Jaahas...pääsi kuukausi taas vaihtumaan. Jotenkin vaan on monesti tuntunut, että helmikuu menee nopeammin kuin muut kuukaudet. No onhan se 2-3 päivää lyhempi.
Helmikuun alussahan tuli tieto, että presidentille ja hänen puolisolleen on syntynyt poikavauva. Tämä on kyllä senverran ainutlaatuinen tapahtuma tähän asti että kannattaa muistella. Ymmärettävää on kuitenkin että he pitävät tämän enemmän yksityisena asiana.
Alkukuussa jo mun kirjekaveri sai lahjaksi tabletin ja sitten onkin viestitelty watsapilla, vaikka perinteisiä kirjeitäkin on mukava kirjoitella ja saada.
Aktiivimalli on sitten jo vähän aktivoinut hakemaan työpaikkoja, mutta ei niistä ole mitään kuulunut, vain montako (yleensä monta kymmentä) hakijaa on ollut. Eikä muuta. Maaliskuun puolenvälin jälkeen selviää vieläkö ottavat mut kurssille :)
Lunta on satanut kuitenkin aika vähän helmikuussa. Alkupäivinä oli kova pyry ja kerran taisin loppukuusta kolata n. 20 cm. Sensijaan on ollut pakkanen, ja viiltävä kylmyys, vaikka ei mittarissa olisikaan hyvin paljon pakkasta. Viime yönä oli ollut -27 tuossa meidän terassilla, joten toivottavasti siinä olisi maximi tälle talvelle.
|
paistaa se aurinko risukasaankin |
Loppukuusta on ollut aurinkoisia päiviä paljon. On ollut niin kirkasta ulkona, että oikeasti pitäisi olla aurinkolasit. Ei vaan saa aikaseksi menemään optikolle.
Varsinaisesti lenkkeily on jäänyt vähiin, jonkin kerran olen kävellyt kirjastossa ja kaupassakin. Siinä tulee lenkkiä 5-7 km. En ole mitannut paljonko tulee käveltyä kauppareissulla kaupungissa.
Yle Tv 1 Perjantai ohjelmassa 16.2. käsiteltiin aihetta: Kuka minä olen? Idenditeetin etsiminen? Olenko samanlainen nyt kuin ennen? Mitä haluan...Onko Elämä "Pidossa", pystyykö valitsemaan, pystyykö päättämään...Siitä tuli aihetta miettiä samaa asiaa ja mitä minä haluan tulevaisuudessa. Tuo elämä pidossa, ihan kuin olisi omakin elämä napsautettu "pitoon" niinkuin edellinen puhelu, toisen puhelun tultua...
|
joskus lähelle ei näe selvästi |
Johtuuko oma jumittunut tila siitä että surutyö jäi kesken? Joka tapauksessa jumittunut on ollut. Ihan Jäässä.
Luin sitten Surua käsitteleviä kirjoja ja oikeasti selvisi, että aikaa menee muillakin, eikä sitä voi nopeuttaa. Jotenkin monilla on se käsitys, että vuosi kun on kulunut puolison kuolemasta, pitäisi alkaa jo helpottaa. Eilen juuri eräs tuttu soitti ja kysyi tästä. Sanoin että eihän se ennalleen tule elämä enää koskaan, vaikka kesällä tulee kaksi vuotta...
Mutta eteenpäin on mentävä. Oman "minän" etsiminen jatkuu, uutta päin, entisestä on luovuttava. Kevään ja kesän tultua on todella luovuttava entisestä, tavaroista, talosta, tästä asuinpaikasta. Vähän kauemmaksi välillä, jos sitten näkisi paremmin.
Onneksi kevät alkaa tulla. Täällä oikeastaan sen huomaa vain siitä,
kun talitintit ovat alkaneet laulaa titityy.
Neulonut olen monia sukkia, ne aion laittaa hyväntekeväisyyteen. Entisiä lankoja koettanut kuluttaa, jotta joskus voisi ostaa uusia.
Kirjoja olen helmikuussa lukenut taas 10 kirjaa, niistä tosin oli monta hyvin ohutta, vaikka oli "painavaa" tekstiä.
Johonkin kukkiin on tullut uutta kasvua.
Limoviikuna on kyllä suihkutettu, kuvasta näkyi selvästi pölyisyys.
Herneenversot on jo syötykin.
Vanhoja siemeniä kylvin 17.2. ja tomaattia on taimella ja kesäleimua.
En osta enää siemeniä, ainakaan paljoa.
Vaikka isoon kauppaan tekee mieli mennä hipelöimään siemeniä.
Eteenpäin, sano mummo lumessa. Sopii mulle tämä vanha sanonta :D
💖 Kiitokset kommenteista edelliseen.