sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuu on jo lopussa

Niin se meni tämäkin toukokuu, ja kyllä olen nauttinut näistä kauniista ja lämpimistä päivistä.
Tämä aika kesästä on aina minusta parasta aikaa.


 Kun tulppaanit kukkii. Viime kesäinen ihastus oli tämä Huis Ten Bosch
Avautuivat tänäkin vuonna, ehkä vähän pienempänä, mutta ihanan kiharaisena

White Liberstar, on kuin vahaa tai sokerimassaa tämän kukka ♥♥♥

Loppuviikolla kukkien ihailun lisäksi kävin kasvimaan "kimppuun". Kylvin juurikasvit ja perunan, alkuviikolla kylvin herneet, kukat ja salaatit. Ja istutin tomaatintaimet kasvimökkiin.
Kasvimaa on sellainen työleiri, jotta oksat pois. On selkä huudellut "hoosiannaa" kun olen kaivellut rehottavia, lähes puolimetrisiä leinikeitä pois mansikkamaastakin. Taisi jäädä viime syksynä ja jo kesällä kasvimaa vähälle hoidolle, kun olin silloin niin väsymyksen tilassa :)

Sielläpähän perunat ja porkanat odottelee itämistä. Pakko ajaa ruohonleikkurilla välit, kun ei jaksa kitkeä eikä kuokkia. Poistin yhden mansikkapenkin kokonaan, jotta mahtuu leikkurilla paremmin.

koristetupakka
Välillä kävin myös kukkostoksilla ja lopulta myös kanankakkeroita sain ostettua lannoitteeksi. Muutamia taimipurkkejakin ostin, lantuntaimia ja lehtiselleriä. En niitäkään muistanut itse kylvää ajoissa. Istuttelin melkein kaikki kasvatetut kukat ja taimet kukkapenkkeihin, jos suvaitsevat kasvaa, niin hyvä on. 
Samettikukat ja basilikaa  ovat vielä istuttamatta, kun en oikein ole varma mihin sammaritkin laittasin, kasvaako ihmekukat, vai ei. Meinas ne ihmekukatkin kellastua isommassa ruukussa kokonaan, ennenkuin kiskoin ne pois ja pistin penkin reunaan.

 Tämän penkin reuna on jo täynnä pikkusydäntä, tähän ei mahdu mitään :)

Sama penkki toisesta suunnasta :)


Nämä tulppaanit eivät viime kesänä kukkineet kunnolla, vaan ne lepäsivät ja aukesivat nyt.
Ei ollenkaan minun mieleisiä ole nämä eriväriset sekoitukset, kumma kun ne toisten pihalla näyttävät aina kauniimmilta.
ei pitänyt olla keltaisia ja oransseja tässä tulppanipussissa ollenkaan


Tuomen kukinta aika on minusta aivan parasta kesän aikaa..

Tämäkin kirjoitus oli aivan sekavaa sillisalaattia, jotenkin ei nyt järki juokse, eikä lanttu leikkaa :D
Huomenna onkin sitten jo kesäkuu. Toivottavasti ilmat pysyy yhtä hienoina kuin tällä viikollakin.

Kaunokainen (Bellis) alkoi avata kukkiaan

Hienoa kesäkuun alkua teille kaikille!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kukkia kukkia

Laitanpa tänne kukkia, joita on avautunut.
Narsisseja
Ihana Thalia, pitäisi nämäkin siirtää parempaan paikkaan

Tässäkin on vain tämä yksi kukka, siirrettävä pois tästä!

Enpä muistanut ollankaan että tällaisiakin on kasvamassa

Narsissi Cheerfulness, nämä eivät oikein viihdy mulla
Kukkimattomia narsisseja siirtelin illalla toisiin paikkoihin ja kaivoin kukkimattomia tulppaaneita ylös kuivumaan.

Nämä kaivoin yhtenä kesänä ylös ja istutin syksyllä uudelleen, muutama kukkii vieläkin

Tulppaani White Liberstar (10 sipulia viime syksynä istutin)
 Tämä on pienempi ja tanakampi kuin Exotic Emperor, ne jo vähän aloittaa kallistella
Edellisen nuppu, vähän vaaleanpunaista väriä.
Viime keväänä saatu keltainen esikko.

 Näitä punaisia kaksivärisiä kasvaa joka puolella

Nämä punaiset tulppaanit nousee uskollisesti joka vuosi, ovat tosi räiskyvän väriset.


Pikkusydämet kasvaa myös uskollisesti

Varjoliljat kyllä kasvavat, eikä ole liljakukkoja, mutta joku on kellastuttanut lehtiä?

Tänne istuttelin ylöskaivamiani narsisseja
Kotkansiipisaniaiset alkaa olla kauneimmillaan :)

Kukkapenkkiä olen laajentanut ja siirrellyt kukkia sinne ja tänne. Taitaa se aiemmin tehty penkkikin tulla täyteen, vaan näistä sitten toisella kertaa.
Hyvää yötä!


lauantai 23. toukokuuta 2015

Heleää helluntain aattoa!

Eilen olikin ihan kesäinen päivä. Aamupäivästä kylvin siemeniä kasvimaalle. Hernettä, salaatteja, mangoldia ja kukkia; maloppia, kirjopäivänkakkaraa, kehäkukkaa, unikoita, kaikenlaista muuta kuin juurikasveja.Vaikka kyllä olisi niitäkin tehnyt mieli laittaa, on noita perunan itusia niin paljon.



Pelargoneille vaihdoin isommat astiat ja uutta multaa. Annoin niille madonluvut, jos ei nuppuja ala ilmestyä, niin mätän istutan ne jonnekin penkkiin ja olkoot siellä. niin kauniita pelargoneja oli kaupoissa. Joten epäilen että mun pelargonien kasvatus saa jäädä tähän. Ostan niitä valmiiksi kukkivana.

Lain alla on Nikolain alku :)
 Käytiin Kuopion Ikeassa eilen. Löysin sieltä edullisen orkidean :) Nyt mulla on niitä kaksi. Vanhempaan pitäisi kai vaihtaa kasvualusta ja vähän isompi astia, se kukki yhdellä kukalla monta kuukautta ja nyt tiputti kukan pois.



Puita kun pilkottiin, niin otin sieltä männynkaarnaa ja uunissa on puuhiiliä, niin teen itse kasvualustaa. Käyn rahkasammalta tuosta metsästä. Sen vähän voi siitä varovasti ottaa.

Ikeasta löysin myös valmiita kangastilkkuja, joista ajattelin jotain ommella. Vaikka pihalle tuolinpäällisiä. Kun ei ole aikaa katsella kunnolla kankaita, eikä niitä kuitenkaan osaa leikellä itse. Olihan siellä valmiita kangaspalojakin, vaan kun ei kerkiä katsella. Olisi ihana joskus siellä yksinään katsella kaikkea, vaikka ei ostaisikaan.



Honkkarissakin käytiin, vaan ei sieltä muuta tarttunut mukaan kuin kärhö. Eikä mulla ollut ollenkaan aikomusta ostaa kärhöä. Eikä ollut paikkaa mietittynä, vaan sitten kaivelin sen tuohon uudispenkin taakse. Eikä siinä mitenkään hyvä maa, eikä paikka ole sopiva, mut siellä on.

Toisesta kaupasta ostin muutaman muratin. Kokeilen nyt niitä vaihteeksi kasvatella.

Kasvimökki vetelee viimeisiään, tuntuu kuin myrsky veisi muovit
kasvimaa "valmiina", osa kylvetty
 Lopultakin nämä vuokot avautuivat eilen
 Sain nämä vuokot arpajaisvoittona Piviltä 3.10 2013. 
Kukintaa odottavan aika on ollut pitkä :)
Toinen vuokko "Taavi" Ei ole näyttäytynyt

 Nämä oranssireunuksiset narsissit alkoivat kukkia

Aamulla oli kaunis ilma

 Nyt puoli viiden maissa iltapäivällä alkoi sataa vettä.

Heleää  helluntaita!

torstai 21. toukokuuta 2015

Parasta aikaa

Eilen oli aivan ihana päivä, kun aurinko paistoi jo heti aamulla. Ja eikun pihalle puuhailemaan. Täyttelin astoita mullalla, vein taimet pihalle aurikoa saamaan.  Kaivelin kukkapenkeistä pois taas monta sankollista rönsyleinikkiä ja muuta rikkaruohoa. Kävin fillarilla kirjastossakin, onneksi.
Ja otin valokuvia :)


Tulppaani Exotic Emperor

Ihan hullaanuin näistä tulppaaneista. 
Kuvassahan ne näyttivät valkeilta, mutta vaaleankellertäviähän ne ovat. Toissa syksynä istutin ja Jos niitä oli 10 kpl, ainakin ovat hienosti lisääntyneet. Nyt näitä on 24 kpl.

Ensimmäisen leppäkertun näin sisällä pörräämässä toissa iltana, liekö tämä sama kerttu, 
kun vein sen varovasti pihalle :)

Iltapäivällä ajelin ensimmäisen kerran ruohoja, vaikka ei olisi kiire ollutkaan. Mutta kun koko ajan luvataan sateita ja sateita, niin hyvä leikata silloin kun on poutaa.

Erivärisiä esikoita haluaisin alkaa keräämään, näitä sain muutama vuosi sitten monta muovikassillista. Olen levitellyt sitten näitä moneen paikkaan, melko samaan aikaa alkavat kukkia.

