perjantai 29. maaliskuuta 2019

Keväinen aurinko on herättänyt

Tämä on nyt ensimmäinen kevät, kun olen lopullisesti luopunut omasta pihasta. Sinne ei ole paluuta. Kolme vuotta sitten olin kaupungissa  "harjoittelemassa" pihatonta kevättä, silloin oli kyllä vaikeaa katsella kasvun alkamista. 
Sitten olin pari kevättä vielä siellä omalla pihalla. Mutta jotenkin oli ”maku” poissa, en saanut itseä innostumaan enää siellä yksin laittelemaan juuri mitään.
 ensimmäiset pikkunarsissit
 
Kirjastoon oli tuotu iso pinkka puutarhalehtiä vapaasti otettavaksi ja satuin siihen, niin otinpa sitten muutamia niistä. Koetin lehden etusivun perusteella valita sellaisia joissa olisi ollut parvekeviljelystä, parvekkeen sisustamisesta ym artikkeleita. Mullahan nyt on parvekkeen sisustaminen ja siellä kasvattaminen ajankohtaista. Ei ole vielä kasvatusastioita, ei multia ei paljon tietoa, ei suunnitelmiakaan juuri vielä.

On vaan tämä vanha penkki, jonka päälle aion laitella kukkia.

Kun katselee hienoja kuvia ja kertomuksia kauniista pihoista ja kukista, niin se on kuin ”veistä kääntäisi haavassa” vieläkin. Niinpä ei oikein kiinnosta lehdistäkään sellaisia katsella. Mutta kyllä se tästä tasoittuu vielä.

Muuten olen ollut tyytyväinen täällä asumiseen ja olemiseen. Tunnen kävellessäni nyt jo puhtailla kaduilla tyytyväisyyttä. Ei tarvinnut kahlata lumihangissa viimetalvena, kadut olivat pääosin hyvin hiekoitettuja, bussit kulkevat, jos ei jaksa kävellä. Kaupat ovat lähellä, kirjasto on lähellä ja auki joka päivä. Mikä ei ollut ennen mahdollista. 


Lumitilanne tänään Pyynikin kirkkopuistossa
 Vähän kyllä lenkkarit kastuu vielä tuolla kävellessä
Lumitilanne tänään Pyhäjärven rantamaisemissa

Jäätilanne Pyhäjärvessä

Tässä kuussa vaihdoin asuntoa ja alkaa nyt kotiutuminen oikeasti. Nyt en haaveile enää muuttavani minnekkään. Näillänäkymin pysyn tässä, talo vaikuttaa rauhalliselta, on keskeinen sijainti. Nyt voin alkaa sisustaa jotenkin asuntoa ja järjestellä tavaroita.


Pyhäjärvessä jäitä tänään
Tässä asunnossa on vähän säilytystilaa. Jotain hyllyä tai lipastoa pitänee hankkia, mitä pientä nyt mahtuu vaikka onkin pieni asunto.


Selattuani puutarhalehtiä vein ne pois, en halua säilytellä mitään enää. Lainasin parvekeviljelystä kirjan josta jotain vinkkejä löytyi siihen mitä kasvattaa. Hipelöin kyllä kaupassa siemeniä ja kaksi pussillista ostinkin ja kylvin. 


Tuoksuherne ja krassi
Oli tuo multa vaan aika turvepitoista. Ostin vaan kun löysin Lidlistä halvalla. Näkee sitten miten kasvaa siinä, ikinä ei näistä mullista tiedä millaisia ne ovat. Olen monesti ennenkin pettynyt. Ennen vaan oli hiekkaa itsellä, mitä voi lisätä ja omassa maassa multaakin, joista monesti sekoittelin itse.

Ostan taimena pelargonit, mansikan, tomaatin ja joitain yrttejä. Ja Kukkia . Parvekkeelle en voi kaiteelle mitään kiinnittää enkä seinille voi kiinnittää mitään, joten jotain muuta pitää keksiä.
kun vaan näen vilauksen kuusta, niit pitää heti koettaa kuvata, olen kuu-hullu :))))
Maaliskuu on kohta ohi. Mulla olikin aika raskas taas tämäkin kuukausi. Sain helmikuun lopussa tietää, että saan tämän "uuden" asunnon. Entisen irtisanominen, takuuvuokran ja uuden vuokran maksut, sähkösopimukset, muuttoilmoitukset, muuttoauton hankinta, nettiliittymän tilaus, entisen irtisanominen ja kaikenlaista on muutakin ollut. Vielä jäi paljon muuttoauton kyydistä tavaraakin sinne ja ne sitten kuljettelin kun kävin siivoamassa entistä asuntoa.  

Näsinpuistoa
Eilen sitten käytiin vuokranantajan kanssa katsomassa entinen asunto ja annoin avaimet pois, niin jotenkin toisaalta helpotti ja toisaalta on kuitenkin haikea, kun oli siellä ihan mielenkiintoinen alku mun täällä asumiselle.
Kävellyt olen paljon tässä kuussa. Puhelimeen asennettiin joku (Fit) sovellus tms, josta voi seurata askelia ja kilometrejä, joka sitten kehuukin, kun on saavuttanut asetetut tavoitteet. Ne ovat ihan kohtuulliset, ja monena päivänä ovat ylittyneet helposti. 

Aurinko tuntuu nyt hienolta, saa sitten nähdä miten alkaa tulla liiankin kuumaa, mutta se on sitten sen ajan huoli. 

Oikein hyvää kuun vaihdetta ja kevään jatkoa kaikille täällä kävijöille!   
Tulipa tästä nyt pitkä postaus :D

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Kevätväsymystä?

Keväistä ? aloitekyvyttömyyttäkö lie ilmassa, kun en saa mitään aikaiseksi.


Pääosin muutto on tehty, vähän on vielä siivoamista entisessä asunnossa ja kummasti sinne jäi kaikenlaista roinaakin vielä kannettavaksi. Vaikka olevinaan pakkasin kaikki tavarat. Onneksi ei ole pitkä matka. Eikä ole kiirettä, kun voi tämän kuukauden olla sielläkin.

Aikamoista kaaosta on ollut, eikä meinaa mahtua tavarat minnekkään. Miksi niitä pitää olla liikaa!!
Pitää käydä ostamassa joku lipasto ja hylly, jotta suurinpiirtein saisi pahvilaatikot lopulta tyhjiksi.

Yhden kevätkaktuksen ostin kuitenkin Tokmannilta, koska mulla ei ole ollut yhtään kevätkaktusta muistaakseni. Pitäisi olla oranssin värinen ja piristää. En vaan tiedä piristääkö mikään kun on jotenkin nuutunut olo, eikä jaksais mitään. Vaikka olen jo muutaman yön saanut aika kivasti nukuttua. Aina kun stressiä tulee niin unet kummasti vähenee, ja herään aamuyöstä aikaseen. Eli vanhuus on tullut!

Muuttopitsakin tuli syötyä :)
en ole varmaan milloinkaan ostanut pitsaa mukaan pahvilaatikossa!
Hyvää oli!

Mitään en muuta ole saanut aikaiseksi, kuin tyhjentänyt pahvilaatikoita ja koettanut sulloa niitä pahvinkeräysastiaan. En ymmärrä miksi on aina ne keräysastiat tupaten täynnä. 
Tyhjennetään liian harvoin, ylijääneet pahvit kastuvat aina vesisateessa, kun laatikot tursuavat yli.

Vanha tulppaanikuva viime kuulta. Tällä viikolla pitänee ostaa uudet taas!



keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Maaliskuun alkupuolella

Onhan taas aikaa kulunut, maaliskuu alkoi tosi kylmänä. Noin -20 asteen pakkasia oli tänäkin aamuna. Laskiainenkin meni ilman yhtään laskiaispullaa!

 Mulla kuun vaihteessa tuli taas muutos elämään. 
Sain nimittäin avaimet uuteen asuntoon :)
Tässä olen pakkaillut tavaroita ja siivonnut siellä ja täällä vähän kaapin hyllyjä kerrallaan. Joitain herkempiä tavaroita olen kulkiessani vienyt jo uuteen kämppään. Se on ihan uusi asunto, joten siellä ei ole paljoa siivoamista.

Nämäkin ihanat tulppaanit ehtivät jo kuihtua, minusta tuo väri oli tosi ihana, oranssia ja kellertävää.
Maljakot on viety nyt uuteen asuntoon, etten enää osta tähän asuntoon kukkia.
Uusi asunto on pieni, mutta kun se on minusta niin hyvällä paikalla, uusi ja edullisempi, niin koetan mahtua sinne rojuineni.

Haitula patsaita Näsinpuistossa
Tämän patsaan teemaa saa vieläkin varoa kun kulkee tuolla kaduilla. 
Välillä on jääkenttiä, ja pitää varoa pyllähtämistä.

Tämän kuun aikana aion siirtyä sinne uuteen paikkaan. Muuttoautoa ei vielä ole varmistettu, mutta kilpailutus on jo tehty ja tarjouksiakin tuli. Katsotaan nyt milloin saan kuljetuksen :)

Kuvissa on Kirsi Kunnaksen runoihin perustuvia Haitula-patsaita, joita nyt joku aika sitten löysin lisää kun kävelin Näsinpuistossa.

Täytyy perehtyä enemmän näihin Tiitiäisen satupuu-runoihin ja mistä näiden patsaiden aiheet on.
Nämä ovat jotenkin niin valloittavia!

Muuttaminenhan on sinänsä tuttua, kun vasta  ½vuotta sitten muutin tänne. Osa tavaroistakin on vielä entisissä pakkauksissa.  Olen taas huomannut senkin, että vähemmilläkin tavaroilla olisin voinut muuttaa tänne, koska en ole moniakaan tavaroita tarvinnut laatikoista tonkia.  En tiedä mitä tekisin lukuisille valokuvakansioille, ne ovat tosi painavia muutettavia. Eikä raaskisi lasten vanhoja kuvia hävittääkään. Joten ehkä varastoin ne vaan.

Mulla menee nyt taas tämä- ja ensi viikko varmaan tämän muuton kanssa ja välillä käyn tervehtimässä erästä vanhus-ystävääkin.

Uudessa talossa on sitten erilainen nettiliittymäkin, jotan en tiedä miten sen saan toimimaan. Mutta yritän lukea teidän postauksia, vaikka en itse kirjoittelisikaan mitään. Mutta katsotaan sitten. Läppärin voi tietysti kuljettaa vaikka minne. Kännykällä en ole oppinut vielä kirjoittelemaan.

Sydämeenkäyviä taimien kasvatusjuttuja teillä muilla on jo ollut. Voi voi, mulla ei nyt enää tule mitään taimia eikä  kylvöksiä. Tai onhan siihen pääsiäiseen vielä aikaa, jos kasvattais pääsiäisruohoa.
Eipä mene kauaa enää kun alkaa olla Suomessakin Puutarhamessuja, saa nähä pääseekö sinne käymään. Sieltä voisi sitten hankkia taimiakin!
Mutta muutan ensin ja asetun, toivottavasti tuntuu kodilta sitten!
Mukavia kevätpäiviä!