torstai 29. tammikuuta 2015

Minut on haastettu :)

Sainpa Haasteen Tylsän Mörököllin-blogista. Kiitos  haasteesta!

Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
Haastetun tulee kertoa top5 listansa jokaiseen aiheeseen
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista) 
Saamani Kysymykset:
Minkälaiset käsityöt ovat ylitse muiden, voi olla sellainenkin, mitä ei itse tee.
Se on ihan tuurissa mikä milloinkin kiinnostaa. Enkä väkisin yleensä tee mitään. Joskus se on virkkaus ja usein neulominen näin talvisaikaan. Toisinaan taas ompelu, varsinkin nyt kun sain hankittua ompelukoneen, tilkkutyötkin kiinnostaa ajoittain. Haluaisin tehdä myös mosaiikkitöitä ja tiffany-lasitöitä :) Jotain muitakin on varmasti, vaan ei nyt tule mieleen :)

Näitä neliöitä olen viimeaikoina virkannut muutamia
 Millä ja miten puhdistat kasvosi iltaisin? Vedellä. En käytä meikkiä.


Saunotko usein, käytätkö vihtaa? En tykkää saunoa, saatan harvoin käyttää alkukesästä vihtaa, vaikka meillä sitä sanotaan vastaksi :) Mies kyllä saunoo joka ikinen päivä, ehkä sen johdosta olen kyllästynyt koko saunomiseen.

Oletko kaikkiruokainen, lempiruokasi? En ole. Välttelen viljatuotteita ja sokeria. Vaikka kyllä niihin tulee välillä sorruttua ja sen tuntee vatsassa. En osaa sanoa lempiruokaani, ehkä marjat? Vaan sittenkin se on turkkilainen jogurtti ja raejuusto+marjat, mitä syön lähes joka päivä.

Miten hoidat kuntoasi? En varsinaisesti nykyisin mitenkään erityisesti. Kesällä ajelen polkupyörällä ja teen puutarhahommia, talvella kävelen ja teen lumitöitä pihalla. Eli ”hyötyliikuntaa”. Jos olisi mahdollista käydä kuntosalilla, niin kyllä haluaisin käydä.

Omat kysymykseni:
  1. Jos olisit niin nuori, ammattia valitsemassa, valitsisitko nyt saman ammatin kuin silloin?
  2. Haluaisitko vielä nyt vaihtaa alaa, jos olet työelämässä tai mikä oli sinun haaveammattisi lapsena?
  3. Mitä tekisit jos voittaisit jostain miljoona euroa?
  4. Mitä et hankkisi vaikka olisit kuinka rikas?
  5. Matkustaisitko mielelläsi joka talvi johonkin lämpimään maahan? (esim Thaimaa)
Ei ole vaikea haaste, eikä ole pakkoa osallistua jos ei halua tai kerkiä.

Vaan on niiin ikävä kevättä, jotta ihan alkaa koskea :)
Ei ole mitään siemeniä vielä kylvetty, eikä edes ostettu uusia siemeniä.
Nyt on pitkästä aikaa vapaita arkena ja sitten viikonloppuna on töitä.
Toivottavasti huomenna löydän jostain kaupasta siemeniä, kun en tietenkään ole niitä mistään älynnyt tilata. Tai sitten tyydyn myöhemmin keväällä ostamaan valmiita pelargonian taimia :)
Heipä hei!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Lintubongausta

Eipä ollut tänä viikonloppuna ruuhkaa takapihalla, eikä etupihallakaan. Muutama keltasirkku, kymmenisen sini- ja talitiaista. Muutama harakka, käpytikka ja närhiä!


Kun eilen vein toisen puolikkaan tuosta rasvapötkylästä, niin siirsin tämän jämäpötkylän tähän oksaan, niin siinä kyllä oli tänään syöjiä.

Tässä katolla "taiteili" näitä närhiä tänäänkin, söivät tuosta alaritsiltä pähkinät ja viskoivat kaurat maahan.

Ruokajonoa :)

 Loikoisasti selällään roikkuen maisui pitkään ruoka tällä käpytikalla
Sai tinttikin välillä vuoronsa

Tässä pötkylässä oli vähemmän jonoa.

Missä lienevät olleet punatulkut ja tilhet, lauma keltasirkkuja ja pikkuvarpusia. 
Muualla lienee ollut paremmat eväät :)

Oikein paljon kiitoksia kaikille kommenteista edellisiin kirjoituksiin.
Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Pakkasviikko on onneksi takana :)

Taas tulee tällainen pikainen päivitys, jotta elossa ollaan. Pakkasia oli kyllä viikolla niin paljon, että jos olisi pihalle jäänyt niin jäätynythän olisi. Jo muutamien minuuttien bussin odotus tuntui jäädyttävän kädet ja jalat ja henkeä ahdisti.
Vaan olisi sisältä katsoen ollut hienot valokuvausilmat, vaan kun ulos meni niin eipä siellä kärsinyt kuvata. Kännykällä sain nämä pari huonoa kuvaa bussia ootellessa :)



Kun pääsin sitten kotiin, niin olikin jo niin hämärää ettei kuvista tullut oikein mitään.
Tänä aamuna sitten taas ei enää aurinkokaan paistanut, vaan kyllä helpotti pakkanenkin.

Aamulla heti vein linnuille ruokia, ajatuksena bongailla niitä. Mutta pakkasten jälkeen näkyy linnut kadonneen. Pari närheä tuli keikkumaan ja harakoita :)
 Pitää huomenna jatkaa bongailua taas.

Mitäs muuta puuhailin. Pipon neuloin, mutta ei se oikein hyvä tullut. No, ainahan sen voi purkaa.

Laitoin Säde-lankaa tuon Elfin colorin kanssa, niin vähän kimallustakin tuli :)

Innostuin tilaamaan myös kirjoja, vaikka olen hävittänyt entisiäkin kaapista. No mahtuu uudet paremmin :)

Innostuin välillä taas hankkimaan ruokavalio oppaan.
"Luonnollista! on inspiroiva opas tasapainoiseen elämään, jonka yksi osa-alue ravitsemus on. Perusteellisen tietopaketin lisäksi apunasi ovat reseptit, jotka kattavat päivän ateriat aamusta iltaan. Saat myös tukea siihen, miten voit muuttaa ruokavaliotasi itsellesi sopivan kokoisin askelin, luonnollisesti"
 
Samalla tuli tilattua villasukkakirja :)
Ja yrttikirja, jota alan lukea ja hankkia sitten siemeniä. Kirjassa on reseptejä yrttien käytöstä ja yrttitarhan perustamisesta.

Katsotaan sitten huomenna, bongaanko lintuja kameralla yhtään vai meneekö päivä näpertelyksi :)
Rupesin levittämään isoäidin-neliöpeittoa, kun se oli sohvalla loikoessa liian kapea.

Hei vaan ja hauskaa sunnuntaita!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tervehdys!

Hei, hengissä ollaa vielä ensimmäisen työviikon jälkeen :) Vaikka kyllä väsyttääkin ja väsytti eilen illalla enemmän vielä.
En ole mitään saanut aikaiseksi koko viikossa, yhden valokuvan. Kävin yhtenä päivänä ostamassa lankoja ja kerran kirjastossa ja lukenut olen pari kirjaa, siinäpä se.

Ajattelin neuloa seuraavaksi pipon, mutta se on vielä tässä vaiheessa, enkä edes varmasti ole päättänyt mallia. Tekisinkö valepalmikoilla, niinkuin tuohon koetilkkuun tein mallia vai kaupasta saamani ohjeen mukaan.

 Vaikea aloittaa...

Perhosorkidean nuppu oli pullistunut. Ja ikkunan takana on jo ikkunan alaosaan asti lunta. 
Viime yönä tuli lumet katolta, eikun talo natisi. Niin ja minä kun luulin saavani nukkua yön rauhassa ja pitkään...

Yhtenä iltana tein siemennäkkäriä Rantakasvin blogista saamalla ohjeella, tai muuntelin sitä sen verran mitä oli aineksia.
Tein koko annoksen, mihin tuli vettä 6 dl ja sitten kumosin sen yhdelle pellille. Tulihan siitä aika paksua, mutta kuivuihan tuo ja oli niiiin hyvää. Hyvin kesti evääksikin vietynä kasassa. Tänään tein sitten ½ annosta ja jäi vähän vajaaksi pelti.

Tänään olisi lähdettävä vielä ulos lumitöihin, ennenkuin nuo lumipenkat jäätyy kovaksi. Monista puista on katkeillut oksia ja pari terijoensalavaa on katkennut ihan rungosta asti.
Sähkökatkoilta, ainakin pitkiltä, me vältyttiin tällä kertaa, vaikka hyvin monelta on ollut sähköt poikki. Eilen illalla oli vain lyhyitä katkoja, jotta piti suihkussa olla sähkölampun kanssa.
Nyt ulos, on vielä vähän aikaa valoisaa.

Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sunnuntain tekeleitä

Rupesipa eilen illalla tuntumaan, että jotain pitäisi tehdä käsillä, kun yritin katsella teeveetä. Vaikka kuinka selaa ja yrittää löytää katseltavaa, niin hyvin vähissä ovat ohjelmat, joita tekee mieli katsoa. Miten liekin nykyisin tuntuvat kaikki ohjelmat olevan pelkkiä uusintoja. Varmaan yli viidesti tulee kaikki saman viikon aikana uusintoina!!!!
Vaan kuitenkin sen verran oli katsottavaa, jotta piti aloittaa sukan neule.

Monessa blogissa on kerrottu valepalmikkoneuleista, niinpä teki mieli sitä opetella. Löytyihän niitä ohjeita kuuklaamalla. Ja eikun neulomaan.
50 silmukalla kokeilin, 7 veikkaa, mutta sitten se tuntuikin liian tiukalta jalkaan, niinpä päätin tyytyä rannekkeisiin. Kun laiskuus voitti enkä jaksanut vaivata päätäni tekemällä lapasia, olisi pitänyt miettiä miten tekee peukaloreikää :)
Tämä on jotain petroolin väristä, alennusmyynti poistotuote lankaa. Minusta vähän epämääräisen väristä, mutta menettelee tässä kuitenkin.


Olipa ihan kivaa neulottavaa tällainen valepalmikko, ja nopeasti nämä valmistuivat. Varmastikin teen sukatkin vielä, kunhan tässä kerkiän. Pitää vaan lisätä silmukoita, niin eivät kiristä.

Tänään ollaan saatu levätäkin ihan koko päivän, kun ei ole satanut luntakaan. Tuntui että menikin perjantai ja lauantai pitkälti lumihommissa. Eilen käytiin karistelemassa lumia puistakin, mutta kun on pakkanen eivät oikein karisseet, eivätkä oksat juurikaan suoristuneet. Ihan mahdottomasti ovat oksat keränneet lunta.


Nyt nämä "lekottelupäivät" loppuvat. Huomenna on taas nousta kello viiden maissa ja ennen kuutta lähdettävä bussipysäkille rämpimään. Vaikka lopulta onkin ihan hyvä mennä töihin, niin kyllä mua aluksi nämä muutokset ahdistaa, en voi mitään. Hyvin monesti valvon nytkin öitä ja sitten ei edes aamulla saa nukkua.
Viime viikolla loppui se siivoushomma ja menen huomenna sinne, missä olin marraskuussa "harjoittelemassa", vanhusten hoitotyöhön vuorotteluvapaan-sijaiseksi. Tuttua hommahan se on ja tuttu paikkakin, vaan mua ne aamuheräämiset ja vuorotyö jännittää, vaikka jaksoin ihan hyvin sen kuukauden nousta yhtä aikaseen. Kyllä se kuitenkin hyvin sujuu, muutama kuukausi vain.

Kotoa poissaolo aika pitenee varmaan kymmeneen tuntiin, enkä enää näe päivän aikaan näitä lintujakaan. Niitä onkin nyt ollut paljon syömässä tuossa pihalla, ja ruokaa kuluu.

Leivoin tuossa vielä porkkanasämpylätkin kun uuni lämpiää joka päivä. Onpahan itellekin jotain natusteltavaa.
Nyt vähenee minun höpinät täällä blogissakin. Heippa vaan kaikille!


perjantai 9. tammikuuta 2015

Kuka kaipaa lunta...

voi tulla tänne Pohjois-Karjalaan, täältä sitä löytyy ja kukaan ei pane pahakseen vaikka vie peräkontissaan tai vaikka junalasteittaan sitä kotiinsa :) Meijänki pihasta vois muutaman autokuorman viedä.

