lauantai 29. maaliskuuta 2014

Taas peipposet ilmassa leikkiä lyö...

vai mitenkäs se laulu menikään :)
Aamulla olikin pihalla lauma mustarastaita, ja tietysti oli sälekaihtimet alhalla, ja niiden välistä yritin kuvata, kun en uskaltanut nostaa kaihtimia :)




Ja muutama peipponen
Tämä piristi koko päivän. Ensimmäinen peipponen tänä keväänä ja kuulin niiden lauluakin. Eilen ei vielä kuulunut eikä näkynyt.
Meillä jatkuu puiden sahaus- ja halkomis homma vielä, ties kuinka monta päivää. Puuhäkit täyttyy vähitellen. Siinäpä sitä voi tiirailla ja kuunnella samalla lintuja. Sirkkelöinti on kova-äänistä ja siinä pitää olla kuulosuojaimet, mutta halkomiskone, mitä minä käytän, on vielä aika hiljainen, niin ei tarvitse pitää kuulosuojaimia :)

Kävin katselemassa kukkapenkkejäkin. Eipä vielä näy kukkia, tai yksi kevättähti jo vähän sinersi, mutta eipä siitä kunnon kuvaa saanut.
 krookukset jaksaa nousta

Pupuset ovat käyneet lannoittamassa mun penkkiä :)

Ajeltiin kylillä eilen ja mitä ihmettä, lunta ei näy juuri missään
Paitsi meidän pihassa, minkäs teet, on niin varjoisa piha

Hauskaa viikonvaihdetta, kesäaikaan siirtymistä  :)
Jos kuka ei ole osallistunut arpajaisiini, voipi osallistua täällä vielä kaksi päivää.
Sitten onkin jo huhtikuu ja aprillipäivä :)


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sain ihanan paketin

Eilen "postipoika" oli tuonut kivan yllätyksen, Tuija oli laittanut mulle hienon annahyvänkiertää-paketin. Kiitos!

Oli kivat pikku puutarha-työkalut, niitä voi käyttää vaikka taimien koulinnassa. Suklaata, nam!
Nimi kirjain, ai ihana. Avain tms, renksu. Mistä tiesit, että mie käytän noita muistitikuissa, etteivät häviä? Siemeniä, pääsiäisruohot ja ohrat olivat vielä ostamatta, joten osa meni heti kylvettäväksi, ja auringonkukat ovat lempikukkiani. Metallinen kyltti, jossa on kiva vanhanajan kuva. Voi että, pääsen tuunaamaan tuota kirjainta.

Oletteko osallistuneet tuohon Anna hyvän kiertää-haasteeseen? Mulle se on aika uusi juttu.
Minäpä jatkan tätä haastetta ensi kuun aikana, kunhan saan arpajais-voitot laitettua :) Palataan sitten asiaan!

2-vuotis-blogi arvontaan voi osallistua TÄÄLLÄ

Kiitos Kosotädin, olen virkkaillut pieniä pupuja :) Pienen lenkin laitoin tähän vanhaan kranssiin, jonka vihdoin sain maalattua valkeaksi. Tai valkeammaksi, kuin mitä ennen oli, vois tuohon vielä suhuuttaa maalia :).
Niin kauan kuin illalla on pimeätä, annan noiden valojen olla tuossa seinällä, kun muut ulkovalot ei pala. (En tykkää kun syttyvät ja sammuvat itekseen, niin otin lampun valosta pois)


Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta tänään, joten ulkoillahan sitä piti. Aika viileää oli, joten vaatteet piti pitää päällä. Kävin taas pyöräilemässä ( kirjastosta taas muutaman kirjan :) ja haravoin pihaa. Yhden kottikärryllisen verran sain jätettä (kompostiin)
Nyt taitaa tulla kiire ihan kun ois niin paljon tekemistä (vaikka ei oikeestaan ole) Tekis mieli virkata, tehä kortteja, neuloa, lukea ja vähän kerrallaan alkaa tulla haravointia. Mies lähti hakemaan puukuormaa, taas ensi talven puita pitäis alkaa tekemään.

Nyt lähenkin kuuntelemaan mistä pitää alkaa tinkiä tuon eilisen hallituksen päätöksen takia!
Siitä huolimatta Hyvää jatkoa!



