sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lauantai-illan tunnelmia

Kylläpä ilma viileni. Tänä aamuna oli + 12 ja päivällä välillä enemmänkin, kun aurinko paistoi jonkin aikaa, niin jotain sain pihallakin tehtyä. Mutta eilisestähän minun piti ....



Eilen illalla oli meillä ilo käydä Joensuun Ilosaaressa katsomassa Samuli Edelmanin ja kumppaneiden esitystä.
Ennenkuin he pääsivät lavalle seurasimme lokkien ja sorsien touhuja, aurinkokin välillä paistoi ja vähän lämmittikin. Palelin koko illan. Vaan ei kelissä vikaa vaan siinä, jotta läksin liian vähillä vaatteilla. Kun Suomen kesä on mitä on. Eikä ollut villapaitaa sisäistä, eikä ulkoista.


Yksi sorsa

Kaksi sorsaa

Kolme sorsaa

klo 20 alkoi Samuli laulaa...ja toiset soittaa

...jokainen teko, minkä sä teet,
saa juuri sen merkityksen, jonka se ansaitsee,
jos sä annat mulle ruusun, on se viikon päästä jo roskaa
jos sanot hyvän sanan, ei se katoo koskaan...

Hieno konsertti. Koko päivän on soinut korvissa kappaleet, 
oikein hieno ilta, onneksi mentiin. 
Vaikka oli kylmä, mutta esityksen aikana sai hyppiä lämpimikseen ja oli lämmin tunnelma :)
Tasan vuosi sitten oltiin seuraamassa Remua&Hurriganesia samassa paikassa.

Seuraavan kerran sitten taas pihamaasta ja kukista.

8 kommenttia:

  1. Kummasti tuollainen konsertti piristää ja sen muistolla jaksaa taas pitkään normiarkea.
    Eipä ole kovin lämmin täällä etelässäkään ja vettä on tullut yli oman tarpeen kaiken päivää. Piti taas kaivaa villasukat esiin. Eipä paljon parempaa ole luvassa, joten täytyy vissiin muuttaa asenne syksyisemmäksi.

    VastaaPoista
  2. Voi että oli siellä viileää vaikka onkin keskikesä, no sorsilla oli varmaan mukavaa uiskennella! Toivottavasti ilma lämpenee...mulla on loma elokuussa ja uskon että silloin lämpöä riittää! Oli varmaan ihana konsertti, nuo laulun sanat ovat myös mieltäni kovin lämmittäneet!

    VastaaPoista
  3. Varmasti konsertti antaa mukavaa vaihtelua arkeen. Täällä oli sentään +16 parhaimmillaan tänään.

    VastaaPoista
  4. Niin viileni. Aika kylmää heinäkuuksi. Toivottavasti vielä lämpenee!

    VastaaPoista
  5. Nuo live-konsertit yleesäkin ovat antoisia, ihania elämyksiä:)

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia Ilosaaresta. Varmasti ollut hieno konsertti. Minäkin mietin sinne lähtemistä, mutta tuo sää... Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Varmaan oli hieno konsertti hyviä kuvia. Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  8. Hienoa että jaksoitte lähteä konserttiin! Hienot nuo ylimmäiset kuvat.

    VastaaPoista