torstai 21. toukokuuta 2020

Pilvistä

Helatorstai.
Katsoin ihan netistä (evl.fi) mitä tästä päivästä sanotaan:

"Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin alkujaan ruotsista lainattu nimi, joka viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan hel.

Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva.

Pakanuuden ajalta periytyvä hela oli kevään juhla, joka ajoittuu kylvökauden alkuun ja sitä vietettiin rukoilemalla hyvää satoa. Etelä-Suomessa sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita. Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi."

 Kuva eiliseltä kävelyreissulta, Pyhäjärven ranta, Eteläpuisto

Aamulla kun heräsin oli kaunis auringonpaiste, mutta nyt kun olen juonut aamukahvin ja syönyt aamupalan, niin taivas on ihan pilvessä.
Tänään pitäisi olla kevään juhla. Juhlafiilis on kyllä tosi kaukana.

Pilvi Näsijärven takana 19.5.
Oli silloisella kävelyreissulla huikea näkymä, mutta valitettavasti kuvaan tuli sormi eteen joten tuossa on se mikä sormelta näkyi. Otin vain yhden kuvan, vaikka yleensä kuvailen useita, jolloin joku edes vähän onnistuu.

Tuttuja fiiliksiä
Vaikka nyt ei ole onneksi lunta, niin tämän sarjakuvan fiilis on nykypäivää.
Koronarajoituksia aletaan purkaa, alkaa olla enemmän kaikenlaista liikennettä kaupungilla. jo viime lauantaina oli autojakin jonoksi asti joka kaduilla, en tiedä minne kaikki menivät. Vai johtuuko se siitä että kadut ovat niin remontissa vielä vähän joka puolella, että liikenne on vain yksillä kaduilla.

Jotenkin on nyt nuutunut olo, vaikka olen nukkunutkin nyt pari yötä ihan hyvin. En oikein tiedä mihin ryhtyisi, ennen kun on tällainen olo ollut olen ostanut juna/bussi-matkaliput jonnekkin ja siitä on tullut sellainen piristys. Mutta nyt ei vielä uskalla lähteä mihinkään. 
Lukemistakaan ei nyt ole löytynyt, sellaista hyvää ja mielenkiintoista. Kirjastosta pitää vielä varata kirjat, ja niillä joita olen varannut on satoja varaajia.

Joten vaan kävely- ja pyörälenkkejä on nyt tehtävä, hyvä kun niitäkin. Varsinkin jos aurinko paistaa.

Kuuma ja tuoksuva rinne :) eipä näytä miltään
Eilen kuljin tämän Osuustoimintapatsaan ohi Eteläpuistossa, 
niin huomasin että kainalosta kasvaa koivu! Ja näkyy olevan vähän sammaltakin huosunkauluksessa.

Olen jotain yrittänyt touhutakin

 Viime viikolla virittelin matot parvekkeelle

Toistaiseksi sankossa kasvaa 3 perunaa, ruukussa 1 vaaleanpunainen pelargoni ja krassia
parvekeruukussa vähän herneitä ja ruukkusalaattia, krassinsiemeniä työnsin siihenkin, itihän nuo.
Lavendelin ostin Tokmannilta, mutta ei tuo taida oikein kasvaa, tuoksu on ollut (outo) ihana, en ole oikein tottunut lavendelin tuoksuun. Nuo kukat kuihtuivat ja uudet rupsottaa, täytyy seurata.
Orvokitkin kyllä tuoksuvat parvekkeella.

Jo viime keväänä haaveilin lavendelista, mutta jäi vaan ostamatta. Olisi se kiva jos kasvaisi.
Letitin narsissin lehdet niinkuin ennenkin penkissä tein. Katsotaan jos jätän nuo talveksi parvekkeelle ja ostan syksyllä lisää kukkasipuleita, jos ne hyvinkin selviäisivät talven yli lasitetulla parvekkeella.

Löysin "uuden" puistonkin Kiovanpuiston ja Ystävyyskaupunkipatsaan. 
On hienoja puistoja, jos vaan vähän eri paikoilla pyöräilee, niitä putkahtaa vastaan.

Kalevan kirkko takaapäin

Olen vähän koettanut tehdä käsitöitäkin, nyt on 4 tiskikukkaa neulottu ja keltainen vielä kesken,
 kun lanka loppui.

