tiistai 31. maaliskuuta 2020

Mullistava maaliskuu

Vaikka ei senkummempaa asiaa olekaan,niin laitan tähän kuitenkin maaliskuun lopun kuvat. Eipä tätä maaliskuuta oikein huvita muistella mitenkään mukavana, oli tämä sellainen  ennennäkemätön poikkeustila maaliskuu. Lumisateella alkoi ja toiveikkaassa kevään odotuksessa jatkui, kunnes äkkiä odotukset romahti.

Kävelylenkeillä satuin näkemään nämä kukkivat kukat erään talon seinän vieressä.

Tänään illalla sitten onkin satanut vaihteeksi lunta. 
Enpä lähtenyt lähemmin katsomaan.
Kävelyllä kävin aamulla.
 Oli vielä niin kaunis auringonpaisteinen ilma.








Kotkankallion muistomerkki






jäät palasina Näsijärvessä



Tässä on mun lainakirjat, jotka kerkisin ennen kirjastojen kiinnimenoa hakea. 
Raija Orasen Metsästäjän sydän on menossa. 
Mielenkiintoinen on aihe Mannerheim ja Hjalmar Linder, mutta hidaslukuinen on. On senverran monia henkilöitä ja tapahtumia viime vuosisadan alusta, että siinä on lukemista. Mutta olen jo puolessavälissä. Kolme noista muista on luettu, 4 jäljellä. Alinta en ehkä kokonaan luekaan. 
En tiedä kuinka kauaksi aikaa nuo riittää sitten. 

Senverran kevättä, että laitoin herneitä kasvamaan. 
Mutta jotain meni pieleen kun eivät itäneet kaikki herneet.

Laitoin tänään myös raeruohoja pieneen purkkiin, jos kasvaisivat.


Oli tipaton tammikuu, hissitön helmikuu ja mullistava maaliskuu...hissitön kyllä sekin. 
Kun ei oikein uskalla hissiä käyttää, kun siinä haisee hajuvesi ja ehkä koronahöyrytkin.
Raikkaampi ilma, kun kulkee portaat ja siinähän tulee liikuntaa myös, kun se on vähempänä nyt muutenkin.
Toivottavasti tulee huojentava tai helpottava huhtikuu.
Moimoi taas!


maanantai 30. maaliskuuta 2020

Uusia maisemia etsimässä

Aurinkoinen aamu, näin kesäaikaan, mutta kylmä. Viikonloppu oli myös aurinkoinen. Joten ihmiset (ja minäkin) läksivät ulkoilemaan.

Eilen kävin pyöräilemässä, vaikka olikin aika kylmää kyytiä. Koetin uusia paikkoja katsella, kun tuntuu että aina kuljen samoja polkuja.


Kävin Iidesjärven rantoja katselemassa, siellä ainakin olisi pajunkissoja.
Joutsenia koetin kuvata mutta kas, akku tyhjeni kamerasta, varmaan pakkanenkin oli syynä.

yksi joutsenpari näkyí, tässä toinen oli kauempana

pyllistys vain, tässä sulle, tämä tuntui tuumivan Ja kamera teki stopin.

Kännykällä turha kuvata kauempaa, eikä tämäkään nukkuva sorsa oikein ollut kuvaustuulella.

Ihmisiä oli liikkeellä, alkoi olla etäisyydet hukassa, kun väkeä tuli poluntäydeltä vastaan. 
Jotenkin ahdistaa, kun haistaa ihmisten vaatteista pesuaineen tai hajuveden. Ulkonakin!
Yleensä olen liikkunut varhain aamulla, niin silloin ei ole paljon ollut kulkijoita, mutta nyt tulikin lähdettuä päivemmällä liikkeelle. Pyörällä tosin.

Tässä on yleensä ollut paljon sorsia, nyt ne olivat jossain muualla
Lauantain kävelyllä tulikin käytyä kaupassa, en oikein ymmärrä miksi piti sinnekin tunkea itsensä päivällä. Tavaratalossa oli aika paljon muitakin liikkeellä. Ruoka-osastolla kävin vain pikaisesti.

täällä ei ollut tungosta, mutta hyvin usein kuvattu tämäkin paikka.

