lauantai 31. heinäkuuta 2021

Heinäkuun viimeinen päivä

 Ihan mielelläni teen tämän viimeisen postauksen heinäkuusta 2021. On ollut aika vaikea heinäkuu...on ollut surua, vasta tehty muutto, liikaa kuumuutta, paahtavaa hellettä, muutama matka eripuolille yleisillä kulkuneuvoilla ja sitten vielä korona on koko ajan niskan päällä pelottajana, koko ajan enemmän.


 

Nyt kuukauden lopulla on ollut jo vähän viileämpää lämpötilaa ulkona ja vähän myös vesisadetta on tullut. Nurmikot ja puutkin ovat kuivuneet käppyräisiksi jo ja keltaisia lehtiä on tullut puista tuulen mukana. Välillä tuntuu että onko jo syksy tullut. Saa nähdä vieläkö nuo puut ja pensaat toipuu kun saavat vettä.

 En ole oikein vielä kotoutunut tähän asuntoonkaan. Olen kyllä saanut nukkua yleensä aika hyvin, enkä ole nyt enää tarvinnut särkylääkettäkään enää illalla, kuin joskus. Toinen positiivinen asia on, kun tulen kotiin ja avaan oven on kotona viileämpää kuin käytävässä, hahhaa. On ikkunat auki sisällä. Viherkasvitkaan ei ole kaikki viihtyneet tässä asunnossa tai oisko kuumuus/pimeys kuumuuden takia verhot kiinni päivällä/vesi erilaista? En tiedä. Seuraan niiden vointia.

"Syksyn" lehtiä jo paljon maassa
Pilvet heijastuu veteen

On tullut nyt sellainen lamaannus, ettei oikein mikään suju. Ei huvita oikein mikään. Kuviakin tulee otettua tavallista vähemmän, kun tuntuu että olen kuvannut jo kaiken mitä tulee vastaan. Ei huvita käsityöt, olen kokeillut virkata ja neuloa, mutta tuntuu etten tarvitse mitään. Lukeminenkin tuntuu välillä ...äh ei oikein kiinnosta, jotkut kirjat sitten tulee luettua hyvinkin nopeaan, tv:ssä ei oikein ole mitään muuta  kuin urheilua, eikä se kiinnosta tippaakaan. 

Oli vaan ostettava puuvillalankaa, kun oli eurolla kerä :) Tekipä sillä mitään tai ei. Ostin vielä kaksi muutakin väriä.

 Kävelykin "tökkii" toisinaan, ei vaan tule askeleita, joskus tietysti se sujuu vähän paremmin. Olen kirjannut ylös viikottain liikunnan ja kuukausittainkin myös ihan kalenteriin. Pyörälläkään ei oikein ole asiaa mennä mihinkään hyvin usein, kun ei nyt huvita kauppoihinkaan mennä jos ei ole pakko. Vaikka pyöräily onkin niin mukavaa...Onkohan tämä nyt vaan jotain Koronaväsymystä.
 

Pilviä voi nyt kuvata maasta käsin kun ikkunasta ei niitä enää niin hyvin näy enää.

En vaan mistään varastosta löydä hyvin iloista ja positiivista kirjoitusta tähän. Toivottavasti sellainen fiilis joskus löytyy. Eihän tässä oikeasti ole mikään niin huonosti.

Kirjoja olen saanut kuitenkin luettua 7 kpl, viimeisen lopetin tänään.  
Liikuntaa on tullut tähän mennessä tässä kuussa n.160 km,  askelia n.216 000, kävelen vielä illemmalla joten lisää tulee vielä vähän, kuitenkin vähän enemmän kuin viime kuussa...
 

"Väänsin" vielä tästäkin heinäkuusta kollaasin tähän


Jospa se tästä korjaantuisi...onhan näitä "lama-"aikoja ollut ennenkin. 
 
Toivottavasti teillä on ollut parempi heinäkuu!
Kiitokset kommenteista edelliseen postaukseen.
Hyvää viikonloppua ja uutta kuukautta!


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Heinäkuun kolmas viikko

 menikin nopeasti, koska kävin entisellä kotiseudella Joensuussa. Piti käydä siellä jo kesäkuussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuljin junalla ja matkat sujuivatkin nyt positiivisemmin kuin viime kesänä. Ei ollut niin kamalan täydet junat, eikä niin kamalaa hellettä sattunut enää tälle reissulle.

Tässäpä tulee nyt kuvia sitten koko viikon edestä :))

Antin Ahven suihkuttaa edelleen



Tämä pariskunta istuu edelleen eri penkeillä. Minä yhdistin ne tähän

Tällä viikolla olikin hyvät ilmat, ei ollut hirveää hellettä, eikä satanutkaan kuin sopivasti

Linja-autoaseman pysäköintihalli tehty, mutta rautatieasema oli aivan kamalan sekaisin. Täysin remontissa
Joensuun ratapihaa kunnostetaan vielä pitkään


Hotelli Kimmelin remontti kesken

Pääasia reissulle oli viedä kukkia vanhempien haudalle. No siinä olikin pettymystä, koska eihän enää näin loppukesästä tahdo löytyä kukkia. Mutta vein sitten mitä löysin.  Ei voi mitään. Toisaalta olisivat aikaisemmin vietynäkin kuivuneet niillä helteillä, koska ei ole kastelijaa.

Bussia odotellessa seisoin tienvarressa ja katselin kesäistä idylliä...

eihän siellä tule olemisesta mitään, jos ei ole autoa, tai ainakin olisi helpompaa kulkeminen henkilö-autolla. Sain kuunnella lähimmästä talosta, kun kukko kiekui sydämensä kyllyydestä, keskellä päivää. Olisiko herätellyt emäntäänsä  päiväkahvin keittoon   :D

Aina tulee vaan käytyä katsomassa onko nämä samat entiset patsaat paikoillaan :)



Yhdistin nämä Ilosaaren kuvat


Kävelykadulla kilisi mobile tuulessa tuolla ylhäällä

Kävin myös Joensuun Taidemuseo Onnissa katsomassa näyttelyn.

 
Camilla Vuorenmaa
Henkien tarkkailijat näyttely





Lihaa ja luita -ääniteos tuossa värikkäässä huoneessa, huikeat äänet ja värit...
UV -maalaus pleksilasille

Tuosta tummasta veistoksesta/maalauksesta tuli mieleen lastenvaatekuosista tullut kohu, josta Iltalehti uutisoi tällä viikolla. Tuli vaan mieleen...

 
Siellä Oli myös Oskar Parviaisen (omakuva tuossa) 
maalauksia (v.1880-1938)
Bakkanaalit II 1912-16 
näitä versioita oli useampikin ja olivat Isoja maalauksia

Että tulee tästäkin jotain mieleen...
onhan se taiteen tehtäväkin  tuoda elämyksiä





Sitten kävin ihan uudessa paikassa, jossa en ole ennen käynyt
 
Pyhän Johannes Teologin ja Karjalan valistajien muistolle pyhitetty ortodoksinen kirkko
 
Tämä kirkko on upea bysanttilaistyylisesti koristeltu seinämaalauksilla, Ortodoksisen seminaarin tarpeisiin. Mutta on nyt kesällä auki arkipäivisin 6.8.2021 asti klo 10-16. Tämä oli tosi hienoa kun huomasin tämän aukiolon.



Tähän tutustumista saattoi jatkaa kotonakin, kun sai mukaan esittelylehtisiä, aivan upeine kuvineen ja kerrottu mitä näissä kuvissa tapahtuu. Tietysti myös kirkon alkuhistoriaa ja kuka nämä huikeat kuvat on maalannut. Nämä on maalattu kankaalle kahden talven aikana Kreikassa. Siellä oli myös hyvin ystävällinen opas joka olisi kertonut paljon lisääkin kirkosta ja maalauksista. 
Toivottavasti pääsen toisenkin kerran tuonne käymään!

Kuvia tuli paljon otettua tälläkin reissulla. Oli hyvät ilmat ja lopulta tuntui hyvältä tämäkin käynti, vaikka kaikki ei mennyt ihan niinkun ajattelin. Sain tavattua yhtä ystävää, joka hänkin on sairastunut viime vuonna vaikeasti. Toivottavasti tavataan vielä seuraavallakin käynnillä. 
Toivotaan että tämä korona-aalto taas helpottaa nopeasti. 

Kiitokset kommenteista!
Hyvää viikonloppua!


lauantai 17. heinäkuuta 2021

Heinäkuun toinen helleviikko

Huh, onneksi jo hieman helle hellitti. Ihan tuntui oudolta miten voikin muutaman lämpöasteen väheneminen helpottaa, aurinkokaan ei enää tuntunut niin paahtavalta.

Tuntuu että läppärikin alkaa kuumeta liikaa ja puhelin... Ainakin tänään otin niin paljon kuvia tuolla Hatanpäällä, jotta kännykkää piti välillä jäähdyttää :)  Kuvia tulee nyt tältä viikolta muitakin.

Augusta Luise oli tämän kerran mun lempiruusuni

Kukkii muutkin kuin ruusut, ihan yllätti miten jo leimukukatkin kukkii ihan kuin syksy olisi jo

Nyt en jaksanut kuvata niin paljon yksittäisiä kukkia, vaan isompia määriä. Oli jo paljon kärsineet ruusut kuumuudesta ja järkyttävästi kimalaisia oli kuolleina puiden alla ja myös ruusussa...



Tämäkin oli suloinen ruusu


Oli näitä paljon 

Oravanpoikasia koetin syöttää, mutta eivät tulleet kädestä syömään,en jaksanut houkutella tarpeeksi.

Kävelylenkeillä viikolla kuvasin myös muita kukkia kosken rannoilla. Kyllä se vaan tuo vesi vilvoittaa, vaikka en uskalla sinne uimaan mennäkään. 
Ei tietenkään tuohon kohtaan kukaan menekään, mutta rannoilla on paljon uimareita koko vuoden avoinna olevalla uimapaikalla ja Näsijärven rannassa. 


Tampereen Taidemuseossa kävin 9.7.2021
Ylemmät kuvat; Matti Kalkamo RAW-näyttelystä





Vuoden nuori taiteilija Joel Slotte 
Suuria hyvin tarkasti maalattuja kuvia ihmisistä ja luonnosta
Tähän nyt sattui nuo kaksi taulua.
 
Maan kehoon painettu mustelma vasemmalla ja Maisema I oikealla.
Toivottavasti näkyvät paremmin kun klikkaa suuremmaksi


Viime yönä sain jo nukkua pitkästä aikaa koko yön, kun yleensä heräilen sellaisessa hikilammikossa tai sitten jonkun mölyapinan kadulta kuuluvaan mölyyn tai jonkin kulkuvälineen kaasutteluun. Pakkohan on yöllä pitää ovea ja ikkunaa auki, joten sieltä kuuluu kaikki, myös lokit kirkuu aamuyöstä sitten. 
Jalkakivut vielä jatkuu...olen hidas ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, katsotaan nyt taas kun alkaa uusi viikko. Ensi viikko onkin ehkä taas erilainen, jos suunnitelmat toteutuu ja pysyn "terveenä".

Hei vaan teille kaikille ja hyvää kesän jatkoa!

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Heinäkuun ensimmäinen viikko

 ...on ollut helteinen, kuuma ja hikinen. Teen nyt kuitenkin tämän postauksen, vaikka ei oikein mitään olekaan, kuin vaan väsymystä ja uupumusta ollut.

