sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Talvi on tai sitten ei

On ollut täällä sellainen "talven" alku, että yhtenä päivänä on lunta...

 Lauantaina
Lunta niskassa
Seuraavana päivänä ei yhtään
Vesisade illalla vei lumet.

Tänään läksin sitten kiertelemään ihan vartavasten Joulutorilla ja Tallipihalla

Tallipihalla
Ihan kivannäköisiä pieniä mökkejä siellä oli, ihmisiä sopivasti, ei ruuhkaa. Kivoja jouluisia kransseja ja Tonttuovia ja paljon paljon muutakin, monenlaista olisi ollut ostettavaa. Löysin kyllä ne, mitä läksin ostamaan :))  mutta ei kärsi paljastaa.

 Ei nyt oikein mikään kuvakaan onnistu, on niin pimeä tai valossa tulee omituisia kuvia.

Kaatui tuo hyasintin kukkavarsi, niin leikkasin sen maljakkoon. 

Hyasintti tuoksuu niin vahvasti, vaikka valkea onkin miedompi tuoksuinen.


















Tallipihalla nautin kahvin

Kotona omia Joulukoristeita katselin, mitä lie tullut mukaan. 
Hohhoijaa eipä paljoa tullut.  Mutta kohtahan niitä saa kaupasta alennuksella.

ei tässä kaikki
Ei pitäisi ikinä kokeilla täällä mitään uutta, kun laitoin yhden kuvan toiseen reunaan, niin sekoittuu koko juttu. Katotaan nyt miltä tämäkin postaus näyttää :D
Vielä yhdet sukat, jotka neuloa hutaisin itelle. Jostain syystä kengät on kutistuneet, että seiskaveikasta tehdyt sukat kiristää kengissä, tai kengät on tiukat.
Nalle lankoja koetin käyttää näihin, jotta loppuisi jämänyssykät. Mahtuu paremmin nämä kenkiinkin.
Moi taas ja hyvää viikon alkua!

11 kommenttia:

  1. Pari päivää ulkona on ollut kaikkea muuta kuin jouluista. Vettä sataa kaatamalla ja tuulee kovasti. Paras sytyttää muutama kynttilä illan hämäryydessä, niin pääsee jouluiseen tunnelmaan.

    VastaaPoista
  2. Kävin myös joulutorilla alkuviikosta tyttären ja Kuukunan kanssa. Ostin rukkaset itselle ja pojalle ja pari leipää. Samanlaista siellä oli kuin joka vuosi!

    Tallipihalla piti kanssa käydä, mutta me unohdettiin. Ihan uskomantonta! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se voi olla tällaista aina. Ei mitään valittamista. On vaan olleet ennen aina sellaiset "hanget(liian)korkeat nietokset" että ihmettelee vaan. Hyvä vaan jos ei ole liukasta.
      Vielähän tässä on 2 viikkoa jouluun, niin ehtii vaikka mitä :)

      Poista
  3. Saa nähdä kuinka monta kertaa lumi tulee ja sulaa. Olisi kiva kun jouluna se edes hetken pysyisi! Jouluntunnelmaa voi etsiä niin monella tapaa.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin vettä sataa ja onneton lumikerros sulaa pois...
    Hyvännäköinen kahvihetki.

    VastaaPoista
  5. Vesisade on sulattanut lumet ja on taas niin mustaa.

    Olen käynyt muutamana vuonna Treen joulutorilla ja viime vuonna arvelin jo, että enää ei tarvi mennä. Jos tulee kaupunkiin muuta asiaa niin toki sitten poikkean varmaan. Samat mökit siellä yleensä on.

    Kauniit sukat!

    VastaaPoista
  6. niin sitä lunta joko on tai ei,tai se sulaa heti pois:)
    Meillä aamulla oli kolattavana 25 cm lunta.
    Mutta joulu mieli tulee sydämmestä;)
    Joulukoristeet joulun jälkeen 50-70% alennuksella,silloin minäkin askarteluun jottain aina ostan.
    ihana kahvi hetki!!!
    Kauniit joulusukat!!

    VastaaPoista
  7. Ei se kunnon talvi meinaa tulla millään! Välillä oli pakkasta ja lunta. Lämpöasteet veivät ne vähäisetkin lumet.

    VastaaPoista
  8. Meilläkin sataa vettä ,vei mennessään sen hitusen lunta mitä oli.

    VastaaPoista
  9. Täälläkin oli hetken vähän lunta, sitten tuli kova vesisade ja vei lumet.

    VastaaPoista
  10. Meilläkin sataa vuoroin lunta, vuoroin vettä. Joulutoreilla ja -markkinoilla on kivaa kierrellä, vaikka ei aina ostaisikaan mitään. Eilen ostin vaan yhden heijastimen ja lintulyhteen. Kävimme kyllä myös kahvilla. Vesisade latistaa tunnelmaa. Häpeä sanoa, etten ole käynyt koskaan Tampereen joulutorilla, vaikka käyn usein siellä. Jotenkin aina on kiire, viime vuonnakin tultiin Tallinnasta Sastamalankautta kotiin. Mies kävi Tampereella itsenäisyyspäivän jälkeen, mutta ei tietenkään torilla...

    VastaaPoista