt vaikka mitä aarretta ja härveliä.

Matkaa piti kuitenkin jatkaa, vanhempien haudoille vietiin kukkia.

 Vaihteeksi keltaisia.

Kyläpaikassa kukki jo valkoiset syreenit, ihania.
Toiselta kirpparilta löytyi englantilaisia sinikuvioisia lautasia ja kuokka. Tuohon kun laittaa varren, niin jopas on hyvä kasvimaata möyhentää.

Kyläpaikan pihassa kukki tällainen valkea kukka. Mikähän tämä on?
(Lisäys 20.6. ; YLE.fi sivuilta opin tämän kukan nimen. 
Se taitaa olle Kevättähtimö Stellaria holostea )


Tänään sain inspiksen alkaa tekemään sitä pihan inhottavinta hommaa :) 
Nimittäin piha-altaan tyhjennystä. Oli miljoona matoa (eläviä ja kuolleita), puiden lehtiä, rusakonkakkaa ym kivaa. EN ottanut kuvia :)
Mutta lopputulos on sitten palkitseva  :)


Tämä oli ensimmäinen virhe tällä pihalla, kun kaivoin liian ison altaan. On liian iso homma tään puhdistaminen. Ja olisi pitänyt enemmän käyttää vatupassia tätä tehdessä, kun on eri tasossa reunat. Olisi paremmin saanut muovit maisemoitua samassa tasossa. Vettäkin menee noin kuutio. 
Suunnittelinkin, jos tekis pohjaan talikolla reikiä ja täyttäis tään vähitellen heinäsilpulla :) Vois vaikka laittaa sankoon suihkulähteen sinne keskelle. Mies ei ollut samaa mieltä. 
Toinen mitä ajattelin oli, että tyhjennän tään syksyllä, jos olis sitten helpompi tyhjentää puiden lehdet pois kun on vähemmän vettä keväällä.

Nautiskelin sitten palkkioni :)

Virittelin maton, jotta pesen sen, mutta alkoikin sataa taas vaihteeksi. 
Kukkapenkit ovatkin jo ihan kuivia, vaikka olen luullut, että on satanut vähän väliä!
Kyllähän tietysti kastelin tuolla allasvedellä kukat, mutta hyvä kun kasvimaakin sai vettä. 
Ukkonenkin jyrähteli, ensimmäistä kertaa tänä kesänä.
Pörrääjiä riittää hernepensaassa
Onhan mulla sadepäiviksi varattuja hommia, joita nyt sitten vein eteenpäin.

Sain taas hurahduksen aloittaa liimailla laatanpaloja näihin sankonpohjalaattoihin.
Ei näitä ilkeis näyttää, ei ole niin hienoja :)

En ole ihan tyytyväinen tähän, mutta kait se välttää tuolla kukkapenkissä. Liian isot saumat, toisen tein vähän pienemmillä saumoilla tänään. Kolmas tulee sitten seuraavalla sateella. 
Ja onneton hävitin saamani keltaiset laatat :( 
Mutta löytyy ne sitten kun en etsi niitä.

Kun ukkonen meni ohi aloitin ommella näitä ikean tilkkuja yhteen.
Niinkuin näkyy, pimeää on
Yhden, tuon tummimman tein jo istuinpehmusteeksi, mutta oli meillä liian ohutta superlonia, pitää etsiä jotain muuta pehmustetta. Noista tulee kaksi pehmustetta ja sitten teen kassin puna-valkeista tilkuista. (Tuo kissa on vain kuvausrekvisiittaa :)

Onpa tullut löpistyä jo liikaa,
hei vaan seuraavaan kertaan!


7 kommenttia:

  1. No, onpas sielläkin urakoitu..huh..ihan hiki tuli lukiessa.. ja wau mitä betonilaattoja, minusta hienot, älä vähättele..paljon kaikke kivaa ja kiitos jälleen - opin aina jotakin uutta näistä sinun postauksistasi.

    VastaaPoista
  2. Touhua on siellä riittänyt ihan kauniithan nuo laatat on:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis allas! Täällä sataa nyt kaatamalla - vaihteeksi.

    VastaaPoista
  4. Paljon olet tehnyt hommia. Laatat ovat kauniita, toki kehtaa näyttää.

    VastaaPoista
  5. Oletpa sie ollu ahkera.Tuo allas on niin ihana ,soliseva vesi piristää ihanasti puutarhaa.
    Ja nuo laatat voi mieletön miten uppeita.

    VastaaPoista
  6. Olet olet ahkera! Ihanat laatat minustakin!

    VastaaPoista
  7. Vesiallas on ihana! Hienot laatat olet taiteillut, osaisipa itsekin... :D
    Noita ikean tilkkuja odottaa minullakin muutama rulla, suunnitelmia on, mut toteutus vielä ihan vaiheessa ;-P

    VastaaPoista