maanantai 29. elokuuta 2016

Syksyä pukkaa

Syksy tulee välillä myrskyäväna ja sitten taas sataa. Miten mulla on taas sellainen tunne, että on kyllä satanut koko kesänkin. Mutta onhan mulla ollutkin täysin erilainen kesä kuin mitä aikaisemmin.
Kuvauspäivänä oli kyllä vaihteeksi hyvin kaunista ja aurinkoista...myrskyn jälkeen.

Jotenkin alkoi jo vähän helpottaa monikin asia tässä elämässä, kun sai hoideltua miehen kuoleman jälkeisia asioita. Saatiin myytyä osa ylimääräisistä tavaroista, perunkirjoitukset ja hautaus yms. Pääsin sitten "lepäämään" siitä hyrskynmyrskystä tänne kaupunkiin, mutta sitten tuli uusi ongelma. Hammas hajosi ja hyvästi kaikki ajatukset "ylimääräisestä" rahantulosta, kampaajasta yms ja sinne menivät nekin hammaslääkärille. Hampaan juuri revittiin irti ja on ollut kipeä, ettei juuri ole pystynyt syömään, mitä nyt varovasti smoothieta (ja kaurapuuroa) nieleksimään. Vaikka ruoka yököttää, niin nälkä on kumminkin tullut. Vasta tänään söin oikeata kunnon ruokaa.
 Nonniin, se siitä, toivottavasti tämäkin tästä paranee.

Eilen  Rauli myrskyn jälkeen oli todella hieno keli ja läksin pyöräilemään kaupungille, koska sunnuntaina on hyvin rauhallista pyöräteillä, ainakin aamulla.

Hyvin monessa paikassa tuli vastaan näitä puiden revenneitä oksia, tosi vaarallisen näköistä, hyvä kun ei kukaan jäänyt alle. Tässäkin oli puistokirppis juuri niihin myrskyisiin aikoihin. Tänään tuota lahonnutta puuta sitten sahailtiin pois, varmaan muuallakin puistojen puita pitää tarkastella, jottei satu vahinkoja.

Kävin tutustumassa kirkkoihin. Tuomiokirkko pienempänä oli esittelyssä Finlaysonilla Galleria Nottbeckissä muiden ihastuttavien lasitöiden kanssa (nämä näin jo lauantaina). Upeita!

Kylläpä tämä on isommassakin koossa aivan upea.

Tuomiokirkko on tehnyt mieli nähdä ja kyllä tämä oli huippu kaunis kirkko sisältäkin. En voinut sitä joka paikasta ihailla, koska oli jumalanpalvelus menossa, mutta hienot maalaukset oli siellä kyllä. Harvoin näin kaunista kirkkoa näkee muualla.

Sitten ajelin Kalevan kirkolle, jossa on vietetty 50-vuotis juhlaviikkoa viime viikolla. Tämäkin on tehnyt mieli nähdä sisältäkin, onhan se näyttänyt aika erikoiselta ulkoapäinkin. Kirkon suunnittelijat ovat  Raili ja Reima Pietilä ja on vihitty käyttöön 21.8.1966.
Aikaisemmin olen käynyt heidän suunnittelemassaan Lieksan kirkossa, jossa samantapainen, joskin matalampi, avara kirkkosali avautuu kävijälle. Siellä alttaritaulun asemasta näkyy kellotapuli ja kirkkopuisto.

Avara kirkkosali ja mäntypuiset penkit ja alttariveistos nimeltä "Särkynyt ruoko". Aika vaikuttava. Miltähän kuullostaisi Kauneimmat joululaulut täällä.

Kun oli hieno ilma ja pyöräily tuntui nyt tosi hyvältä, ajelin vielä Hatanpäälle ruusuja katselemaan.
Yritin laittaa kuvia myös ruusujen nimistä.  Ei niitä muuten muista. Oli jossain paljon kukkia ja jotkut näyttivän kärsineen sateista ja tuulista (ja viime talven pakkasista). Mutta oli paljon ihania ruusuja ja paljon muitakin kuin nämä.


Planten un Blomen
Screaming Neon Red

Abigaile
Näihin ruusuisiin tunnelmiin. Heippa!

11 kommenttia:

  1. Tämä vuosi on ollut elämässäsi aika raskasta aikaa, hiljalleen varmaan helpottaa, vaikka suru asuu sisällä! Aurinko kuitenkin paistaa hiljallen, vaikka tuuli vielä ulvoo ulkona ja sade hakkaa ikkunaan!

    Hampaat ovat aika harmillinen kohde kivulle ja särylle, noissa samoissa merkeissä mentiin täälläkin toukokuulla, nyt on tyhjä aukko hammasrivistössä, mutta kipua ei onneksi ole!

    Oletkin ollut täällä meilläpäin! Kirkot ovat kauniita, vallankin tuo tuomiokirkko! Ihania ruusuja!

    Kaikkea hyvää Sinulle ja jaksamista päivä kerrallaan!

    VastaaPoista
  2. Hyvä että hiukan helpottaa, mutta ei kai se suru koskaan katoa, muuttaa vaan muotoaan.
    Hammas remppaa aloitan lokakuussa miekin, huh ja se maksaa.
    Ruusuista syksyä siulle

    VastaaPoista
  3. Syksy saapuu hiljalleen. Voimia ja hyvää elokuun viimeisiäpäiviä.♥

    VastaaPoista
  4. Minäkin näin ne lasityöt ja kyllä se tuomiokirkko oli hieno. Kärsivällinen on tekijä ollut.

    Hyvältä kuulostaa Kalevan kirkossa joululaulut. Kävin siellä muutamana vuonna Treella asuessani, siis joskus 80-luvulla.

    VastaaPoista
  5. Huh, hammassärky on kamalaa. Olen nyt pari viikkoa kipuillut sitä, hampaassa alotettiin juurihoito ja särkylääkkeillä mennään. Ja kallistahan se on, muutama vuosi sitten mulle istutettiin hammas ja en viitsi edes muistella, kuinka kalliiksi se tuli...
    Ihania ruusuja Hatanpäällä. Viimeksi kävin siellä juhannusaattona, olisi kivaa kurkata uudelleen. Voimia sinun syksyysi!

    VastaaPoista
  6. Kyllä on ollutkin melko sateinen kesä taas, et siis vain "tunne" niin.. Hyvä jos rupeaa helpottamaan, sinulla on ollut raskas kesä...

    VastaaPoista
  7. Tuttuja kirkkoja lapsuudenkaupungistani. Ja Arboretumissakin on tullut pari kertaa käytyä!

    VastaaPoista
  8. kauniita ruusuja! Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kyllä sinulla on ollutkin raskas kesä Voimahalit sinlle Komeita kirkkoja
    Hyvää viikonloppuja :)

    VastaaPoista
  10. Mukava kuulla sinusta ja hyvä, kun alkaa pahin pikkusen helpottaa. Monenlaista tekemistä ja muistamista on ollut varmasti.
    Hammasjuttu nyt ei ollut yhtään mukava uutinen! Varmaan sekin tulee kuntoon.
    Tuuli täälläkin, mutta pahemmilta vaurioilta säästyttiin.

    VastaaPoista
  11. Kiva kuulla sinusta <3 Upeita ruusuja ja kirkkoja!!!!

    VastaaPoista