keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Tämä vuosi

 Kokeilen nyt tähän itselle uudenlaista postausta. Taisin vaan pienentää nuo kuvat liian pieniksi:)

 


Tässä sitten tulee tälle vuodelle viimeinen postaus, katsaus omaan menneeseen vuoteen 2020.


Tammikuussa ei ollut vielä paljoakaan lunta, vaan oli myös aurinkoisia päiviä. 

Tässä tuttu paikka Eteläpuiston Pyhäjärven rantaa 


 

 

Tammikuussa oli myös Helene Schjerfbeck-taidenäyttely loppumassa Helsingissä Ateneumissa. Onneksi sain lähdettyä sinne päiväseltään sitä katsomaan viimeisellä viikolla. Silloin siellä oli tosiaan tungos, ei onneksi ollut vielä tietoa väkimäärän rajoituksista.



Museokortti oli vielä voimassa vuonna 2020, joten kävin muutamia kertoja tutustumassa Vapriikissa Ostia, portti Roomaan näyttelyyn ja kyllä kiersin samalla uudelleen siellä muitakin näyttelyitä.




Helmikuussa oli jo pakkasia ja lunta. Huikean kaunis päivä oli tässä kuvassa, penkkaripäivä oli. Ensin katsoin penkkariajelut ja sitten kävelin vanhainkotiin ystävävanhuksen luo. Tämän jälkeen muutaman kerran ehdin käymään kunnes hänen lähtönsä aika tuli. 
Muutenkin ystävätoiminnan vierailut loppuivat  koronan vuoksi.

Saa nähdä ajellaanko enää penkkareitakaan ensi vuonna!


 

Helmikuussa oli ystävän ja kasvinkumppanin syntymäpäivät Etelä-Suomessa. Ajattelin ensin, etten lähdekään, vaan jätän reissun kevääseen, mutta onneksi läksin.  Kaikkihan tietää, ettei keväällä enää matkusteltu, ainakaan Uudellemaalle.  Tämä kuva on kuvattu bussin ikkunasta Porvoossa


Sittenpä maaliskuussa tulikin jo tämä kutsumaton vieras Suomeenkin ja mullisti hyvin monen elämää.




Maaliskuussa ompelin jo varoilta kangasmaskeja, mutta maskipakkoa ei tänne tulut, vaan päättäjät kiistelivät onko tarvis pitää maskeja vai ei. Koska myytäväksi ei maskeja riittänyt, niin ajattelin että on kankaisetkin tyhjää parempi olla...



 

Maaliskuussa pääsi jo pyöräilemään, niinpä ensimmäiset lumikellot löytyivät Hatanpään arboretumista.


Huhtikuussa oli laitettu Tammerkosken kaiteet kukkimaan, pyöräilin kaupungilla vähän joka suuntaan






Monessa paikkaa täällä oli tietyöt ja ratikkaraiteiden rakennukset pahasti kesken.

Lisää raiteita oli päätetty tehdä vielä linja-autoasemalle päin. 

Liikenne olosuhteet olivat varsin huonot ja muuttuivat usein. Onneksi ei tarvinnut olle tuolla autoilemassa.

 Pyörälläkin piti välttää kulkemasta pahimmilla paikoilla


Toukokuussa Hatanpäällä näin ensimmäisen kerran näitä ihanuuksia, Magnolioita.

Luntakin muuten satoi vielä huhtikuussa ja toukokuussakin. Onneksi ne sulaa jo nopeasti siihen aikaan.



Parvekkeelle voi jo istuttaa kukkia ja sain jopa hankittua tuollaiset vihreät matot sinne. Oli jotenkin mukava kun ei betonilla tarvinnut oleskella.





Yksi mun lempi kevätkukkija on vaahtera. 





Kevään ja kesän aikana hankin monia viherkasveja, tuli oikein kunnollinen Hurahdus näihin. 

Ostelin niitä kun vaan tuli sopiva vastaan, Prisma, Plantagen ja Ikeassakin kerran uskalsin bussilla käydä.
Mulla ei tämä harrastus karannut käsistä, pieneen asuntoon ei mahdu kalliita suuria kasveja. Mun kasvit maksoivat yleensä alle 10 euroa/kpl. 
Ohjeita viherkasvien  kasvatukseen löytyi Youtube-videoista. Yleensä niiden tekijät ovat USAsta tai Kanadasta, joita seuraan. Siellä on kasvi innostus usein lähtenyt lapasesta, joistakin erikoisien kasvien pistokkaista maksetan satoja dollareita. 
Onneksi mua ei kiinnosta erikoisemmin vaaleanpunaiset eikä valkoiset muunnokset. 
 


Kesäkuun alkupuolella olikin oikein kunnollinen myrsky, jonka jälkiä sitten saivat raivata pitkin kaupunkia. Tämä puistonpenkkikin sai Eteläpuistossa osuman.

Myrskyjä oli kyllä useampikin tämän kesän ja syksýn aikaan.




Juhannuksen jälkeen läksin käymään Joensuussa, katselin kaupunkia ja vein vanhempien haudalle kukkia. 

Siellä oli tavoitteena käydä Botaniassa, koska en ollut vuosiin käynyt siellä. Oli vähän surullista käydä, kun näki kaikki muutokset.

Silloin oli kesän kuumimmat helteet ja oli todella haasteellista kävellä kaupungilla. Kärventyä meinasi, vesipullon kanssa, varjosta varjoon vaan pystyi liikkumaan.

 

Täällä Tampereella oli ilo tutustua Finlaysonin juhlavuoden näyttelyyn Werstaalla ja Vapriikissa oli omat näyttelyt ja Art-Area näyttelyt Finlaysonilla. Kävin myös Sara Hildenin taidemuseossa.  

Museokäynnit jäivät v.2020 vain 12 käyntiin, koska museotkin olivat suljettuin osan vuotta. 

Muumimuseossakin kävin vielä tänäkin vuonna.



 Pyyhkeitä Finlaysonin näyttelyssä Vapriikissa. Tutkin näitä varmaan useammankin kerrran, jotta oliko meillä näitä lapsena.





 

Heinä-ja elokuussa tulikin käytyä monta kertaa metsässä, oli hienoa nauttia metsän voimaannuttavasta ilmapiiristä. 

Pyörällä mentiin mun poikien kanssa ja jonkin kerran menin yksinkin.




Mukaan tuli myös tuliaisia, metsän herkkuja. Ei kerralla paljoa, mutta näitä olen syönyt koko tämän loppuvuoden. En ole vielä tarvinnut ostaa mustikoita.

Sitten loppui metsäreissut mulla, kun siellä metsän lähistöllä tapahtui väkivallanteko. 





Elokuun alussa  pyöräilin taas Hatanpäällä. Sattui soutukilpailu olemaan juuri silloin.

Nuo Kansi ja Areenan rakennusten nostokurjet piirtyivät kaupunkikuvaan jännästi. Nyt taitaa noista taloista olla ensimmäinen asuintalo jo muuttovalmiina.



 

Pilviä kuvasin hyvin, hyvin monta kertaa tänä vuonna. Auringon nousuja ja auringon laskuja, kai sitä aikaa oli nyt enemmän niitä seurata. 






Kesällä jo tilasin Ikeasta tuon hyllyn, (eka kertaa ikinä nettitilaus kotiinkuljetuksella)

Se sitten on täyttynyt vuoden mittaan viherkasveista.

