torstai 19. marraskuuta 2015

Torstai on toivoa täynnä

En ole oikein mitään saanut aikaiseksi. "Päivät" ovat niin lyhyitä, kun on kohta vain kaksi pimeää vastakkain ja vähän hämärää välillä. Yksi päivä meni jo lumitöissä, kun sain kaikki lumet tiputettua kasvihuoneen ja muiden katoksien päältä.
Talvi kun jo näyttää olevan, on puiden kantoa yms taas harrastettava joka päivä. Parina päivänä olen vielä käynyt fillarilla kaupassa ja kirjastossa. Alkaa liikkuminen hankaloitua lumen takia. Tietysti ainahan vois kävellä, mutta ostosten kantaminen on hankalaa. Lähikauppaan kun on useampi kilometri matkaa. Liukuesteitä etsin jo kenkiin, kohta niitä tarvitsee.
Tällepäivälle oli lumet kyllä sulaneet jo sohjoksi, joten pääasiassa sai varoa vain siellätäällä olevia sohjokasoja. Kävin paketin postista, kaupassa ja kirjastossa.

Kuljetettiin yhtenä päivänä skootterin romu sisälle autotalliin. Siinä köllötti tällainen perhonen.
Sain selville, että tämä olisi Liuskayökkönen. Se olla jököttää tässä, meinaa varmaan talvehtia tässä levyssä. Voisi vaikka lennellä vielä, onhan autotallissa vähän lämpimämpää kuin ulkona.

En ole koskaan nähnyt tällaista, vaikka ei olekaan harvinainen perhonen.
Ei millään tullut hyviä kuvia, joskus ei vaan onnistu vaikka kuvaa kymmeniä kuvia :)

Yhtenä aamuna värkkäsin taas muutaman joulukortin.

Värssyt puuttuu vielä, jos nyt niitä yleensäkään laitan kortin sisälle.

Mikä lie kun tänne vaan sataa lunta, eikä muualle, vaikka kuinka toivottekin lunta. 
Auringon puutteeseen alkaa jo nääntyä. Vaan pilviä ja lunta lupaillaan huomiseksikin.
Hyvää loppuviikkoa kuitenkin!

11 kommenttia:

  1. Onpa erikoinen yökkönen. Nyt alkaakin olla kohta pimein aika vuodesta. Täällä lumen puute vielä lisää pimeyden vaikutelmaa.
    Kauniita kortteja olet askarrellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Onneksi löysin netistä samanlaisia yökkösiä :) Ainoa valoisa puoli lumesta onkin valoisampi vaikutus.

      Poista
  2. Kauniita joulukortteja. Teetkö jokaiselle yksilöllisen kortin? Sellainen olisi mukavaa tehdä ja antaa, mutta minulta kyllä loppuvat ideat heti alkumetreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan fiilispohjalta teen, en ole miettinyt kenelle laitan minkäkin. Riippuu mitä materiaalia sattuu käteen, ja se paperilajitelma minkä ostin määrää. En ole ennen niitä ostellutkaan.

      Poista
  3. Kivoja korttia ja kaikki erilaasia. Meikälääne teköö korkiintaan kahta mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo kätevämpihän se on niin, Se paperilajitelma vihkohan se määrää paljolti mitä noihin liimailen. Nyt oon tehny noita lumisia maisemia enemmän. Osa korteista ostetaan, ehkä en hyvin paljoa enää edes viiti tehäkään. Nythän noita uusia onkin jo 10 kpl.

      Poista
  4. Jopa on komia yökkönen,
    Ihania kortteja olet askarrellut.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kuva on yökkösestä. Ja hienoja joulukortteja olet saanut askarreltua, minulla ne on vasta suunnittelun asteella. Ja kaikki muukin.. Välissä ei saa mitään aikaan.. No tänään kävinkin potkurilla kaupassa, se on minun menopeli talvella, liukkaalla toimis paremmin, mutta liukkaat ei ole muuten kiva juttu. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Mäkin tykkään noista korteista.

    VastaaPoista
  7. Meille sitä lunta on luvassa tänään, hiukan jo on valkoista maassa. En niin siitä välittäisi, mutta onhan se mukava juttu lapsille ja jouluihmisille. Kauniita kortteja olet tehnyt. Meille tekee kortit tänä vuonna Ifolor :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista