sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Hankaluuksia välillä

 Miten nämä päivät menivätkään taas, yli 10 päivää meni ihan huomaamatta. Eikä todellakaan helteet loppuneet, vaan alkoivat tänä aikana. Aamut menivät ihan hyvin mutta iltapäivästä iltayöhön asti meillä kärsittiin kuumuudesta. Parveke kun kuumeni lähelle 40;n  asteeseen. Aamuisin piti käydä kävelyllä ja kauppassa yms, illalla saattoi etsiä vain varjopaikkoja.

Sen minkä ajan saattoi pitää ovia ja ikkunoita auki, jostain naapurista tulvii tupakansavua. Niinkuin nytkin taas. Valitettu on, mutta ei voi mitään, kun ei ole kaikissa asunnoissa kielletty polttamasta, kuin vain uusissa vuokrasopimuksissa on sellainen. En sitten tiedä kuka siitä päättää, muut kuin he siellä jossain taloyhtiön elimessä. Voi kun jostain saisi asunnon, jossa ei haisisi tupakka.

Lollipop

 Tuntuu kyllä viileämpi sää hyvältä tänään. Eilen aamulla oli vielä tukalan hiostava ilma, mutta iltapäivällä alkoi sataa ja ukkostaa. Vettä tuli kyllä hyvin paljon, monet paikat on tulvineet ja kirkon tornikin sai ukkosesta osumaa. Kävin katsomassa ruusuja tuolla Arboretumissa, ruusut ovat pärjänneet hyvin. 

Näistä mäkisistä paikoista oli lähteneet sorat monestakin paikasta alamäkeen. Syvät on kuopat.

Likusterisyreeni
Tämä mun yksi lempipuista oli kaatunut, latvus on painava ja olihan se jo kallellaan ennenkin.

Jostain isommasta puustakin oli oksia murtunut.

Tämän viikon kävelytavoitteen sain käveltyä ja kuntosalillakin kävin kolmesti. Vähän tuntuu vartalossa, että on kuntosalilla jotain tehty, vaikka hyvin varovasti koetan sitä vieläkin aloitella taas. 

Kirjoja olen lukenut ja huomenna onkin vietävä niitä kirjastoon takaisin, tai ainakin tiistaina. Sähkön pörssihinta on pysynyt alhaalla, joten ollaan leivottukin jotain muutaman kerran.

Erivärisiä punahattuja uudella alueella.

Aspirin Rose

Augusta Luise-ruusu

Kyllä minä vaan toivon että ulkolämpötilat pysyisivät näin maltillisena, en oikein kestä helteitä enää. Öisin on pitänyt pitää parvekkeen ovea ja ikkunoita auki ja sitten kiinni kun tulee  tupakan hajua. Nämä viikonloput ovat muutenkin hankaloita kun oli Festarit täällä ja naapurista kuului molempina iltoina ja öinä metakkaa. En minä ainakaan lähde soittamaan ovikelloa ja valittamaan. Huh, tuskin ymmärtävät edes suomenkieltä.

No, vielä ensiyönä on Jalkapallo-ottelukin, en tiedä katsoiko joku naapuri niitä vai oliko joku muu metakka. Festari-alue on senverran kaukana, ettei sieltä kuulu mitään.
Hyvin vakavasti pitää miettiä muuttamista tästä kämpästä pois. 

 

tiistai 7. heinäkuuta 2026

Helteet loppuivat?

 Heinäkuu jatkui helteiden jälkeen kylmänä ja sateisena. Enkä tiedä onko kumpi parempi. Helle vai kylmyys?  Aamulla oli mittarissa +10 astetta. Olen ottanut parvekkeella olevilta sisä-kukilta aurinkosuojauksen pois, eikä tarvitse varjella paahteelta tomaattejakaan.

Arboretumin alueelta  Marhanlilja

 

 Tänään etsin sadevaatteet ja kävelin aamulla, kun näytti ettei keli poutaannu. Eipä se sitten satanutkaan ja pääsin pyörällä kauppaankin. Eilen maanantaina piti kävellä kaupunkiin sateenvarjon kanssa, kun oli vaan "pakko" mennä kuntosalille kun olin päättänyt mennä. Eikä huvita kastua. 

On alkanut ottaa aivoon monet asia, jossei sitten ihan kaikki. Mikä lie, tänään pälähti päähän että onkohan D-vitamiinin puutos, kun alkaa kaikki risoa. En ole ehkä saanut auringostakaan D-vitamiinia, koska en kulje paljaana ulkona. Vanhana ja ryppyisenä ei kannata ottaa aurinkoa, rypistyy vaan lisää. 

               Oravanpoikanen tuli katsomaan mitä minä kuvasin? Sanoin sille, ettei mulla ole ruokaa

Kivelläkin voi kasvaa

Ainakin vihreyttä on 
Nämä tykkää ainakin sateesta

Kävelin vähän metsäpolulla tänään, kun kerrotaan että metsässä olisi monintavoin terveellistä ilmaa yms hengitettäväksi.

 Vähän näitä kukkivia Hatanpään Arboretumistakin tähän postaukseen

Pikkujasmike  alkukuulla kukki ja tuoksui

Palavarakkaus

Peach Clementine
Tuolla Arboretumissa onkin ollut tuoksuvia puita, kuten likusterisyreeni ja lehmukset, vautsi, miten tuoksuu. Tuokin Pikkujasmike tuoksuu hienosti.

Joka päivä olen kyllä kävellyt tavoitteeni täyteen tai ylikin ja lukenut kirjoja, tehnyt itselle ruokaa ja tässä vaan pyörinyt jälkikasvun kanssa, koska kaikki ovat nyt täällä. Jonkin yön olen kokenut nukkuneeni taas vaihteeksi. 

Ai niin olen käynyt heinäkuussa "jo" kolme kertaa kuntosalilla. Jippii. En ole vielä oikein siihen tottunut ja löytänyt siihen järjestystä, miten teen liikkeitä.Eiköhän se löydy vielä.

Ai niin vielä, jo aikoja sitten tulin siihen tulokseen, että katkaisen Palmuvehkani ja katsotaan tuleeko uusia versoja sen mukuloista. Huhhuh. Kasvoivat versot liian pitkiksi, eikä ole tilaa.

Miten ihmeessä minä tämän raaskin leikata.
                                           Tvn kaukosäädinkin oli siinä puuhassa mukana, huh.

Heippa taas, voikaa hyvin!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Heinäkuu jo

 Niin se vaan jäi eilen tekemättä kesäkuulle postaus vielä, vaikka oli tarkoitus.

Likusterisyreenipuita 28.6. 26 
 

Eilen kävelin vielä iltapäivällä, kun en tajunnut kuinka kuuma ulkona oli vaikka ei lähtiessä tuntunut siltä. Kävin kaupasta jäätelöä ja ystävä soitti sieltä Itä-Suomesta ja kertoi terveisiä lapsuuden kaverilta. Sitten aloin katsella kuviani, en löytänyt vielä tämän kaverin kuvia. Mutta vanhoja kylläkin ja sitten yhden valokuva albumin kuvat lenteli ympäriinsä, ne tarrat olivat irronneet ja oli sitten pakko irrottaa ne kaikki ja laittaa se albumi kierrätykseen. Osan kuvista silppusin roskiin, kun ei vaan voi kaikkia säilöä. Oli paljon tuplakuvia ja epäselviä joita on säästetty. 
Valokuvia on yleensäkin täällä ihan järkyttäviä määriä, kilokaupalla kansioissa.

Oli avioliiton alkutaipaleen kuvia, eli yli 40 vuotta vanhoja reissukuvia, kun käytiin Tukholmassa ja Lapissa useita kertoja, niin voi voi niitä aikoja. Tuntuu kuin ne olisi olleet vasta äsken. En ostele uusia albumeja, mutta joku paikka niille joillekin kuville pitää keksiä. Siinä meni sitten ilta.

                                                                 Pilviä 29.6. illalla

Kesäkuu mennä hurahti myös.  Viimekuun vaihteessa olin siellä Joensuussa toista viikkoa ja oli aika raskasta, vaikka oli mukavaakin tavata kavereita ja tuttuja. Kesäkuun ensimmäisen loppuviikon vietin hirmuisen väsyneenä, lähes viikko meni toipuessa. Mutta onneksi tämä väsymys on mennyt ohi jo. 

Tämä oli hortensia, ensimmäinen kai mikä kukkii nyt 30.6. luulin muistavani sen nimen, mutta en ole enää ihan varma mikä se oli. grr..

Kirjoja olen lukenut  8 ja puoli kappaletta. Ihan hyvä luku. Mutta tänäänkin hain niitä vielä lisää.

Jokapäiväiset kävelyt on suoritettu, paitsi se kotiintiintulopäivän jälkeinen päivä, kun en jaksanut lähteä mihinkään. Tuli kesäkuun kävelyksi askelia yli 220 000 yhteensä. (Tavoite on 200tuhatta) Olihan tässä kesäkuussa 31 päivääkin. 

sitruuna-ajuruoho
 Nyt sitten kääntyi heinäkuuksi, joko ne helteet lienee ohi, vai vieläkö jatkuu. Tässä asunnossa on ihan kamalan kuumaa illalla, koska länsiparveke. Kävellä pitäisi aikaisemmin aamulla, nytkin jäi kirjastoreissun takia silloin kävelemättä. Mutta pitää koettaa lähteä kohta kokeilemaan. 

Oikein hyvää Heinäkuuta sinne teille!