torstai 16. kesäkuuta 2022

Joensuu kukkii

 Tällä viikolla kävin perinteisen alkukesäisen"pikareissun" Joensuussa. Tapasin ystäviä ja olin oman pojan luona yötä. Menomatka sujui hyvin, kun ihan sattumalta matkan alusta asti sattui viereen samaan junaan menevä naishenkilö, junanvaunukin oli sattunut samaksi, ihan outo sattuma.  Jotenkin tarinointi synkkasi hyvin, ja menomatka joutui sukkelaan. Takaisin tullessa oli sitten vaikeampaa, vaikka silloinkin osan matkaa oli mukava vieruskaveri.

Erikoisen tummakukkaisen syreenin huomasin  ohikulkiessa Pielisjoen linnan vieressä. Eräs pyöräilijä kulkiessaan vinkkasi että se olisi peräisin Karjalasta, ehkä Sortavalasta. Kuvassa ei ihan niin tummalta näytä mutta oli hieno. Ei ole noin tummakukkaista ennen näkynyt.

Rautatieaseman seutu oli viime kesästä selkiintynyt, mutta näyttää vielä paljon keskeneräiseltä. Kuva on otettu illalla kun tulin ensimmäisestä kyläpaikasta. 

Tiistaina kuljeskelin keskustassa, tapasin toisen ystävän ja ostin kukat hautausmaalle, istutin ne hyvin pikaisesti, bussien välillä oli 15 min aikaa. 

 

Kaupungille mennessä kuvasin Pielisjokea

Onneksi tiistaina oli kaunis ilma, melkeinpä hellettä. Huomaa kimalainen
Alppiruusutkin kukki hienosti
Vapaudenpuistoon tulee kohta pioninkukkia iso alue, varmaan upea, nyt löytyi vasta ensimmäisiä pieniä kukkia


Kävelykatu oli vielä rauhallinen
Minulla oli onni päästä taas käymään Ortodoksisen Seminaarin kirkossa, se on näin kesäisin auki 
 
Viime kesänä kävin ensimmäisen kerran ja se toi taaskin ihan saman ihastuksen huokauksen kun ovesta menin sisälle, enkä ollut ainoa.

 
Bysanttilaisen perinteen mukaisesti tehty Pyhän Johannes Teologin kirkko

Kukista alemmat kuvat otin siitä Seminaarin lähistöltä

Ystävän kanssa käytiin kahvilla Marttakahviossa, oli hyvä, ihan vielä lämmin karjalanpiirakka. Niitä paistetaan siinä torilla kahvioon myytäväksi.
Pojan kanssa käytiin myös syömässä ja sitten katselin kaupasta kesämekkoa, mutta ei sopivaa löytynyt.
Keskiviikkona olikin jo poislähtö tiedossa, ja kävin vielä bussilla kaupungilla koska sataa loruutti vettä koko päivän.
Kävin Carelicumin Hilma museossa, jossa oli näyttely; Ennen näkemätöntä Kotien aarteita museon kokoelmista. Siitä sitten kirjoitan jotain seuraavalla kerralla... 
Moi moi! Hyvää kesää!

8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Lapsena/nuorena melkein joka kesä tuli äidin kanssa Joensuussa käytyä ja Kiihtelysvaarassa oltua..

    VastaaPoista
  2. Tulimme juuri muutama päivä sitten Joensuusta, olimme siellä 3½ viikkoa,
    yhdet 90v. synttärit ja yhdet hautajaiset, käymme aina moikkaamassa entisiä koulukavereita tohmajärvellä, anoppini lisäksi Joensuussa asuu minun velipuoleni vaimonsa kanssa ynm.sukulaisia, äitini ja siskoni haudalle vein ruusun, nyt se on saanut runsaasti vettä, kun tuota sää karttaa katsoin.
    Tuossa ortodoksi kirkossa en ole milloinkaan käynyt, muuten on Joensuu muuttunut paljon siitä mitä se oli 50v.sitten, kun silloin nuorena asuin siellä,
    eläkkeelle päästyä ei sit tullut muutettua sinne takaisin.

    VastaaPoista
  3. Mukava kun pääsit pojallasi käymään ja näit ystävän. Tärkeitä tapaamisia.

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää Joensuu! Tänään ajelen Joensuussa mutkan hakemassa tyttären kotiin kesälomailemaan. Huomenna lähdemme sitten porukalla Leville. Pitääpä käydä marttakahviossa päiväkaffella - kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  5. Mukava kun piäsit käymään Joensuussa. Miekin muutamaviikko sitten kävin Joensuussa sisareni kanssa. Taitokorttelissa käytiin ja Kauppaneuvoksen kahvilassa kahviteltiin.

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva käydä virtuaalimatkalla Joensuussa. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia! Kerran käytiin Joensuussa. Mutta oli syyskuussa ja puistoissa ei enään mikään kukkinut.

    VastaaPoista