Mattoa olen virkata jykertänyt, kun oli samansävyisiä lakanoita, jotka ehkä riittäisivät mattoon. Tässä on vielä ensimmäinen lakana menossa. Virkkaan minkä ranteet kestää, kun on paksua jykertämistä. Olisi pitänyt kokeilla ensin minkä levyisen kuteen leikkaa, olisi voinut vähän kapeampi kude olla.
Pientä langanpätkää on nyt joka paikassa. Olen ihastunut tähän Asteri-mattomalliin.

Joo, eipä enempää nyt. Jospa tää tästä..Moi moi taas!



6 kommenttia:

  1. Olisiko ne täällä etelässä enempi taikauskoisia, taikauskoa on vieläkin, ehkä ei niin paljon kuin jossain muissa maissa.
    Se on kuitenkin totta että Jeesus nousi ylös Isän luo, ja ei kauan siitä kun hän lähetti Pyhän-Hengen voiman opetuslasten ylle, että heillä olisi rohkeus julistaa evankeliumia vainojen keskellä,sieltä heidän kautta annettiin evankeliumi meille pakanoillekkin.Pyhä-Henki tekee työtä tänäkin päivänä kutsuen ihmisiä pelastukseen Jeesuksen kautta.
    Kauniit virkatut liinat olet tehnyt, ja kaunis kävely reitti puistossa.

    VastaaPoista
  2. Olen miettinyt tätä helatorstain nimeä, että sillä olisi hyvä olla jokin sellainen nimi, että nimestä heti tietäisi, mikä päivä on kyseessä. Nuutunut olo minulla myös. Tuo sarjakuva sopi hyvin minunkin ajatuksiini, kun muutama päivä sitten ajattelin, että tekisi mieli vain vetää peitto korviin. Kaipaan niin aurinkoa ja lämpöä. Tänään onneksi aurinko paistaa, mutta hyytävän kylmältä tuntui muuten, kun ulkona kävin. Kauniita nuo sun virkkuut.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun sivistit Helatorstaista, en tiennyt kuin osan, nyt enemmän.
    Ai niin, sunnuntaina julkaisen krapun lomittajan eli uuden kirjoitushaasteen, tervetuloa osallistumaan.

    VastaaPoista
  4. Oi teillä on ihan kesäistä!!
    Ihan kesän tuulahdus tulee noista kauniista kuvista!
    Olet oikea "patsaiden-bongari2,Kiitos ihan jokaiseta kuvasta .hauska katsoa ja lukea,,,,
    iki-ihanat pöytä-luutut,raskiiko noin kauniita sellaiseen käyttöön ottaa,piristävät ainakin tiskipöydän nurkkaa ja silmän -iloa!!
    Kauniisti ja monipuolisesti olet parvekkeesi laittanut,hyvä tuo matto!!
    ..vai sammalta on alakanu kasvaa.oisko joku koivuniemen-herran laittanut muistutukseksi:kovista ajoista.
    Matosta tulee kaunis!!
    ihana santtu:)))
    Kaikkea kaunista iloa ja aurinkoa,,,pilvisiinkin päiviin.Sinulle Emilie!!
    Halauksin Liisa:)

    (meillä lunta vielä,kylläkin ojissa.iki-jäätä varjoisissa paikoissa)

    VastaaPoista
  5. Helatorstai on meille kristillinen juhlapyhä ja sitä pyhitetään!
    Kalevankirkko on meille muamerkki kun Tampereelle tullaan autolla. Mieheni edesmänny täti miehineen asu siinä lähellä.
    Mukavia virkkaustöitä oot tehny. Miekin oon tuosta Asterimallista maton virkannu kiikkutuolin alle. Matossa onkin viäntämistä ja vähänkerrallaan kannattaa virkata, jotta ei käs kippeenny!

    VastaaPoista
  6. Moi! luin tuosta aikaisemmasta sinun viherkasveista, mulla osa samanlaisia, mutta jos hyönteis torjuntaa tarkoitit kukkiin, niin mäntysuopa vedellä laimennettuna sopii siihen kun suihkuttaa hieman, mäntysuopa on turvallisempi kuin kemikaaliset muut aineet, mutta tottakai säpäätät millä torjut hyönteiset.
    kiitos kommentistasi !

    VastaaPoista