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Arvontamuistutus

Tässäpä Hippi katselee aurinkoon ja miettii, että minne tuuli kuljettaa Aprillipäivän jälkeen :)

Vielä vajaa viikko osallistua Arvontaan! <linkki

Niinkuin näkyy, etupihan penkki on jo sulanut lumesta, mutta ihan jäässä, joten sieltä ei näy vielä nousevan mitään narsisseja. Vaikka päivällä on jo lämmin, yöllä on pakkasta.
Takapihalla on jo toinen penkki lumeton, siellä näkyy krookuksen lehtiä ja jotain muutakin. 
 
Ei vielä pääse meillä puutarhahommia alkamaan. Vain pudonneita koivujen oksia voi kerätä.
Esimerkiksi Pivin arvonnassa voittamani  Anemonet uinuu vielä ison lumikinoksen alla. Toivottavasti eivät mene ihan pilalle siellä.

Sensijaan ilahduttaa kompostin sulaminen. Tänä talvena mahtui kaikki kompostoitavat jätteet samaan säiliöön ja nyt se on sulanut ja lämpiää.
Laitoin siihen oksahaketta, angervojen oksista. Senverran sain tehtyä, että haketin ne. Mies tosin hätäili ensin siihen hommaan. 

Nautitaan auringosta, hauskaa maaliskuun loppua!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ostoksilla :)

Tein eilen kaupunkireissun, "ihan piätäkauten" niinkuin täälläpäin sanotaan. Olen jo pitkään harkinnut passikuvassa käyntiä ja aina on joku este, kiire, tukka likanen, ei parkkipaikkaa yms.
nyt läksin bussilla ja uskalsin käydä kuvassa. Sehän on selvä juttu, että ihan kamalaltahan se näyttää. Kuva. Kamalaa...Onneksi ei passia tarvii näyttää hyvin monesti :))) Mutta hyvä se on olla olemassa, jos joskus sattuis pääsemään vaikka halvalle laivareissulle. Sais nyt vaan tilattua ajan siihen passin hakemiseen....

Kävin etsimässä kaupungissa nappeja. Ajattelin sellasia nättejä kukkanappeja, kiersin kaikki mahdolliset kaupat, meillä ei ole täällä varsinaista nappikauppaa. Taitaa olla yksi varsinainen käsityökauppa Käsityövakka, jossa oli tosi paljon lankoja ja muuta tarviketta ja toinen Joen Lanka. molemmista ostin pitsiä ja nappeja :) Ihan sellasia en löytänyt kuin ajattelin, mutta käyhän se näinkin.

Oletteko tilanneet netistä käsityötarvikkeita? Katselin netistä nappikauppoja, täältä kun ei ihan helpolla lähdetä Tallinnaan ostoksille :)

Saanpahan noista muutamaan korttiin tms pitsiä ja nappeja joihinkin juttuihin :)

Katselin myös astartelutarvikkeita, ja onpahan valikoimissa vähän iso aukko kun ei ole Tiimaria....
Olihan niitä kirjakaupassa mutta hintaa mun mielestä liikaa.
Tosin en käynyt varsinaisessa askartelutarvikeliikkeessä ollenkaan.

Sitten kävin teetä ostamassa, IsossaMyyssä oli alennuspäivät ja sai Punnitse ja Säästä-kaupasta 3 pakettia Yogi-teetä kahden hinnalla. Siellä on kyllä hyvät tee-valikoimat, tai yrttihaudukkeitahan ne taitaa oikeasti olla.


Kävin vielä kahvillakin ja kirpparilla, josta löysin joitain pieniä juttuja :) Kerrankin istuin kahvilassa ja katselin ihmisiä, ei mitään kiirettä minnekään. Tuhlasin vähiä rahojani vähän liikaa, mutta enpähän ole mitään ostanutkaan (kuin ruokaa) pitkään aikaan.

Unohtui ihan pihakuva laittamatta. Meillä ei ihan vielä päästä pihahommiin :) 
Lunta on, jäätä ja vettä.


Kasvimalla käytävät täynnä vettä.

Tuo metallinen häkkyrä oli tuossa sen vuoksi, ettei mies jyrää niiden vieressä olevian kuusentaimia nurin lunta auratessaan, mut ei tarvinnut paljoa aurailla tänä talvena.

Hauskaa viikonloppua ja tervetuloa uudet lukijat!
Arvontaan voi osallistua TÄÄLLÄ!



torstai 20. maaliskuuta 2014

Taimista vielä :)

Laitanpa tähän eilen unohtamani taimikuvat.

