maanantai 20. heinäkuuta 2020

Taidetta heinäkuussa

Hei vaan kaikille jos täällä piipahdatte. On mennyt pari viikkoa  eikä ole tuntunut olevan tänne mitään asiaa kirjoittaa. Onhan tuo aika jotenkin mennyt, olen toki lukenut kirjoja nyt taas ja kirjoitellut niistä tuonne kirjasivulle. Mutta jotenkin ei ole huvittanut valokuviakaan ottaa, kun tuntuu että aina samoja paikkoja vaan kierrän, ketä kiinnostaa.

Ilmoja on ollut, ensin sateisia mutta myös upeita, eikä liian kuumiakaan. Tässä pyöräilin taas Näsijärven rannalla, kun oli niin upea tyyni keli. Olen koettanut liikkua jonkinverran, ajella fillarilla tai kävellä, kuntosalille en vielä ole tohtinut mennä.
Mansikoita ja kirsikoita olen ostanut ja pakastanut, eipä hyvin paljoa enää mahdu pakkaseenkaan. Jos mustikoita löytäisi vielä torilta. Yhtenä päivänä käytiin kaverin kanssa torilla, siellä oli mustikoita, mutta hinta on enemmän kuin pakastetuilla mustikoilla. Voisihan ne olla parempia.

Kahvilla käytiin tässä idyllisessä kahvilassa Satakunnankadulla, siellä oli hyvin palveleva mieshenkilö.

Olen käynyt myös Muistoja Finlaysonilta tehdasalueen 200 v- näyttelyssä Werstaalla ja tehdasalueen rakennusten esittelyssä. Sitten kävin myös Vapriikissa Finlayson 200-tehtaasta brändiksi näyttelyssä, jonne pitää mennä vielä uudelleen, koska siellä oli niin paljon näkemistä koko 200 vuotisen historian ajalta, pienoismalleja, laitteita, kankaita, yms. Museokortilla pääsee vielä  useamminkin.

Tässä kuvia nyt Finlayson ArtArea -20 näyttelystä.
Kuvat suurenee napsauttamalla, toivottavasti saatte selvää teksteistäkin.
Opastettuja kierroksiakin on järjestetty, mutta silloin näytti olevan niin paljon väkeä menossa, että kävelin yksikseni.

Tämä kasvihuone on juuri valmistunut

6Vooninkisessa esillä tauluja kahdessakin kerroksessa

Näistä hartsimaalauksista monikin oli aivan ihana, mutta nämä pääskyset....

pääskysten leikiltä näyttävää lentoa olen seurannut monesti parvekkeeltakin
En nyt kuvannut paljon tauluja mutta niitä riitti 2. ja 4. kerroksessa paljon.


Näissä saleissa niitä Finlaysonin kankaita yms on tehty isolla joukolla.  Nyt ne ovat taiteen näyttelynä. Kun näissä liikkuu tuntuu että entisten työntekijöiden henki saattaa siellä olla ja askeleiden kuluttamat portaatkin on vielä tallella tässä alkuperäisessä portaikossa


jokunen henkilö  niissä on kulkenut.

Sisäpihalla on maalattu katumaalauksia, kirjoituksia ja kuoseja  erilaisia




Finlayson sisäpiha
Kävin myös katsastamassa Cafekatto-kahvilan Media 54.n siivessä  5.kerros. Kävelin portaat :) 
En jäänyt kahville, koska vaikutti aika täydeltä. Jäi toiseen kertaan.
Kattokävelyäkin (roofwalk) on siellä tarjolla, mutta korkeanpaikan kammoisena en lähde sinne kävelylle.  Mutta kahvilla voisi käydä siellä kukkivalla kattoterassilla :)

Käykää ihmeessä, Finlayson Art Area-näyttely on avoinna elokuun loppuun ti-pe 11-18 ja la-su 12-18 Vapaa pääsy. Piha alue on auki muulloinkin.


Omalla parvekkeeella krassit ovat kasvaneet, 
keltaisia lehtiä otan pois usein. Taas muutama kukkakin on tullut.
Katsoin viime kesäisiä kuvia, niin viime kesänä oli jo tähän aikaan reikiä krasseissa. 
Joku ötökkä söi kaiken, oli myös tomaatteja ja niissä lenteli valkeita ötököitä. 
Nyt en ole Onneksi niitä nähnyt.

Nyt kukkii vain nämä vanhat pelargonialajikkeet, luulen että on Nikolai.
Keväällä torilta ostetut pelargonit ovat pitäneet taukoa ja kukkanuppuja on kyllä tulossa taas.
Ei nämä näin tummalehtisiä ole, kuva vääristää värejä.


Heippa taas!

6 kommenttia:

  1. Hieno taulu pääskysistä! ei iske aina tämä blogistania ja silloin on hyvä olla poissa, tauko tekee hyvää. Palaa sitten kun kokee jotain mikä on kiva jakaa=)
    Itsellä hajosi kone vuosi sitten ja kuukausi oli "vieroitus"oireita mutta hyvin pärjäsin ilmankin, nyt koronakeväänä piti hommata uus(vanha) kun kaikki mökkiytyi=)
    Mukavaa kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kai joku tympäännys ja lama iskenyt ennenkin, ettei oikein huvita mikään.
      Tekis niin mieli mennä keräämään marjoja ja jonnekkin rannalle tai metsään. Kai tää menee ohi kun tulee syksy, pimeä ja kylmä.

      Poista
  2. Kiitos Finkan kierroksesta! Pitäisi mennä katsomaan nuo näyttelyt, kun isäni ja minäkin olen siellä ollut töissä. Muutenkin Finkan kulmat on mun kotikulmia!

    VastaaPoista
  3. Mukava Tampere-kierros, kiitos tästä. Tampereella on vaikka kuinka paljon nähtävää, Finlaysonin alue on tehty niin kiinnostavaksi. Tuo kattokävelyjuttu on kiva, vaikka en tosin tiedä, uskaltaisinko mennä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaupunki kierroksesta!
    voi tuota Finleissonia,kunpa edes joku ois kotimainen kangas ,paljon muistoja noihitten seinien sisällä on,tunnetta ,tarinaa ja tuskaa....--eikä kaikki mate in jotain:((
    Kaunis pelakuu!
    Minulla alkoi ma kukkimaan valk. v.pun.ja punavalk.pelakuut.
    joo krassissa eyksi pieni nuppi;)) (oliko kevään vai mullan vai koronsn vika;))ei ainakaan minun;)))))joopa joo:)
    Mukavia heinäkuun päiviä! Sinulle Emilie!🌼🌺🌸🌷🌼🍓

    jk.Minäkin hyvin toipilas vielä,,kirjotan ko huvitta...:)

    VastaaPoista