Tarkoitukseni on tehdä niistä erikseen postaus, miten ovat voineet, olenko saanut ne pidettyä hengissä:)




Syyskuussa kävin toisen kerran Joensuussa, juurikin ennen taas laajenneita koronarajoituksia. Piti kuitenkin pitää maskia naamalla junamatkalla. Ei ihan hirmuista ruuhkaa silloin ollut junassa,( kuten kesäkuun reissulla oli tosi paljon ruuhkaa paikallisjunassa, sai kyllä pelätä saako tartuntaa silloin)

AntinAhven patsas ja Vapauden puisto oli kaunis jo valmiina. Tapasin ystävän tuolla puistossa, istuimme penkillä jonkin aikaa. 


 

Syyskuussa ostetut pikku kasvit 





 

Ruska oli tänä syksynä hieno, oli punaista ja keltaista ruskaa pitkään




Lokakuussa mulla oli joku leipomis-innostus.

 Leivoin tavallista useammin, kun en yleensä leivo juuri koskaan:)













 

Lokakuussa oli myös Tampereen synttärien kunniaksi valonäytös Tanssivat Vedet.


 On myös monia muita valoja viritelty kaupungilla, osa on kuten ennenkin ja uusia hienoja valoja on heijastettu Keskustorin ympärillä oleviin taloihin. Niitä olen näyttänyt joulukuun postauksissa.



 

On mullakin yksi valoketju parvekkeelle ja sitä ennen jo maalasin parit hillopurkit




Auringonlaskussa on myös ollut hienoja valoilmiöitä ihan luonnostaan. Mutta nyt joulukuun loppupuolella on luonnon valo vähentynyt.



Marraskuussa on ollut sumuisia päiviä, mutta niissäkin on oma viehätyksensä.






Myös herkkuhetkiä olen pitänyt ihan itsekseni. 






 

Joulutorikin avautui turvajärjestelyjen kera. Näytti ihan kivalta, vaikka lumisia päiviä olikin vähän. Kävin siellä muutaman kerran, mutta mullahan ei ole tarvetta juuri ostella mitään. 






Sinä päivänä joulutorilla oli hieman luntakin






 

 

Milavidan joulutapahtuma puuttui joulun tunnelmasta tänä vuonna tämän viruksen takia.





Vuosi on mennyt kohta kokonaan. 
 
Asiat mistä olen nauttinut ovat; viherkasvit, käveleminen, pyöräily, päiväkirjan ja kalenterin pitäminen, valokuvaus, lukeminen (noin 73 kirjaa luettu ja muutama äänikirja) Muutaman naisystävän kanssa viestittelty ja soitteltu, ja muutama muukin puhelu 😍 Omat "lapset", television katselu, ja tietysti tämä bloggaaminen, johon saa menemään helposti monta tuntia. 
Onneksi olen ollut "terveenä", tietty yhtä ja toista vaivaa on ollut ajoittain mutta isompaa koronaoireistoakaan ei ole ollut onneksi. Hienoa on ollut kun ei tarvitse lähteä useinkaan pakosti mihinkään, koska pääsin vuoden alussa eläkkeelle.

 
Hyvää vuodenvaihdetta teille ja Oikein hyvää Uutta vuotta!

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Jouluna 2020

 Tervehdys taas! Tänään on sellainen joulun bonuspäivä. On vielä melkein kolmas joulunpäivä, kun on sunnuntai. Loppuja kinkkuja ja piirakoita, ja uunipaisteja syödään. Suurin osa jouluruuista on syöty.  hernepussi unohtui taas pakastimeen, kun kaikkea muuta hörsöä tuli tehtyä.

Mulla on ollut tapana tehdä kaikki jouluruuat itse. Tällä kertaa olin vähän pettynyt ruokien onnistumiseen, koska tärkeimmät eli karjalanpiirakat eivät kunnolla paistuneet. Mutta ovat tulleet syötyä kuitenkin. Karjalanpaisti ja kinkku sekä bataattilaatikko olivat hyviä. Puolikas lohi on myös paistettu ja syöty. Yksi pieni sillipurkki riitti hyvin, muutamia juustoja myös ostin. Sitten tein vaihteeksi vihersalaattia, ja se ei ole mennyt kaikki vieläkään. Rosolli kyllä meni jo.  Siihen keitin tuoreen punajuuren, eikä se meinannut kypsyä millään, eli jos vielä teen rosollia tyydyn säilykepunajuureen.

