keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Kuukausi näissä fiiliksissä

Lunta tuli tännekkin, oli jo eilen aamulla naapuritalon katto lumessa, mutta ne suli pois. Tänään oli jo maakin valkeana.

tässä vielä vähän pääsiäisen koristeita, silloiselta kävelylenkiltä :) Finlaysonin kirkon etu.

Tallipihalta tämä
Tänään oli kauppareissu taas vaihteeksi.
Olen käynyt kaupassa aamulla, siinä klo 8-9;n maissa, koska en halua törmätä kiireisiin ihmisiin. Kaupassa käynti on stressaavaa, pitää olla lista miten kulkee, ettei tarvitsisi haahuilla liian pitkään ja sitten kassoilla on aina oma jännitysnäytelmä.  Jos edelliseen pidät väliä, niin takaa voi joku hyökätä niskaan. Ostosten pakkaus pitää myös tehdä rivakasti, ettei seuraava tule liian lähelle pakkaamaan. Kassan jälkeen voi olla kolmenkin asiakkaan ostokset vierekkäin!

tänä aamuna oli vähän erilainen maisema kuin eilen.

eilen ruohikko viheriöi vielä.

Niin sitten kauppareissun jälkeen on iso homma pestä kaikki mitä on ostanut. Pesuaineliuoksella suihkutan kaiken mikä kestää vesipesun. En vaan voi laittaa maitoja tms jääkaappiin pesemättä. Hedelmät olen pessyt aina ennenkin, mutta nyt pesen kaiken heti kaupasta tultua. Kännykän pyyhin myös ja pankkikortit ja rahapussin päältäpäin. Käsiä joutuu pesemään varmaan 10 kertaa aina näiden hommien välillä.  Yleensä kaiken voi pestä päältäpäin, ehkä jotkut leivät, joissa on pussissa reikiä, ei voi kastella. Eikä jauhopussejakaan, mutta niitä en ole ostanutkaan nyt, kun on entistä varastoa. Jätän sellaiset parvekkeelle joksikin aikaa mitä ei voi pestä, samoin kuin postit.

Mietin jo tänään lähtiessä laittaisinko suusuojuksen jo, mutta en laittanut vielä. Eikä kellään kaupassa ollut sitä. En ole puhunut enkä yskinyt vielä kaupoissa käydessä. Pidän edelleen kangashanskoja liikkuessa, ja pesen nekin kaupasta tultua, kuten avaimetkin joka kerta.
En ole puhunut kuin puhelimessa kenenkään kanssa yli kuukauteen! Ihan kamalaa.

Tässä talossa ei yleensä tapaa ketään muita asukkaita, joku on pihalla tullut vastaan, niin moikataan. Hissiä en ole käyttänyt kuukauteen enää, vaan kulkenut portaissa. Katson ettei siellä ole ketään.
Voi sanoa että polvet ja lonkat on olleet parempana, eikä koske portaiden nousu enää.
Hissiin en mene senkään takia, kun siinä aina jonkun hajuvesi "haisi",  en tykkää.  Tosin hajuaistin menetys tuntuu olevan koronan oire sekin, joten ehkä olen säästynyt vielä siltä.

Tänä päivänä

Viikko sitten
Tämä aika on tuonut mulle ennenkokemattoman paniikin, Ei ole ennen ollut tällaista. Voi johtua siitäkin kun ei ole ketään samassa huushollissa tasoittamassa tilannetta.  Ja vieraitahan ei saa tavata, eikä kukaan halua tavata. Tässä ollaan kaikki yksinäiset samassa tilanteessa. Ei ole mukava sairastua tuohon virukseen, olen senverran ollut hoitotyössä, että tiedän mitä se tehohoito on.
Eikä lievemmässäkään tapauksessa ole kiva yksin sairastaa kotonakaan.

Vapaudenpatsas
Ei auta tämäkään vapautumaan tästä vielä, toivottavasti lääke tai rokote valmistuisti nopeasti.



7 kommenttia:

  1. Minä en ota minkaanlaisia rokotuksia, sekin viime kertainen rokotus aiheutti kuolemia ja muuta sairautta joissakin. Eilen kävin kaupassa, niin kysyin mitä maksais jo ruoka kuljetettaisi ovelle, niin meille asti se maksaa 25 eur. huh no en varmaan tilaa, ei noissa piku kaupoissa noudateta etäisyyksiä, kun siinä kassan lähellä on vielä posti ja veikkaus piste ja vielä pieni kahvipaikka ihan kassojen tuntumassa aika monessa pikkukaupassa.Minua ei mitenkään ole tää korona vaikuttanut, ihan normaali elämää niinkuin ennekin, eikä ole tullut pestyä ostoksia, kädet tietystiaina olen pessyt kaupastakin tultua.
    Tuolla Joensuussa anoppi 90v. se käy ite kaupassa, ei ole tarjottu ruokakuljetuksia, ja mekin asumme 550km.päässä.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli takatalvi aamulla. Onneksi lumi on sulanut nyt vähemmäksi.
    Minäkin olen ollut kotona. Olen osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä, ja pidin viikon loman, joten tuli kolmen viikon kotoilu kerralla. En avaa enää telkkaria päivisin, koska uutisointi saa vain paniikin aikaan

    VastaaPoista
  3. Minä olen alkanut 'relata', ottaa rennommin. Kaupassa tavarat kuitenkin käsitellään hanskat kädessä. Kävin lähikaupassa eikä mulla ollut kuin oma kori. No, täällä on rauhallista, toista varmaan isossa cityssä.
    Uutisiakaan en enää seuraa kovin tarkasti. Poikakin toi minulle ruokia ja oli kyllä pessyt kätensä kaupassa. Koetetaanhan pärjäillä.

    VastaaPoista
  4. Säät vaihtelee viikosta toiseen. Lunta tuli ja sulaa taas pois.

    VastaaPoista
  5. O-ou, onpa Hämeenpuistossa autiota, ei edes koiran ulkoiluttajia!
    No, koiran ilma ei kyllä ulos houkutellaan...
    Jaksamista!

    VastaaPoista
  6. Kerran viikossa olen minäkin yrittänyt vain kaupassa käydä, mutta kyllä se riskipeliä silti on. Olen huomannut että keski-ikäiset miehet varsinkin kuvittelevat olevansa immuuneja, eivätkä välitä käsihygieniasta. Toiset kun jättää turvavälejä kassalla, niin nämä samaiset miehet työntyvät näihin väleihin. Joskus tekis mieli kunnolla ärähtää, mutta eihän se taitaisi mitään auttaa. Koitetaan me pysyä terveinä.

    VastaaPoista
  7. Samaa olen ihmetellyt, ettei kaupan kassolla ole järjestetty aikaa rauhallisempaan tavaroiden pakkaukseen. Saa hosua äkkiä lähes viikon tavarat kasseihin. Meillä ei ole tavaroita pesty, muuta kuin hedelmät jne. Kaupassa pyrin toimimaan niin, ettei tulisi "turhaan" räplittyä mitään tavaroita, että ottaisin sitten kärryyni sen, mitä hypistelenkin. Ilahduin S-marketissa viimeksi käydessämme, että siellä oli käsidesipulloja laitettu portille, että kauppaan menijät sai siitä käsiinsä ottaa. Kaksi ekaa pulloa tosin oli jo ilta-aikaan tyhjiä, mutta kolmannesta sai. Tämä aika on nyt tosi stressaavaa, mutta toivotan meille jokaiselle, sitä "yli ymmärryksen käyvää rauhaa"! Sitä tässä tosiaan tarvittaisiin. Hyvää sunnuntaita Emilie:)

    VastaaPoista