keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Viherkasveja ja muita mietteitä

 Laitanpa taas kuvia tänne, kun kerkisin ne muokatakin, niin eivät jää roikkumaan.

Enkelinsiipibegonia on söpö kuin sika pienenä. On ollut näiden kanssa vähän epäonnea, yhden laitoin jo roskiin ja tästäkin katkaisin kuivuneen latvan, mutta varteen tuli lehtiä. Toinenkin on kasvanut nyt valon lisääntyessä paremmin.

Sitten päätin katsoa tämän anopinkielen, koska se näyttää voivan huonosti

lehdet kurtussa, eikä ole kasvanut yhtään kohta kahteen vuoteen

Joo, juuret oli kokonaan surkastuneet, en tiedä toipuuko tämä, vai päätyykö kompostiin. Istutin sen nyt pienempään ruukkuun taas. Lienenkö joskus kastellut liikaa tms. Nämä helpoksi mainitut kasvit ei mulla taida oikein loistaa. Mikä lie. En nyt näitä hirveesti ala paapomaan, jos muuttokin tulee, niin vähemmän muutettavaa on.

Miettinyt olen suurimmista kasveista luopumista, esim peikonlehti ja tavallinen kultaköynnös. Ottaisin niistä vain pistokkaita itelleni, niin helpompi  muuttaa.

Nämä Epipremnum pinnatum N´Joy tms kultaköynnös on hidas kasvamaan, mutta selkeästi nyt piristyneet. En vaihda näille nyt multia, laitoin vaan viherkasvilannoituspuikot.

Sitten seuraa Kysymys!

En ole ennen kasvattanut mitään näissä turvenapeissa. Tietääkö joku teistä, missä vaiheessa nämä taimet pitää laittaa muualle purkkiin kasvamaan? Noi on paprikoita, yksi kurpitsa

Tomaatit on jo 20 cm korkeita muissa purkeissa.  

Muutama kuva kävelylenkeiltä

Hangella on kiva kävellä rompsia. Lunta piisaa, mutta kävelytiet on jo sulat.

Lämpimien ilmojen aikana jää on paennut kauemmaksi, mutta tuolla liikkuu vielä ihmisä jäällä kauempana.

Kun on nyt vahvistunut ajatus poismuutosta, niin aina kävellessä heitän itsekseni pieniä jäähyväisiä maisemille. En vielä heti muuta, kun pitää toukokuuhun kai olla, jos ei suostu omistaja luovuttamaan vuoden asumis pakosta. Mutta ei vielä ole tietoa seuraavasta asunnostakaan. Huonolta näyttää oman talon ostokin, kyselty on, mutta voi olla että vielä muutan vuokrallekin.
vielä yksi ruusu tähän lopuksi.
Moi, Moi!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kesä aika...?

 Oli vähän kylmä aamu, mutta nyt on jo lämmennyt ja aurinkohan on tänään paistanut. +2 on parvekkeella lämmintä. Suurin osa kaduista ehti sulaa täällä, joten liukasta ei ole tässä lähistöllä kuin paikoitellen, vaikka olisikin pakkasta. 

toissapäiväisellä kävelylenkillä kuvattu, vettä satoi silloin

Tämä viikko meni taas miettiessä ja tutkiessa etuovesta taloja yms. En tiedä mitä tekisi, kannattaako pistää vähät rahansa taloon, vai tyytyä edullisempaan tai pienempään vuokra asuntoon. Mikäänhän ei sinänsä pidä tässä kaupungissa, kun jälkikasvukin haluaa muuttaa muualle.

Ostin narsissiruukunkin pari päivää sitten itselle

Toisaalta tämä maailmantilanne on vähän epävarma, että mihinpäin sitä muuttaisi, jokapuolella tuntuu olevan jotain uhkatekijöitä (joita en ala tässä selvitellä)

Maaliskuun alussa näin Youtubesta askarteluvideon, jossa joku teki suurista palapelin paloista hienoja maaleilla ja kuvilla muokattuja esineitä.En löytänyt suuria palapelejä mistään, niin oli ihan pakko tehdä vaan pahvista joku ja päällystää se ohjeen mukaan.

Liimataan rutistettu servetin ohuin kerros pohjaan, kun kuivuu niin maalataan se, tässä ruskea akryyliväri, kun kuivuu kultaväriä vähän päälle. Sitten joku kuva vaan, ite laitoin kultaisia tarroja vaan. Olisin halunnut rauhankyyhkyn, mutta tuo taitaa olla kolibri. Harvoin tulee nyt mitään intoa tehdä mitään askarteluja tai kortteja. Joskus vaan osuu Youtubessa jotain silmään, vaikka yleensä katson vain kasvien kasvatusvideoita, niin silloin piti kokeilla, vaikka en tällä mitään teekään...kai

Vaihdoin lopulta rupsottavan kultaköynnöksen isompaan ruukkuun, tästäkin on jo aikaa

