sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kyllä se tästä...

taitaa tulla kevät tännekin. Vaikka onkin välillä kylmää, niin päivällä ovat lumet alkaneet sulaa ja...


ihan yllättäen muutamia krookuksia löysin

ja ihan kohta kukkii sinisiä pikku liljoja.
 
Lunta on vielä, eilen aamulla tälläistä
 yöllä oli satanut lisää lunta. Tänään onneksi aurinko sulattaa.

naapurin kissa
Sisällä kasvoi nämä oxalikset yllättävän nopeasti, olis pitänyt varmaan odottaa ennenkuin laittais näitä multaan :)

 Kurkumat ovat kasvaneet ihan kivasti

Zinnioita näyy alareunassa. 
Ovat välillä huonossa hapessa nuo mun taimet, olen kuivattanut jo niitä monia.
Ensimmäisen (vajaan) työviikon jälkeen on selkä ihan p.... kipee.
enpä tiedä mitä tästä tulee...
Tässä vielä pari lintusta
Punarinta

Käpytikka

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kevään etenemistä odotellaan

Pääsiäisen kunniaksi kävin vähän katselemassa kevään etenemistä pihalla.😎
Pakko kai se on uskoa että on kevät, koska on jo puolessavälissä huhtikuukin.

Vaikka oikeasti ei siltä näytä.


Pieni virtaava oja on tontin rajalla




 Vaivanen vaahtera pensas on nakerrettu 
ja hanki kantoi kävellä.
Ruusupuskaan ei ole puput kajonneet

Kohta alkavat lepän norkot pölistä

Kukkapenkki, jossa pitäisi olla parit kärhöt ja leimukukkia 

Metsän puolella oleva kanto
Sieltä ne hyvällä tuurilla vielä kukat nousevat :)

 Onneksi on näitä pieniä ilahduttajia, punarinnatkin ovat täällä. 
Kuviin eivät ole tarttuneet.
Mustarastas
Eilen käytiin pienellä päivän retkellä Kuopion Ikeassa tai oikeammin Matkuksen kauppakeskuksessa,.
Perinteinen orkidea piti kuitenkin ostaa, vaikka ei mitään ostamista olisikaan.
Saa nähdä miten tämä kevät etenee tästä.
Pitkästä aikaa alkaa puolen vuoden työkomennus 🙋
Voipi olla vähän vaikeata alkuun heräillä niin aikaseen, mut jospa sitä taas tottuisi.
Heipparallaa ja mukavia pääsiäispäiviä vielä!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Harmaana tiistaina pääsiäisviikolla

Vaikka onkin piinaviikko tässä pääsiäistä odotellessa, on tavaroiden hävittämis"vimma" edistynyt tänne asti.

Huhtikuinen krookus :)

Otin käsittelyyn pahvilaatikollisen C-kasetteja, jota ei ole liikutettu 14 vuoteen 😌
Enhän minä voi niitä tuosta vaan laittaa roskiin, vaan olen kuunnellut niitä, kun kerran on kasettisoitin vielä. Paljonhan niitä on roskiin joutanut, mitkä ei kuulu, tai on jotain kummallista musiikkia. Mutta ihmeen monta kasettia on "ihan hyvää" musiikkia.
Mieshän on ollut hamsteri vähän kaikissa suhteissa, vaikka ei tanssinutkaan, niin paljon vanhaa tanssimusiikkia on kerännyt -70 ja -80 luvuilla, (ja myös kirjoja keräili, vaikka ei niitä lukenutkaan, niitäkin löytyy joka kaapista, huoh)

Minä tykkäsin nuorena käydä tansseissa, niinpä olen kuunnellut nyt nuoruuteni tanssikappaleita Erkki Junkkarisen laulamana. Ihan mahtava laulaja, tippa linssissä on saanut kuunnella monia humppia ja valsseja ja jenkkoja, joita olen joskus tanssinut alta 20:senä

Tähän laitan nyt poikkeuksellisen kappaleen Erkki Junkkariselta, toisaalta sopii kait paremmin näin Pääsiäisviikolle ja kun on monta eron hetkeä ollut lähipiirissä.






