torstai 2. heinäkuuta 2015

Pihalla kukkii

Pääsi kuukausikin vaihtumaan, ei ole enää kesä- vaan heinäkuu. Ihan huomaamatta...
Sunnuntain 28. 6 aloitti juhannusruusu tänä vuonna kukintansa, ja kyllä tuoksuu...

Muut samana päivänä aloittaneet kukat ovat tässä
Eipä ole kehumista. Siniset siperiankurjenmiekat ovat tänä vuonna ihmeen pieniä,  en ole muistanut lannoittaa enkä laittaa heinäsilppua :) Keltakurjenmiekka kukkii tuolla kasvimaan takana. Päivänliljakin on sielläpäin, kun muutama vuosi sitten piti penkistä siirtää osa pois.

Vaaleanpunertava punapietaryrtti (punapäivänkakkara) kukkii pisarapenkissä
Mikähän näitäkin vaivaa, kun tekee tällaisia kukkia?


Naapurin pihassa kävin tänään, sain lahjaksi vuorikaunokin alkuja. Ihanaa!
Niin heidän penkissä kukki nämä punaiset paljon paremmin ja isompina. En ole muistanut ajoissa lannoittaa!


Mikä lie kun koko ajan touhuan, enkä saa mitään aikaiseksi?

Nyt tässä lupiinissa on jo 5 kukkaa...

Eipä loista mun pelargonit! Lehtien väri muuttuu, joskus ovat punaisia, toisinaan lehtisuonet ovat erivärisiä ja lannoittanut olen kanankakkareilla.
Voin olla melko varma, ettei minusta ole pelargonin kasvattajaksi! Eikä tule...

 Sitten seuraa kysymysosio:  
Lehtolaukka! Minkälaisessa paikassa saatte lehtolaukkanne loistamaan?
Olen koettanut kasvattaa niitä monessa paikassa. Jäävät muiden kasvien alle, eikä tässäkään ole oikea paikka, kaksi samanväristä vierekkäin...Tässä ovat penkin reunassa.

Toinen kysymys;
Tähän varjoliljojen viereen, kuusten varjoon pitäisi jotain istuttaa?
 Laitoin siihen nyt aluksi sanomalehdet ja lepänlehtikatteen. Kun haketin lepän oksia ja niissä oli paljon lehtiä, niin ei sellaista voi laittaa kasvimaalle rivinväleihin. Tässä ne saa maatua ja jos löydän jostain siihen leviävää kasvia. Rotkolemmikki? Rönsyansikka? Aika kuiva ja varjoisa paikka.
 Nyt alkaa jo väsyttää! 

Hups, maito kaatui :D

Huomenna olis meno Farmari-maatalousnäyttelyyn ja hellettäkin on luvattu.
 
Oikein hienoa heinäkuun alkua!






22 kommenttia:

  1. Mulla oli viime kesänä samanlaisia punapäivänkakkaroissa, kaksi kukkaa olivat kasvanut yhteen useammassa varressa. Nyt ei ole näkymy vastaavia, ehkä oli tilapäinen mielenhäiriö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, mulla on ollut useampana vuonna noita epämuodostuneita kukkia. Kasvuoloissa vois olla parantamista mulla, voi olla liian kuiva paikka.

      Poista
  2. Olipa huskan näköinen punapäivänkkara kasvaneet kaksoset Minulle onkin uusi tuttavuus
    lehtolaukka, kaunis kukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästöhän se on, kun tarvii vain yhden varren :)
      On ollut noita lehtolaukkoja varmaan 10 v. ja olen niitä pyöritellyt penkistä toiseen. Syksyllä niitä muitaakseni istutetaan pienistä sipuleista :)

      Poista
  3. Juhannusruusu on tosi ihana, tuoksukin niin huumaava, tuo kaatunut maito on hauska :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten mahottoman hauska tuo kaatunut maitokannu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aloin keksiä niitä "koristuksia" pihalle :D

      Poista
  5. Varaudu siihen, että vuorikaunokki leviää reippaasti. Olen omastani yrittänyt päästä jo eroon, mutta ei onnistu, uutta puskee aina vaan. ;) Vaikka kaunishan se kyllä on! Mulla on samanlaista menoa havaittavissa täällä, jatkuvasti muka touhuan, mutta missähän sä näkyisi... Aina kun keksii pihalla jonkin homman, niin kohta huomaakin tekevänsä jotain ihan muuta puutarhahommaa, ja ei taida oikein mistään tulla lopulta mitään... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, se onkin maanvaiva sitten. Tuolla kulkiessani olen vaan ihaillut niitä puskia kun ovat kauniita. Pitäisköhän se sitten istuttaa nurmikon keskelle, jotta saa leikattua. Naapurissa ei ole hyvin isolle alalle levinnyt kun on nurmikossa.

      Poista
  6. Voi ei, maitokannu kaatunut :D Punapäivänkakkarassasi on hauska tuplakukka, en ole ennen tuollaista nähnyt, meillä kukkii ihan tavallisesti. Meilläkin vuorikaunokki valtasi alaa ja lopulta liiaksikin, onneksi sain sen hävitettyä! Mukavaa näyttelyreissua!...ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäikin tänään lähtemättä näyttelyyn, kun mietittiin liian kauan. Ja on kyllä kuuma päiväkin.
      Lämpökin tekee hyvää. Vaan en tiedä jaksaako näyttelyssä kierrellä auringossa. Kaunista vikkonloppua!

      Poista
  7. Oi, mukavaa farmari-reissua! Tuota näkyy olevan nyt yhellä jos toisella, kaatuneita kannuja. Mut mikäs siinä, nättejä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jaa, en olekaan nähnyt kannuja, on tainnu nettiselaus jäädä vähemmälle.

      Poista
  8. Täällä 12 metriä sekunnissa puhaltanut puhurituuli riepotteli tänään juhannusruusun terälehdet ilmaan, on kohta ihan kalju :( Minulla mökillä punapäivänkakkarat lakoavat yleensä pitkin pituuttansa kukkapenkkiin ja muodostavat vänkyröitä varsia. Nyt hain kaupasta tuet, että sain ne nostettua jotenkin ylös retkottamasta muiden perennojen päältä. Lehtolaukka minulla kasvaa ihan kukkapenkin reunalla, taustalla muistaakseni ainakin keijunkukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi ruusunkukkia! Toivottavasti tulee uusia kukkia vielä. Kyllä pitää näköjään alkaa laittaa kaikille kukille tukia, kun on niin tuulista.
      Kiitos vinkista, pitää mun siirtää taas ne pienet lehtolaukat toiseen paikkaan.

      Poista
  9. Tuohon varjoliljojen viereen kuusen alle saattaisi sopia tuoksumatara. Se viihtyy varjossa, kukkii alkukesästä valkoisenaan ja on lopun kesää vehreä maanpeittäjä. Minulla lähti hitaasti leviämään, mutta paikalle asetuttuaan suorastaan ryöhähti joka suuntaan.

    Minulla on tänä vuonna sama ongelma siperiankurjenmiekan kanssa. Kaikki muut tuntuvat kasvavan aivan jättikokoisiksi, mutta ne ovat surkean pieniä. Laitoin juurelle kompostia kesäkuun lopulla, toivottavasti siitä saavat lisää kasvuvoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuoksumatara onkin mulle outo kasvi. Täytyypä katsella jos sitä jostain löytyy.
      No ei ainakaan kuivuus ole ollut ja mullakin toisessakin paikassa on yhtä pienet kukat. Mikä lie...

      Poista