perjantai 30. toukokuuta 2014

Viileyttä ja oravaongelmia

Lievästi sanottuna viileitä päiviä on ollut koko viikon tai oikeammin kylmiä. Eipä ole meikäläistä paljon pihalla nähty. Vaikka kipasin yhtenä päivänä sen verran ulkona, että kylvin kesäkukat. Toivottavasti eivät happane ne siemenet tuolla viileässä märkyydessä. Juurikasvit ovatkin jo olleet taimella, ei ainakaan tarvitse kastelusta huolehtia.
Kukat kukkii kuitenkin vaikka onkin viileää ja piha on kyllä uskomattoman verheä, kun ei ole voinut edes ruohoja leikata :)

 Kirsikka puu kukkii, aika pieni puu on vielä, eikä varmaan jaksa tehdä kirsikoita.

 Uskomattoman suloiset kotkansiiven lehdet

 Kullero ei kuki vieläkään loistavasti, kun mylläsin ja jaoin sen toissa vuonna

 Kultatyräkki

Vuohenjuuren pikku auringot loistaa

Sitten joku pieni "tuholainen" on ottanut meidän auton moottoritilan varastokseen ja jopa vessakseen, ei kiva. Epäilyksen alla on orava.

Näitä kasoja on ollut jo monena päivänä, aikaisemmin ei olla huomattu. Joku on nuo tuonne konepellin alle kantanut jo monenna yönä, kun aamulla ne on ilmestyneet uudelleen. 
Jostain löytyy vielä itämättömiä vaahteran siemeniä.

Tänä päivänä oli sitten vähemmän siemeniä ja pieniä kakkoja.
Ite ei olla huomattu liikehdintää auton ympärillä, konepelti on tietysti kiinni, alakautta joku siellä käy.
Mitähän tuolle hamstraajalle tekis?

Minä hamstraan sensijaan näitä.

Kasvimökin vieressä on mun nokkosviljelmä :)
Tuo ois pitänyt jo kerätä. Oon jo kahdesti ryöpännyt ja kuivannut nokkosia purkkiin. Leikkaan varsineen ja huuhdon ne, sitten huljuttelen varresta pitäen kiehuvassa vedessä, valutan ja kuivaan koneella ja hienonnan. Otan varret pois hienonnusvaiheessa, kun eivät tahdo hienontua. 
Niistä saa hyvää lannoitetta kukkapurkkiin.
Syön tuota jauhetta talvella joka aamu jugurtin kanssa. Eipä tullut viime talvenakaan flunssaa ollenkaan. Mulla ei tule tehtyä niistä mitään lettuja tms ruokia.  
Varsinkin nyt kun en ole kuukauteen syönyt yhtään viljatuotteita. Pari viikkoa kesti "leivän himo", sitten on helpottanut, eikä tee enää kovasti mieli syödä leipää. Vaikka hyväähän se olisi ja varmasti menisi paljon jos alkaisi syömään :)

Nivelvaivat ja jalkakivut on kyllä helpottaneet, ei ole käsi niin turvoksissa ja kärsii nyhtää paremmin rikkaruohoja vasemmalla kädellä, siinä sen kivun yleensä huomasi. Tietysti tällä viikolla ei ole pihalla luuhattu niin kuin aikaisemmin, niin ei ole jalatkaan turvoksissa niin paljon.
Paino ei ole hirveästi pudonnut kuukauteen, muutaman kilon kuitenkin. Mitän negatiivista vaikutusta ei ole viljojen poisjättämisestä ollut. :) en ole suututtanut vielä yhtään ehtoista emäntää pullansyömättömyydellä. 
Tänä viikonloppuna on taas juhlia ja seuraavanakin, ihan kauhistuttaa miten niistä selviää.

Muuten on sadepäivät kuluneet hyvin lukiessa ja etsiessä esi-isiä ja -äitejä.  Se on kuin mukavan palapelin kokoamista, ilahduttaa kun löytää jonkun puuttuvan tiedon. Historiaan on tullut ihan roimasti lisää kiinnostusta. Hirveästi on tullut uusia kysymyksiä, mitä ei ennen ole kuvitellutkaan. Netti on hyvä tietolähde, kun vaan osais muotoilla oikeita kysymyksiä. Ja vielä kun ymmärtäis ja sais selvää mitä ne kirkkoherrat ovat sinne kirjoihinsa raapustaneet :)

Monien Juhlien viikonloppu on tulossa, mukavia juhlia ja  toukokuun loppua teille lukijoille!


maanantai 26. toukokuuta 2014

.. sade tuli rankka ja..helleaallon vei

Eipä eilen vielä uskonut, että tänään on näin kylmä!
Tuli ukkonen ja rankkasade raekuuroineen eilen. Yölläkin vielä satoi niin kamalasti, että piti katella ikkunasta jotta kiviäkö tulee katolle. Aamulla oli +7 kun jaksoin lopulta herätä. Ei huvita edes mennä nyt ulos, vaikka aattelin tänään kylvää kesäkukat.
Aika on tietysti siivota ja leipoa nyt, pihalla on puuhailtu jo pitkään ja siivoukset jäi silloin.

Eilen sain melkein kaikki taimet istutettua, jäi vain asterit, nyt ne likoaa tuolla purkeissaan.
Tomaatit kasvimökkiin, zinniat, liljat, samettikukat ovat siellä nyt penkeissään, toivottavasti tarkenevat.
Melkein kaikki muutkin on kylvetty ja jo taimellakin, kuten sipulit, porkkanat, punajuuret ja salaatit.

Laitan tänne nyt eilisiä aurinkoisia kuvia vielä. Ei pitäis vielä oottaa kesän lämpöä toukokuussa, kesti minkä kesti ja nyt loppui.

Eilen onneksi kuvasin melkein kaikki kukat. Zinnian ensimmäinen kukka.

Norjanangervotkin aloittivat vasta kukinnan, nyt ovat kuin uitetut koirat nekin. Ilahduttavasti ovat jo kärhöt alkaneet kasvaa, paitsi se yksi John Paul II, mistä ei näy mitään, mutta viime vuonna se kukki vasta syyskuussa. Täällä on varmaan sille liian pohjoinen sijainti.
Talvi vei tuosta altaan viereltä pilvikirsikan, jonka olin kasvattanut itse siemenestä. Saattaahan siitä nousta vielä juuriversoja, jää nähtäväksi.

Yksi mun silmäterä, viime kesänä laajennettu ja istutettu näitä kukkia
saxifraga arendsii carpet purple

Lopulta nämäkin helmililjat kukki
Cashmiriana palloesikko teki yhden pienen kukan, viime kesänä istutettu

Yksi ainoa Claudia tulppaani kukassa, edelliseltä vuodelta
Viimevuotiset tulppaanit eivät tehneet enää kuin yhden kukan keskimäärin, kai ne täytyy kaivella pois maasta ja istutella taas jonnekin uudelleen.
Tulipa triumf oranssi, viime syksynä istutettu

Samoin tämä punainen Triumf
Narsissus cheerfulness kukkii vain tässä, toiset ei

Nämä tulppaanit piti olla tuollaisia liloja, vaaleampia ja tummempia. Mutta ylläripylläri mukana oli myös keltaisia ja oransseja. Tulipa Triumf Sorbet mix 25 kpl paketti. Olisiko huono paikka kun aika huonosti kasvoivat muutenkin. Istutin ne liian harvaan myös, mutta ei sen pitäis vaikuttaa väriin :)
Tulipa Huis Ten Bosch
Vielä nämä jaksavat pitää kukkansa pystyssä sateesta huolimatta.

Kiitoksia paljon kommenteista edelliseen kirjoitukseeni ja tervetuloa uusi lukija, kuka lienetkin :)
Vihreyttä on joten kesä jatkuu toivottavasti myös lämmön puolesta.


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

"Uusia" kukkia ja muuta ajankohtaista :)

Ihan pakko esitellä tämä uusi pitsireunainen ihanuus,  tulppaani "Huis ten Bosch" aukesi eilen.
Viime syksynä istutettuja nämäkin.



 Tässä ne ovat sulassa sovussa Exotic Emperorin kanssa

Viime kesänä kaivoin silloin kukkimattomat tulppaanit ylös ja säilytin siitä kesän kuivassa. Sitten istutin ne syksyllä maahan yhteen ja samaan penkkiin. Niista tuli nämä muutamat tulppaanit, loput ovat tehneet nytkin vain lehtiä, taidan jättää nämä maahan.
Viime keväisitä tulppaaneista ei tule enää montaakaan kukkaa, voihan surku sentään.
Näyttävät olevan kertakäyttöisiä kukkia, mutta kyllähän niitä on ihailtukin, vaikka kerran vain kukkivat.

Pihakierroksella kuvasin tyrnit,  vasemmalla tyttö ja oikealla poika. Tuli aika pienenä tuo kuva, mut jos noista eron näkis :) Tytöllä on minikokoiset marjan alut oottelemassa pojalta siitepöllyjä ;)

Pihahommina on nyt ollut kukkapenkin laajennus, ensin sanomalehtiä pari vanhaa isoa hesaria meni tuohon ja multaa päälle useita kottikärrillisiä. Kuvan oton jälkeen on vielä lisätty multaa ja laitoin heinäsilppuja päälle. Kesän ensimmäinen ruohonleikkuu on tehty! :)
Tuossa on nyt keltapäivänliljat ja leimukukkia ja harjaneilikkaa+ muutama tulppaani. Katotaan mitä mie siihen keksin laittaa reunaan.

Kävin vähän luonnossa kävelemässä, pihan laidoilla myös tänään.

 Näitä "ketunleipiä" kasvaa vähän siellä sun täällä


Ensimmäiset tuomen kukat

Sitten aika ikävä juttu.
Katsoin  meidän  rakkaaseen mustikkametsään ja voihan kamala. Metsä näyttää ihan siltä kuin olisi ruiskutettu rounduppia. Kaikki mustikan- ja puolukanvarvut ja ovat ihan ruskeina. 
Saapi sanoa jo nyt hyvästit mustikankeräyksille, siitä oli niin mukava piipahtaa hakemassa marjat.
Maaliskuussa katsoin niitä viimeksi, silloin olivat ihan vihreitä kaikki varvut.

Seuraavaksi perun höpö puheitani. 
Kyllä täälläkin kukkii puhaherukat, sanoin jossain etteivät vielä kuki. Ihan hienosti kukkivat.
Toinen asia mikä ei pidä paikkaansa on edellisessä jutussa olevat narsissit. Istutin niitä 27 kpl ja 9 on kasvanut ja nupuilla. Mihin lie loput 18 häippäissyt, tai ne nousevat sitten joskus myöhemmin jossain :)

Tässä vielä kasvimaa. Siellä sitä on pyllistelty muutamana päivänä, ja vielä jatkuu. Mun puuhamaa :)
Ei muuta kasvua näy kuin liperi, eli lipstikka tuossa keskellä. Osa penkeistä on kylvetty ja loppuihin tulee perunaa. Alue jatkuu vielä toisen mokoman tuolla kasvimökin takana. Kurkut ja kurpitsat myös pitää laittaa jonnekin. Kurkut eivät ole edes taimella vielä.

Heipparallaa, lähenpä tuonne auringonpaisteeseen vielä jotain puuhailemaan
Hauskaa viikon jatkoa!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Puutarhajuttuja ja haastevastauksia

Näin se kesä saapui, ihanaa. Nyt vaihteeksi puutarhajuttuja. Olen myllännyt multaa ja kylvänyt päivän juurikasveja ja levitellyt taas yhtä kukkapenkkiäkin. Välillä alkoi tuntua, että pitää tulla sisälle, kun alkoi päähän koskea, olisko tuo aurinko vähän "puraissut" äkkiseltään. Mutta nesteitä juomalla ja ruokaa syömällä se meni ohi. Unohtuu syöminenkin touhutessa :)

Tulppaani exotic emperor

Sama kuin ed. vähän toisesta suunnasta
Viime syksyisistä sipuleista nämä ovat kukkineet parhaiten, illalla menevät supumpaan ja aamulla revähtävät auki auringossa. Muut tulppaanit ovat vielä nupuillaan, eikä narsissit tainneet kasvaa ollenkaan.

Haaste kysymykset Kruunu Vuokon Puutarhan Lumo-blogista
Jo aikoja sitten vastasin näihin, mutta unohtuivat julkaisematta.
1. Mikä on ollut antoisinta mielestäsi puutarhanhoidossa?
Nähdä kasvu, kun istuttaa jonkun juurakon vaikka, joka päivä katsoo miten se kehittyy, miten kasvaa ja kukkanuppuja kehittyy ja ne avautuvat. Se, että voi aina suunnitella jotain uutta pihalle, koska se ei ole koskaan valmis :)
Toisaalta on hienoa työntää kädet muhevaan multaan, vaikka perunoita kaivessa.

 2. Mihin aikaan kesästä puutarhasi on mielestäsi parhaimmillaan?
Silloin kun ruoho alkaa kasvaa ja puihin tulee silmut ja lehdet. Eli juuri nyt.. Mutta kyllä sittenkin kun alkaa perennat kukkia. Tavoite olisi, että jotain olisi kukkimassa koko kesän, mutta eihän joka penkissa ole koko ajan kukkivia kukkia.

3. Parhain ideasi, tai iloa tuottanut toteutuksesi puutarhassasi?
Liekö parhainta, mutta olen intohimoinen kateviljelijä. Haluan peittää mullan eloperäisellä katteella, antaa kastemadoille ruokaa, jotta ne muhentavat ja lannoittavat maata. Se lisää humusta, multaa, missä kasvit voivat kasvaa paremmin. Kummasti ovat katteet hävinneet maan pinnalta, madot ovat varmaan myllänneet ne multaan.
Vähävaraisena ei ole vara noinvaan ostaa multaa isoja määriä, joten kaikki konstit on käytettävä. Viime kesänä alkoi ilmestyä pieniä kotiloita puutarhaan, joten saa nähdä miten ne vaikuttavat kateviljelyyn. Ainakin ne viihtyivät hyvin katteeena olleiden sanomalehtien alla.
Kottikärryssä ensimmäiset kylvöt taimella, rukolaa
4. Oletko luonnonmukaisen vai enemmän hoitoa vaativan puutarhan ystävä?
Enemmän luonnonmukaisen. Käytän hyvin vähän ostolannoitteita, jos ollenkaan. Viljely tapahtuu aika luonnonmukaisin menetelmin, kompostilannoitus, vuoroviljely ja katteet.

Kukkamaat vaatisivat enemmänkin lannoitusta, kompostia ei niihin paljonkaan riitä. Nurmikossa kasvaa monelaista heinää ja rikkaruohoja, pääasia on että se on vihreä :) Ei ole varaa eikä voimia laittaa hienoa sametti-tai siirtonurmea pihalle. Piha ei ole kovin säntillinen, ei viivasuora, tontilla on luonnollisempia alueita, jota niitetään muutaman kerran kesässä. Hoidan sen verran kuin kykenen ja on voimia ja varaa, joita ei ole paljon.

Haluan, että pihassa on jotain tekemistä, kukka-alueita voi suurentaa, laittaa uusia penkkejä. Joka kesä kasvit leviää ja joudun levittämään penkkejä ja jonkun penkin kaivan ja uudistan yleensä joka kesä.

5. Suositko itse siemenistä kasvattamista?
Kyllä kasvatan tomaatit ja muitakin taimia itse. Kurpitsat ja kurkuntaimet, basilikaa. Kukkia kasvatan myös. Yleensä samettikukkia. Jotain uutta välillä, tänä keväänä zinniaa, leijonankitaa ja kesäleimua.

Joskus olen kasvattanut myös monivuotisia kukkia, esim maariankelloa, punahattua, harjaneilikkaa ja ketoneilikkaa. Viime vuonna ne eivät vielä kukkineet, nyt odotan innolla ovatko selviytyneet talvesta. Ihan pienet alut näkyy olevan noista jommastakummasta penkissä.

Vuosia sitten kasvatin punapäivänkakkaran ja idänunikon siemenestä ja ne ovat menestyneet jo pitkään.
Joitain kukkia ostan keväällä valmiina, laitan niitä ruukkuihin, jotta kukkivat aikaisemmin. Monesti itse kasvatetut aloittavat kukintansa vähän myöhemmin.

Tulppaani fashion, nämä ovat jo kuihtuneet

 
Tämän 11-kohdan haasteen sain Salainenpuutaha-blogin Puutarhurilta  Vastailen nyt vain näihin kivoihin kysymyksiin. Välillä on tämän päivän kuvia kukista.

1. Montako eri kasvilajia pihallasi kasvaa? Puita ja pensaitaen ole laskenut ja perennoita olen kirjannut tuonne sivulle- Mitä pihalla kasvaa, niitäkin on vain 65 erilaista. Kyllä siitä puuttuu joitain, olenhan ostanut uusiakin viime vuosina lisää. Sipulikasvit puuttuu vielä lisäksi.

2. Lempikasvisi? Vaikea sanoa, vähän riippuu ajankohdastakin. Tänä keväänä ovat ilahduttaneet balkaninvuokot, joita istutin syksyllä. Pionit ovat upeita ja viime kesänä ilahdutti liljat kovasti. Näkyy siellä liljat nousevan penkissä :)
Mutta kyllä tämä pieni innokas kukkija on yksi parhaista :) Kukkii koko kesän, leviää sopivasti ja on kestävä.

pikkusydän, en tiedä tarkkaa lajiketta

3. Romanttinen, moderni vai siltä väliltä oleva piha, mistä pidät ja miksi? Mieluummin romanttinen. Sellainen luonnonmukainen. Pihalla pitää olla tilaa tehdä jotain. Jos se olis Valmis, valmiiksi laitettu jotenkin, vaikka kiveä, niin siellä ei olisi mahdollista laajentaa penkkejä, suunnitella uusia kasveja, niin ei olis kiva. Katso myös edelliset vastaukset kohta 4.

4. Mieleenpainuvin puutarhavierailu, missä ja miksi? En ole paljoa käynyt missään hienoissa puutarhoissa, joskus käytiin Mustilan Arboretumissa, mutta silloin ei ollut alppiruusut kukassa. Yksi kohde mikä jäi mieleen oli vuosia sitten käynti Mikkelissä Anjan Puistossa. Siellä oli valtavat nurmikot, erikoisia puita ja monia lampia, joissa pesi mm. joutsenia. En tiedä enää onko se puisto avoinna.

5. Minkä puutarha-aiheisen vierailun/matkan haluaisit vielä tehdä? Hollantiin tulppaanien aikaan.

6. Kuinka paljon käytät aikaa pihan hoitamiseen?  Nyt kylvöaikaan menee aikaa eniten kasvimaalla. Ainakin käyn joka päivä tutkimassa miten kukat kasvavat, jos olen kotona. Jos joku uusi idea putkahtaa, niin sitten siihen voi mennä enemmänkin aikaa.

vanha tete narsissi
7. Mikä on tärkeintä puutarhanhoidossa? Ilo kukista ja omin käsin kasvatettu ruoka.

8. Uskotko kuun vaikutukseen puutarhanhoidossa? Miksi? Oletko kokeillut? Oikeastaan hyvin vähän olen kokeillut. Viime keväänä kylläkin kylvin ihan kokeeksi väärään aikaan tillit, eikä ne itäneet ollenkaan. Saasnähdä tänä vuonna, kun olen nytkin jo kylvänyt osan sipuleista, herneitä ja porkkanaa. Pitäisi saada tästä enemmän tietoa, hyvin vähän tästä yleensä puhutaan missään.