Kuun alkupäivinä vielä pystyi liikkumaan ulkona päivällä, nyt myöhemmin vain aamulla ja myöhään illalla. En ole ollut näin väsynyt kuumuuteen ennen koskaan. Joskus ennen ok-talossa asuessa oli kyllä kuumia kesiä jolloin mies oli tuskastunut, mutta kun oli ilmastoitu auto, niin siihen pääsi viilentymään välillä, ja varjoa talon toisella puolella. Nyt ei ole mitään viileää paikkaa. Nyt on vain kaupat, mutta siellä ei viitsi hyvin pitkään viettää aikaa, jos sitten jaksaisi sinne mennäkään pitkin polttavia katuja. Ei voi muuta kuin itkeä kuumissaan, valvoessa öitä.

1.7. Tallipihalla

Kun tuossa kävelin silloin, niin tuli mieleen, että joskus tein tuollaisia ovikranssissa näkyviä  kangas-sydämiä aika paljonkin. Vieläköhän huvittaisi kokeilla tehdä noita. Viirejä en ole koskaan tehnytkään. Kunhan tämä helle joskus menisi ohi (ja selviäisi hengissä), niin jotainhan tässä pitäisi alkaa tekemäänkin.

Kuun alkupäivinä kävin Laukontorilla ja ostin mansikoita muutaman kilon...Tein myös jonkinlaisen mansikka-raparperi tortun. Mansikat on pakkasessa nyt.

Sitten tuli hautajaisreissu, joka oli kyllä aika karmea koettelemus. Matkat meni hyvin onnibussilla, oli viilennykset bussissa, eikä ollut paljon ruuhkaa. Hotelli jossa yövyin oli aika karmea, valvoin senkin yön siellä, ei mitään palveluita, eikä aamupalaa. Mutta ostin kaupasta sämpylää ja pidin kahvijuomaa kylmässä vedessä yön.
Aika pienet hautajaiset oli, kahvilla oltiin tyttären ok-talossa, ja oli siellä riittävästi varjopaikkoja, jossa olla. Oikein kaunis hautausmaa oli, jonne jäi minun ystävä. 
Jotenkin tuntuu että hän on edelleen touhuamassa omassa kodissaan ruokia miehelleen ja pörräyttää välillä autoreissuja. Ei ole vielä konkretisoitunut hänen poismenonsa. Ei varmaan tule enää käytyä siellä heidän kotona katsomassa tilannetta. 
Bussia odotellessa poislähtiessä tuntui että kengät sulaa kuumalla asfaltilla, oli todella kuumaa.
Helsingissä piti vähänaikaa odotella vaihtoa, ja istuin tullessa puistossa varjossa ja syötin banaania varpusille.
 
Täällä aloitin sitten museokortin käytön ja kävin katsomassa Ritarit näyttelyn Vapriikissa. Hienoja haarniskoita oli ja mahtavat hevoset, joilla ritarit on voineet ratsastaa. Patsaita tietysti :) Varmaan pieniä poikia kiinnostaa sellaiset. Pitää sitten käydä uudelleen kunhan tulee joku muukin uusi näyttely. 

Iltaisin on hyvä kävellä ja katsella auringonlaskuja, ihmisiä on paljon puljaamssa vedessä rannoilla ja veneilemässä

sain ostettua viilennyslaitteen, mutta taitaa olla aika vähän hyötyä, kun sille ei oikein ole paikkaa. Kuumaa ilmaa työntävä putki pitää asentaa puhaltamaan ulos, eikä mahdu muusta ikkunasta kuin makkarista, ja siitä ei kylmän puhallus yllä olohuoneeseen. Parvekkeen ovesta ei voi kun parveke on polttava, ja samasta tulee kuumaa ilmaa sitten takaisin. Ja on myös kova ääninen jos yöllä tarvitsisi. Mutta pitää vaan koettaa käyttää, kyllä siitä ilmaa tulee ja saa säätää kuinka kylmää puhaltaa.

Tänä aamuna oli valvotun yön jälkeen ihana kuulla veden ropisevan ja aurinko oli pilvessä. Kohtapa se sitten taas alkoi paistaa.
Ei voi mitää kun vaan koettaa kestää ja käydä usein suihkussa, koettaa juoda vähän kerrassaan ja syödäkin välillä jotain.