torstai 9. huhtikuuta 2020

Hyvää Pääsiäisviikkoa!

Tervehdys taas! 
Ensin kiitokset täällä käynneistä ja kommenteistanne!

On jo 4. viikko tätä korona aikaa "paremmalla" puolella.
Onhan tämä ollut erikoista, vaikka en varsinaista karanteenia ole pitänytkään. Mutta liikkuminen on vähempänä, eikä missään sisätiloissa ole päässyt käymään kuin vaan ruokakaupoissa ja sielläkin mahdollisimman nopeasti.
En ole vielä käyttänyt kasvomaskia, vaikka ompelin niitä muutamia valmiiksi, jos alkaa pakko tai tarve tulla käyttää. 

Viime sunnuntaina ja koko viikonkin on ollut aivan mainio ilma. Kävin pyörälenkillä silloin, vaikka oli aika kylmä tuuli. Mutta vähän monipuolisuutta välillä kaipaa näihin samoihin kävelylenkkeihin.

"Pajun kissoja" Näsijärven rannassa
Noissa maisemissa kuljin joka viikko, kun kävin vanhusta tapaamassa. Kävin nyt ensimmäisen kerran tuolla ajelemassa, sen jälkeen kun ei enää voi mennä sinne käymään.  Suru on sydämessä!

Näsinpuiston sinililjat
Muuten olen yrittänyt kävelylenkeillä käydä. Koetan päivässä tunnin kävellä, mutta joskus minuutit ei sitten millään kulje. Puistoissa ja metsässä tuntuu pää tyhjenevän huonoista uutisista ja henkikin kulkee paremmin. Monesti siellä on ihan rauhallista, eikä paljoa ole väkeä liikkeellä. Mutta joskus tulee "lauma"ihmisiä ja koirakin, joten täytyy välillä muuttaa suuntaa tai polkua vaihtaa.

Yksi krookus oli auennut tässä :)

Pääsiäinen on nyt hiljainen! 
Muuten olisimme poikien kanssa syöneet täällä, kolmaskin poika ehkä olisi tullut tänne käymään.
Olisin tehnyt ruokia ja leiponut jotain. Nyt ei ole mitään!
Leivoin kyllä pienen rahka-omenatortun itelleni, ja söin sen, mutta ei oikein maistu.
Mämmiä ostin ja pienen pussin jotain täytettyjä suklaamunia. Niitä varmaan säästyy pääsiäiseksikin, koska eivät ole erityisen hyviä. Jos olisivat hyviä, niin ne menisivät nopeammin :)

Kaksi ihanaa pääsiäiskorttia sain.  💖💖💖Kiitos💖💖💖
Kiitos Sirkka ja Liisa!
Minulta nyt pääsi pääsiäiskorttien laitto jäämään unholaan, mutta kevättä riittää. 

Varastosta kaivelin kortteja.
 
 
Nämä kortit on ostettu Valamosta. Keräilin Jumalan Äiti-kortteja joskus, kun kävimme miehen kanssa Heinävedellä  Valamossa melkeinpä joka vuosi, joskus myös pääsiäisen aikaan. Hän tykkäsi lähteä ajeleman pyhinä, kun kerrankin raaski pitää taukoa työnteosta.
Nämä nyt sattui löytymään, varmasti jossain on vielä lisää.

Nyt Valamossakin on hiljainen kevät, sekin on suljettu.

Tämä on nyt tällainen surullinen postaus. 

Mutta erehdyin kuitenkin ostamaan (varmaankin Kiinalaisia) pääsiäiskoristeita Lidlistä, kun näyttivät niin söpöiltä kaupassa.
Laitoin ne parvekkeelle tuohon oksankarahkaan (johon olen jo monesti hermostunut) roikkumaan.
On vaan niin vaikea kuvata niitä kun pyörivät, eikä mahdu yhteen kuvaan. 
Voisi kai keksiä jokun toisen paikan näille!

Erehdyin myös ostamaan espanjalaisia mandariinejä, nekin on parvekkeeella tuulettumassa pesun jälkeen.

Terveyttä ja hyvää Pääsiäisen viettoa teille!

Yhtenä päivänä pilvet olivat niin hienoja :)



14 kommenttia:

  1. Ihana tuo eka kuva narsisseineen:) Ja tykkäsin kyllä muistakin kuvista. Mekin vaan kaupassa olemme käyneet ja pikaisesti sekin. Muutoin täällä kävelemme. Mitään pääsiäistäkään ei ole tullut laitettua. Tytöt koristelaatikon eilen illalla hakivat varastosta, kai täytyy ruveta katsomaan, jos sieltä jotain esiin ottaisi. Mikään ei kyllä juurikaan huvita. Palapelejä tuotiin eilen sisälle ja sitä varten pöytä, jolle sen voi keskentekoisena jättää. Se on sopivaa puuhaa näihin päiviin. Hyvää pääsiäisen aikaa kuitenkin sinulle, vaikka tämä nyt onkin tämmöistä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle - Tampere onkin upea kaupunki 💚




    VastaaPoista
  3. Onpa kauniita kuvia. Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Hyvää pääsiäästä! Son monilla erilaane ku enne, meilläki.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia sinulla aina. Tykkään.

    VastaaPoista
  6. Onneksi saa sentään ulkoilla. Luonnossa on helpompi pitää välimatkaa muihin ihmisiin, toisin kuin kaupoissa.
    Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  7. Ilosta Ja Aurinkoista Pääsiäistä Sinulle.

    VastaaPoista
  8. OIKEIN RAUHALLISTA JA SIUNATTUA PÄÄSIÄISEN
    AIKAA TEILLE ❤️

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia niinkuin aina Sinulla Emilie!
    :)
    etikkaveellä on kauppatavaroita pyyhitty;)

    Kauniit Valamosta ostetut kortit,on lupa muistella edesmenneitä rakkaudella.

    Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren,
    niin selviydymme mekin,
    toinen toistamme tukien.
    Rauhaisaa ja Levollista Pääsiäistä Sinulle Emilie!
    Lämpimin ajatuksin Sinua ajatellen!
    t.Liisa

    VastaaPoista
  10. Hei Emilie! Katoin googlekääntäjällä, että tuo ylläoleva on arabiaa ja on roskapostia, jonka voi poistaa. Tekstinä joka rivillä jonkun yrityksen mainosta, joihin ei varmaan kannata linkkailla. Koko "kommentti" on ehkä linkkiä, kun se on tuon värinen.

    VastaaPoista
  11. Oikein rauhaisaa pääsiäisen aikaa sinulle Emilie.❤️🐓🐔🐣

    VastaaPoista
  12. Mukava oli lukea kuulumisia! Olet jo päässyt pyöräilemään! Meillä on paikoitellen kävelyteillä paksu ja liukas jää. Tänään tänne luvattiin lumisadetta.
    Olen käynyt kaupassa nopeat reissut ja ostanut useamman päivän ruuat kerralla.
    Monet ovat nyt ommelleet kasvomaskeja. Minä en ole vielä.
    Onneksi voi ulkoilla! Olemme kävelleet vakioreittiämme toisena päivänä toiseen suuntaan ja toisena toiseen :D Välillä olemme heittäytyneet ihan hurjiksi ja kävelleet ihan eri reitin :D
    Postauksessasi on kauniita kuvia! Ihania pääsiäiskortteja <3 Nuo Valamosta ostetut kortit ovat kauniita! En ole koskaan käynyt Valamossa- häpeäkseni tunnustan! Ehkäpä ensi kesänä, kun tämä koronaepidemia on ohi.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista