lauantai 25. huhtikuuta 2026

Keväinen viikko oli taas

 Tässä on mennyt päivä kohta sitä lumisadetta odotellessa. Päätin kuitenkin tulla tänne tekemään postausta. 

 Kävin aamulla pienellä kävelyllä vain, koska eilen iltakävelyllä jotenkin vaan mun toinen jalka kipeytyi. Grr, olen kyllä koettanutkin kävellä, kun ei juuri muuta liikuntaa tule tehtyä. Olisiko rasittunut vaan. Pitänee ottaa rauhallisesti liikkuminen nyt välillä.

Viime viikonloppuna oli se Taidesuunnistus, jolloin kävin 15 työtilaa tai taidenäyttelyä tms katsomassa. Kuvia ei tullut montaakaan otettua. 

Tämä Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä oli mielenkiintoinen ja monipuolinen paikka. Siellä järjestetään monenikäisille monenlaisia kursseja ja pitempääkin koulutusta. Noissa värikkäissä suikaleissa on sellaista japanilaistyylistä kirjonta-ompelua, joten niistä otin kuvan, jos koettaisi tehdä itekki jotain.

Kävin myös Tampereen Werstas- ja höyrykonemuseossa Finlaysonilla, jossa uusi näyttely minulle oli Kalle Kaiharin elämäntyöstä, jonka hän on tehnyt pääosin Tampereella. Oli mielenkiintoinen. Tämä paikka on auki ti-su ja on"ilmainen".
 

Kauppaneuvos Kalle Kaiharin menestyksen salaisuus; 

Tee työsi, olipa se mikä tahansa,hiukan paremmin kuin ihmiset odottavat sinun sen tekevän. Ja jotain ylimääräistä. Tee jotain mitä sinua ei pyydetty tekemään. Tee jotain, mistä sinulle ei ehkei makseta mitään. Tässä on ensimmäinen askel sillä pitkällä tiellä, joka vie menestykseen. jne...

Täytyy käydä uudelleen, eniten kosketti asia kun hän oli syntynyt samana vuonna kuin minun isäni, 1899 työläisperheeseen ja elänyt 90 vuotiaaksi. Minun isäni kuoli jo 75 vuotiaana, hän oli maanviljelijä. En tiedä miten maalais-ja kaupunkilaiselämä erosi siihen aikaan, työtä joutui tekemään molemmat ja sodissa olivat, menestystä ja kuuluisuutta täällä tietysti on saanut enemmän.

 

Kynäjalavan silmuista tulee tällaiset ihanat tupsukat :)

Nurmikoilla kukkii täällä sinne levinneet kevätkukkaset siellä ja täällä, sinisenä ja valkoisena

Vielä on Arboretumin kunnostuskin kesken, mutta eihän se haittaa siellä liikkumista, kuin vain tuolla kunnostusalueella.  

Tässäpä oli tämänkertainen postaus.  Hyvää huhtikuun viimeistä vajaata viikkoa!

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Huhtikuu jatkuu

 Taas on viikko mennä sujahtanut, mitähän minä lienen tässä puuhannut. Vaikka aina välillä on mielessä että pitäisi käydä täällä blogissakin.

11.4.
No, olenhan minä kävellytkin joka päivä. Ja koettanut etsiä kukkia. Vaikka välillä on ollut pilvistäkin, niin muutamia kukkia on putkahtanut maan pinnalle puistossa. Lisäksi on tulppaanien ja narsissien varsia näkynyt mutta ei kukkia vielä. Yöpakkasia on kuitenkin ollut ainakin alkuviikolla, niin kait se hillitsee kevään tuloa. Ja alkaa vaikuttaa kuivaltakin nurmikot. Nyt jos sataisi niin varmaan vihertyisi paikat.


12.4.

Katselin näitä leskenlehdenkin kukkia monena päivänä, mutta ei tässä näitä pistänyt silmään kuin vähän sorakasan reunalla.

Kävin pyöräilemässä viime sunnuntaina, ja  katselemassa Tampereen kuuluisella lintujärvellä lintuja, ei vaan tullut kuvattua niitä, kun ei kuitenkaan onnistu. Siellä oli joutsenpari ja tietysti muita vesilintuja.  

Oli hieno ilma ja kävin myös Viinikan kirkolla ja pääsin nyt käymään sisälläkin. Sinne oli kohta tulossa joku tilaisuus, joten katsoin vain ovilta. Näytti hienommalta kyllä kuin kuvassa.

Siellätäällä näkyy jotain kukkia nurmikollakin, tässä nyt olivat muiden keskelle varmaan karanneet.

Orvokitkin voisi jo pärjätä ulkona. Ei vaan ole mitään mihin istuttaa niitä. Nämä ovat ihan muiden kukkia.

Sensijaan olen viime päivinä sohrannut itselle tällaisia "kukkia" paperista ym. Koska joutavalla pitää olla jotakin välipuuhaa, kun ei aina jaksa koko ajan lukeakaan eikä kävellä 😁😆 Laitan nämä tekemiini roskapaperi-kirjoihini.

Piti vielä sanoa, että viikonloppuna on täällä Pirkanmaan Taide-suunnistus 18-19.4.2026 klo 11-17 on vapaa pääsy moniin taiteilijoiden ateljeihin. Olen useampana vuonna käynyt tutustumassa moniin paikkoihin ja aina näkee siellä monia kivoja juttuja.

Moi moi taas! 

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Hyvää huhtikuuta

 On taas mennä hurahtanut tämä alkukuu jotenkin sumussa. Olen vaan kävellyt, lukenut kirjoja ja pyörälläkin käynyt kaupassa. Olen ruokaakin laittanut, mutta mitään erityisiä pääsiäisruokia ei meillä ole laitettu.

Poikkeuksellisesti oli pitkäperjantaikin aurinkoinen, yleensä sataa silloin räntää. 

 

Senverran sain aikaiseksi että ostin yhden narsissiruukun parvekkeelle

Pitkäperjantaina oli illalla huikeanvärinen auringonlasku

Yhden tuollaisen pasha-purkin ostin, ihan periaatteesta, kun olen ostanut sellaisen joka vuosi

Tämän aamun kävelyllä eri lumikello ryppään löysin

Nämä scillat ovat vielä suojaverkon takana. Koetan vaan joka kävelyllä tutkia mitä uutta on tullut puutarhaan. Sielussa kaivelee kuitenkin, koska itsellä ei ole yhtään maapalasta johon voisi itse mitään istuttaa.
Aika väritöntä on vielä tässä Hatanpään arboretumissakin, vielä on kesken maatyöt kun uudistavat alueita, mutta toukokuussa on kerrottu (lehdessä) paikkojen olevan laitettuna.
 
Hyvää huhtikuuta!