tiistai 1. syyskuuta 2015

Syksyn tullen

Niin se vaihtui taas kuukausi ja syksyisempää on, ei mahda mitään. Puuhia on kyllä riittänyt, niin ulkona kuin sisälläkin, siivoamista ja nurmikonleikkuuta, marjankeruutakin olis vielä. Tyrnejä ei ole vielä aloitettukaan keräämään, kohta nekin kypsyvät, paljon myöhempään kuin viime kesänä.

Sadepäivinä ja illalla alkoi jo tehdä mieli jotain käsityötäkin. Aloitin pikkuhiljaa neulomisen, "tiskirätistä" :). Olen huomannut että neulottu osin bambulankainen pöytäpyyhe onkin ihan hyvä, kun sitä pesee vaan tarpeeksi monta kertaa. Liikaa ei passaa innostua neulomaan, kun "neulomalihakset", eikun niskat kipeytyy, eikä päänsärky ole oikein kivaa.

Tämä ainoa auringonkukka on kasvanut kasvimökissä, lähes katon läpi. Olisko joku onneton hiiri kuljettanut siemenen sinne. Itse kylvämäni auringonkukat eivät varmaan kerkiä ollenkaan kukkia.
Tomaatit on otettu sisälle melkein kaikki, yhtään ei kasvimökissä kypsynyt, eikä edes punertunut.

Neitoperhosia lenteli  pari päivää sitten ihan montakin, tämä väsyneenä lepäili nurmikolla.



On se jännä kun tuo perhonen on näin tumma alapuoleltaan

Kasvimaalta tulee tänä vuonna hyvin perunaa, jonkinverran sipulia ja porkkanaakin. Osan kurpitsoista nyhdin jo pois, kun ei niitä kuitenkaan jaksa kaikkia syödä ja nyhdin muitakin rehottavia kukkia pois monta kottikärryllistä. Salaatit söivät etanat pääosin, vaikka ollaan syöty itekin minkä on kerennyt. Lehtikaalit menivät myös pääosin sen pienen lentelevän ötökän toukkien ruoaksi. Vielä toivon kuitenkin niiden kasvavan, jotta saisin tehdä lehtikaalishipsejä myöhemmin.
Kasvimaalta voi sanoa hyvän sadon tulleen myös herneistä. Lantuista en vielä osaa sanoa, muutaman taimen ostin niitä. Lehdet ovat niissäkin aivan reikäiset. Kurkkujahan ei tullut yhtään.
Sateiden johdosta kaikki kasvit lakosivat pitkälleen, viidakko on melkein läpipääsemätön, enenkuin saan kaikki nyhdettyä.

Kääpiösamettikukat ovat kukkineet. Siemeniä koetan ottaa näistä, kun harvemmin on noita tummempia kaupoissa. Otin jo jonkinverran silkkiunikoista siemenkotia ja ruskehtavasta orvokista, jos olisin kasvattamassa ensi keväänä mitään taimia.

Eikös ole suloinen

Syyshortensia on täälläkin kukkimassa punahatun vieressä


Minähän odotin tältä kesältä varmaan liikoja, kun aattelin nyt nauttia ja puurtaa pihalla. No niinhän minä teinkin suurimman osan kesää, vaikka viileetä olikin. Nyt sitten kaikki into lopahti, hyvä kun saan kasvimaan siistittyä, en varmaan siirtele enää mitään kasveja, tuskin ostan kukkasipuleitakaan.

Ollaan tässä ajateltu tästä paikasta luopumistakin (ei ole ensimmäinen kerta), nyt ollaan jo arvioitettukin, jotta minkä hintainen tämä voisi olla. Saa nähdä, vieläkö tässä ensi keväänä kasvatellaan kukkia.

Tässä on Pretty Woman kesältä v. 2014. Kuten näkyy, se kukki jo toukokuussa kulleroiden kanssa! Ja valkea oli tämän kukka.

Nyt se on Tällainen! Punertava ja kukkii kultapallojen kanssa. Kesät ovat ihan erilaiset. Tosin istutin toissa keväänä nuo sipulit jo aikaisin sisälle.



Sade katkaisi gladiolukset eli miekkaliljat, joten otin ne sisälle.
Aika nopeasti nämä kuihtuvat.

Pimeys on jo tullut illalla. Löytyi yksi aurinkokennovalaisin kaapista. Istutin sen ruukkuun.


Lisää valoa pitää viritellä vielä. 
Hyvää kuukauden alkua teille kaikille!

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Minä rakastan pimeneviä iltoja. Saa poltella lyhdyissä kynttilöitä.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia. Ajatella, että on jo syyskuu ja vielä löytyy noin paljon kukkivia kukkia. Mukavaa syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Meikälääsen syksyntulon huamaa siitä, ku oon ruvennu vilikuulemahan televisio-ohojelmia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanista kuvistasi! Meiän kukkpenkissä kukkivat vielä Värimintut, Syysleimu ja Jaloangervot. Valitettavasti Auringonkukat eivät ehtineet kukkavaiheeseen asti. Pituutta kyllä ovat kasvaneet aina pariin metriin asti.
    Hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
  5. Upeasti kukkii siulla hortensia, mie kaivan kohta omani kompostiin kolmeen vuoteen ei kukan kukkaa.
    Oikein mukavia syyskuun päiviä.

    VastaaPoista
  6. Kauniit perhoskuvat! Meillä oli noita ihan kymmenittäin yhtenä päivänä. Ihania!

    VastaaPoista
  7. Täällä on myös muutamana päivänä saatu ihastella perhosia ja juurikin neitoperhosta. Viimeisille lämmöille ilmestyivät ilahduttamaan.
    Metka väri tuossa punertavassa kääpiösammarissa. Siemeniä kannattaa otaa vuosittain talteen tai ostaa uudet. Vanhenevat kuulema nopeasti, pettynyttä kokemustakin on vanhojen siementen itävyyden kanssa:/
    Upea kukka gladioluksessa. Hyvää syyskuuta Emilie:)

    VastaaPoista
  8. On upeita kukkia. Tulee se pimeys illalla ihan yhtäkkiä ja siinä se on syksy.

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia.Syksy on auttamatta saapunut jo ilmojenkin puolesta.

    VastaaPoista
  10. Ihania kukkijoita. Auringonkukatkin olis niin kauniita, ne ovat mun silmissäni jotenkin taiteellisia. En tiedä, johtuuko tuosta van Goghin auringonkukkamaalauksesta. No jo on suloinen tuo ruusu, mikä lie ;)

    VastaaPoista
  11. Ihanat kukat! Oletko talvettanut gladioluksen mukuloita? Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista