tiistai 31. tammikuuta 2023

Tammikuusta

 Tervehdys taas! 

Kylläpä tämäkin pitkä kuukausi tuli joskus loppuunsa. Tammikuu on ollut aina niin jumittava kuukausi ihan niin pitkään kuin muistan. Jotenkin nyt on ollut vielä enemmän...en löydä sopivaa sanaa sille, mutta eihän tässä oikeasti ole ollut mitään hätääkään. Ihan normaalisti tämä on mennyt, mitä nyt on ollut järjettömiä liukkauksia. 

 Kerran jopa kemahdin pitkälleni, vaikka oli nastakengät ja sauvatkin mukana. Eikä ehtinyt miettiä miten kaatuu, vaan se sujui ihan lonkalta. Kaikeksi onneksi ei tullut mustelmaakaan, eikä kännykkä särkynyt, vaikka se oli siinä taskussa mikä meni alimmaiseksi. Tuossa ylläolevassa kohdassa jo osasin varoa ja sai kuljeskella tuolla puiston puolellakin. 

Nyt on ollut parikin aurinkoisempaa päivää. Kun en ole nukkunut iltayöstä, niin jo alkaa olla valoisaa kun lopulta kömmin sängystä joskus ennen klo 9ää. Aloin pitää "kirjaa" myös nukkumisesta, siis nukunko ilta-, keski- vai aamuyöstä, vai aamusta. 

Väillä sataa luntakin
Välillä on hyvinkin synkkää lumituiskua ollut.

Muuta tilastoa on kertynyt tästäkin kuukaudesta. Kävelyä joka päivä enemmän tai vähemmän, kuntosalia 9 kertaa, ulkona syömässä alkukuulla 3 kertaa, leivoin kolmesti. Sulatin pakastimen (kun ei enää laatikot auenneet, oli pakko)ja siivosin jääkaapinkin. Normaalit siivouksetkin laitan ylös ja kaikki muutkin asiat, jotta muistan esim mitä olen syönyt (että olen syönyt muutakin kuin leipää). Muisti on lyhyt...

Ensimmäiset tulppaanit ostin myös viime viikolla, eivät olleet kummoiset, mutta aika halvat olivat. Nyt pitää alkaa ostaa jotain piristävääkin, koska voi olla että on edellisistä tulpuista jo yli puoli vuotta reilusti.

Tänään oli taas aurinkoinen päivä, mutta ei ole enää mitään kuvattavaa tuolla kulkiessa nähnyt. Jotenkin olen jo kyllästynyt tähänkin asuinpaikkaan, en tiedä miten minä tässä viihdyn enää pitkään. Tai sitten pitäisi keksiä jotain uutta, esim matkustelua yms.
Aurinkokin jää tuonne matalalle kerrostalojen taakse. Nuokin talot ovat rakenteilla. En oikein tajua miksi joku ostaa täältä asuntoja, en ostais täältä jos saisin lottovoiton.
Iltaruskoa
En nyt tee kollasia ainakaan tämän kuun kuvista, kun ei itseäkään kiinnosta!
Otin kuvan tekemästäni kollaasista ihan tavalliseen vihkoon, lehdistä leikatuista kuvista ja muista tähän kuuhun sopivista kuvista liimailen. On siinä osa viinipullon etikettiäkin, koska mulla on ollut tapana ostaa viinipullo tammikuussa, koska en juo viiniä muina kuukausina ja olen "vastarannan kiiski" siinäkin ollut etten vietä tipatonta tammikuuta. Nyt se tuli juotua neljän hengen kanssa, joten eipä tullut kuin tippa jokaiselle.

 

 

Oikein hyvää helmikuun alkua teille kaikille!


maanantai 23. tammikuuta 2023

Viime viikon aurinkoa ja harmautta

Viikonloppu meni taas sukkelasti, liiankin kun en "ehtinyt" jo valmiiksi muokattuja kuviakaan julkistaa. No nyt on kuvia lisää taas. 

Tein sentään jonakin päivänä ruokaa uunissa ja leivoin niitä tavanomaisia kaurakakkaroita ja luin kirjoja. Tvssäkin alkaa olla illalla jotain katsottavaa, vaikka ei ole niissä hurrattavaa kylläkään. 

Perjantaina sentään taas pitkästä aikaa näkyi aurinkoakin ja silloin pitää aina kävellä, vaikka kyllä sitä pitää jokapäivä muutenkin kävellä.


Matalalle vielä jää aurinko, mutta kyllä se kuitenkin sieltä loistaa jostain välistä. Aurinkoinen sää  on harvinaista ollut täällä tänä talvena.
 
Joku eläin on uskaltanut hypätä railon yli, en tiedä onko mennyt vai tullut
Sumu nousi jännästi vähän ajan kuluessa jään päälle
 
Kokeilin kameraakin taas ladata ja katsella sieltäkin kuvia. Otin sen myös mukaan eilen ja kokeilin, sillä ennen sai kauempaa paremmin kuvia kuin kännykällä. 
En tiedä, eilen kokeilin ja oli niin harmaa ilma ettei kummallakaan tullut parempia.
Vanhalla kameralla
Kännykällä

Eilen kauppareissulla näkyi jänniä kuurapiikkejä puissa ja kasveissa.

Ihan kuin jostain olisi valoakin kajastanut eilen
Nyt kun katselin vuoden vanhoja kuvia, niin huomasin että mun vanha penkki oli ennen sisällä ikkunan edessä entisessä asunnossa. Niinpä minä otin sen täälläkin parvekkeelta sisälle. Saan siihen päälle laittaa kasveja. Se on painava puinen penkki, just jaksan sen siirtää yksinkin. Saa lämmetä ja sitten alan siirrellä taas rojuja sen tieltä.
 
Mun piti tänään lähteä taas kuntosalille, kun oli suunnitelma alkaa käydä joka kolmas päivä siellä, mutta aamulla oli jotenkin huono olo, tuntui ettei oikein jaksa lähteä. Heräsin jo klo 5:n jälkeen taas. Saa nähä piristyykö tässä lähtemään vielä vai koetanko huomenna uudelleen.

Moi moi taas!

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Korkista "susi"?

 Siinä se taas tämä tammikuu menee hissukseen, vaikka kelit on mitä on. Laitoin viime vuotisia kuvia uudelle muistitikulle "varastoon" niin katsoin millanen tammikuu oli vuosi sitten. Vaikutti ainakin kuvien perusteella, että aurinkoa oli näkynyt enemmän ja lunta oli ollut enemmän viime tammikuussa. Nyt on ollut harmautta enemmän, ainakaan ei maisemissa tässä asuinpaikassa ole tammikuussa kehumista ollut. Kuvia ei tule otettua kun ei ole kuvattavaa.

Olen taas opetellut yksin oloa ja selvitellyt pyykkivuoren ja sainpa vaihdettua kukkahyllyn pois ikkunan edestä ja kukille vähän valoja. Ei loista viherkasvitkaan enää. Pari pientä alkua viskasin kompostiin ja vielä joku on tarkkailun alla, kannattaako säilyttää.
Toistaiseksi mun kolme valkeaa pelargonia on vielä vihreänä ja se kaupasta ostettu punainen on tarkkailussa, yksi vihreä lehti ja varsi. Kerran sain vietyä sellaisen talven yli, saa nähdä nyt. 

Viikonloppuna piti ihan pakottaa ittensä ulos, kun oli kamala viima ja räntä/vesisade. Kastui täysin, kun ei tule sitä sateenvarjoa kannettua. Kuitenkin kerran sain käveltyä ilman nastakenkiä ja olipa kevyttä mennä talvikengillä. Eilen koetin lähteä, mutta piti kääntyä takaisin vaihtamaan nastakengät, oli senverran jäätyneet tiet. Illalla alkoi sataa lunta ja nyt on tiet lumessa taas, kaupassa meinaan lähteä tänään käymään. Alkaa jo risoa nämä liukkaat kelit. 

Katsoin parvekkeelta niin eipä tuolla näytä aurinkoa olevan vaikka vähän näkyi sinistä taivasta tästä läppärin äärestä katsottuna.

Ostin tässä yhtenä päivänä mehutölkin, ja siinä taisi olla sellainen uuden direktiivin :)) mukainen tölkin korkki...?

Kyllähän se sen ensimmäisen kerran aukesi. Mutta eilen ajattelin ottaa toisen kerran, niin eipä enää auennutkaan. Sitten sitä kierittelin, että mikähän jippo siinä on, niin irtosi koko hökötys purkista. Onpa kiva uudistus, jos tämä ei nyt mun omasta tyhmyydestä johdu :D  Siinä sitä ehkä muutama miljoona on mennyt koneinvestointeihin tuonkin uudistuksen takia, grrrr... mukava kun korkki pysyy purkissa????