Mistä lie tämmöinen tupsahtanut, olen unohtanut istuttaneeni
 9. Kasvatatko paljon taimia itse, vai ostatko valmiina? Katso edelliset vastaukset numero 5


10. Omistatko kasvihuoneen? Jos niin, mitä siellä kasvatat? On meillä sellanen miehen tekemä muovihuone, joka on kyllä parhaat päivänsä nähnyt. Tomaatteja siellä olen kasvatellut monena vuonna. Ihan hyvin on satoa tullut. Viime kesänä kokeilin kasvihuonekurkkuja myös ja ne kasvoivat ihan yli odotusten. Lisäksi olen kokeillut kasvatella persiljaa, basilikaa, munakoisoa ja paprikoita myöskin. Aika huonolla menestyksellä, paitsi persilja kyllä kasvoi yhtenä kesänä mainiosti. Munakoisolle täällä on varmaankin liian viileää.
Kaivoin viime kesänä olevinaan nämä pois ja tein polkun tuohon penkkiin. Muualle ei noussut kukan kukkaa, vain polulle oli jäänyt näitä ja ne kukkivat.
 11. Paras puutarhavinkkisi? :) Katso edelliset vastaukset numero 3

Kiitos haasteesta. En nyt jatka tätä 11-kohdan haastetta koska se on ollut jo monilla.

Katja kysyi millaisia kukkia tulee tuohon ruusujuureen, tässäpä on kuva. Eipä nuo kukat tuon kummemmaksi taida tulla :)

Muuten hieno kasvi lehdiltään

Sammalleimutkin alkaa kukkia, vaikka luulin niiden kuivaneen kokonaan, kun keväämmällä näyttivät niin risuisilta.


Syksyllä istutin näitä kuvan mukaisia Narsisseja 27 kpl . Jostain luin että ovat vihkotasetteja Narsissus x medioluteus
Musta tuntuu ettei niistä ole noussut edes lehtiä :(
Kuvittelin etä mun etupihan penkki polkuineen on nyt ihan narsissimerenä, mut katin kukkua oo.
Oletteko te saaneet nämä kasvamaan? En muista mistä kaupasta ostin.

Tulipa pitkä juttu tästä. Hauskoja puuhailuja puutarhassa ja muistakaa nauttia juomisia sopivasti!


torstai 15. toukokuuta 2014

Uudesta "intohimosta"

Kuulin tänään radiosta sanan intohimo. Sivistyssanakirjassa sanotaan intohimosta näin: "pysyvä voimakas halu. esim. Intohimoksi kehittynyt syöminen, pelaaminen. Poliittiset intohimot. Sairaalloinen intohimo. Polttavan intohimon vallassa"

Jos minä nyt kuitenkin sanon että, nyt mulle tuli uusi Hurahdus :) En tiedä miten pysyvää tai sairaalloista  tämä on :)


Nimittäin sukututkimus.  En ole entisiäkään unohtanut vielä, vaikka tuo vie (melkein)kaikki ajatukset ja ajankin veisi hyvin herkästi. Kun istahtaa katselemaan vanhoja kirkonkirjoja koneen ääreen ½:ksi tunniksi, huomaa yhtäkkiä että onkin parituntinen vierähtänyt.

Ensimmäisiä kukkia sateiden välissä kuvattuna
Olen kyllä jo mielestäni löytänyt isoisän isoisän tietoihin asti tietoja, mutta pitää tarkistaa ja etsiä ja tarkistaa kuitenkin vielä, että olenko innoissani katsellut vääriä ihmisiä. Eli aloitan alusta isoisän tiedoista uudelleen.
Löysin nimittäin kirjastosta kaksi kirjaa, Hyppönen, Sukututkimuksen käsikirja, siinä on selvitettu mitä kaikkia tietoja vanhassa Rippikirjassa on. Ja paljon esimerkkien avulla kerrottu elämästä entisinä aikoina.
Toinen kirja on Palander, Sukututkimusta internetissä. Siinä on osoitteet mistä olen jo tietoja etsinytkin, mutta hyvin on neuvottu miten edetään.
Mistä aletaan ja mistä sitten haetaan jne. 1800-luvulla on kirjoitettu sinne ruotsin kielellä ja vaikka minkälaisella käsialalla ja mikrofilmeistä kuvatut tiedot ovat kyllä välillä vaikealukuisia, niissä on mustia kohtia jne.  Eikä tuo ruotsinkieli ole ollut koulussakaan mikään suosikki, valitettavasti. Onneksi noista kirjoista selviää mitä tarkoittaa inhysing, lägersmål, rotefattig, bräcklig, ungmö tai enkling. Eipä noita sanoja muistaakseni ollut esillä ruotsin tunnilla :D

