sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Viileä kuukausi lopussa

Viikko on taas vierähtänyt, siinä ne pikkuhiljaa nämä työviikot menee. Minä vaan pyörin illat väsymyksen kourissa, vaikka jonakin iltana on hieman virkeämpi olo, mutta alkaa nukkumatti kutsua jo klo 20 maissa.  Jää hienot, pitkät, valoisat kesäillat "viettämättä" näillä näkymin.


Jotain kukkia alkaa pihalla kyllä kukkiakin, vaikka tuntuu, että nyt ei suju mikään. Pihahommat on ihan retuperällä. Ja nurmikon leikkuutakin pitäisi alkaa kokeilla, saanko leikkurin toimimaan. Bensaa on jo hankittuna.
Ihmettelen kyllä minne on kadonnut kukkia, kuten iirikset, balkaninvuokot, ketoneilikat ja mansikat. Tilalla on reheviä voikukkia, rönsyleinikeitä, nokkosia yms.
Jaksaminen ja innostus ovat myös kadoksissa.
Istutuslapion kanssa kierrän kaivelemassa voikukkia yms pois penkeistä, kun ei voi isommin kaivella. En tiedä mitä sieltä mullasta nousee.

 Yöt ovat vielä olleet aika viileitä, enkä oikein ilman takkia ole tarennut illallakaan olla ulkona.
Tänään on kyllä aikomus istuttaa tomaatit tuonne kasvimökkiin, kävi miten kävi. Ei enää noita roikkoja jaksa kastella tuossa sisäterassillakaan. Sitten alkaa tietty sinne veden kanto, mutta kait sitä joskus sataakin.
Viime syksynä istutin nuo tulppaanit (niin ainakin muistelen), mutta ei ihan olleet sellaisia kuin luulin. Etsinpä blogista kuvan, niin 40 tulppaania olen istuttanut 20 kpl Flaming Flag ja 20 kpl Sunny Prince, jep tuo yksi on jompaa kumpaa. Vähän enemmän luulis 40 sipulista nousevan. Pitää ihan laskea montako on niistä noussut!
Keltaiset narsissit pitäisi jakaa, niissä on niin vähän kukkia enää.

Ihanaa kun nämä muutamat valkeat Exotic Emperor-tulppaanit vielä jaksavat nousta ♥♥♥
Jo vuosikausia sitten nämä istutettu. Tähän asti nämä olleet pitkäaikaisempimpia tulpaaneita ikinä.


Vanhoja siemeniä olen kylvänyt sinne tänne. Uusiahan en osta enää, kylvän varastosta kaikki ja loput uuniin, tai roskiin.
Tällä viikolla ei valitettavasti ole mikään liika tavara mennyt kaupaksikaan, ihmisillä on nyt muut mielessä näin keväällä.  Seuraava viikonloppu onkin varmasti monenlaista juhlijaa liikkeellä, olen ihan tyytyväinen kun ei ole itellä mitään juhlia, ei tarvitse ainakaan miettiä lahjoja :)

Hei taas ja paljon kiitoksia kommenteista!




11 kommenttia:

  1. Kauniit tulppaanit, toivotaan että pian lämpenisi ilmat:)

    VastaaPoista
  2. Jaksamiseen mulla on auttanut kunnon nouseminen. Talvenpehmeässä kunnossa fyysisten töiden tekeminen vei mehut, mutta nyt tuntuis jaksamista piisaavan himpun enempi. Vaan klo 23 pitää käskeä itsensä nukkumaan - ja niinkus minä olen rakastanut kesäöitä! Ne sujuu nyt nukkkuen.

    VastaaPoista
  3. viime syksynä istutetut tulppaanit nousivat minullakin huonosti, olisiko viime talvi siihen syynä

    VastaaPoista
  4. Kauniit tulput. Meillä tulppaanit ovat tänä keväänä surkeampia kuin yleensä.

    VastaaPoista
  5. Voimia ja jaksamista! Tuota samaa pelkään omalla kohdalla, että kun on muutenkin niin väsynyt välillä, niin mitä sitten kun/jos on töissä...meneekö illat sovalla maatessa sitten :(

    VastaaPoista
  6. Ei niitä pihatöitä voi väkisin tehdä. Ymmärrän, että voikukat ja rikkaruohot tympivät, mutta varmasti tulee päivä, jolloin niitä jaksaa paremmin nyppiä.
    Tämä ei taida olla paras mahdollinen tulppaanikevät, täälläkään. Ilmat myös vaihtelevat kovasti. Eilen oli hyytävän kylmää ja tänään taas aurinkoista ja lämmintä.

    VastaaPoista
  7. Ei ne pihatyöt lopu, vaikka kuinka paljon raataisi. Minä olen tänään kitkenyt ämpärikaupalla voikukkia, mutta niitä vaan riittää. Kun yhden paikan saa kuntoon, niin seuraava on järkyttävässä kunnossa. Sellaista elämä on!!!! Voimia sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä! Meillä ainakin märkä ja vähäluminen talvi verotti tulppaaneita, mädäntyneitä sipuleita löyty maasta kun tongin :( No, paljon niitä nousi mutta paljon jäi nousemattakin.

    VastaaPoista
  9. Hienostihan siellä kasvaa. Täällä vielä odotellaan.

    VastaaPoista
  10. Minua myös ottaa niin päähän se, että ei uskalla kaivella penkkejä, kun ei tiedä mitä sieltä olisi tulossa. Niin hidasta tänä vuonna. Enkä yhtään muista mitä olen mihinkin kohtaan viime vuonna istuttanut. Perennoja odottaa purkeissa penkkiin pääsyä...

    VastaaPoista
  11. Olen joskus aikaisemmin katellut kukkiasi,kaikki niin kauniin värikkäitä, kyllä kesä on ihanaa aikaa, nyt liityin, niin voi seurata lukemistosta, oma blogini on sanosekukkasin.

    VastaaPoista