Kaadan mehun sitten toiseen pulloon jossa on normaali korkki. 

Illalla aloitin uuden kirjan taas vaihteeksi, se kertoo Tukholmassa asuvan Emman elämästä. Hänellä on kammo koko joulukuuta kohtaan. 
Kiva... vaihteeksi ruotsalainen kirjailija, jota en ole ennen lukenut.
Hyvää tammikuun jatkoa!

perjantai 13. tammikuuta 2023

Tammikuun alkua

 Käynnistyshaasteita on ollut tälle vuodelle taas. Ei tahdo mikään to do-listalla oleva asia käynnistyä, aina voi ajatella että jospa huomenna aloitan. Pitkästä aikaa toki kirjoitin sellaisen listan!

Amarylliksen toisen vanan ensimmäinen kukka avautui, kun ensin vana kasvoi aika pitkäksi. Paristoja olen yrittänyt kuluttaa kynttilöistä, mutta ihmeen hitaasti ne kuluu. Eikä paristoja kuulemma kannata säilytellä.

Olen nyt sentään käynyt edes 4 kertaa kuntosalilla, mitannut painon, käynyt 2 kertaa ulkona syömässä, käynyt 2 kertaa kaupungilla. Siivonnut, kone on pessyt pyykkiä ja sitä on vielä muutamaksi päiväksi. Joulu"vieras" on lähtenyt ja muutamana päivänä olen tehnyt ruokaakin ite.

Ehdittiin kyllä käydä vielä syömässä intialaista ruokaa NandaDevissä. Olihan se hyvää, vaikka vähän mausteista oli.


 

Pakko on kävellä myös, kun muulla ei pääse. Ei se liukkaus vielä mitään, kun on nastakengät, mutta ne sohjoiset, epätasaiset tiet ja polvet kipeytyy. Sitten vielä laajat vesilätäköt, joissa voisi vaikka uida, jos ei olisi koiran pskavettä.

Kun pakastuu, tuossa vois vaikka luistella.

Mutta huomenna aion (taas) vaihtaa kukkahyllyni pois ikkunan edestä, koska kevät on tulossa, eikä ikkunan edessä ole sen valoisampaa. Täytyy laittaa sähkövaloa niille. Tuli muuten sähkölaskukin, eikä se ollut entistä suurempi, vaikka on valoja poltettu ja uunia lämmitetty enemmän. 

Saa nähä saanko huomenna mitään aikaiseksi, vai luenko vaan kirjoja, joita on taas kerääntynyt.
Sekä katselen kun ulkona sataa räntää ja vettä. 
Hyvää tammikuun jatkoa!

maanantai 9. tammikuuta 2023

Viime vuoden Helmet

 Helmet-lukuhaaste 2022 

Näyttäisi olevan vain 35 kirjaa luettu tähän haasteeseen, kaikki luettu kirjana perinteisesti
 