Vanhoja helmililjoja yksi on jäänyt penkkiin
Sanonpa vaan teille kaikille, että kysykää vanhoilta sukulaisiltanne tietoja, mitä he muistavat vanhemmistaan (esim syntymävuosi) ja asuinpaikoista missä ovat syntyneet jne. Ja kirjoittakaa ne muistitiedot paperille ylös. Jollain jälkeläisistänne tai itsellä saattaa vanhemmiten tulla halu selvitellä esi-isiä.
Olisi ollut helpompaa kysellä henkilökohtaisesti, nyt ei ole keneltä kysellä enää. Mullekin tuollainen kiinnostus puhkesi vasta yli 50:senä. Olisi vaikka kuin paljon kysymyksiä, joita ei enää arkistoista löydy!

Pohjan ruusujuuri

 Tänä keväänä ei oikein tulppaanit näytä loistavan

No se siitä tälläkertaa.....

Tänään aloitin myös kasvimaalla hommat, kun sade piti taukoa välillä ja nyt kyllä jo paistaa aurinko.
Mullahan on ne penkit, joissa kasvatan. En käännä niitä sen kummemmin, kuin haraan ja kaivan juuri-rikkaruohot pois. Viisi penkkiä kaivelin ja yhteen kylvin herneitä, sinimailasta ja rypsiä, niinkuin vihantalannoitukseksi. Tietysti jos herneet kasvaa, ne syödään. Kylvän hernettä yleensä monessa erässä, jotta satoa riittää syödä tuoreena pitkään.
Toiseen penkkiin kylvin porkkanaa muutaman pienen rivin. Kylvin jo monta päivää sitten kottikärryyn salaatteja ja rukolaa ja olen varjellut sitä rankkasateelta muovilla.

Sisällä mun viimeset esikasvatukset meni pipariks, kun unohdin kasvatus astian uunin päälle ja siellä oli vain ohuita haituvia kasvamassa, kun huomasin. No uusiksi meni sekin homma....;D

 Luonnonkasvikin voi olla näin kaunis, Mesiangervo aloittaa kasvuaan

Hyvää loppuviikkoa teille kaikille lukijoille!
Valitettavasti en voi vastata englanninkielisiin viesteihin, jotka menevät roskapostiin. 
Poistan taas anonyymien kommentoinnin, kun tuli paljon roskapostia.




tiistai 13. toukokuuta 2014

Muistoja lauantailta

Oli kaunis päivä lauantaina ja senjälkeen on satanut vettä useana päivänä.  Olenhan minä kuvannut pihallakin jotain, mutta ei ne kukat vaan aukea sateella. Eilen en kerennyt ollenkaan tänne blogiin, koska innostuin (eli hurahdin :) etsimään vanhoista seurakunnan arkistoista esi-isiäni ja muita sukulaisia. Kyllähän niitä sieltä löytyi kun selasin tarpeeksi niitä vanhoja tekstejä.
Mutta laitan nyt lauantaina kuvatut kuvat tänne. Jos asuisi noiden maisemien äärellä, istuiko ja ihailisi rannalla vaan maisemaa? En tiedä.






Vielä yksi "pakollinen" kukkakuva. Ei kunnolla kuki vielä, kun sataa.

Mukavaa toukokuun puolenvälin viikon jatkoa.. 
Alkaa se Eu-ennakkoäänestyskin huomenna. Eikä ole harmaata haisua ketä äänestäis.