lauantai 3. joulukuuta 2016

Toista adventtia odotellessa

On ollut aika lamaannuttava viikko, mutta kyllä se tästä. 

Vanhan metallisen sydämen päälle laitoin tuijan pikku oksia langalla kiinni.
Ulkonahan sen paikka on

Vielä pitäisi tehdä ulos koivun oksista joku häkkyrä, johon laitan sitten led-valot. Runko tököttää tuossa kuusen jalassa, näkee sit mitä tulee siitäkin.

Yhtenä päivänä viikolla (se oli just se päivä kun paistoi aurinko) kävin entisessä kotikylässä asuvien kavereiden luona, tai yhden. Mutta tapasin monia vanhoja tuttuja, olipa kiva.

 Piti kuvata maisemia päivälläkin, mutta tietysti se jäi tekemättä. 
Vasta bussia ootellessa otin pari kuvaa. 
Nuokin kuuset olivat aika pieniä kun muutin tuolta pois 

Viimein sain tehtyä pitkään jatkuneen neuleeni loppuun. Yleensä ei näissä olis pitänyt mennä pitkään, nyt vaan joku jumi iski. Muutenkin tuli virheitä tehtyä

Ohje on Pirkanmaan paikkakuntalapasten ohjevihkosta muunneltuna Tampereen lapaset.
Langat ostin Verkarannasta kun oli syksyllä ale. Jotenkin viehätti silmää nuo ruskehtavat värit, vaikka oikeasti ois pitänyt olla aivan eri värit näihinkin lapasiin.
Reuna tuli tehtyä eri ohjeella
Tuommoinen kierre. Ei tuossa kyllä oikein näy. 

Tämän ohje oli Villit vanttuut ja vallattomat villasukat- kirjassa

Sitten kaivoinkin taas toisia lankoja ja vaihteeksi pitää kutoa itselle sukat vähän ohuemmasta langasta, niin mahtuu paremmin talvikenkiin. Laitoin niihin lämpöpohjalliset, kun AINA palelee varpaat. Ei sitten kunnolla mahdu seiskaveikasta neulotut sukat.

Pipareitakin tuli paistettua.
En koristele niitä yleensä mitenkään, menevät ilmankin (liiankin hyvin)

Paljon kiitoksia teille kaikille kivoista kommeteista edellisiin postauksiin!
Eipä tässä muuta.  Mukavaa viikoloppua ja itsenäisyyspäivän odotusta!

Ps. Joulukortitkin ovat jo postissa

7 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Ja nuo lapaset ovat kauniit. Täällä oli tänään kaupungilla niin jouluista, Taitokorttelin joulu avattiin ja Myyssä oli isot myyjäiset. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Pipareista tuli tuoksu ja hyasinteista vielä enemmän. maukas tuoksuva postaus ♥

    VastaaPoista
  3. Kauniit lapaset,piparia paistaessa tulee niin jouluinen tuoksu.Hyvää toista adventtipäivää:)

    VastaaPoista
  4. Tosiaan, tuoksuhan täällä on, pipareita ja hyasinttejä, mukava postaus!

    VastaaPoista
  5. Joskus kun lapset olivat pieniä niin silloin meillä koristeltiin pipareita. Nykyään menevät ihan ilman vaan.
    Kiva kranssi !

    VastaaPoista
  6. kauniita kuvia! Hyvää 2. adventtia!

    VastaaPoista
  7. Kaunis kranssi ja niin herkullisen näköiset piparit.
    Mukavaa adventin aikaa ja joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista