torstai 7. tammikuuta 2016

Talvisia kelejä

Tulipa talvi nyt oikeasti. Pakkanen paukkui aamulla -30. Eipä huvikseen paljoa ulos ole huvittanut mennä, vaikka olisi näyttänyt auringonnousu kuinka kauniilta.

Muutaman päivän takaa kuvattu rannalta aurinkoa. Mennessä katsoin, että onkin kaunis halo-ilmiö. Mutta kummasti se katosi, kun pääsin rantaan. Tuolloin oli pakkasta alle -20 kuitenkin.


Eilen näkyi aamulla punainen pallo auringon nousussa. Oli pakkasta jo -25, enkä kärsinyt lähteä paremmille paikoille kuvaamaan. Kuvassa ei näytä ollenkaan yhtä punaiselta kuin oikeasti, naapurin kattokin on tiellä :) ja metsä.


Onneksi on nämä "ylimääräiset" pyhät ohi. Päivät ovat menneet ihan sekaisin, kun ei tiedä mikä päivä on menossa, kun vähän väliä on "pyhä".  Jotenkin en viime jouluna oikein päässyt mihinkään joulutunnelmaan, yleensä olen saanut sen joulurauhan aattoiltana kun on syöty ja siivottu ruuat pois.  Nyt ei ollut siitä tunnelmasta mitään tietoa.

Joulukuusikin karisi niin kamalasti jotta olisi pitänyt viedä pois jo aikaisemmin. Sunnuntai meni siivotessa ja neulasia on vielä jäljellä.

Pikkulinnut tosiaan olivat aamulla poissa, vaan kyllä niitä sitten on tullut syömään. Ovat kyllä hyvin kylmävän näköisiä.  Voi kun olis joku lato täynnä heiniä tai muu lämpimämpi paikka niille näillä pakkasilla. Ruokaa olen vienyt, enkä voi mitään jos ne jäätyvät :(

Kuva parin päivän takaa
Saisi jo lauhtua tämä pakkanen, pääsis kirjastoonkin jo pitkästä aikaa. Alkaa omien kirjojen lukeminen jo tympiä :)
Luntakin on niin vähän, joten mitenkähän kukat säilyy maassa. Yleensä on lunta ollut suojana enemmän. En ole suojannut mitään esim havuilla.  Eikä niiden suojaus onnistu, kun maa routii kuitenkin. Jos liljat ja muut arat meni niin meni sitten. Luulen kyllä jotta lunta tulee taas ihan riittävästi kunhan pakkaset lauhtuu.

Hyvää tammikuun jatkoa!
Oikein paljon Kiitoksia kommentoijille ja täällä kävijöille!


11 kommenttia:

  1. Kylmää on! Meillä hella ja leivinuuni ovat nyt arvossa arvaamattomassa. Joulukuusen vein eilen pihalle ja kyllä sekin karisi aivan mahdottomasti. Kummasti tupa avartui, kun kuusi vietiin pois.
    Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tuo risuseinä on monien pikkulintujen lämmittelypaikka. Siellä on nyt männyn ja kuusen oksia myrskyn jäljiltä, niin linnut lämmittelevät siellä. Kova kuhina käy.

    Paljon on syöjiä ja joka päivä laitan pähkinärouhetta lisää, niin saavat energiaa.

    VastaaPoista
  3. Samat lukemat ollut täällä tänään! Liian kylymää on, autokin temppuili eikä lähtenyt käyntiin. Nyt on uus akku, jospa se siitä, ainakin lähti käyntiin.
    Tosi on että viikonpäivät menee sekasin; onko nyt pyhä vai arki, onko kauppa auki? Hyvä että palataan normi järjestykseen.

    VastaaPoista
  4. Aika hurjia lämpötilojen muutoksia on ollut viime viikkoina! Säälittää nuo pikkulinnut ja metsän eläimet tuolla ulkona. Ruokaa olen tarjonnut minäkin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä nyt kylämää on ollut meilläkin on ollut 30 sastetta kahtena päivänä päivän aikaa 27. Ei sitä pitkäksi aikaa voi mennä ulos kasvoihin se käy.Niin nyt päästään normaali arkipäiviin ja kevättä kohden !

    VastaaPoista
  6. Kylmää on täälläkin, aamulla lähes -30 C. Postilaatkolle tarkenin mennä mutta siihenpä jäi ja pihassa kiertelin katsellen jäniksen ja oravan jälkiä. Meillä ei ole joulukuusta tuotu sisään enää vuosiin. Kerran oli pieni pöytäkuusi ja sen jälkeen olemme laittaneet ulkokuusen ja siihen valot. Koetan ajatella positiivisesti, vaikka välillä pännii tämä Suomen ilmasto. Tykkäisin niin jostain Keski-Euroopan ilmoista, joissa talvi on lyhyempi.

    VastaaPoista
  7. Kylymää soon tääläki! Onhan tästä pakkasesta se hyvä puoli, että jotkut pöpöt ainakin saavat kuoliniskun! Mutt akyllä se 5-10 asteen pakkanen olisi paras talvikeli. Kiitos ihnaista talvikuvistasi ja hyvää jatkoa aalkaneelle vuodelle. Olet ihanasti reunustanut kuvat!

    VastaaPoista
  8. Meillä on ollut pakkaset yli -30 jo pari päivää. Ja luntahan ei ole kuin nimeksi. Mitään kasveja en suojannut, joten jännitetään nyt, miten selviävät.

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia vallankin tuo ylimmäinen, ihan kuin joku jättiläinen puhaltaisi savua ja punainen aurinko! Pakkasta on täälläkin pidellyt, eilen aamulla -29 astetta ja tänään vain -24 astetta, toivottavasti hiukan lauhtuisi ja lunta odotellaan maltillisesti. Toivottavasti tintit löytävät edes hiukan suojaa kun kieppiinkään ei pääse.

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia olet saanut, varsinkin tuo ensimmäinen on todella kaunis kuva. Nyt meillä on "vain" 26 astetta. Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
  11. komeat kuvat! Meillä oli aamulla -27,1, koko ajan on vain kylmentynyt.

    VastaaPoista