lauantai 19. syyskuuta 2020

Pelakuu muistoja

Etsin vanhoista postauksista vuodelta 2015 mitä pelargoneja silloin ostinkaan Puutarhamessuilta. Löytyihän ne sieltä. 

En vaan vieläkään oikein kärsi katsella vanhoja kuviani entisestä elämästä, tulee liian paljon muistoja ja ikävä. En juuri sitä taloa ikävöi, mutta niitä kukkia ja kasveja ja kasvimaata ja kaikkea entistä mitä oli.
Olen paljon kuvannut vain kukkia ja muuta mitä pihalla kasvaa, hyvin vähän löytyy sisäkukista kuvia.

Tämä on nyt mulla oleva pelakuu, jonka ostin täältä torilta viime vuoden keväällä 2019, tään piti olla punainen mutta olikin tämä. Epäilen että tämä on myös Prinssi Nikolai.

Kerro nimi, jos tiedät mikä lajike tämä on. On hieman vaaleanpunertava kun kukat aukeaa. 
Valkenevat sitten kyllä.

Omasta blogista kopsasin nämä seuraavat kuvat. 
Olen pienentänyt kuvat liian pieniksi, jossain on alkuperäisetkin kuvat, mutta niiden etsintä vie aikaa.


Silloin ostin Krp Maryn, Pr Gustavin ja Prins Nikolain. Kolme tainta ostin ja jostain syystä halusin valkeita vain ostaa. Vai oliko punaiset loppuneet!

 
Punainen saattoi olla itse siemenestä kasvattama lajike, vieressä Nikolai
tässä varmaan Mary       ja punertava Gustav

Olin vielä harmissani silloin  näiden kuninkaallisten hitaasta kukinnan alkamisesta.  En ollut koskaan oikein pelakuita kasvattanut silloin. Jostainhan se on alettava 😄

Tässä tuo Prins Nikolai vuodelta 2015. Annoin nämä kasvit tosiaan eräälle tutulle, ystävälle, joka auttoi silloin minua vähän kaikessa. Siellä ne kasvavat edelleen, olen saanut niistä kuvia 😍.

Jos vaan olisi paikat jossa säilyttää pelakuita talven yli, niin voisin hurahtaa näitäkin kasvattamaan.
Sitä odotellessa...
hyvää viikonlopun jatkoa!

9 kommenttia:

  1. Kauniita ovat. Minä talvetin kerran ihan huoneenlämmössä, onnistui. Jotkut on pitäneet ihan viherkasvina läpi talven, leikkaamatta.
    Voin hyvin kuvitella miten tuskallista on katsoa kuvia entisestä pihasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sisällähän minä tuota "nikolaita" pidin viime talvena. Tai nyt niitä on jo kaksi, kun keväällä leikkasin pistokkaan. Yksivuotiset eivät kestäneet kevääseen asti :)
      On varmaan tuhat kuvaa entisestä pihasta, ei kärsi katella, en tiedä kärsiikö milloinkaan niitä katella enää.

      Poista
  2. Pelakuut ovat kauniita.
    Minulla aina noita yks vuotisia,sisälle " ei saa eikä voi tuoda":((
    Hyvää pyhäpäivää!.Sinulle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! No ainahan niitä voi yrittää talven yli viedä, viime talvena yritin kahta, mutta kevääseen mennessä ne oli kuivuneet. Nyt vaan koetan nuo yläkuvan kukkaista kaksi talvettaa.

      Poista
  3. Kauniita pelakuita. Kokeile talvettamista ihan sisällä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen aina rakastanut pelakuita. Harmi vaan, etten ole saanut niitä talven yli menemään.

    VastaaPoista
  5. On niillä hienot nimet!
    Olen saanut talven yli selviytymään vain kallat mukuloineen, joten mitään vinkkiä ei täältä heru. ;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit pelakuut on siulla ja toivottavasti suat talaven yl mänemään. Ettei vuan ois Nikolai tuo valakonen ylin! Hentuu punerrusta siinä niän ja eppäilen omanikin olevan sen. Sisällä kun ovat talaven, kastelu suattaa olla se kompastus! Lämmintä viikkuu on luvassa ja hienoja syksysiä kelejä!

    VastaaPoista