keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Marraskuu on mennyt...

 Marraskuu on mennyt maristessa harmaudesta, nyt sitten alkaa olla liukastakin. Polkupyörän siirrän parvekkeelle, jotta ei sen tarvitsisi edellisten talvien tapaan seisoa jäätyneessä vesilammikossa. Täytyy vaan sitten kävellä kauppareissut, ei voi mitään. Nastakengät on mulla, mutta pitää myös irroitettavat nasta-pohjalliset ehkä hankkia, kun on nastojen kanssa keljumaista kävellä kaupassa sisällä.

Pitää alkaa miettiä jotain jouluista kuvaa tännekin blogipostauksiin, ei taida olla intoa tehdä joulukalentereitakaan enää. 

Kuvasin joku päivä sitten pikkukuusen tuolla kävelyreitin varrella, isompaa pitää sitten mennä katsomaan kaupunkiin. (valoja ei tuossa kuusessa ollut, vaan ite laitoin ne kuvaan :)

Tänä vuonna päätin tehdä joulukortteja ja viedä ne keräykseen jaettavaksi. On ollut säilytyksessä jotain tarvikkeita vuosikausia, mutta piti vielä ostaa lisääkin. Laitan kuvia sitten myöhemmin niistä. Oli jotenkin nihkeää niidenkin valmistuminen. Mutta pakko sekin tehdä, kun on vielävä ne jo hyvissä ajoin jaettavaksi. Sitten on aikaa tehdä jokunen postissa lähetettävä kortti vielä.

On tapana ollut tehdä kuukauden lopussa kollaasi, ja nyt se onkin aika tylsä ja harmaa...

Kuun alussa kukki valkea marraskuun kaktus ja kukki vielä parvekkeella krassia ja kehäkukkia alkukuusta- Nyt ovat jo rupsahtaneet ja on ne raivattava pois, joku päivä pitäisi siihenkin tormistautua.

Leivoin kolme kertaa ja vain kolmena päivänä marraskuussa oli aurinkoista keliä. Alkaa olla tarvetta aurinkoon. 
Vain kerran käytiin ravintolassa ja yhtenä päivänä tuli vuosi lisää ja söin kääretorttua. Ehkä paras päivä oli se kun kävin kässämessuilla. 
Kävellyt olen joka päivä ja vielä toissapäivään asti kulkenut pyörällä kaupassa, mutta nyt kun on lunta ja liukkautta, en enää pyöräile. Kuntosalilla kävin vain 7 kertaa...
Kuvien ottaminen on vähentynyt, kun ei näytä olevan mitään kuvattavaa. Olen miettinyt että otan samasta kohtaa kuvan joka viikko tms. Eipä voi olla muuta muutosta kuin lumen lisääntyminen tai vähentyminen...

Sitten kirjavinkki, näin jostain nettilehdestä esikoiskirjailijan kirjasta vinkin ja kas..oli täälläkin kirjastossa ja varasin sen sunnuntaina, niin sain jo maanantaina sen. IHME.
 

Ihan vähän aloitin jo, tämä kertoo 1930- luvun keuhkotautiparantolan tapahtumista Kontioniemestä Joensuun läheltä. Kertojina ovat äiti ja tytär, jotka kertovat omista tuntemuksistaan ja muistoistaan. 

Kun aloitin apuhoitajakoulun, olin tuolla entisessä parantolassa työharjoittelussa. Siellä oli silloin Keskussairaalan osastoja, taisin olla sisätautien jaksolla siellä. Niinpä kiinnostaa ehdottomasti lukea kirja, ja alkulehtien perusteella on teksti sellaista jota on mukava lukea. Sitten lisää kun olen lukenut...