 Terijoensalavat katkeilee jo lumen painosta
 Tällasessa mytyssä on mun pienemmät tuijat
 Isommat tuijat vielä ovat pystyssä
Eipä ole ihme kun sähköt katkeilee

Nämä on otettu jo hämärtyessä kolmen maissa, kun tulin kotiin kaupunkireissulta.
Asiat hoitui ihan nopeasti, enkä löytänyt alennusmyynnistäkään mitään "tarpeetonta". Mitäpäs mie nyt vaatteilla tekisin, kun työtkin alkaa, niin riittää entisetkin, kun en missään käy.
En ostanut kuin alusvaatteita ja OptiMSM:ää, jotta jaksais ja nivelet pysyis vetreenä.

Markkinoilla kävin vaaliteltasta nauttimassa virvokkeita, nyt niitä alkaa olla tarjolla.
Kirjastosta hain vain varaamani kirjan; Jakarandapuun lapset, ei ollut paljon varauksia siitä.
Iltapäivä menikin pimeään asti tuolla lumitöissä.
 
Kotosalla linnut käyvät ahkerasti syömässä

 Tämä tilhi on kyllä aika :) jännän näköinen, keltasirkku katselee vähän ihmeissään


Ois kyllä parempi kamerakin tarpeen, kun näitä kuvia katsoo :)
Alkaa nää mun jutut taas toistaa itseään, kun ei ole muuta kuin lunta ja lintuja. 
Ei voi mittään kun ei kerran aurinkokaan paista.

Hyvää viikonloppua!

torstai 8. tammikuuta 2015

Uusia versoja ja lintuja

Joulua olen raivannut pois, mutta miten tätäkin raaskii viedä ulos?


Ainakin voisi syödä nuo kuusen versot. On ainakin nyt todistettu, että oikeaan aikaan kuusen kaatamalla saa kestävän kuusen. Mies kävi kaatamassa tämän just oikeaan aikaan.
Voit lukea tästäkin asiasta lisää täältä :)
Kyllä minä vähitellen otan koristeita pois, ikkunoista on jo otettu, mutta kuustahan mies ei anna viedä pois. Ei tuo edes karise vielä. Meillä näitä roippeita vielä on pitkään :)

Ilahduttavasti näyttää myös orkideaan tulevan nuppuja. Tämä on uusi vana ja entiseen kukkavanaan näyttää myös tulevan nuppuja. Toivottavasti nämä ovat nuppuja.

En vaihtanut syksyllä kasvualustaa ja olen välillä pitänyt purkkia vedessä, johon olen lirauttanut kahvia, enkä muuta :) Katsotaan nyt, tuleeko minusta orkidea fani :)


Lintuja on riittänyt taas
Mitä ihmettä sinä syöt?

Yritin kuvata mitä sillä on varpaiden välissä. Pitkään nakersi tuossa jotain.

Mitä sinä minua tölläät? Syön mitä syön.

 Keltasirkkuja on ollut aika paljon

Ihania tilhiä on ollut myös maassa syömässä kauroja, useampiakin kerrallaan.
Kuvat vaan eivät mulla onnistu kunnolla. On niin pimeää.

Huomenna taitaa tulla taas lisää lunta ja mun pitäisi lähteä kaupunkiin asioille. Jos katselis myös alennusmyyntejä :)
Hei vaan taas ja vielä kiitokset kommenteista edellisiin kirjoituksiin!


tiistai 6. tammikuuta 2015

Arki alkaa, loppiainenkin meni jo

Tervehdys taas! Enpäs näy osaavan pysytellä täältä pois :) Pakkasta on ollut niin paljon täälläkin -20, ettei ulos tee mieli, kuin pakolliset jutut, puiden haku ja linnunruokien vienti. Tuntui niin kylmältä, että pääkin jäätyy pipossa.
Olen nyt neulonut taas liian ahkerasti, jotta päähän koskee, ei sovi mun niskalle liika neulominen. Mutta on ne nyt valmiit nää mun ekat kärjestä neulotut sukat. Tämänpituset nyt tein niistä.


On vähän löysyyttä kärjissä, mutta edelliset sukat olivatkin liian tiukat, niin jospa nämä muotoutuu tästä. Varsinkin jos/kun kastelee nämä. Ehkä en neulo nyt vähään aikaan, vaan pitää nyt alkaa miettiä ompeluksia kun sain sen koneenkin hankittua.
Laitan nyt ompelupaikan toisen pojan huoneen pöydälle. Siinä kun nyt on tilaa. Siinä saa olla koko ajan valmiina käyttöön. Pitää katsella jos jostain sais uusia ideoita.

Lintuja on nyt käynyt syömässä enemmän ja ihan kiva niitä on katsella.

Luulen että tuo on mustarastas, vaikka sillä ei olekaan keltaista nokkaa.

Viime yönä kun taas valvoin, on taas täysikuu ollut, mietin mitä tänne kirjottaisin. No en tietysti nyt enää muistaa mitä meinasin kirjoittaa, mutta ainakin kirjoista oli ajatus. Aloitin tuonne uuden sivunkin tänä vuonna luetuille kirjoille.

Nyt on taas sellainen vaihe ollut, ettei oikein ole löytynyt kirjoja joita "himoiten" lukisi. 
Viime vuoden puolella kävin kerran, pikaisesti tosin, kirjastossa, enkä löytänyt mitään lainattavaa. 
Se on jo aika vakavaa...Aikaisemmin tässä pikku kirjastossa niin tapahtui useinkin. Joskus ei vaan löydy mitään kivaa.
Sitten etsin netistä ja varasin kirjan, nyt on taas kaikki lainakirjat luettu, eikä omatkaan oikein innosta lukemaan.
Viime vuonna luin 145:ttä kirjaa, suurimman osan ihan kokonaan. Sitäkin olen miettinyt miksi nyt niin paljon luin dekkareita, olikohan niin tarvis päästä ahdistavasta elämäntilanteesta pois, vaikka eihän ne kirjojenkaan tapahtumat niin kevyitä olleet. Nyt on taas ollut vähemmän ahdistavaa tässä lomaillessa, niin ei tarvitse paeta mihinkään :) en tiedä.
Tarvitsen ainakin jotain lukemista aamukahville, en osaa syödä aamupalaakaan ilman mitään lukemista :)

Parhaimpina mulle uusina kirjailijoina viimevuonna pidin Camilla Läckbergiä ja Seppo Jokista.
en yhtään muista mistä keksin Läcbergin, olisiko vaan löytynyt hyllystä, tai oisinko lukenut esittelyn jostain lehdestä. Mutta Jokisen löysin tästä lehtijutusta.

Maaseudun tulevaisuus 9.5.14
Tuota Hiirileikkiä luin muutaman jakson lehden jatkokertomuksesta, mutta sitten lehden tilaus loppui ja muutenkin on liian hidasta lukea kirjaa lehdestä pikkupätkä kerrallaan. siitä se alkoi ja nyt on luettu monen monta Jokisen dekkaria. Tämmöisistä jutuista sitä löytää uusia "tuttavuuksia".
Mulla on niin "paha"tapa lukea samalta kirjailijalta kaikki kirjat melkein peräkkäin:) no ei nyt ihan

 Jostain kun keksis taas hyvän kirjailijan, jonka kirjoihin kävis käsiksi :)

Mikä on teidän mielestä viime vuoden paras lukemanne kirja?

Hyvää arjen alkua!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Nyt ne sukat (ja pelargonia-kysymys)

Näin lau...eikun vapapäivän aaton kunniaksi laitan tänne nyt tään sukkajutun. Joulu on ohi ja lapset lähtivät koteihinsa ja viimeisiä suklaita syön ikävissäni ja pakkasen paukkuessa. Täällä on ollut -14 astetta koko päivän. Tänään vaihteeksi taas näkyi aurinkoakin. Taitaa pakkanen paukkua huomennakin...


Jaa sukistahan mun piti kirjoittaa....Nimenomaan kärjestä aloitetusta sukasta.
Ensimmäinen jännitys oli miten kärki tehdään ja miten levennykset...
Tämän ohjeen mukaan tein nyt tämän kerran ainakin.