Hatanpään huvilan torni, lahden toiselta puolen

Luulin että kellojen siirtely kesään päin ei olisi vaikuttanut nukkumiseen, mutta kylläpä vaikutti. En millään meinannut saada unen päästä kiinni illalla, tai yöllä. 
Kaikki vaan pyörii päässä ja olo on kurja. 
Jos ei nukuta niin joskus on menossa hyvä kirja, mutta nyt ei ollut niin vetävä, ja yöllä muutenkaan ei usein jaksa lukea. No tulihan tuo aamu onneksi.
Katu ikkunasta katsoen näyttää hyvin hiljaiselta, kauppaan ei ole tarvetta mennä, mutta jos kävisi vähän kävelyllä kuitenkin.

Saa nähdä tuleeko uusia rajoitteita lisää, vai koetetaanko pärjäillä entisillä. 
Varovainen pitää ollu kyllä, että varjeltuisi tartunnolta. 

Hei vaan taas!

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Kevään etenemistä

Olen käynyt aamupäivällä vielä lenkillä, niin kun sattuu kukkia tulemaan vastaan niin onhan ne kuvattava. Ovat vain yleisessä puistossa, eikä omassa pihassa, mutta lieko tuolla väliä.

toissapäivänä

tänään

aika huono kuva kevättähdistä

Scillat tänään, ja kohta niitä on lisää

 Oma olo on kyllä kuin noilla tulppaaneilla, aika kuihtunut
Koko ajan kyttää että onko mulla oireita 


Kohta avautuu narsissit

Leppäkerttuja oli jo noussut jostain, en tiedä talvehtiiko nää vai mistä lie tulleet jo

Suomen suurin ruhtinaanpoppeli, kotoisin Venäjältä ja istutettu 1800-luvun lopulla

Jossin vaiheessa paleltunut tai jotain sattunut, koska oli haarautunut näin.




Niin suuri ettei mahdu kuvaankaan
 Voi olla että ympärysmitta on noin 7 metriä


Tuossa taustalla keskellä  näkyy tuo puu kokonaan.
Näsinkallion suihkulähdettä osa, vettä ei vielä ole.


Sitten vielä taidetta kävelyreitin varrelta.


Ikävä kun on taide- yms museot kiinni, nyt olisi ollut aikaa käydä,kun lopetin työtkin. 
Mutta minkäs tälle mahtaa.

Silta yli synkän virran :)))
Ihmetyttää kuinka nuo tekstit on tehty, pitää olla joku laiva, jonka kannelta on kirjoiteltu

Eipä paljoa ollut positiivista tässä postauksessa. 
Pitäisi rohjeta menemään kaupoille ja ostamaan joku uusi kukka tai muu virkistävä juttu.
Aamulla kun olen käynyt kaupassa, niin ei ole kukkamyynti auki.

Mutta selvitään tästä kuitenkin päivä kerrallaaan. Moi vaan!

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Pyöräilyä rantamaisemassa

Hei vaan taas kaikille täällä piipahtaville!
Höpisenpä taas jotain täällä, kun on nuo muut esille tulevat asiat niin painavia, että taas saapi nähä mitä tänään tulee lisää.

Vaihdan tuon bannerikuvankin, kun tuon kaktuksen kukat ja loput nuput tippuivat pois jo. Ei ne pitkään kestä. kai on niin iso shokki kukalle, kun se tuodaan puutarhasta kauppaan ja sieltä kotiin. Onneksi edes joku kukka aukesi. Kuitenkin nuo kaktukset on lempikukkia ja melkein ainoita kukkivia kukkia joita on mulla.

Tämä pikku orkidea kyllä onnistui avaamaan loputkin kukat, hienoa!

Tähän lehtikaktukseen tuli vain yksi kukka 😍

Sunnuntain pyöräreissun tein Pispalaan

Oli huippukeli ja kävelijöitä oli tuolla aika monia. Onneksi etäisyydet pysyi hyvinä.

Pyhäjärvessä on vielä jäätä.

Tuohon ranta-alueelle tulee suuri tapahtumapuisto. 
Ensi kesälle olisi tulossa suuri rokkikontertti, jos nyt tulee ettei peruta.

Ajelin tai pikemminkin talutin pyörää Pispalan kapeilla kujilla. On mulle outoa seutua nekin. Pikkutaloja ja isompiakin aivan vierivieressä ja hurjia rinteitä pitkin. Eipä todellakaan ole autopaikkoja siellä, katujen varret täynnä autoja. 
Tuntui ihan oudolta, kun välillä oli ihan eksynyt fiilis.

sitten löysin tutuille paikoille. 

Olen harrastanut myös ompelua vaihteeksi.

