maanantai 18. marraskuuta 2019

Viikonlopun touhuja

Olipa paljon vaihtelevampi viikonloppu, kuin mitä yleensä. Harvemmin on näitä :) 
Amarylliksen ostin ja nyt on kukka aukeamassa ja auennut jo enemmänkin. Neljä nuppua on tuossa. Aivan joulunpunainen  tästä tulee.

Perjantaina oli Pikkujoulut. En ole moniin vuosikymmeniin ollut pikkujouluissa, onneksi ei tarvinnut "pikku pakettia" olla mukana, eikä muutenkaan ollut "liian" jouluinen tunnelma. Eikä varsinaisesti jouluruokaakaan, vaan ihan tavallista kahvipöydän herkkuja. Oli kiva !

 Leivos ja glögiä




Lauantaina olikin mun omat "juhlat", odotetut synttärit. Joihin tein vaan juustotortun ja kaurapikkuleivät, ei mitään erikoista. Leivoin nyt uunissa paistettavan juustotortun, jostain netistä kuuklasin ohjetta. Joku limetti juustokakku. Lisäksi vain puolukka kastiketta ja kermavaahtoa.
Seuraavan kerran teen sitten ilman uunia tulevan juustotortun. Ihan hyvin tuokin onnistui, ei halkeillut.


Kävi vain omat lapset, eikä vieraita.
Eipä ollut mitään stressiä synttäreistä. Sain vain rentoutua ja levätä.

Kirjastossa olikin mulle aivan uusi tapahtuma. Nimittäin Rahvaanmusiikin 20 vuotis juhlakonsertti. Siinä Hilja Grönfors Trio esiintyi. Jostain, varmaan TV;stä, olin kuullut hänestä, ja hän kertoi kuinka oli lapsuudesta asti kuullut ja oppinut romanilauluja, sitten kirjannut niitä yläs ja nuotintanut ne. Näitä hänen keräämiä lauluja oli julkaistu nyt uusi kirja, Ja useita Cd;tä on myös. 
Näitä esityksiä löytyy myös youtubesta.
Voin sanoa, etä kyllä nousi kylmät väreet joidenkin kappaleiden aikana, Oli niin koskettavia sanoja ja musiikkia.
Tykkäsin, että oli ihan huippu synttärilahja mulle tämä konsertti, eikä maksanut mitään.

Eilen läksin sitten Suomen Kädentaidot messuille Tampereen Messukeskukseen.

Kiersin nyt eri järjestyksessä näitä valtavia näyttelyhalleja ja koska ennen en ehtinyt /jaksanut katsella Deli aluetta, eli ruokia, suuntasin sinne heti piipahdettuani C hallissa, eli askartelu alueella.
Pitihän sitä maistella karjalaisia piirakoita Liperistä :) Nam.


Kulkiessani näin Vuoden askartelija-kilpailutöitä. Joulun valokuva albumi vessapaperihylsyistä ! Ihania.  Toivottavasti kuvat näkyisivät paremmin klikattuna suuremmiksi.

Koetin katsella ristiin-rastiin kulkien isoa A-hallia, siellä oli niin valtavasti kaikkea mielenkiintoista.
Silmään pisti valtava määrä korvakoruja, vaikka mistä materiaalista taidokkaasti tehtyjä. Tietysti lankoja, kankaita vaikka mitä. Olisi pitänyt oikeasti useampana päivänä käydä nähdäkseen enemmän.

 Jämälankaa


Kilpailutöitä

Vuoden artesaani

Ella Kanninen juonsi taas hienon puku-, ym muotinäytöksen E- hallissa

Loppunäytös

Vaatetusalan opiskelijoiden kierrätysvaatteista ja kankaista lopputöinään tehtyjä vaatteita he esittelivät itse aivan loistavasti.

Nämä vaatteet oli tehty Tampellan valmistamista pöytäliinoista. 
Ne olivat olleet  Tampereen Raatihuoneella käytössä ja poistettu sitten.
Kestävää tyyliä kiertotaloustuotteesta. Vautsi.

Sopimusvuoren Yhdessä Mielen voimaa palapeli-"kuusi" näytti hienolta. 
Paloissa oli tsemppi-ajatuksia ja kuvia yms.

Tälläkertaa en kulkenut kameran kanssa koko aikaa, enkä kuvannut niin paljoa,..
Tungoskin oli ajoittain suurta, hyvä kun pääsi läpi kulkemaan. 
Kävijöitä on uutisoitu olleen yli 55000 näiden 3:n päivän aikana.

Ostin jotain...trikoo kudetta ostin, ja aion virkata maton vessaan. Siitä olen haaveillut jo jonkin aikaa. Aloitin jo heti, mutta on niin painavaa ja jäykkää vääntää, että ei paljoa jaksa virkata kerrallaan, ettei niskat ja kädet kipeytyisi liikaa. 
Sitten ostin korvikset. Sen takia katselin niitä joka paikassa. 

Ja japanilaista vihreää teetä ostin myös.

Enpä tainnut paljoa muuta ostaakaan. Lankoja ja kankaita on entisiä, jos jotain haluan niistä tehdä, ja kyllä se innostus joskus tuleekin.

Pikkuiset kukan alut on minunkin kaktuksissa, jos vaan eivät putoa. 




Koska ei vielä tullut käveltyä "tarpeeksi"  ;))) läksin vielä kävelylle, hienoa kun ei satanut illemmalla



Tamperetalon viereen on kohonnut  Marriott-hotelli, 
jonka on kerrottu avautuvan loppuvuonna

Keskustorilla oli jo Joulutorin rakentaminen alkanut.  Se avautuu 30.11...


Nyt eikun odottamaan marraskuun valuvan hiljalleen loppuun.
Kiitokset kommenteista edelliseen!
Hyvää viikon alkua taas!



7 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut vilkas viikonloppu! Minulla oli perjantai vilkas, kun ystävä kävi ja illalla oli srk-tilaisuus, mutta muuten viikonloppu meni kotona ja yksin, kun mies oli ensimmäisissä joulunäytelmä harjoituksissa ja sählyssä. Ainoastaan pikkuisen kävin koiran kanssa kävelyllä.

    VastaaPoista
  2. Paljon mukavaa on mahtunut sun viikonloppuun. Kiva kuulla siitä.

    Ja hirmu paljon synttärionnea näin jälkikäteen Emilie <3

    VastaaPoista
  3. Kaikenlaista mukavaa on mahtunut viikonloppuusi. Joskus on kiva kun on paljon ohjelmaa viikonloppuisin, mutta ei sitäkään joka viikonloppu jaksa. Paljon onnea syntymäpäivän johdosta ja mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Paljon erilaista ,mukavia juttuja viikkoosi mahtunut.Ihana tuo amaryllis.moni kukkainen:))
    Ja Lämpöiset Onnittelut ja ISOT halaukset:)Sinulle Emilie-ystäväin:))
    Osaisinkohan minä tehdä tuollaisen juustokakun,herkullinen:))
    Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  5. Lämpimät onnittelut syntymäpäiväsi johdosta!
    Sinulla oli täyteläinen viikonloppu.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut syntymäpäivän johdosta. Minäkin tein tässä juustokakun granaattiomenan siemeniä tuli päälle. Amaryllikset on ihania pitäisi varmaan ostaa nyt kotiin sellainen. Olen ostanut yleensä leikkona mutta jos nyt vähän erilaista.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut synttäreitten johdosta! Kaunis on amaryllis, kukkipa se millon vuan.
    Mie en nyt messuille joutanutkaan, ens vuonna pitäs sonnustautuu. Melekein joka vuos oon käyny.

    VastaaPoista