perjantai 3. helmikuuta 2017

Heleää helmikuuta

Hienoa kun on jo helmikuu, se tuntuu aina menevän nopeammin kuin tammikuu jostain syystä.
Ensin muutama tammikuinen kuva tähän, eräänä aamuna huomasin takapihalla vieraan.


Naapurin kissa käy kylässä, ehkä siellä lintujen ruokintapaikassa on mielenkiintoisia muitakin eläimiä.
Molempien naapureiden kissat käy myös vartioimassa etupihalla, olen laittanut sinne vanhan tyynyn, jonka päällä voi tassujaan lämmitellä.

Hups, jäi tuo kuva kirkastamatta. Oli eilen aika harmaa päivä. Lintuja kävi kyllä paljon syömässä, noiden lisäksi lauma keltasirkkuja, tinttien lisäksi. Punatulkkuja harvoin on näkynyt.
Jäi tänä vuonna osallistumatta Pihabongaukseenkin, kun kävin vähän reissussa, katsomassa miltä talvi näyttää Tampereella.  Siellä olikin jo paljon keväisempi fiilis, kun ei ollut lunta näin paljon.
Sensijaan liukasta oli keskustan ulkopuolella.

Tulppaaneita on ollut monessakin blogissa esillä. Itselle en ole ostanut, mutta vein siellä kyläpaikkaan niitä.

 Ai niin, sain lopultakin valmiiksi ensimmäisen tuplalapasen :) Olen toivottoman hidas neuloja, vaikka olihan tässä 4 päivää väliä kun ei ollut neule mukanakaan.

Vaalea on Pirkkalanka ohuempi, turkoosin sininen Alize (Taitoshopista), tummempi sininen Nalle-lankaa. Nyt kun saisi toisen päällyslapasen vielä tehtyä. Onneksi on aluslapanen tehtynä. Tämä malli ei ole ainakaan liian iso, kuten kaikki entiset lapaseni ovat olleet (jättikokoisia)
Katsoin äidin vanhoista lapasista mallia peukalokiilaan, en ole tällaista kiilaa tehnyt pitkiin aikoihin.

Moi taas kaikille kävijöille, kiva kun olette kommentoineet ja tervetuloa Erja lukijaksi.
Nyt on ollut monessa blogissa mietiskelyjä teemasta- Mikä minusta tulee isona? Tekisi mieli miettiä tätä itsekin...


14 kommenttia:

  1. Helmikuu on siitä hyvä, että ollaan menossa kevättä kohti kuitenkin :) Harmaata on kyllä täällä ja liukasta kuten aina... Ihanan värisiä tulppaaneja <3

    VastaaPoista
  2. Lintulaudan elämää on niin kiva seurailla, meillä minun lisäkseni myös koirat tykkää katsella laudalla pörrääviä lintuja :)

    VastaaPoista
  3. Kissan ilme oli sellainen, että nyt jäin kiinni pahanteosta. Ihanat lapaset noista tuleekin. Kauniit.

    VastaaPoista
  4. Heleää Sinulle myöskin! Ihanat kuvat, ja ihanat lapaset. Se on minulle vaikeaa tuo peukalon tekeminen!

    VastaaPoista
  5. Onpa kivat tumput. Monta kertaa on ollut tarkoitus opetella tuplalapasten tekeminen, vaan vielä on toteuttamatta.
    Niin ja heleää helmikuuta sinullekin, sekä mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihanat lapaset ja tulppaanit Heleää helmikuuta myös sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja lapasia, kauniit värit. Kivat eläinkuvat.- Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Multon menny aivan ohi tuallaaset tupletit. Kaksia oon kyllä joskus pitäny päällekkäin. Niistä tuloo kivat. Hianua helemikuuta!

    VastaaPoista
  9. Komea kissa naapurissa! Ja upeat lapaset!

    VastaaPoista
  10. Ihana kisu! Nuo lapaset on lämpimät!

    VastaaPoista
  11. Noin kaunis kissa saisi kyllä tulla pyörimään minunkin pihaani ;) Oletpa sinä herttainen, kun olet laittanut sille tassujenlämmittelypaikankin.♥

    VastaaPoista
  12. Kivan näköiset nuo tuplavanttuut, ei ole tullut vielä kokeiltua. Lintujen seurailu on mukavaa, täälläpäin vain pihalintuja ei ole sitä määrää kuin aikaisempina talvina. Oravat 'verottaa' mukavasti lintulaudan antia.

    VastaaPoista