Siinä oli syy, miksi rupsottaa, juuret yhdessä kiemurassa pelkästään pohjalle kiertyneenä. Nyt pääsi vähän isompaan ruukkuun.
Joku viikko sitten Marketta kertoi blogissaan Sitruunakakusta, heräsi heti halu tehdä sitä. Mulla oli jääkaapissa sitruuna, mutta kun olin jo mitannut aineet, niin se sitruuna olikin mennyt pilalle, enkä viitsinyt lähteä kauppaan. Niinpä laitoin vain puolikkaan appelsiinin mehun, vaikka eihän se maistunut yhtään. Muita aineksia oli, mutta minä sokerikammoisena en laita niin paljon sokeria, eikä tietenkään ollut oikeaa vuokaa. Tein vaan sitten laakeaan pannuun, niin jäi ohueksi.
Mutta erittäin helppo ohje, nopea valmistaa, ja hyvä. Kiitos Marketta ohjeesta.
Nyt otin pakkasesta pari palaa, kostutin niitä sitruunanmehulla ja laitoin kermavaahtoa päälle, hyvää tuli.
Nyt mulla on sitruuna ja -mehuakin, kun iskee taas halu tehdä kakkua niin teen. Mulla tuppaa jäämään kananmunat käyttämättä (jos en leivo), kun olen niin kolesterolikammoinen. Ei usein maistu munakkaatkaan. Mutta kolme kanamunaa menee tähän ja jos syön vaan vähän kerrallaan, ei haittaa.
 

Eilinen myrsky  ei ollut riepotellut näitä pressuja irti, vaikka kyllä siellä tuuli eilen. Koetin mennä eilen rannalle, mutta ei voinut. Oli liikennemerkitkin kaatuneet ja roskikset pitkin poikin levällään. Rakennuksilta lentelee kaikenlaista irtonaista tuulella. Luntakin on vielä paljon.

Joku oli yöllä käynyt siirtämässä kännykän kellon 👻 niinpä heräsin vasta 7:n maissa, eli oikeasti ihan entiseen aikaan. En yleensä nuku yli 6:een koskaan nykyisin. Valoisaa oli. Nyt sitten pimenee illasta aikaisemmin. Saa nähä mitä tästä kesästä tulee, toivotaan kuitenkin rauhaa ja ihan hyvää kesää.

Moi moi taas!

torstai 24. maaliskuuta 2022

Vielä yksi Taidemuseo

 Kävin heti tiistaina Tampereen taidemuseossa katsomassa tämän keväisiä näyttelyitä.

Ensin kävin alakerrassa katsomassa Liisa Hietasen työt.

  Aivan upeita virkattuja tai neulottuja oikeankokoisia, oikeiden ihmisten "kopioita"

oli yksi koirakin
Kuvia oli myös esikuvistakin

Ruokapöydässä oli myös virkattuja oikean näköisiä syömisiä. Varmasti nämä pullat eivät lihota ketään, nam nam
Kuvia on paljon enemmän mitä tässä onkaan
Useiden taiteilijoiden Illuusio näyttely oli keski- ja yläkerrassa
Valtavan taidokkaasti oli tehty tuo Lukija-kuuntelija teos koivuvanerista

Sitten tulikin monessa huoneessa tenkkapoo, pimeitä huoneita, joissa olisi ollut valoteoksia. Mutta en voinut mennä pimeisiin huoneisiin, kun en tiennyt yhtään mitä siellä olisi ollut. Nyt tiedän kun näin ne Tv-uutisissa eilen. Siellä oli valoteoksia, joihin katsoja saattoi osallistua itse. Toisaalta vähän arastelen pimeässä olevia kirkkaita valoja, koska on migreenitaipumusta ollut, etenkin kirkkaista valopiikeistä.

Esitteessä kerrotaan että tämä on ensimmäisiä laajoja vuorovaikutteisen taiteen näyttelyitä Suomessa.
Todellakin pitää käydä uudelleen ja  katsoa ajan kanssa ja tarkkailla mitä siellä on.  Koska nämä ovat sellaista taidetta, että katsojan on itsekin osallistuttava teokseen.


Tässä yksi niistä

sitten vielä yksi uusi alku
 
Eilen, nyt on jo kasvanut tästä lisää. Keltainen kurpitsa, ihan kokeeksi laitoin yhden siemenen, joita löysin viime syksynä kadulta Hahhaa...Joltain oli pudonnut kadulle iso keltainen kurpitsa, upeita siemeniä sain
Muutkin kasvaa, tomaatit ja paprikat, olen koulinutkin niitä.

Eipä tässä muuta tälläkertaa.
Moi, moi!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Kerran vielä...

 Porista

 

Eila Hiltusen taideteos Polyfonia v. 1987 Porin Etelärannassa

Siinä lähellä oli Porin Taidemuseo, jossa oli nyt näiden kahden taiteilijan näyttelyt



Eva Kotatkova yllä ja alla olevat työt

Hylykköön oli laitettu ohuita naruja, joista roikkui paperista leikattuja kuvia.


Sitten käytiin Rosenlew Museossa

Siellä oli todella paljon tietoa monista tutuista esineistä

On ollut todella monilla aloilla täällä erilaisia tehtaita, laiva-, saha- kemiallinen puunjalostus-, pakkausteollisuus-, konepajateollisuus, energiateollisuus, muutakin teollisuutta ja metsien ja maanomistusta
monille tuttuja tuotteita :)

Lämmitykseen helloja Porin Matti ja - Maija, monille tuttuja, ja  kodinkoneita



Jäätelökonekin, se oli minulle uutta


Hiivatehdas, Sampo puimakoneet on varmaan monille minun ikäisille tuttuja.
Köyden vieressä on ensimmäisiä vessapapereita, arkkeina olevia sileitä ja kovia papereita
Muistan kun kerran tuollaisia ostettiin meillekin, hmm, 
ehkä sanomalehti oli yleisemmin käytössä


Luontotalo Arkissa oli kuvataiteilija Anu Tuomisen näyttely, kirpputoreilta kerättyjä esineitä yms

Nuo perhoset kuuluvat Luontotalon näyttelyyn, lipsahti samaan kollaasiin
 

Luontotalo Arkin perusnäyttely esittelee satakuntalaista luontoa mereltä jokisuiston kautta suolle ja suurpetometsään. Otin videoo mutta en vielä muistanut siitä tänne ottaa kuvia.

Pitihän sitä syödäkin

Kebab ranskalaisilla, vau mikä annos. En ole koskaan ennen syönyt näin paljon. Oli hyvää, mutta tosi suolaista. Piti juoda illalla paljon vissyä.

Oltiin Hotelli Vaakunassa yötä. Aamupala oli todella hyvä ja monipuolinen. Paikallisia tuotteita oli ainakin tyrnihillo ja tyrnirouhe. Syötiin ihan pitkän kaavan mukaan muutakin kuin kuvassa olevat.

Kahvilla olisin halunnut käydä, nauttia jonkun paikallisen leipomon pullasta, mutta ei sattunut tulemaan vastaan. Taitaa olla viikonloput talvella tavallista hiljaisempaa aikaa, jolloin "kaikki" on kiinni.



Pori on Jazzista varmaan tuttu monille, ite en ole siellä koskaan käynyt
Näitä oli hotellin seinällä lukuisia vanhempiakin

Tässä täalläkertaa kaikki Porista. Saa nähdä tuleeko käytyä milloin uudelleen :))))

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Museokäynti

 Lisää Porista tulee tässä. En toki usko että ketään kiinnostaa, mutta laitanpahan vaikka itselle muistiin tännekin, jos nämä jutut nyt miten pitkään täälläkään säilyy.

Jäätä oli vielä Kokemäenjoessa 19.3.22

Nämä kuvat olen koonnut Satakunnan museosta, jossa todella riittäisi tutkittavaa kolmessa kerroksessa eri aikojen historiaa.

Elon merkkejä -näyttely, jossa voi tutustua maakunnan menneisyyteen. Tämä näyttely kertoo menneiden ja nykyistenkin sukupolvien Porista ja Satakunnasta, seudun elämästä, ilmiöistä ja persoonista. Vaihtuvissa näyttelyissä tutustutaan uusiin ja mielenkiintoisiin aiheisiin sekä paikallisen historian ilmiöihin. (Teksti esitteestä)

Kalastusta



Raumalaista pitsin nypläystä











Maanviljelystä ennen aikaan











 

 

 

Elämää keskiajalla




Merkittäviä keskiaikaisia kaupunkeja ja asutusta on ollut täällä












Tupa ennenaikaan, uunissa humisi "tuli"










Hääpukuja, tämäkin kuva tuli huonosti kuvattua









Kastemekkoja 
 
noista näytöistä saattoi lukea lisätietoja










Lasten juhlavaatetusta












 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kirjailija Maila Talvion koti 
Laaksola






















urheilua ja musiikkia, 
 
vanhoja toivelauluvihkoja oli käytössä vielä 1960-luvullakin omassa lapsuudessa






Paikallisen merkkihenkilön huone











Pula-ajan elämästä oli huone täälläkin



 
 
Pula-ajan elintarvikkeita ja ostokortteja







Paperinukkeja







Pula-ajan jälkeen sitten elintaso alkaa kohota, itsekin olen ollut tuon näköisissä vaunuissa lapsena1950-luvulla. Vaikka en kaupungissa ollutkaan vaan maalla.

Hevonen vaunuineen oli yksi niistä hätkähdyttävistä asioista täällä.
Mielenkiintoista nähtävää oli täällä todella paljon 

Tässäpä kaikki tällä kertaa.