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota  Mustonen Enni; Näkijä 
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana  Kivelä Anneli; Katajamäki kukoistaa
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana Selkomaa Eliisa; Vapauteen
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti Antell, Ann-Christin, Puuvillatehtaan perijä
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija Katajamäki Unto; Hiiriä ja vainajia
7. Kirja kertoo ystävyydestä Wikström Sanna, Elämä ensin
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua Tervo Jari; Jarrusukka
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön  Ellilä Kirsti; Kaivatut
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä Kajanto Maija; Itsepä tilasit
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä Hietamies Laila: Siniset Viipurin illat
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana  Ratilainen Sisko; Elämäni kirjo käsissäsi
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla  Kirkkopelto Katri; Nimetön
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta Tuominen Pirjo; Kaarina Hannuntytär
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää
16. Kirjan luvuilla on nimet Johanna Venho; Syyskirja
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja Kajanto Maija; Kuin tilauksesta
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa Tuominen Pirjo; Kaarina Hannuntytär
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä Lehtinen Tuija; Klovnin kahdet kasvot, Erja Revon tutkimuksia
21. Kirja liittyy lapsuuteesi
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä Colgan Jenny; Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta
23. Pieni kirja Mustonen Enni; Martta
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin Mustonen Enni; Mustasukkaiset
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen Tuominen Pirjo; Puutalokaupungin naiset
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa Tuominen Pirjo; Kaarina Hannuntytär
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan Lundberg Sofia; Toinen puoli sydäntä
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää Lehtinen Tuija; Studio Thora
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja Mustonen Enni; Näkijä
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
34. Kirjailijan nimessä on luontosana
35. Kirjassa on oikeudenkäynti Colgan Jenny; Vehreitä kukkuloita ja kaukorakkautta
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
Tervo Jari; Esikoinen
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle Hietamies Laila; Kesän korkea taivas
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave Palviainen Jukka-Pekka, Kaikella kunnioituksella
39. Novellikokoelma Kasvi Jyrki J.J. Posliinikissa ja muita fantastisia kirjoituksia
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä Mustonen Enni; Tekijä
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan Tuominen Pirjo; Kaarina Hannuntytär
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
45. Toivottavasti, Palkittu esikoisteos Lemmetyinen Anne-Mari ; Toiveiden ja huokausten talot
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen Colgan Jenny; Jouluvaloja ja takkatulen rätinää
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun Tervo Jari; Pyrstötähti,  Tervo Kati; Iltalaulaja
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022  Janica Brander; Astrologiaa epäilijälle
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä 

Tänä vuonna koetan kirjoittaa jotain jo suoraan vuoden listaan, koska en yhtään muista esim miksi esim kirjassa on jotain minulle tärkeää tai muutakaan miksi olen sijoittanut jonkun johonkin kohtaan. 

Paljon jäi tyhjää viime vuoden listaankin ja kopioin sen vaan suoraan tähän.

Loppiainenkin on jo onneksi ohi, lunta satoi eilen ja sai taas kahlata lumessa

Muuten ei loppiaisviikolla ollut mitään erikoista, vieraana on ollut poika vielä. Se on mulle yksin jo tottuneelle tuonut haasteita.


Täysikuukin ehti mennä ohi, tässä 4. päivä ei vielä ollut täysikuu, mutta ei mun kännykällä saa kunnon kuvia vaikka olisikin. Täysikuun iltana kävin katsomassa, mutta ehti pilvet kuun eteen  jo.

"Leivoin" kookospallojakin, ne aina menee nopeasti meillä.

Ohje Kookospalloihin

3/4 dl sokeria, ite en laita sitä vaan esim 2 tl hunajaa
2 dl kaurahiutaleita
½ dl kookoshiutaleita
½ dl tummaa kaakaota
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
3 rkl pehmeää voita
Sekoitetaan ja lopuksi pyöritellään vielä kookoshiutaleissa

voin voi korvata muulla rasvalla tai öljyllä
kananmunankin olen joskus korvannut vaikka jugurtilla
näitähän ei paisteta, joten jos pelkää raakaa kananmunaa niin sen voi korvata.

Joulu on ohi, menee taas kaikki laatikkoonsa, Bai bai joulu


tiistai 3. tammikuuta 2023

Vuoden ensimmäinen postaus

 Hyvää tätä vuotta 2023!

Vuosi menee jo liian pitkälle laittaa tänne enää kuvia uudenvuodenpäivän auringosta.

aamupäivän kävelyllä oli tosi törkeän liukasta, kun vastaavasti oli aattona ihan kamalaa sohjoa, jossa kahlattiin olevinaan katsomaan ilotulituksia kaupungista...Ei niitä näkynyt.
Metsästä oli lumet lähes poissa, jäinen polku vaan oli jäänyt. Järvessä oli jäätä, onneksi sinne ei kukaan ollut vielä mennyt tutkimaan sen kantavuutta.

Omalta parvekkeelta näkyi nyt ensimmäistä kertaa ilotulituksia, kun jotkut ihmiset paukuttivat ihan koko illan siinä. Järjettömät määrät jätettä oli sitten niistä kerätty roskisten viereen pusseihin.

Perinteisiini on kuulunut tehdä uudeksi vuodeksi juustokakku. Niin nytkin, syöty on jo vaikka ei niin hyvin onnistunutkaan, kuten vähän kaikki muukin viime jouluna.

Vähän aloitettu

Jatketaan harjoituksia  👩👍