Makeita leivonnaisia teen vain Rommisuklaakakun ja piparit. Kakku meni hyvin nopeasti, pipareita on vielä paljon jäljellä. Pullaa, enkä muita joululeivonnaisia tee, koska ei niitä kukaan syö.

Eilen leivoin vielä suklaakääretortun, koska sain vaan päähäni tehdä sellaisen. On hyvää. Aprikoosimarmeladia ja kerma-tuorejuustosekoitusta on sisällä. Muuten sellainen gluteeniton torttu.

 Tälläkertaa ostin Fazerin konvehteja, eikä nämä oikein maistuneet, jostain kumman syystä. Toisaalta hyvä niin, ettei tule liikaa syötyä, kun eivät ole niin hyviä kuin oli kuvitellut. Suklaata jää vielä ensi vuodeksikin.

Meillä ei jälkikasvu syö riisipuuroa lainkaan, niinpä sekin jäi tekemättä rusinasoppineen.  Luumurahka on kuulunut mun lempiruokiin mitä piti olla jouluna, nyt en tehnyt sitäkään. Hedelmäsalaattia tein, eikä sekään oikein maistunut.

Lahjoja en ole jouluna saanut (paitsi jo aikaisemmin), pojille ostin yhdet poikkeuksellisesti tällä kertaa. Olen ajatellut että ruuat ovat mun lahjoja lapsilleni ja suklaat. Mutta tänä vuonna eivät halunneet suklaitakaan.

Jouluaattona sen verran kävelin, että vein kynttilän  palamaan tänne. Ei ehtinyt Kalevankankaan hautausmaalle, mutta eipä sinnekään ole mun sukua haudattu.

Tämän verran oli jouluaattona lunta :)

Joulupäivänä avautui tähän Amaryllis Charismaan ensimmäinen kukka....Aivan ihana on.

Silloin vielä oli valkeassakin viimeisiä kukkia, nyt ne ovat jo kuihtuneet...Mutta kolmas vana näkyy olevan valkeaan amaryllikseen tulossa. Jee...

Kävelyllä olen koettanut käydä, en ole ihan omiin tavoitteisiinkaan päässyt. On kyllä ollut hyvät kelit kävellä, kun ei ole ollut liukasta.

Tänäänkin on lähdettävä ulkoilemaan, ennenkuin loput jouluruuat uppoaa masuihin. Mulla on ollut tässä vanhin poika vieraana, eli ei ole ollut yksinäistä aikaa tämä, toiset ovat sitten olleet käymässä välillä.

Melkeinpä säikähdin minäkin yhtä paljon kuin tämä karvaturri, kun huomasin tämän kerrostalon pihalla. Se jähmettyi ihan paikoilleen ties kuin pitkäksi aikaa, että sain kuvattua :D

Kortteja sain 2 kpl, lähetin 3 kpl.  Laitoin keräykseen loput joulukorttirahoista. Soittelin vanhoille sukulaisille ja tutuille, ja muutamalta sain minäkin puhelun ja kivoja kuvia on vaihdeltu kännykällä 😍

Hyvin vähän olen joululauluja kuunnellut, radiota ei ole, ja tv;stäkään en ole katsellut kuin joitain elokuvia.  Eilen oli mun lemppari Oma Maa-elokuva 💖

27.12.20 kolme kukkaa auki
Ihanpa mukavasti ja rauhallisesti on mennyt tämä Joulu

Olen suunnitellut tehdä tästä koko vuodesta postauksen, kuvia olen jo valinnut, mutta saa nyt nähdä teenkö sen miten ajattelin :)

Oikein hyvia joulunjälkeisiä päivä teille!

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulu on jo ovella...

 Hei vaan taas! Alkaa mennä päivät vähiin ennen joulua. Tänään olikin touhupäivä, kun meni karjalanpiirakoita tehdessä melkein koko päivä. Tein gluteenittomia ja tavallisia. Karjalanpaisti on jäähtymässä ja kinkku on vielä uunissa. Meinasin että en jätä huomiseksi kinkun paistoa, jos sais katsottua joskus tvtäkin jouluaattona. eikähän sieltä tule ne perinteiset jouluaaton ohjelmat. Rosollitarpeetkin kiehuvat vielä.  Vaikuttaa aika normaalilta joulun tulo, piti ihan katsoa ulos parvekkeelta, että vieläkö on lunta, ei näkynyt. Aamulla näytti olevan maa valkeana, vähän.


Tämä valkoinen amaryllis oli hintansa väärtti :) 8 kukkaa siihen tuli ja nyt on vielä pari viimeistä auki, muut kukat alkaa olla ohitse.

Jännää millaiset kukat tulee siihen sipulina ostettuun  amaryllikseen, ihan vähän näkyy nupussa väriä.

Muuten ei mitään ihmeellistä, ei lahjatohinaa, vain perinteiset ruuat. Vaan kyllä hermoilin piirakoiden paistamista, kun en ole yhtään "sinut" tään kiertoilmauunin kanssa, siinä ei ole edes tarpeeksi lämpöä (300astetta) mittarissa. Kääk, kuivatettu on piirakat nyt jokatapauksessa kypsäksi.

Eipä tässä nyt muuta, kuin kiitokset kommenteista edelliseen!

HYVÄÄ JOULUA!

lauantai 19. joulukuuta 2020

Ehkä se tästä...

 

Mistähän sitä kaivelisi jotain joulufiilistä tämän harmauden keskelle. Ei ainakaan Tvn uutisista, sääkuvissa on niin huikeita lumisia maisemia...Vaikka silloin kun olin lumien keskellä, en todellakaan tykännyt lumesta, enkä nytkään tykkää liukkaudesta.

 Tänä vuonna hankin valkean Amarylliksen kaupasta, ehkäpä punainen olisi kuitenkin ollut jouluisempi

 

Tässä seuraavassa kuvassa näkyy huikean ihanan värinen punertava (pitäisi olla) Amaryllis Charisma, jonka sipulin istutin lokakuun lopulla 23.10. 20. En tiedä mitä "taikoja" pitäisi tehdä että aukeaisi.

Ensimmäinen sipulina ostettu ja enpä taida ostella enää.

Ulkoilin eilen kaupungilla, kun ei oikein huvita lähteä mihinkään kun sataa vettä ja muuta sellaista koko päivän. VäinöLinnan aukiolla on joulukalenteri seinään valaistuna, mutta en oikein tiedä mitä siinä tapahtui. 

Nämä sukat neuloin pikaisesti Nalle langasta ja tuo turkoosi taisi olla joskus kolme vuotta sitten ostettua Taito-kaupan lankaa, joka ei tullut neulottua 100 vuotis juhliin. Tarvisi ohuempia sukkia uusiin talvikenkiin.

Joulukalenterissa oli 17. päivä näin kiva kuva, vaikka onhan siellä paljon näitä tsemppaavia sanontoja muulloinkin. Saunan oveen vaan ei ole avainta mulla 😄

Positiivareiden joulukalenterista

On jotenkin pysähtynyt olo, voi olla kyllä sekin, kun nukuin taas aika huonosti viime yönä, enkä päässyt aamulla aikaisin liikkeelle. Eilenkin jäi aamullinen kävely tekemättä, kun piti oottaa vesimittarin lukijoita. Sitten jää kävelykin vähäisemmäksi, kun ei lähde aamulla liikkeelle.

