maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kukkia ja perhonen

Lähdinpä aamulla ulos, ajatuksena niittää taas pieni ala nurmikkoa. Mutta eii, alkoi sataa taas. Senverran vähän alussa jotta sain otettua muutaman kuvan. Samahan se on nyt samantien kirjoitella tännekin ja lueskella teidän mukavia blogikirjoituksia.

Ensin laitan taas näitä kukkakuvia

Keijunkukat parhaimmillaan
Takapihan portaiden vieressä olen huomannut jonkin liljan nousevan, enkä tiennyt mikä se on. Jee, se olikin minulta puuttuva ruskolilja eli keisarinkruunu. Olen joskus napannut jostain pihasta tämän itusilmun ja laittanut sen tähän. Onneksi en ole kitkenyt tästä kohti innokkaasti :)
 Noista itusilmuistahan kestää monta vuotta ennenkuin tää kukkii. Nyt saan levitellä tätä lisää.

Tässä on kolmea väriä sormustinkukkia. Valkea, lila ja punertava. Jossain on vähän vielä tummempia

Eilen huomasin ensimmäisen itsekylväytyneen unikon avautuneen.
Odotan innolla lisää. Olen unikoihin hurahtanut :)

Ruusuni mun, valamonruusu. Vanhan juhannusruusun lisäksi mulla on vain tämä ja kurtturuusu
Ruusuihin en ole vielä erityisemmin hurahtanut :)

Vein auringonsuojaksi vanhan muovituolin.
Satuipa menemään kameran kanssa kuvaamaan läheisiä kukkia ja tämä lämmitteli tuolin käsinojalla. Muutaman kuvan kerkisin ottaa. Mielestäni tämä on herukkaperhonen. Jos jollain on parempaa tietoa, korjaathan nimen.

Nämä niittyhumala alue on jätetty niittämättä
 Nythän nämä kukkivat parhaillaan.

Mesiangervot kukkivat. Tämä on luonnonkasveista yksi suosikkini.

Lopultakin sain valettua muutaman raparperilehtilaatan tähän polun jatkeeksi.
Nyt se on toistaiseksi valmis :) Mut eihän sitä tiedä koska taas pitää jatkaa. Kolme oikeanpuolista laattaa olen tänä kesänä jatkanut. Nuo mullan päällä olevat laatat ovat vain säilytyksessä tuossa, istutan siihen syksymmällä jotain kasveja, esim lehtolaukkaa.

Sitten kasvimaalle päin vaihteeksi. Hyvä kasvi hyönteisten syöttämiseen on kukkiva palsternakka.
Tällä ylijäämä-alueella kasvaa palsternakan lisäksi jalopähkämöä, verikurjenpolvea ja helminukkajäkkärää. Tässä on vähän valoisampi paikka jossa kasvavat melko hyvin.
Helminukkjäkkärä on tosi sitkeä ja leviävä kasvi, mutta kivat valkeat kukat tulevat myöhemmin noihin latvoihin.

Kasvihuoneessa salaatti kasvaa hyvin. Laitoin tähän ostetut ruukkusalaatit keväällä ja tästä ollaan syöty salaattia pitkään (3-5- henkeä). Eikä ole etanat syöneet, niinkuin kasvimaan puolella.
 Tomaatit ovat kukkimisvaiheessa vasta. Voipi olla ettei tule liikaa tomaatteja tänä kesänä :)
Ensimmäiset kehäkukat avautuvat kasvimaalla. Itsestään nämäkin ovat kylväytyneet. Kannattaa syksyllä kylvää siemenet valmiiksi ja merkitä ne hyvin, jottei keväällä siitä kohtaa kaivella. Vähän aikaisemmin näkyy tulevan kukat sitten.

Heipparallaa taas. Toivottavasti ilmat lämpiää edes vähän + 12 oli taas tänä aamuna mittarissa.
Ja kiitokset kaikille kommetoijille edellisiin postauksiin!

12 kommenttia:

  1. Unikot, wau. Kaunista on muutenkin pihallasi.

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia! Kyllä kai tuota keisarinkruunua voisi siirtää esim jostain vanhalta talon paikalta, niin että kaivaisi sen ylös ja istuttaisi omaan maahan, vai voisiko? Olen joskus sitä ajatellut, kun olen jossain nähnyt , missä on ennen ollut talo tai muuten levinnyt... Keisarin kruunuista tulee lapsuus mieleen, haluasin :)

    VastaaPoista
  3. Kukintavaiheessa ovat vasta minunkin tomaattini, joten mahtavatko ehtiä hedelmävaiheeseen laisinkaan. Onneksi sentään kurkkua näyttää olevan tulossa mukavasti.
    Mesiangervo kuuluu minunkin lempiluonnonkukkiini. Pidän kovasti sen tuoksusta, vaikka sisällä se on ehkä vähän turhan voimakas. Ja noita rapskulaattoja pitäisi tehdä lisää, mutta kun aina sataa.

    VastaaPoista
  4. Mesiangervo on arvokas luonnonkasvi! :) Kaunista.

    VastaaPoista
  5. Sinä olet ollut reippaampi kuin minä: olen aikonut monena vuonna valaa noita raparperin lehtiä ja edelleen tekemättä.

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo Valamoruusu,
    sitä olen kaivannut . Itse päivitin tänään meidän ruusut blogiini.

    VastaaPoista
  7. Kyllä vaan tätä sinun blogia kannattaa lueskella, jälleen opin. Muutaman päivän olen ihmetellyt uusia tulokkaita pihalla ja nyt selvis, että sehän on niittyhumalaa. Kiitos kaunis taas kuvista, niin kauniita kukkasia kukassa ja paljon muutakin viehättävää!

    VastaaPoista
  8. Viimev yö ili todella kylmä+5 astetta, ihan pelotti että tuleeko jo halla.
    Mutta kummasti nuo kukat vaan kukoistaa vaikka onkin viileää.
    Tuo niittyhumala paikka on hauska ja tosi hyvä vinkki,tuo pitää muistaa tehdä.

    VastaaPoista
  9. Huh, ihan hengästyttävän paljon sinulla on kaikkea, hyötytarhakin niin runsas. Tänään katselin juuri lenkillä mesiangervoa sillä silmällä, jos tosi ihan pihaan toisi vaaleanpunaisen kaveriksi, jonka ostin mister Tuhatkaunolta, valkoinen on niin hieno.

    VastaaPoista
  10. Huomaa, että olet viherpeukalo. Ei minun kukkapenkkiä voi edes esitellä, kun siellä kasvaa sikinsokin lajikkeita, jotka eivät sovi keskenään yhteen. Korkeat lajit ovat väärässä paikassa ja peittävät pienet kukat alleen. Kun ei osaa niin ei osaa!

    VastaaPoista