🎄🎍Hyvää joulukuun alkua teille kaikille!🎄

maanantai 21. marraskuuta 2022

Talvi tullut

 Talvi ja lunta tulee tännekin.Vielä kävin kaupassa polkupyörällä ja pelolla ajattelin miten jatkossa, miten liukkailla kulkee. On se tietysti aika pieni ongelma, isompien rinnalla

Mikä lie kulkenut pihassa, huomasin kun laitoin pyörää takaisin telineeseen. Oravaksi luulin, Toivottavasti ei ollut muu tuhoeläin. Lähtiessä en huomannut jälkiä.
Läksin vielä käymään kaupassa pyörällä kun ei ollut paljoa satanut lunta, hiekkatie niin ei ollut liukaskaan. Tuskin sitä kukaan hiekottaa talvella. Muuanne oli kyllä karkeaa kivirouhetta viskelty. Lenkkareissa vielä kävin kävelyllä, mutta onhan ne talvikengät etsittävä jo. 

Kävin kävelyllä, koska on pakko koettaa välillä kammeta ylös sohvalta, Pakko. Muuten jumii siihen.
Kuntosalillakin jäi tänään käymättä.


Kylä viima on ollut. On se kumma kun aina alkutalvesta tuntuu niin kylmältä, vaikka on vain -3 ⁰ ja tuntuu kuin -9 ⁰, eihän se talvella ole pakkanen eikä mikään. 

En ole vieläkään saanut aloitettua korttien tekemistä, vaikka on tarvikkeita tullut kerättyä. Pimeyskin vaivaa. Tässä asunnossa on niin oudoissa paikoissa lamppujen paikat, toisaalta ei riitä eikä ole oikeissa paikoissa mun lamppuihin nähden. 5 kattovalon paikkaa on pienen asunnon "nurkissa". Pitäs ostaa uusia valaisimia, eikä kyllä yhtään huvita.  

Nyt ei sitten tään enempää, moi moi!

lauantai 19. marraskuuta 2022

Piipahdus messuilla

 Eilen, heti aamusta läksin Suomen kädentaidot messuille, kun nyt sattuu olemaan ihan lähellä. Oli jo paljon muita menossa, tiet aivan täynnä autoja. Mua ei haitanneet kun porhalsin fillarilla. 

Porhalsin tietysti heti askartelupuolelle, koska en nyt neulo enkä ompele, ei mulla ollut mitään ostettavaa, eikä oikeen mitään muutakaan ostettavaa.

Nappeja

Askartelupuolen tietysti kiersin moneen kertaan, jotain muutakin olisin ostanut (ostokset on viimeisessä kuvassa) mutta oli niin kova tungos, ettei oikein päässyt lähellekään valitsemaan saati sitten kassalle. Ah, miten paljon sitä menettäiskään rahaa, jos olis Sinelli lähellä.


Yleensäkin suurin tungos oli lankojen myyjien kohdalla, heitä oli varmaan kolmessa hallissa.


Nämä ryijyt olivat hienoja, olisin toivonut tämän kuvan onnistuvan paremmin.

Upeita juhlapukuja ehkä kierrätysmateriaalista, yksi oli kahvipaketeista, nahkasta. En löytänyt tekijöitä tms..

Puukuidusta voidaan valmistaa nykyisin monenlaisia pakkauksia ja jopa niitä oli kaurastakin tehty, jäi kuvaamatta ne. Näin voi korvata muovia monessakin pakkauksessa.

Välillä kävin vähän istumassa ja sattui olemaan esiintymislavalla palkitsemistilaisuus, josta yksi esimerkki.

Siellä halleissa oli Kaikenlaista tarjolla. Hyvin paljon korvakoruja näytti olevan, ehkä sitä vaan liikaa johonkin kiinnittää huomiota, kun on niin paljon kaikkea tarjolla. Oli tietysti jouluista tuotetta vaikka mitä, lahjoiksi sopivaa ym.

Erilaista... mitä bongasin oli vaikka nämä seuraavat

 Rautaisia kädentaitajia!

Raudasta saa vaikka mitä! Mustekala?
 
Sitten nämä...vauuu

roolipuvut, vaihtoehtoinen muoti, alakulttuurit, esiintymisasut ym


 
Siinä mielessä tavoitteet täyttyi, että meni päivä hyvin, 4,5 tuntia tuolla kävelin + matkat. Oli virikkeitä ja toivottavasti ne piristääkin vähän näinä harmaina marraskuun aikoina (tänään kyllä paistaa aurinkokin). Kerrankin tuli oltua ihmisjoukossa, eli näkee muitakin, vaikka ei ketään tuttuja siellä olekaan. Parempi ehkä yksin kulkeakin, koska tuolla kaveri häviää helposti.

Elintarvikehallissa oli monia uutuuksia, joita sain maistella esim ohrapuuroa, härkäpapupalleroita ja tyrniglögiä.
Tungosta oli piirakoiden paistajilla, ostin lämpimiä piirakoita joita oli entiseltä kotiseudulta tultu myymään.
Tässä oli mun ostokset, joista kuitenkin puuttuu yksi hillopurkki, joka unohtui kaappiin.
Piirakoita, saippuaa ja washiteippejä :D
Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan, ruumiin ja sielun ruokaa  :D

torstai 17. marraskuuta 2022

Marraskuun päiviä

 Katselin tässä,että miten meni viime vuonna marraskuu, no jotain samaa harmautta oli silloinkin, kuten nytkin. Viime vuonna oli mulla vielä museokortti voimassa ja museot lähellä, niin kyllä se vaan näytti piristävältä siellä käydä. 

Ehkäpä tässäkin kuussa piristyy loppupuolella, kun tulee joulun avaukset yms, jos sinne tulee lähdettyä, vai käpertyisikö tänne vaan peiton alle.

Luin kyllä kaksikin kirjaa ja vein jo pois kirjastoon heti, en vaan kestä luettuja lainakirjoja katsella kotona. Kai se kirjailijasta riippuu, onko kirja sujuvaa lukemista, vai ei.

Laitan nyt kuitenkin tämän marraskuun puolenvälin kuvia tänne.


Sunnuntaina isänpäivänä oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä, jolloin piti kävellä

Pitää kävellä kyllä joka päivä, vaikka ei olekaan aurinkoista, vaan harmaata ja sumuista
Maanantaina
Metsästä löytyy vihreätä kuitenkin vaikka onkin sumuinen ja harmaa päivä
 
Maisema näytti niin seesteiseltä ja rauhalliselta tällaisella ilmalla

Viimeisiä kukkia on vielä ollut polun varrella, sitkeitä ovat nämäkin

Viime vuonnakin tähän aikaan piti vähän herkutella :))
yhtenä päivänä annoin periksi hirvittävälle pullan himolle...Pakastimesta saan sitten ottaa kun tulee seuraavan kerran pullahiiri-tunne
 
Ja eilen sitten herkuttelin oikein kunnolla
Kuukauden vanhaa kääretorttua otin pakkasesta ja kermavaahtoa päälle, nam nam

Tämän ostin -30% alesta ja kun kokeeksi ajattelin maistella tätäkin. Aivan kamala kaloripommi oli, liian makeaa ja taisi olla rasvaistakin, hyvin teennäisen makuista. Kun kerran olin ostanut, niin söin, vaikka ei ollut ollenkaan hyvää. Enpä tule ostamaan uudelleen, vaikka olisi kuinka halvalla.
 
Loppuviikko lähestyy taas...kun katsoin nyt ikkunasta, niin näkyy jotain valkeaa leijuvan taivaalta. Voi kun ei lumi vielä sataisi ja liukastaisi teitä.  
 
Huomenna alkaa Suomen Kädentaidot Messut Tampereella ja aikoisin heti huomenna lähteä käymään. Saa nähä mitä siellä...
Mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 12. marraskuuta 2022

Ruusuja ja pipareita

 Pitkästä aikaa läksin pyörällä keskustaan, kun oli niin kaunis ilma, aurinko paistoi ja mennessä oli vielä myötätuuli. Melkeinpä kuukausi on edellisestä käynnistä, siellä katselin vaan ja patsastelin kaupungin menoa vähän aikaa. Oli mukava ajella polkupyörällä.

Ihan varmasti tämän vuoden viimeiset ruusut Hatanpään arboretumista. Kohta rakentavat aidat ruusutarhan ympärille. Ei tullut muuta siellä katseltua, kun tuuli niin kovaa, ettei ollut päästä eteenpäin pyörällä. Otin kyllä tyrskyistä kuvia, mutta ne jäi seuraavaan kertaan. 

Vielä näyttää kännykkä +11 astetta, mutta huomenna viilenee varmaankin. 

Tullessa kuljin metsän poikki, vaikka arvelin vähän miten se tuuli kaatelee puita, mutta yllättäen metsässä ei tuullutkaan niin paljoa. Muuten oli aika rapainen ja märkä tie siinä. Onneksi ei tarvinnut kävellä rapakoissa.

Tämän kuusen juuret ovat niin kiinni kivien koloissa, ettei tuuli paljon uhkaa. 

Sitten muutaman päivän takaiset kuvat

8. marraskuuta nämä kuvat otettuja
Sitten 9. marraskuuta tuli käveltyä vähän pimeämmällä, illalla
Kaupungin valot loistaa, ihanan tyyni järvi

Eilen ostin ekaa kertaa (muistaakseni) piparitaikinaa, teen aina sen itse ja ehkäpä seuraavallakin kerralla teen itse.
Yllättävän helppoa oli tehdä tästä valmiista taikinasta piparit, ei tarvinnut jauhoja ollenkaan leipoessa. Oli Lidlin voi-piparitaikinaa
Kaksi pellillistä tuli pipareita, enkä polttanut kumpaakaan.
En ole vielä niitä paljon syönyt ja laitoin ylähyllylle purkkiin, niin ei tule napsittua niitä liikaa.

Mukavaa marraskuun jatkoa ja isänpäivää!

tiistai 8. marraskuuta 2022

Tasaista menoa

 Menihän se tuo viikonloppu siinä. Kovasti olin "lähdössä" lauantaina iltapäivällä bussilla kaupunkiin. Sitten vähän katselin onko kauppoja auki yms, mutta ne meni kiinni klo 18, koska oli juhlapyhä. Olisi pitänyt käydä ostamassa se kynttilä ja sitten odotella siellä kylmässä klo 19 tanssivat vedet näytöstä jossain. Sitten en lähtenytkään. 
Oli vielä ne jääkiekkokisat vkl joten aattelin että on siellä väkeä taas ilman minuakin.

Jos ei enää pyörällä pääse, en halua kastella itseä sateessa, niin olkoon. Pimeäkin tulee jo niin aikaisin.  Pitää käydä joskus keskellä viikkoa bussilla, jos tulee kova mieliteko.

Eilen kävin kuntosalilla ja tänään kauppareissulla nuo lehdet kuvasin. Todella kaikki muut ovat jo pudonneet.  

Jotenkin olen sellainen että en jaksa olla kuntosalilla hyvin pitkään.  5 minuuttia melkein on maksimi/ laite. Paljon on laitteita joita en osaa käyttää, tai en vaan uskalla, kun on ollut kipuja vähän jokapuolella aikaisemmin, en halua mitään reväyttää. 40 minuuttia olen nyt muutaman kerran ollut, mutta en pidä juurikaan taukoa laitteiden välillä. Teen vaan niitä laitteita joita ehkä osaan. Mutta kyllä alkaa tuntua hyvältä jo nuo käynnit. Paremmin jaksaa polkea omallakin pyörällä ym. 

Tekaisin kuteesta noita solmuamppeleita toisen vielä, ei ole kovin kummoisia, en jaksa opetella kunnolla solmuja tai oikeita amppeleita, mutta välttää, kun on tuota kudetta jäänyt. Lisäksi on metallinen lyhty, johon laitoin paristo-valoketjun, sitä pitää vielä korjailla jotenkin. Siis nuo on paristoilla toimivia kynttilöitä. Ennen ok-talon pihalla nuo paloivat koko talven yksillä paristoilla. Itekseen syttyvät, palavat vain pimeällä.

Sunnuntaina ihan sattumoisin näkyi vähän aikaa pilvien raosta KUU. Ai että. En ole nähnyt kuuta täällä asuessa nyt yli puoleen vuoteen. Vaikkaeihän mun kännykkä yllä tuonne asti, eikä muista kokeilla kameraakaan, sitä ei muista ottaa mukaan ikinä.

Pieniä kehäkukkia vielä kukkii parvekkeella ja on myös krassia vielä. 

Saa nähä milloin tännekin tulee ensilumi ja pakkanen. 

Hyvää marraskuun jatkoa!

perjantai 4. marraskuuta 2022

Marraskuun alun harmautta

 Niinpä se eka viikko tästä marraskuusta on kohta mennyt, ihankuin sääkin tietäisi että mikä kuu on menossa, kun on niin harmaata ja pimeää ollut. Tänään taisi ihan vähän aikaa näkyä sinistä taivasta aamupäivällä. 

02.11.2022

Marraskuun kaktus alkoi mulla kukkia, en tiedä auttoiko pimeässä kaapissa pitäminen parvekkeelta sisään oton jälkeen, mutta kukkii kuitenkin.

03.11.2022

Kyllä tekis mieli ostaa joku punainen uusi kaktus, saa ny nähä tarttuuko sellainen kaupassa käydessä mukaan. Usein on niin paljon muuta ostosta, ettei mahdu reppuun. 

Jotkut päivät ovat pitempiä kuin toiset, vaikka kuinka koetan ulkoilla, lukea tms, joku päivä ei tunnu kuluvan mitenkään. Voi olla sekin kun nousen nyt liian aikaisin taas, kun oli kellojen siirto, niin klo 7 onkin klo 6 ja minä alan kahvitella. Kahdesti olen käynyt kuntosalilla tällä viikolla, niin ne päivät jotenkin menee nopeammin.
Kirjastosta sain Lotta-Sofia Saahkon kirjan Kahvia ja karjalanpiirakoita, jossa kerrotaan monen eri karjalaisen naisen tarinaa evakkoajoista.  On ollut nopeaa sen lukeminen, koska on mielenkiintoinen kirja.

Lopultakin sain katsottua mun sankoperunoiden satoa, oliko eli eipä juuri noista ole keitettäväksi. Suurin on noin 2 cm kooltaan. Tyhjän ois saanu pyytämättäkin. Hyvinhän ne varret kuitenkin kasvoi. 

Parveke pitäisikin siivota kasveista ja järjestellä jotenkin, koska kohtahan se polkupyörä on sinne tuotava, jos lunta sataa. Vielä siellä on paprikaa yhdessä ja tomaattia kahdessa sankossa, mutta eihän ne taida kypsyä enää. 
Mutta kyllä vielä yritän käydä keskustassa pyörällä, jos vaan jonakin arkipäivänä olis vähän parempi ilma. Bussilla on mentävä jos pimeällä joskus kävisi katsomassa valoviikkoja, saa nähä ehtiikö näkemään Tanssivat vedet-näytöstä. 
Tällä alueella muuten ei ole mitään sen kummempaa nähtävää.
 

Tässä melkein tämän asuinalueen ainoa väriläiskä 3.marraskuuta. Hahhah

Muina vuosin olen käynyt viemässä hautausmaan muistelupaikalle kynttilän Pyhäinpäivänä, mutta nyt en taida, kun sinne on pitempi matka. Jos vaikka virittelisi parvekeelle jonkun kausivalon.