Pöö, ollaanko me muka liian hoikkia?

Zinniat on kyllä venähtäneet likaa.

Samettikukkia. Tähän kylvin vain muutaman siemenen lokeroonsa, ajatuksella ettei tarvitsisi koulia, vaan ottaisin heikoimman taimen pois. Eipä montaa tarvii nyppiä pois :)

Kouliminen kun on joskus aika näpertelyä, varsinkin jos taimet ovat tällaisia.

Leijonankita.
Eihän näitä uskalla kastellakaan, kun ovat niin pieniä ja heiveröisiä.

Tänään tuli Pellervo-lehti.
Siinäkin on taas paljon lukemista.
Hieno juttu tutusta puutarhasta :)

Aamulla satoi lunta ihan sakeanaan. Kuitenkin näistä lumista ei jäänyt maahan asti.
Eli tänne ei ole vieläkään tullut lisää lunta, hieno juttu. 
Uusi lumi on vanhan (lumen) surma.




Aurinkokin paistoi välillä ja kävinkin pyöräilemässä ja tietysti kirjastossa.
Sain sieltä Sonja Lummen kirjan Satoa saunan takaa. Äkkiä vilkaistuna näyttää hyvätä :)

Taitaa mun kirjat nyt kasaantua, kun lukuvuorossa oleva Kaari Utrion kirja on niin hidaslukunen.
Eilen varasin kirjastosta vinon pinon aika uusia kirjoja, joita ei muuten sieltä löydä.
Nyt olen vielä innostunut neulomaankin. Harmi kun ei voi neuloa ja lukea yhtäaikaa.

Hei taas ja vielä voitte osallistua arpajaisiin! Ylhäällä sivupalkissa on linkki!

Hyvää Onnellisuuden päivää!


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Taimikasvatusta

Meille ei ole onneksi Vielä ainakaan tullut lisää lunta, kuin ihan hippusen. Kunpa ei sataiskaan enää, kun on entistäkin. Pakkasia on jonkinverran ollut -4 aamulla, eilen -13. Hankiaiset olisi, jos olisi hankia. Muistatteko lapsuudestanne hankiaisia? :D
Oli mukava kuljeskella kovalla hangella, silloin oli aina paljon lunta.

Kirjoittelen tähän nyt muistiin mitä ja koska olen kylvänyt tämän kevään siemeniä. Tomaatit kylvin jo helmikuussa, enkä muista milloin tulivat taimelle. Paprikat eivät itäneet, niitä olikin vain 4 siementä. Mustasilmäsusannasta oli omia siemeniä, joten ei ihme jos eivät idä nekään. Koristetupakat olivat myös omista ylivuotisista siemenistä. Pienenpieniä taimia on niitä noussut. Osa omista samettikukan siemenistä ei ole myöskään itänyt.
Kesäleimut ovat itäneet myös kovin huonosti. Laitoin loput siemenet nyt kaikki uuteen purkkiin, jos kasvavat niin kasvavat. 


Vasemmalta salaatti, asterit, koristetupakka ja basilikat
Kovin ovat pieniä ja heiveröisiä. Tomaattejakaan en ole vielä koulinut. Yksi tuollainen laatikko, missä on samettikukat, jäi kuvaamatta. Sekä 2 raejuustopurkillista zinnioita ja ne onnettoman pienet leijonakidan taimet. Ehkä olen niitä joskus koettanut kasvattaa, mutta tympääntynyt niiden pienuuteen :)) Kuvaan ne ja laitan seuraavan kerran(jos muistan) :)

 Noissa pienemmissä purkeissa on vasta 2 oriental-liljaa aluillaan, viidestä mukulasta.

Puulilja Pretty Woman 3 mukulaa olivat jo ostaessa isolla taimella.