Hyvää Joulun odotusta ja neljättä adventtia! 
Kiitokset kommenteista edelliseen...
ja terveyttä teille kaikille!

tiistai 15. joulukuuta 2020

Viikko lähempänä joulua

 Viikko onkin vierähtänyt kuin hujauksessa. Aamulla kävin kaupassa, niin sillä aikaa oli satanut lunta.

eipä sen enempää satanut tällä kertaan, eli ihan vähän vaan on nurmikot valkeana. Tämä kuusi on Pyynikin kirkkopuistossa näin valaistuna.

Tänne on hiipinut vähän tonttuja jo. Sunnuntaina siivosin kirjahyllystä pois kaikkea törkyä ja löytyi nämä vanhat tutut tonttuset tilalle



Ensimmäinen eli tämä valkea amaryllis alkoi avata kukkiaan

Ensimmäinen kukka ja tänään jo avasi toisen kukkansa. Nuppuja on monta vielä tulossa

Sipulista kasvattamani amaryllis, olla jököttää vielä, siis on kaksi vanaa kasvattanut, mutta nuput on nyt vaan.

Parvekkeella olevaan risuun laitoin joulupallot roikkumaan ja ajattelin, että toivottavasti vielä Joskus saisi oikean kuusenkin. Tähän asuntoon sitä ei mahdu mitenkään.

Lopulta sain valmiiksi nämä mustat sukatkin 7veikasta neuloen.

Sitten tuntui että pitäisi olla jotain käsillä tekemistä...ja niinpä aloitin neuloa itselle mustasta Nallelangasta ja turkoosista ohuempia sukkia, jos ne paremmin mahtuisi kenkiin, on mulla kenkäongelma taas talven tullen ja liukkausongelmakin vielä. Liikkeelle olisi pakko päästä kunnolla.


Perinteisen rommisuklaa kakun sain tehtyä, ja laitoin sen pakkaseen. Tähän tulee vielä suklaakuorrutus päälle ennen syöntiä :)

 💖Kiitokset kommenteista! Hyvää joulun odotusta! 🎍🎄🎅


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Joulua ikkunoissa ja muuta

Täällä on menossa Kaunein Jouluikkuna-äänestys. Monet yritykset yms ovat laittaneet kauniin näyteikkunan ja yleisö voi katsella ikkunoita ja äänestää kauneinta Joulutamperepistefi-sivulla. Osallistuvia ikkunoita on 86 kpl. Katselen niitä, jos sattuvat kävelyreitin kohdalle. En kyllä kaikkia mitenkään pysty katsomaan, saatikka kuvaamaan.

Tässä tulee pari kohdetta.

Amurin työläismuseokorttelin ikkunat


Vanhoja koristeita oli monessakin ikkunassa, joitakin noista oli lapsuudenkodissakin :)

Sokoksella kävin ruokaa ostamassa aamulla, sieltä seuraavat näyteikkunakuvat












Yksityiskohta tuosta ikkunasta

Hih, joutavalla pitää olla jotain sohraamista  -muokata näitä kuvia...

Siinäpä on mun joulukuun lukemiset, kaksi noista on luettu jo. En tiedä mitä sitten koetan lukea. Jotenkin nyt ei hyvin vaikeeta ja monimutkaista kirjaa tunnu jaksavan aloittaa. 














 Tällaisia kortteja tässä joku aika sitten väkersin. 
Jotenkin nuo piparikortit sitten vaikuttivat kivemmilta.
Piti jotain sompailla vanhoista laatikoissa ollesta askartelutarvikkeista.
Näitä oli samantapaisia useita, laitoin nämä annettavaksi vanhuksille 

Aikamoista säätämistä, että saa noita kuvia vierekkäin :)

Parina päivänä oli kaunis aurinkoinen ilma, ei mitenkään niin jouluista...vielä
Kiitokset kommenteista! 
Oikein hyvää Joulun odotusta!