Sitten on viime keväänä saatu keltainen perinteinen esikko, joka ei vielä kuki. 
En usko että se minimaalinen palloesikko mulla vielä siitä kasvaa :)


Olen katsellut omia vanhoja kuvia, kun piti etsiä kuvia vanhasta traktorista, niin kyllä on parina edellisenä vuonna kevät ollut paljon pidemmällä näihin samoihin aikoihin.

Samalla olen ajatellut miten sekaisin ja huonosti löydettävissä ovat vanhat (jo 3-5v.vanhat) kuvat ovatkaan. Ei tahdo löytää mitään mitä etsii, vaikka varmasti ovat jossain tallella (paitsi ei enää paperikuvina)

Pitäisiköhän ottaa joka kuukausi vaikka jotain "tärkeitä" kuvia erilleen eri kansioon ja sitten tilata niistä paperikuvat kerralla. Vasta tilasin netin kautta paperikuvia, eikä äkkiä tule mieleen mitä kuvia pitäisi tilata. Samalla postikuluilla niitä tulisi enemmänkin.  

Sain muuten vanhoista ( haalistuneista) 70-luvun kuvista aika kivoja kuvia, kun kuvasin niitä uudelleen ja vähän muokkasin kuvaohjelmalla. Jospa ne vähän paremmin säilyisivät uusina kuvina.


Tässä Tampereen messuilta ostamani ihmekukan mukuloiden kasvua. Aika ihme on, kun istutin isompaan ruukkuun olevinaan paremmin nuo 4 (minne lie hävinnyt 2) ja piti laittaa valkeat noihin pieniin purkkeihin kun multa loppui. Niin ylläri pylläri nuo pienissä purkeissa olevat ovat kasvaneet paljon isommiksi?? Saa nähä mitä noista tulee, ei ollut tarkoitus ostaa tuollaisia olenkaan...

Piti laittaa nämä tänne jo eilen, mutta oli netti poikki. Kerkisin jo ajatella karmeaa tulevaisuutta ilman nettiä, tai jotta onko modeemi mennyt rikki. Kännykässä toimi kyllä, mutta siinä on niin hidasta ja kökköä olla netissä. Sen verran löysin häiriökarttaa, että näin sieltä että tällä alueella on ongelmia netissä. Onneksi olivat korjanneet, huh helpotusta. :)

Nyt jo taas sataa, voi  Eii.
Mutta muuten nautitaan NYT tästä vihreydestä ja silloin kun aurinko paistaa. 
Nyt sitten onkin hyvää aikaa alkaa tekemään farkuista ruukunsuojia, joista vinkkiä sain täältä
Kiitos Kaupunkilaistyttö!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Ainakin kosteutta riittää

Ihan kuin ois kevät peruttu, kylmää ja sataa ja sataa vaan. Eilen jäi mun loput "ihanat" kukat tänne laittamatta, niin pitää tänään korjata asia.

Onhan tää aika ihana, vaikka niin pieni onkin.
Viime keväänä ostin näitä purkissa ja jossain vaiheessa mietin, että mihinkähän minä nämä istutin. Siinähän ne olikin terasssin vieressä. Ovat vaan niin surkean pieniä. Vaikka on lannoitettukin.

 Siellä ne pilkottaa.

Nämä sinisetkin helmilijat vasta aloittelisivat kukintaa (jos ei koko ajan olis kylmä ja satais)
Vasta pari vuotta sitten, kun ostin näitä purkissa, kukkivana, aloin näitä arvostaa. En ole aikaisemmin oikein pitänyt minään, koska ei näitä monesti edes näe kukkivana, kun jäävät muiden varsien alle.
Sitten siirsin niitä ihan eri paikkaa, missä ei kasva muita kasveja, niin nyt ne ainakin erottaa :)
Ne ikeasta purkissa ostetut ovat myös eri paikassa, ja ne ovat hyvin levinneetkin. 
Eivät vielä tosin kuki

Näin surkeaksi meni mun palloesikko, jonka ostin toissa kesänä. Viime kesänä teki sentään yhden pallon. Ei taida olla mun kasvi tämä.

Sinivuokon "poikasia" olen säälimättömästi kaivellut, ja siirtänyt tuohon "uuden" penkin reunaan, kun niitä on levinnyt ihan kivasti ympäriinsä. Ainakin kosteuden puolesta ovat hyvin selvinneet siirrosta kukkivanakin.
Tähän oon merkannu suurinpiirtein mitä olen istuttanut, muutama kukka vielä puuttuu ja tuija.
Istutin päivänlijaa ja ruusujuurta omista penkeistä ja keväällä ostetut liljan sipulit laitoin tähän.
Taitaa tuo alppikärhökin hitaasti sieltä virota.

Kunhan sade loppuu, on siitepöllyjä tiedossa.

Kuitenkin odotellaan lämmintä tulevaksi.
Moi vaan!