perjantai 3. huhtikuuta 2020

Puoli kuuta peipposesta

Tänään kävelylenkillä kuulin ensimmäistä kertaa peipposen laulavan. Niin hienolta tuntui!  Läksin kävelylle päivällä, kun ensimmäinen korona erikoislähetys meni. Jotenkin niitä vaan pitää aina katsella. Taitaa olla kolmas koronaviikko kohta ohitse.

Huhtikuu alkoi lunta maassa, ja lisää tuli eilen. Aprillipäivänä koristi jo Hämeenpuistoa ja varmaan muuallakin nämä ihanat narsissiruukut!

Minna Canthin patsas oli saanut hengitys-suojankin, näkyi olevan tänäänkin vielä paikoillaan.

Olisi ollut historiallista käydä katsomassa tai kuvaamassa vanhan haulitornin purkamista, miten lie eilen jäänyt, tuo lumikerros säikytti. Kun olisin halunnut pyörällä mennä, mutta lumethan aurattiin ja ne sulivat jo päivällä.

Pakko sanoa, että alkaa jo käydä hermoille tämä aika. Alkaa tulla paniikkia jo kaupassakin, kun pitäisi kiertää ihmisiä ja esim kaupan kassan jälkeen on pakkaustilat liian lähekkäin.  Kaupassa pitäisi käydä harvoin ja ostaa sitten enemmän, joten pakattavaa on. En ole ennen ollut näin säikky.
Onneksi kävellessä voi kiertää ihmiset kauempaa, vaihtaa kadun puolta tai kääntyä toiselle polulle.

Valittelin tässä ettei mulla ole pääsiäiskoristeita, eikä edes nallea. Mutta onhan mulla tämä Pupu :)
Vilma Violetti, jonka sain Kukkaiselämää blogin  arvonnasta vuosia sitten.  Sori mulle ei nyt tuo hänen blogi auennut ollenkaan.

Nyt laitoin Vilman katselemaan parvekkeelle ohikulkijoita.

Luin pari vuotta sitten tämän kirjan
Busquets Milena; Tämäkin menee ohi
Silloin oli vaikea ja raskas aika ja tämä lause jäi siitä kirjasta mieleen ja kirjoitin tämän silloin kalenteriin lähes joka viikolle

"Tämäkin menee ohi. Tuska ja ahdistus menevät ohi, niinkuin menee onni ja autuus."

Tämäkin vaikea aika menee ohi, ei vaan tiedä milloin ja palataanko mitenkään entisen tyyliseen elämään. Unohtuuko  nämä ikinä.

Kun ei itsellä ole narsisseja niin on ihailtava kuvassa näitä, tai ei sitä tiedä jos kokeilis käydä ostamassa muutaman narsissin pääsiäiseksi. Hei vaan taas, ja virtuaalisia virpomisia!


8 kommenttia:

  1. Viikon on peippo liruttanut korkealta ja kovaa! Kesä tulee, oli korona tai ei!

    Virtuaaliset karkit täältä virpojalle! ❤

    VastaaPoista
  2. Täällä nyt osa lumesta sulanut ja aurinko paistaa! Jotenkin väsynyt olo vaan on.. ehkä pitäisi mennä Rasmuksen ja Hipsun viereen päikkäreille, ne molemmat näkyivät nukkuvan yläkerran sängyssä :)

    VastaaPoista
  3. Pitäisiköhän minunkin laittaa nalle ikkunalle, tai joku muu ransun leluista, lapsia ei pahemmin ole näkynyt, toisaalta on niin kylmät tuulet olleet nyt. Kieltämättä on se virkistäväkukka tuo narsissi.
    Hyvää palmusunnuntaita myös !

    VastaaPoista
  4. Sinäkin kuulit jo peipposen laulavan. Meillä peippo oli pihakuusessa runsas viikko sitten.
    Kaupassa on pakko välillä käydä, eikä se ole mitenkään innostavaa puuhaa. Kevät etenee ja koronastakin selvitään aikanaan.

    VastaaPoista
  5. Pirteen värisiä kuvia. Vaikka keltasen ihailija en ookkaan, niin narsissin keltanen on kaunis. Meillä vielä talavi pittää otteessaan!
    Mukavia keväisiä päiviä!

    VastaaPoista
  6. Kauniita ,kuvia,ihana tuo pupujussi!,ihan paras!-jussi!!..vaikka Vilma onkin;)))
    sanos muuta meiän paikallis lehdessä puhuttiin ..juhannuksen yli ..pitkälle syksyyn!!!
    Kyllä joku teki onnistuneen "kokeen?,Maailma ei tule olemaan ikikuuna päivänä entinen:((
    Valehtelisin jos sanon ettei ahdista!
    Mutta joka päivä on "revittävä joku ilo vaikka lastu seinän raosta..:))))
    kAIKKEA ILOA,JA HYVÄÄ MIELTÄ Sinulle Emilie!
    TÄMÄKIN MENEE OHI!!
    Kiitos kun olet siellä!:)

    VastaaPoista
  7. Tampereella on aina upeat kukkaistutukset. Minä en paljon näitä tiedotteita katsele muutakuin puoliyhdeksän uutiset. Kaupasta ostettiin myös enemmän ruokatarvikkeita että riittää pariksi viikoksi. Peipposen laulua on kuultu myös mökillä. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista