lauantai 25. toukokuuta 2019

Helteet vaihtui vesisateeksi

Taas onkin lauantai. Miksiköhän mulla tulee aina lauantaina kirjoiteltua tänne.
Oli vähän erilainen viikko, koska kävin vähän reissussa tuolla etelämmässä Suomessa.
Vaikka kuvittelin täältä Tampereelta käyväni useammin Helsingissä, niin kas kummaa, eipä ole tullut käytyä usein. Ehkä talvella ei huvita reissuta, ja olihan mulla muuttokin siinä helmi-maaliskuussa.

Oli mennessä vähän toista tuntia aikaa bussien välillä, niin kävin katselemassa Kampin ympäristöä. 

Japanin eduskunnalle lahjoittama Sakura-puisto. Pienempiä puita oli noissa muovisuojissa.


Helsingissä on vaikka kuinka paljon katsomista. Voi että oli hienoja kalloisia mäkiä ja kauniita rantoja. Näkee kun katsoo bussin ikkunasta. Oli tarkoitus käydä siinä jossain lähellä Kamppia katselemassa enim. Oodi kirjastoa. Mutta kävin sitten Luonnotieteellisessä museossa, kun löysin sinne. Siis ihan kamalan törppö olen liikkumaan siellä. Varmaan eksyisin jos vähänkin lähtisin kävelemään. Bussille pitää kuitenkin ehtiä.

olipa jättiläinen tämä elefantti
ja myös kirahvi seuraavassa kerroksessa

Kiersin hyvin pikaisesti, koska lopulta oli vajaa tunti aikaa. Pääsen nyt hienosti sisään Museokortilla, koska tuli sellainen hankittua ja se tulikin sopivasti ennen reissua.
Ehdottomasti käytävä uudelleen tutustumasa tuolla Luomus museossa, koska jäi todella paljon vilkaisemattakaan. Todella on mielenkiintoinen paikka.
Eli Helsinkiin uusi reissu tehtävä mitä pikimmiten.

Sieltä suuntasin sitten Loviisaan. Oli tarkoitus katsella siellä joitain paikkoja, mutta eipä sitten ollutkaan aikaa kuin ohikulkuun. Eli sielläkin on käytävä kesällä uudelleen.

Loviisan kirkko
Kyläpaikan pihassa tietysti tutkin kukat tarkkaan :)

Koristeomppupuu vielä kukki
kissoja siellä oli joka paikassa missä käytiin

Tämä pikku vintiö veti vähän aikaa henkeä tuossa, muuten oli niin vilkas ettei pysähdellyt kun oli niin kiva leikkiä :)

Pihassa olevassa kuusessa oli tosi paljon käpyaihioita tulossa. Voi tulla hyvästi siemeniä.

Takaisin pilvisempään ja viileään keliin tulin Tampereelle.

 Hevoskastanjat kukkii, ihanaa

Harmaata on, mutta Vapaudenpatsaan ympärillä on nuo upeat hevoskastanjat Hämeenpuistossa.
Nuo metalliset härvelit ja aidat ovat niitä ratikkatyömaan takia pystytettyjä esteitä.

Vielä vanhempia kuvia viime sunnuntailta. Mehiläisiä oli kukissa


Tässäpä enimmät kuulumiset tältä viikolta. 
Ensi viikolla sitten jo alkaa kesäkuu, huhhuh. 


7 kommenttia:

  1. Sanotaan,että matkailu avartaa. Kivoja kuvia. Itse junailen useasti Tampereelle. Siellä kun on minun ensimmäinen lapsenlapsi❤❤ Ja tietysti,asuuhan siellä kaksi vanhinta lastani.😂😂

    VastaaPoista
  2. Vaikka asun runsaan 30 km:n päässä Helsingistä, tulee siellä harvoin ajankulukseen käytyä. Aina on joku asia hoidettavana ja liian vähän aikaa. Helsingissä on paljon nähtävää ja tuntuu melkein, kuin olisi ulkomaan reissun tehnyt oudommilla kulmilla liikkuessaan.
    Sinulla on ollut kukkaisa ja kissarikas retki. Varmasti virkisti.
    Mukavaa lauantaita snulle!

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia olet ottanut. Kesällä mekin aiotaan päästä reissuun, nyt on vaan kotipihasta ja lähimetsistä tullut kuvia otettua. Kaupungista olisin saanut hienoja kuvia, mutta ei ollut kuin kännykkä mukana, ja siitä en saa kuvia siirrettyä koneelle jostakin syystä...digikamera olis pitänyt tulla mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Suomestakin löytää paljon nähtävää ;) Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos :),kotimaan "netti-matkasta".
    ihania nuo kirsikkapuut.kun kukkivat:)
    Oikein hyvää toukokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Sinulla on ollut mukava reissu. Kauniita kuvia mielenkiintoisista paikoista. Itse en ole koskaan käynyt Loviisassa. Ihana hevoskastanja! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Helsingissä ois monta mukavoo paikkoo käytävänä. Meilläkin tulloo nyt enempi siellä reissuttuu. Kauniit kukat kirsikassa ja hevoskastanjassa!

    VastaaPoista