perjantai 10. helmikuuta 2017

Jes, taas ollaan viikko lähempänä kevättä. Onneksi  pakkaset ovat ohitse.  Ja onneksi ei ihan hirveitä pakkasia ollut, vielä sellaisen -25 astetta jonkin aikaa kestää 😊


Ostin uudet tulppaanit eräänä päivänä. Oikeasti olivat vaaleampia, mutta näyttävät kellertyvän avautuessaan.

On ollut isoja parvia keltasirkkuja, mutta ei vaan mun kameralla saa niistä kuvia. 

Aivan ihana sirkutus kuuluu ulkona jo, iso parvi on pihalla olevassa isossa männyssä. Kovasti keskustelevat siellä puun suojissa, vaikka ei nitä näy.

Tänään kävin pitkästä aikaa pyörällä ajelemassa. 
On se vaan niin kiva kun pääsis pyöräilemään kunnolla. 
Nyt vielä taluttelin tuon autotien, kun kaaduin siinä joulukuussa, niin varon sitä. 
Autotie ei ole ihan tasainen, niin en uskalla ajella. 
Pyörätiellä ajelin, vaikka sivuteiden risteykset tuntuvat jäisiltä. 
On aivan riemullista ajella fillarilla, kun ei ole kiire ja sää on hieno.

Lainasin kirjastosta Sinuhe egyptiläisen äänikirjana. Nyt voi neuloa täysin rinnoin, kun kuuntelee lukemista. Loistavaa.
Sain toisenkin sukan valmiiksi.
 
Seuraavaksi on tulossa ensimmäiset "junasukat" vauvoille. Epäilen vaan että tulee liian isoja, mutta teen kuitenkin ohjeen mukaan, mahtuupahan sitten isommallekin vauvalle.

 Joen kaupungissa pyörähdin yhtenä päivänä, ja taas Kauppaneuvoksen kahvilassa kahvilla :)
tuo vaalea pallukka on kuu, ei vielä ihan täysi ollut silloin.

🌷
Mukavaa viikonloppua!

9 kommenttia:

  1. Ihan samanvärisiä tulpaaneja ostin tänään...

    ps. En löydä s-postiosoitettasi, laita minulle veisti:
    rantakasvi@gmail.com
    niin kerronn lisää muutoksistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehään niin! Tuo emilie.p ät luukku.com esim. Katon sitä kyllä luvattoman harvoin.

      Poista
  2. Kauniit tulppaanit ihanat sukat. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  3. Hienot tulppaanit ja todella nätit sukat olet neulonut! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniit tulput! Kiva, että kaupoista löytyy myös kerrottuja tulppuja.
    Kutominen ja Sinuhe äänikirjana onkin oiva yhdistelmä. Olen lukenut Sinuhen kahdesti, mutta niistäkin kerroista on jo aikaa.

    Minä rupean aina kaikkia ohjeita epäilemään ja sitten rukkaan niitä mieleisikseni. Ei ole hyvä sekään. Vauvat kasvaa ja pikkuiselle on helpompi pukeakin liian isot sukat.

    VastaaPoista
  5. Komeat sukat ja nätit tulppaanit. Aloitin joskus Sinuhen, mutten jaksanut lukea sitä.

    VastaaPoista
  6. Kauniinväriset tulppaanit! Neulominen on ihanan rentouttavaa puuhaa...

    VastaaPoista
  7. Kauniit tulppaanit. Kiitos Joensuu-kuvista!

    VastaaPoista
  8. Ihanat tulppaanit ja kauniit sukat :) Mullekin on käynyt samoin kuin Sadulle, aloitin Sinuhen mutten jaksanut lukea kokonaan, taisin skipata keskeltä muutaman sata sivua ja lukea vain alun ja loppuhuipennuksen :)

    VastaaPoista