Hyvää Pääsiäistä kaikille!

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Lauantaina sataa aina

Onpa ollut mukava lueskella teidän muiden blogeista kertomuksia puutarhamessuilta.  
Onhan siellä monenlaista kaunista ja kivaa. 
Tänä keväänä en näytä pääsevän edes Tampereen messuille, alkaa olla muita touhuja kohta. 
Kerron sitten.

Tänään on ollut sellainen nökötyspäivä, eli tietokoneella olen istua nököttänyt :) Laitoin taas muutamia tavaroita myyntiin, saan siihen menemään liikaa aikaa :) Hitaasti kauppa käy, suurin osa menee ilmaiseksi kierrätykseen.

Sitten näytti lumisade hellittävän, joten läksin kävelylle, vähän jaloittelemaan.

Ja kas, alkoi sataa uudelleen, aloin näyttää lumiukolta. Sitkeästi koetin kävellä edes pari kilometriä.

On niitä ollut kauniitakin päiviä.
Vaan ei täällä vielä ole kiirettä pihahommiin.

Nyt taas paistaa aurinko niin hienosti. Ei uskois että välillä sataa lunta taivaan täydeltä.

Mihin lie tääkin viikko mennyt, ainakin nopeasti on aika mennyt.
 Kevään viimeiset villasukat sain lopultakin valmiiksi
Tein tahallaan tiukemmat varret, jotta pysyisivät jalassa.  Samassa tahdissa laitan vanhoja sukkia roskiin.

Eilen innostuin paistamaan pullaa ja rahkapiirakkaa.
En ihan kaikkia kerinnyt syödä, jäi jokunen pakkaseen. 

Linnunruoka kauroja laitoin multaan, mutta eivät ole vielä itäneet, pitäähän sitä vähän pääsiäiskoristuksia olla. En ole muistanut edes pajunkissoja tai koivunoksia käydä maljakkoon.

Keväisen vihreä kynttilää on nyt sopiva poltella, niitähän voitin Jennin Sinkkis-Kinkkis-blogin arpajaisissa.

Nyt on kyllä lähdettävä ulos ottamaan koivunoksia maljakkoon, jos saisi vähän viherrystä pääsiäiseksi.
Mukavaa Palmusunnuntaita!


 


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kuukausi vaihtui, keli ei

Voi teitä onnellisia jotka raaputatte pihalla tai ihailette puutarhamessullla kaikkia kivoja juttuja. Huoh, täällä vaan lunta sataa lisää.

Onhan se oikeesti sulanut tuo lumi, ainakin höttööntynyt tuolla alla. Kun tulee oikeasti lämmintä niin sulaahan ne, nyt vaan tuntuu ihan toivottomalta kasvatella mitään taimia.

Tänään oli senverran aurattu tiet ja sulaneet lumet, (onneksi on + keli) jotta kävin pyöräilemässä ja viemässä Maatuskalle arvontavoiton postipakettiautomaattiin. Toivottavasti tulee perille!

Aika kivasti on pelakuut kasvaneet, mutta pitäiskö tuosta ottaa latvapistokas? Yhdestä latvasta otin, ei vaan ole juuria näkynyt lasissa.

Kurkuma on kivasti kasvattanut lehtiä, ihanhan tuo alkaa näyttää viherkasvilta.
Eilen aloin kaivella inkiväärejä, jotta viskaan ne kompostiin, niin ihme ja kumma siellä on kasvua, eli 1,5kk meni juurtumiseen. Saapi nähä suuttuivatko ne, kun kaivoin ne mullasta :)


"Lapsille" hankin pääsiäismunat, kun eivät ole kotona sitten pääsiäisenä. Eipä tässä ole enää kuin viikko palmusunnuntaihin.

Kirpputorilaatikosta löytyi tuo tipu, ja otin sen esille. 
Senverran on tavarakaaosta ollut jotta kohta pitää laittaa taas kaikki myymättömät kaappiin ja rauhoittua, aika rasittavaa on kaupankäyntikin.