Laitan tähän taulukon kylvöistä jos onnistuu :) 

Kylvötaulukko 2014

kasvi
kylvetty
taimella
Tomaattia 3lajiketta
13.2.
+
paprika
3.3
Ei taimia
kesäleimu
3.3
10.3
mustas.susanna
3.3
1 taimi
Basilika 3 lajiketta
5.3
10.3
koristetupakka
5.3
14.3
Zinnia 2 lajiketta
10.3
12.3
Asterit 2 laj.
10.3
14.3.
leijonankita
10.3
16.3
bataviansalaatti
10.3
13.3
Samettikukat 3 laj.
11.3
13.3
kesäleimu
19.3






Antoisaa lukuviikkoa ja Minna Cantin tasa-arvonpäivää!
Mulla on ollut lukuviikkoja koko vuosi  :) On jotenkin enemmän tarkoitusta lukemisella, kun kirjoitan kirjoista tuonne; Mitä luen tänä vuonna...sivuille (yläreunassa)

Tervetuloa kaikki uudet lukijat!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Arvonta

Nyt alkaa  tämän blogin Arpajaiset. 
Kuun lopussa tulee 2 vuotta siitä, kun aloittelin kirjoittelemaan tätä blogia. 
En ikinä uskonut, että teitä ihania lukijoita on jo yli 80. Sivujen katseluita on jo yli 33 tuhatta, kommentteja on yli 2800, tekstejä olen kirjoitellut 360 kpl, tämä mukaanlukien.
Monta mukavaa ja opettavaista juttua olen saanut lukea täältä eri blogeista ja oppinut olen monenlaisia asioita ja tekemistä.

Kiitos teille kaikille ihanat ihmiset!

Voitoksi olen neulonut Puutarhahipin (Arne&Carlos; Neulo kesä kotiisi-kirjasta)
Hän kasvattelee tietysti unikoita, pesee multaiset kännynsä ruususaippualla ja nauttii vadelmasuklaata.  Lisäksi velä jotain yllätystä :)

Jos joku ei tykkää hipistä, voin laittaa sen tilalle nämä Lapaset.

Voittajalta kysyn sitten kumman haluaa. 
Saatan arpoa ne kyllä lohdutuspalkinnoksikin :D
Onpahan ensi talveksi lämpimät tumput jollakin

Arvonnan Säännöt:

1 arpa kommentoiville tähän postaukseen ja lukijana oleville tai arvonnan aikana lukijaksi liittyville.
2 arpaa saat jos kommentoit, olet/tulet lukijaksi ja linkität ylimmäisen kuvan blogisi sivupalkkiin.

(Anonyymit, blogittomat ei voi nyt osallistua, sori vaan)
Mainitse kommentissasi monellako arvalla olet mukana
 
Arvonta aika:
17-31.3.2014 klo 24 asti
Aprillipäivänä sitten arvon voittajan :)

Onnea arvontaan ja mukavaa maaliskuuta!




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lauantain jorinoita :))

Aamulla kävin "haistelemassa" keliä ulkona, ihmettelin kun ei ollutkaan satanut lunta, eikä vettäkään. Vähän pakkasta oli mittarissa (-2.8). Katolta kuului ihme rapinaa, kukapas se siellä räystäällä kurkkikaan. Äkkiä kameran hakuun. Orava kerkis mennä räystäältä katon harjalle.

 Minä katson tuonne
 Sitten katson tänne

 pyllistän...ja katoan

Nyt tietää kuka siellä rapisee, joskus ennenkin on hirmuinen rapina kuulunut. Mitähän se katolta etsii, toivottavasti ei pesäpaikkaa...

Onpa sitten syötynä kakkuakin tämän viikon lopulla.


Makeaa ja suolaistakin. Hyvin maltillisesti molempia. Ja onhan tässä vuosikausia aikaa laihdutella ennen seuraavia merkkipäiviä :)

Kun sain tänään lohi ja kinkkuvoileipäkakkua tehtyä, kävin katsomassa mitä rannalla näkyy.
Siellä oli pilkkikilpailut.

 Ei ollut pilkkijöitä ruuhkaksi asti :)

 Venekin oli jo uponnut jorpakkoon
Jää oli tosi liukas, ei sinne voinut mennä ilman apuvälineitä ollenkaan.

Ei muutenkaan ollut oikein kuvauksellinen päivä tänään, harmaata koko päivän.
Onneksi ei ole satanut  lunta.

En ole vieläkään koulinut niitä tomaatintaimia isompiin purkkeihin, purkit on jo sentään varattu ja mullatkin. Melkein kaikki, mitä olen siemeniä kylvänyt, ovat itäneet. 
Zinniat jopa kahdessa päivässä :O
Leijonankita ei ole itänyt vielä, eikä omat samettikukkien siemenet. Voihan niitä vielä kylvää uudelleenkin.

Hauskaa viikonloppua!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Vertailua

 Viileämpi päivä on taas tänään. Vielä ei ole satanut mitään, vaikka kovasti on uhkana lumi/räntä/vesisateet.
Kun katsoin kuvaa tuosta etupihan penkistä, joka on jo melkein sulanut lumesta tänään 13.3. Koetin etsiä viimevuotista kuvaa samasta paikasta. On se kumma kun ei tule kuvattua vertailun vuoksi kuvia aina samasta paikasta :) eri vuosina. Pitäisikö laittaa kalenteriin kuvauspäivät?

Istutin tuohon viime syksynä narsisseja, joten toivon sen vielä näyttävän kauniilta tänä keväänä. Onneksi vielä ei näy yhtään narsissia nousemassa, enkä uskalla mennä kävelemään yhtään tuonne penkkiin :)
Lähimmän kuvan löysin tästä paikasta viimevuodelta, otettu 6.3.

Viime kesänähän se näytti tältä, kun olin kaivellut ja penkonut siitä monta kärryllistä rikkaruohoja ja muita juuria. Ja tehnyt polun :)




20.3.13 otettu kuva takapihalta
Takapihalla ei ole enää ihan yhtä paljoa lunta kuin vuosi sitten, mutta näytti niin pahalta ettei ilennyt kuvata ennen siivoamista :)  On niin kamalan roskanen, pitaa lähteä haravoimaan, jos ne lumet siitä vähenee.
Juu, minä vaan tässä viivyttelen ja keksin jotain muuta, jottei tarviis alkaa ruukuttamaan tomaatintaimia. Pitää kohta ruveta leipomaankin jotain, miehellä on huomenna synttärit ja kait sitä joku torttu pitää vääntää, vaikkei isoja juhlia olekaan :))

Hei vaan taas!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Metsän lumitilanne ja vastaus haasteeseen

Tänään on taas mukavan lämmin ja aurinkoinen päivä, mutta tuulee kovaa. Takapihan terassikin on jo sulanut, kohta pääsee istuksimaan sinnekin ja ehkä jonkun kukan laittamaan ruukkuun.

Kävin metsässä katsomassa onko siellä vielä lunta, kun näyttää jo vihreältä. Vähän on enää mustikkametsässä lunta!



Sain jo joku aika sitten Savea ja papuja-blogista lapsuuskuvia haasteen. Kiitos! Kuvasin sitten lisää kuvia, kerranhan jo niitä laitoin tänne. Tässä pari kuvaa lisää :)

 Jussi-kanin kanssa, joskus 10 vuotiaana


Tässä taas ne samat kissat mun kanssa. Tykkäsin tuosta puvusta, siihen kuului jakkukin. Lähellä asunut ompelija sen teki mulle. Silloin teetettiin vaatteita usein ompelijalla.

Laitoin virkattuja kukkia tuohon angervon oksiin, (ohje niihin Arnen ja Carlosin Neulo kesä kotiisi kirjasta) Kerroin siitä kirjasta täällä ja kukasta täällä  :)

Miten tämä maaliskuukin on jo mennä hurahtanut tänne asti, tuntuu etten ole mitään ehtinyt tehdä. Tänään siirsin pöydän tyhjän makkarin ikkunan eteen ja alan levitellä siihen taimia ja kylvöksiä, eivät enää mahdu olohuoneeseen.
Kerkisin muuten hermostua koko kylvöksiin jo, vaikka ei vielä edes ole paljoa taimia. Laitoin liljojen mukulat purkkeihin. Puuliljoissa olikin jo hyvät alut.
Tomaatintaimet pitäisi istuttaa isompiin astioihin, ovat jotenkin kurttusen näkösiä :)

Hyvää maaliskuun jatkoa!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Angervopensaan leikkaus

Tervehdys taas teille blogiystävät!
Täällähän ei juurikaan pihakukkia vielä ihailla, vaikka jossain seinänvierellä saattaa lumet olla poissa, mutta ei meidän pihalla vielä kasva mikään.
Vajaa viikko sitten leikkelin angervopensaat matalaksi, otin niitä sisälle maljakkoon, niin muutamassa päivässä alkoivat vihertää ja on niissä kukkanuppujakin. En vaan saanut kuvaa onnistumaan tänään.


Pihalla ei viherrä vielä muut kuin lumesta pilkottavat vuorenkilven lehdet.