Kärki olikin yllättävän helppo, 
vaikka eihän nuo levennykset ihan samannäköisiä molemminpuolin tulleetkaan.
12 silmukkaa /puikko ja langathan ovat kaikkia mulla olevia 7-veikan värejä.
Sitten eikun neulomaan...
Molempia sukkia tein yhtäaikaa, toiset puikot ovat niitä vanhoja kiliseviä ja painavia puikkoja, mutta ei nyt ollut muitakaan.
Tää on otettu salamalla, näkyy hyvin erisävyisenä joka kuva :)

Muutaman kerran piti ohjeesta "tavata" tätä kantapäätä

En nyt ihan varma ole menikö se ihan ohjeen mukaisesti.

Sitten vaan poimimaan silmukoita kantapään reunoilta.

Nuo kavennukset nyt meni aika samaan tapaan kuin normaalistikin, jätin tuohon varren resoriin nyt 12+12+14+14 silmukkaa/puikoille.
Neulon nyt tuosta sitten niin pitkän varren kuin mieli tekee ja silmukat riittää. Tekis toisaalta mieli ihan pitkiäkin sukkia, mutta miten saan ne tungettua housunlahkeeseen, kun hametta kuitenkaan en pidä, varsinakaan talvella. 
Langanpäättelyitähän näihin tulee väkisellä, en ole oppinut kunnolla langan värinvaihtoa, vaihtokohta jää jalan alle ja taakse.
Näytän sitten joskus miten pitkät näistä tuli....

Sitten se pelargonia kysymys?
Mulla on vielä viimekesänen pelargonian "raato"melkein, vielä just just näyttää olevan hengissä. 
Joko sille voisi vaihtaa mullat? Mulla ei ole kasvivaloa.
Siinä on muutamia vihreitä ohuita varsia ja lehtiä. Ne vanhat paksummat kuivuneet varret pitää sitten leikata pois...
En ole ennen yrittänytkään talvettaa pelargoniaa asuinhuoneessa. 
Nyt se on tuossa ikkunalla nököttänyt.
Kiitos jos joku tietäjä vastaa tähän!

Ps. Kauppaan olivat jo kukkien ja vihannesten siemenet tulleet.
Huomasin tänään, en vielä ostanut mitään.
Mukavaa Loppiaista!


lauantai 3. tammikuuta 2015

Johan tuli lunta

Alkoikin vuosi ihan mukavasti ;) Eilen alkoi tulla lunta, rätikkää, ihan tuutin täydeltä.

tyrnipensaat lumen alla

Eipä ihme kun oli täälläkin sähköt poikki. Meillä on tähän asti ollut hyvin harvoin sähkökatkoja. Illalla alkoi ja yöllä olivat katkenneet uudelleen, en tiedä miten kauan lie ollut sähköt poissa.
Aamukahvia suunnittelin lähteväni grillikatokseen kaasulla keittelemään, mutta sitten tulivatkin sähköt onneksi noin klo 9.


Kävin karistelemassa lumia tuolta pihalta, tyrnipensaista ja vähän muualtakin. Kumikengänvarteen jo meni lunta sisään, kun kahlailin tuolla hangessa. Täällähän on yleensä paljon lunta talvella, melkein metrin verran monena talvena. Paitsi viime talvi oli poikkeus. Näyttäisi tuota tulevan nytkin.

Lintujakin on alkanut ilahduttavasti näkyä. Tai olen niitä nyt ruokkinut vähän paremmin ja joutanut seuraamaan, kun olen lomalla :)

Hyasintit ovat kuihtumassa, ovat tehneet useamman kukkavanan sipuliinsa.

Eilen sain aikaiseksi(tai paremminkin miehen houkuteltua) lähtemään keskustaan viemään ompelukonetta, tai ihan vasiten ostamaan konetta kun entinen on vanha eikä toimi. 
Ostin sitten "uuden" siis vanhan käytetyn koneen, joka nyt toimii. 
Illan käytin sitten innoissani ompeluun, ompelin muutaman patalapun ja tyynyliinoja, noin ensialkuun. Sain ne just tehtyä ennenkuin sähköt meni poikki, jäi näkemättä "21 tapaa pilata avioliitto"-elokuvakin.

Tässä vielä uudenvuoden kahvi-tunnelmia :)

 Juotiin bavaria kupeista kahvit



Heippa vaan kaikille ja paljon kiitoksia kivoista kommenteista kirjoituksiini. 
Jatketaan harjoituksia, eli lumitöitä :)
Aloitin myös ensimmäiset kärjestä alkaen neulotut sukat,
 niistä sitten toisella kerralla :)