maanantai 12. maaliskuuta 2018

Reissussa kävin

Kävin vähän virkistymässä pienellä reissulla. Sieltäpä seuraava kuvakertomus.

Tiistaina läksin bussilla ja lauantaina tulin takaisin.

Karviosta  liikkuvan bussin ikkunasta :)
 Menomatkalla paistoi aurinko hienosti, ja pakkasta oli parikymmentä astetta.

Kosken kuohut :)

Tampereella olin siinä klo 17 maissa tiistaina ja joka päivä kävin kävelyllä.

 Joka kerta pitää käydä katselemassa Eteläpuistoa ja Pyhäjärven rantaa. Vielä oli jäitä järvessä, mutta sulaa vettäkin näkyi.
Vähän kylmä tuuli oli vielä, joten en mennyt eteenpäin.

 Talvivaloja oli vielä Hämeenkadulla, sekä aidattuja ratikkatyömaita. Jollainlailla oli rauhallisempi liikenne, koska siinä ajelivat vain bussit.

Keskustorin suihkukaivo oli valaistu
Poissa olivat puut Hämeenkadun rautatieaseman päästä. Kävelyalueet olivat kaventuneet, liikennevaloja poistettu.

 Aleksanterin kirkko 
Kevät suihkulähde oli vielä talviunilla

Koskikeskuksessa oli jättimäisiä Lego-teoksia esillä


Tiikeristä taisin tykätä eniten.
Kävelin kaupungilla monta tuntia ja etsin itselleni puseroa ja nättiä reppua, 
mutta en löytänyt sopivia. Jäi sitten ne ostokset toiseen kertaan.

Käytiin syömässä Nanda Devissä, pitkästä aikaa intialaisessa ravintolassa
Hyvin maistui ja oli hyvä, ystävällinen palvelu
En pidä paljon mausteisesta ruuasta, mutta miedoin vaihtoehto ei ollut liian mausteista.

Kahvillakin käytiin. Tamperelainen ystävä halusi tarjota kahvit Puistossa. 
Hyvää oli paikallisen paahtimon kahvi ja palvelu oli ystävällistä sielläkin.

Löysin uuden hurahduksen :DD
Kalenterituunailun. 
Olen katsellut varmaan satoja youtubevideoita kalenterien tuunailuista ja bujoiluista. Sattumalta kuljin sitten Vihkokaupan ohi ja kas siellä olikin kalenterituunailuihin tarroja. Tietysti olisi ollut kalentereitakin vaikka minkälaisia, mutta mietin vielä millaisen haluan. Olenhan minä koristellut tähänkin asti liitosta saatua kalenteria. Siihen ei vaan mahdu kuin ihan pieniä tarroja.
Kirjoitellut siihen mitä mahtuu ja päiväkirjaan loput.
Lähtihän sieltä sitten tarroja mukaan, siihen menikin sitten ne säästyneet puserorahat :))
Mutta nyt on monenkokoista tarraa.
Netissähän on valtavasti kaikkea tarviketta tarjolla. En vaan ole vielä oppinut nettikauppoja käyttämään, ja postikulujenkin hinnalla saa jo paljon vaikka mitä.

Kivempi tulla, kuin lähteä. Oli mukava reissu!
Lähtöpäivä olikin sitten tosi harmaa ja lumisateinen kotipuolessakin.
Menomatka tuntui paljon lyhemmältä kuin paluu. 
Kalsea palata viileään kotiin. 
Onneksi pakkanen sitten lauhtui ja uunit lämmitettynä tarkenee.
Tämmöstä talläkertaa, moi vaan!



8 kommenttia:

  1. Tuo tiikeri on tosiaan aika jännä ;)

    VastaaPoista
  2. Matka aina virkistää ja sitten on taas mukava palata kotiin.

    VastaaPoista
  3. Kiva katsella Tampere-kuvia ja nähdä, miten ratikkatyömaa siellä etenee. Kotimaassa on paljon nähtävää. Ei aina tarvitse kauas lähteä.

    VastaaPoista
  4. Varmasti kiva reissu mitä on mukava muistella pitkään. Me käymme myös välillä Tampereella. Miehen siskon perhe asustelee siellä.

    VastaaPoista
  5. Minäkin käyn silloin tällöin Tampereella. Yleensä kierrän puistojakin, jos on sopiva vuodenaika. Olen joskus talvellakin kävellyt Hatanpäällä, mutta muut ajat ovat kiinnostavampia. Ja kirppareita kiertelen siellä myös.
    Ajattelin että mikähän Puisto? En muistanutkaan tuon uudistuneen paikan nimeä. Olen käynyt siellä pizzalla joskus ammoisina aikoina.

    VastaaPoista
  6. Reissu piristää ja varsinkin sen jälkeen on kiva tulla kotiin...mukana uusia ajatuksia ja muistoja.

    VastaaPoista
  7. Reissuissa on tosiaan mukavaa se lähteminen, mutta myös kotiinpaluu. Ja useimmiten myös aika noiden kahden välissä :).
    Ja Tampere on kiva kaupunki. Sellanen sopivan kokoinen ja kotoisa.

    En ymmärrä bujoilusta mitään. Monikin niitä kalentereita on hehkuttanut, mutta on jäänyt mulle vieraaksi aiheeksi. Varmaan parempikin, etten edes tutustu, etten vaan hurahda :D. On noita keskeneräisiä innostuksen aiheita ennestäänkin. Mutta uskon, että on hyvinkin sun juttu.

    VastaaPoista
  8. Kävit sitten naapurissa :)

    Tampere on niin hankala auton kanssa nykyään, kun parkkipaikat on täynnä ja joka paikassa rakennetaan ja revitään katuja auki. Käyn mahdollisimman harvoin.

    VastaaPoista