Tästä leikkelin pensaat pois. Siinähän kasvaa rusopajuangervoa ja virpiangervoa. Hioin kassaraani jo viime syksynä noiden leikkaamiseksi, mutta tuntui linnuilla olevan siinä pesä, kun kovasti sirkuttivat, niin jätin leikkuun silloin myöhemmäksi. Menetän niiden kukinnan tältä kesältä varmaankin, mutta ei se mitään, kyllä ne siihen kasvavat takaisin innolla.
Nyt ei ollut linnuilla vastaansanomista kun pääsin leikkelemään.





Kottikärryllä yritin kuljettaa risuja pois, mut ei se kärry tuossa lumihangessa kulkenut ja kantaahan ne sitten piti. Siistin noita varsia vielä kunhan lumet sulaa.

Tänään on jo lumet sulaneet jonkinverran, koska on nyt parina päivänä ollut lämmintä sellaset 7 astetta, äskenkin oli vielä +3 astetta. Etupiha on jo kohta sulanut, pääsee kävelemään jo ilman jää piikkejä kengissä ;) Paitsi puita hakiessa ne pitää olla, koska liiterille matka on yhtä liukumäkeä.

Tänään löysin kaupasta Isosamettikukka Vanillan siemeniä, olivat vain 35 sentin hintaisia. Innostuinkin sitten kylvämään monenlaisia samettikukkia ja muitakin siemeniä.
Ja mukaan tarttui liljojakin kahta sorttia, puulilja Pretty Woman ja oriental Stargazer. 
En ollut tietoinen noista puuliljoista, ostin vain. Googlasin sitä ja luin että ne voivat kasvaa jopa 150 cm korkeiksi ja voivat tehdä jopa 30 kukkaa. Voi tavaton sentään. Mihinkähän minä ne istutan, jotta pysyvät tuulella pystyssä? Ei ole penkkejä seinän vieressä. Sen näkee sitten jos kasvavat :)

Mukavaa viikon jatkoa teille ja tervetuloa uudet lukijat!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lauantain viettoa :)

Toivottavasti teillä oli hieno naistenpäivä ja vielä iltakin. Joten mukavaa naistenpäivän iltaa !
Mulla oli sellainen normaali päivä, ei mitään erikoista. Pystyin eilen vastustamaan kaupallisuutta, enkä ostanut kukkia. Mieshän ei osta mulle koskaan kukkia, joten se siitä. Olenpahan ihaillut loppuja kukkia kaktuksestani :)

Kuva parin päivän takaa!

Hahhaa, vihonviimeinen kuva lumimummosta tältä päivältä. Ihmeen hyvin tämä pysyi pystyssä, lyyhistyi tosin ja kiharat ja silmät, suu  ja nenä ovat pudonneet, mutta mitäs pienistä :)

Tänäpäivänä satoi rätikkää koko päivän, oli ihan kurja keli, mutta illalla alkoikin aurinko näyttäytyä ja kuu. Kuun kuvaus ei nyt onnistunut millään, joskus näkyvät kraateritkin paremmin.
Eipä tuossa voi näkyäkään kuin vain puolikas ;)


Muuten päivän olen "pyhittänyt" neulomiselle, josta ei nyt ole näyttää mitään valmista vielä ja lukemiselle.  Eilen sain kirjastosta pitkään varattuna olleen Susanne Karlssonin kirjan Uhrilehto.
Vaikuttaa aika jännältä ;) Luen sen nyt viikonloppuna, jotta muutkin saa sen luettavaksi.

Jos asut JoensuunSeutukirjaston alueella ja haluat sen lukea, niin varaa se nopeasti. Niin saat jo ensi viikolla luettavaksesi, katsoin äsken että siitä ei ole enää varauksia.

Oiskoon ollut toissapäivänä, kun kävin pihalla pistämässä angervopensaan matalaksi (siitä kuvia myöhemmin) ja otin maljakkoon oksia, kylläpä nopeasti näkyy niissä silmuja.


Sainpa nyt viimeinkin aikaiseksi paistaa siemennäkkäriä, johon ohjeen sain  Rannalta katsoen-blogista

Ruudutettu näkkäri.














Tästä on jo maisteltu yksi palanen.

Vaikuttaa hyvältä, vielä en ole maistanut voin kanssa.
Pitää syödä varovasti, ettei tule liikaa siementä kerrallaan ;)



♥Hauskaa viikonloppua teille kaikille!♥