Tuli mieleen ommella jokunen hengityssuoja, kun niitä ei tunnu löytyvän enää kaupoista. Tosin ei ole oikein halua lähteä niitä etsimäänkään, kun pitää liikkua vain välttämätön ihmisten ilmoilla, kuten kaupoissa.
Muualla maailmassa korona-aikaan näkee paljon, tai kaikilla hengitys-suojia kasvoilla. Suomessa niitä ei kai kehoiteta tai edellytetä käytettävän. En ole nähnyt vielä monenkaan käyttävän.
Jotkut suojautuu hupulla ja huiveilla kylläkin.
On kai tyhjää parempaa, sisälle voi laittaa vielä lisä suodatinkankaan jos sellaista löytyy, jos on pakko liikkua. Paras tietysti on pysyä kotona! Nämähän eivät estä mitään tarttumasta kuitenkaan.
Ennenkuin kokeilee, niin en tiedä kuinka noiden kanssa liikkuminen sujuu, ei saa olla liian tiivis kangas kuitenkaan. 
Usein pyöräillessä autotien varrella, pölykin lentää, joten jostain vetää vaikka huivia naamalle, kun näyttää pöly sankalta.
YouTuubista löytyy ohjeita pilvin pimein, (face mask) monenlaisia malleja. 
Suomenkielisiä ohjeita ei ole tullut vastaan.

Menipähän muutama päivä noita sohratessa, muutakaan kun en osaa ommella ja kangastilkkuja löytyy.

Olen myös ihmetellyt, että miksi ei ole kaktuksien kasvatus-, orkideankasvatus- tms videoita suomeksi. Vai enkö vaan ole tarpeeksi etsinyt. Englanninkielisiä ohjeita tuntuu löytyvän vaikka mihin.


Eilen läksin taas pyörälenkille kun näytti kaunis ilma olevan.
Hatanpäältä ajelin eteenpäin Pyhäjärven rantaa, Vihilahti, 

Kuulin kyllä joutsenen huutoa, mutta en nähnyt.

Vain vähän matkaa ajelin eteenpäin, Härmälän uimaranta ja veneranta. En ole koskaan siellä käynyt, oli metsää ja mäkiä matkalla

Jäätä oli rannan lähellä





Mattojenpesupaikkakin oli siellä
kaupunkia toiselta rannalta katsoen.


Nyt olisi kaunis ilma kyllä, en tiedä lähdenkö minnekkään, ehkä olen kotona.  Ehkäpä otan aurinkoa parvekkeeella. Kauppoihin ei tarvitse mennä, kirjeen vein jo aamulla postilaatikkoon.
Hei vaan taas!

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Kevättä ja aurinkoa

Tervehdys teille kaikille ja kiitokset taas edellisistä kommenteista!
Onnellisuuden päivä
Kevätpäivän tasaus
En tiedä onko nuo päivät tahallaan samana päivänä, mutta hyvä näin. Lisää onnellisuutta tuli reippaasti, kun aurinko paistoi taas hienosti tänäänkin.

Eilenkin paistoi, ja minä porhalsin fillarilla katsomaan Hatanpäälle jos olisi näkynyt kevätkukkia.

löysin näitä lumikelloja, koetin etsiä muitakin kukkia, mutta ei näkynyt kuin alkuja.
Hienoa kuitenkin oli nämäkin.



Huikeat jäiset hileet keinuivat tuossa vedessä, 
kuulin jäähileiden helinän!!!Aaah




Niemenkärjessä on vainajien tuhkien sirottelupaikka

 Kukkien ja istutusten alueet olivat vielä tiukasti verkkojen takana suojassa

Siellä sitten oli kukkia nousemassa monenlaisia.

Huikean korkeita alppiruusuja ja niissä oli kyllä kukkanuppuja 


Hatanpään Kartano


Liekö tämä ollut tuo kuninkaankuja.

Tämä on niin hieno paikka, vanhoja puita, vähän myöhemmin keväällä upeita kukkia (sipulikukkia näkyi nousemassa penkeissä) monia polkuja risteilee tuolla, joten on missä kävellä rauhassa.

Oli suorastaan tervehdyttävä käynti tuolla.
Auringon tervehdyttävä vaikutus, kuten tänäänkin oli. Tänään oli vähän viileämpi tuuli vain.
Toivottavasti ei kielletä ulkona liikkumista!
 Pysytään terveinä ja liikutaan auringossa niin kauan kuin voidaan!