keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Auringonlaskun fiiliksiä

Onhan tämäkin kuukausi mennyt taas nopeasti, välillä ihmettelen mitä lienen tehnytkään, kun en ole paljoa lueskellut täälläkään netissä, enkä edes kuvia ottanut paljoa. Joitakin kuvia olen tänne kuitenkin ajatellut laittaa.

Kauniita auringonlaskuja olen ihaillut

Olen nyt nauttinut olostani täällä kaupungin "rauhassa", kun ei tarvitse lämmitellä asuntoa, postit tiputetaan oven luukusta ja kaupatkin on lähellä piipahtaa vaikka monesti päivässä. 
Eikä ole tarvinnut huolestua puutarhan voinnista. Siis ensimmäistä kertaa varmaan yli kolmeenkymmeneen vuoteen ei mikään mulla ole paleltunut, kun en ole mitään kasvattanut. 
On jotenkin vapauttavaa ollut seurata halla-varoituksia säätiedotuksista. 

 Bussista kuvattuja auringonlaskuja

Kävin tässä alkukuusta siellä kotona maalla pitämässä pihakirppistä. 
Sattui vaan taas vaihteeksi vähän sateinen päivä, joten ei ollut niin vilkasta, kuin vuosi sitten.

Piha oli kyllä täynnä paljon tavaraa ja vaatteitakin "tuulettumassa" :) Saivatpahan raitista ilmaa, vaikkeivat menneetkään kaupaksi.
Siitä niitä sitten tiputtelen kierrätyslaatikoihin vähitellen tässä syksyn ja talven mittaan. Tai laitan roskiinkin, joistakin on vaan päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä.

Kesän loppuakin on "juhlittu" ilotulituksin, mutta onneksi on senkin jälkeen ollut vallan hienoja ja aurinkoisia päiviä.
Ja kukkia on vielä paljon kukkimassa täällä ihasteltavana

Ja ruskan värejä

Olen nyt usein käynyt ihastelemassa kaunista kaupunkia, onhan tämä asuminen täällä nyt loppumassa ja muutan takaisin sinne kotiin maalle. Ei ole järkeä pitää siellä taloa tyjillään ja maksaa kaupungissa vuokraa. Pääseehän tänne joskus toivottavasti takaisin.


 Ikävä jää näitä maisemia

Tässä tavaroiden vähentämisbuumissa olen huomannut myös uusia mielenkiinnon kohteita.
Kun tarpeeksi vähentää, niin alkaa tehdä mieli uudelleen sisustamaan. Minähän en ole yhtään ollut kiinnostunut sisustamisesta, jokohan sitten hurahdan siihen, en tiedä. Saa nähdä.
Ainakin vois välillä vaihtaa huonekalujen paikkoja.

Vähän pitää herkutellakin :) kookospallosilla
Onhan siinä maalle takaisin muutossakin hyvät puolensa. 
Voin kai vielä lokakuussakin istuttaa kukkasipuleita ja sitten talven tullen alkaa syöttää pikkulintuja.
Nämä harrastukset täällä kaupungissa eivät kävisi.
Ja virkkailen tuohon isoäidinneliöpeittoon lisää kerroksia ja kääriydyn siihen ja murjotan :)

Hyvää syksyä teille kaikille ja kiitokset kommenteista
Sitten lokakuussa taas jatkuu