torstai 19. lokakuuta 2017

Aika kulunut nopeasti

Tämä puolitoista viikkoa on kulunut tosi nopeasti. Olen ollut melkein koko ajan poissa kotoa, ensin kävin kahdella hautausmaalla viemässä kanervia ja havuja. Siihen meni kaksi päivää, koska busseilla kulkeminen on niin aikaa vievää, mutta onhan sitä aikaa nyt :)
Läksin sitten reissuun vähän pidemmälle, vain Etelä-Suomeen. Olipa mukava tavata tuttuja pitkästä aikaa.
Valokuvaukseen ei sattunut hyviä ilmoja, kun satoi vähän väliä. Tämän otin liikkuvan bussin ikkunasta, kun ihmettelin mitä ihmettä tuolla parvekkeeella oli?
Kirahveja!

Eipä ollut aikaa tutustua tarkemmin Helsinkiinkään. Tunnin vain ihmettelin Kampissa ihmisvilinää.
Kunnes läksin kohti Tamperetta.
Vaikka siellä onkin katuja myllätty tulevan ratikan ja muunkin takia, oli kuin kotiinsa olisi tullut.
Onneksi ei ihan joka päivä satanut ja pääsin kiertelemään taas tuttuja paikkoja.
Lehtiä oli paljon maassa ja vielä puissakin.

Sienet kasvavat puussa, hauskaa.

Eteläpuisto on kaunis aurinkoisena päivänä.

Jo viikon reissumisen jälkeen oli mukava tulla eilen kotiin.
Täällä lehdet ovat pudonneet puista, kai niitä pitäisi alkaa haravoidakin vähitellen.
  Kiitokset kommenteista!


7 kommenttia:

  1. Onpa ollutkin kiva reissu. Upeita kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
  2. Kiva päästä välillä reissuun, mutta mukavaa on myös kotia palata.

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, kun niin moni aina ihmettelee luonnontieteellisen museon ulkoasua :)

    VastaaPoista
  4. Mukavan kuuloinen reissu. Kivoja kuvia olet ottanut :) Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tänä syksynä on ollut upeaa ruskaa joka puolella Suomea. Meilläkin on lehdet jo maassa, on aika tehdä loput syyssiivoukset. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Tampere on nyt kyllä tosi sekaisin, parkkipaikkaa ei löydä mistään ja kaikki liikenne kulkee keskellä ratikka- ja tietöitä. Lisää on tulossa kansi-areenan rakentaminen alkaa.

    Eteläpuistosta on kova vääntö käynnissä, sinne haluttaisi tietty rakentaa. Toivottaavsti sen puiston kauneus saa säilyä, epäilen kyllä.

    Hyvää syksyä sinne pohjoisemmaksi täältä Tampereen kupeesta!

    VastaaPoista