lauantai 31. joulukuuta 2022

Miten vuosi meni

Vuosi 2022 alkaa olla vietetty, nopeasti näin jälkikäteen se on mennyt, vaikka ei ollutkaan niin loistava vuosi. 
En tiedä miksi se siltä tuntui, ehkä tämä maailmantilanne, korona-ajan höyrötykset, siitä vouhotus kaikissa medioissa, ainakin alkuvuonna jatkuneet kivut jaloissa ja unettomuus voi olla syynä. 
Tuntuu, että koko ajan on pitänyt olla jotenkin varuillaan. 
 
Elämähän on tässä yksitoikkoista, junnaa vaan paikoillaan ainakin näin talvella, kun ei pääse edes pyöräilemään. Pakko ottaa joka viikkoiseksi tavaksi käydä vaikka keskustassa bussilla.
Ikääkin tuli tänä vuonna taas vuosi lisää ja olen nyt virallisesti eläkeiässä. Pääseepähän kulkemaan bussilla vähän halvemmalla päiväsaikaan.

Kuvat on otettu tämänviikon kaupunkireissulla, en keksi entisistä kuvista mitään kollaasiksi sopivaa enää.

Tammikuu

-Aloitin uuden lahjaksi saadun punaisen muistikirjan, johon kirjoitin joka päivä

-Kävelin joka päivä

-Poika oli käymässä

-Äänestin aluevaaleissa ennnakkoon

-Leivoin 6 kertaa

-Korona-asiat olivat uutisissa joka päivä

-Pidin joka päivä kirjaa siitä mitä söin (koko vuoden)

 

Helmikuu

-Leivoin 2 kertaa

-Vähän katselin Pekingin olympialaisia

-Kylvin tomaattia ja paprikaa

-Korona rajoituksia alettiin purkaa

-Sotiminen Ukrainassa alkoi olla joka päivä uutisissa

-Jokapäiväinen koronasta uutisointi loppui, ainakin väheni

-Katsoin pari Harry Potter elokuvaa, eivät olleet mulle tehtyjä

-Kylmällä ilmalla kävellessä ahdisti


Maaliskuu

-Hankin uudet silmälasit

-Leivoin 3 kertaa

-Alettiin etsiskellä taloa

-Käytiin Porissa

-Oli aktiivisuusranneke lainassa

-Kriisiin varautumista alettiin mediassa muistutella


Huhtikuu

-Jatkettiin talon etsintää, ei löytynyt sopivaa

-Leivoin 2 kertaa

-Pääsin ajelemaan polkupyörällä

-Aloin katsella seuraavaa vuokra-asuntoa, kävin muutamiin tutustumassa, joku kuudes aisti kehoitti muuttamaan halvempaan asuntoon

-Sain uuden asunnon


Toukokuu

-Muutin kuun alussa

-Hävitin monia tavaroita muuton yhteydessä

-Opettelua uuteen asuinpaikkaan, kauppoihin, kirjastoon, liikkumiseen ym

-Siivouksia oli monessa asunnossa tehtävä

-Pojatkin muuttivat

-Pyörällä ajelin enemmän

-Suomi voitti jääkiekon MM-kisoissa Tampereella

-Selkä ja polvet kipeänä

-Istutin perunoita ja taimia parvekkeelle sankoihin


Kesäkuu

-Kävin Joensuussa junalla, ystävien tapaamista ja hautasmaan hoitoa

-Ostin ruokia ja säilykkeitä varastoon

-Poika tuli käymään

-Käytiin ulkona syömässä monesti

-Kävin taide- ym Museoissa

 



Heinäkuu

-Koronaa sairastettiin pojan kanssa, kuume ja päänsärky oli kova, sitten tuli yskä jota kesti viikkoja

-Helle oli

-Ulkona käytiin syömässä

-Leivoin 3 krt

-Migreeniäkin oli tavallista useammin

-Museoissa kävin


Elokuu

-Hellettä oli ja ukkosia

-Migreeniä

-Pyöräilyä

-Polvikipuja

-Hammasongelmia

-Leivoin 2 krt


Syyskuu

-Kuntosalijäsenyys aloitettu, 4 krt kävin

-Leivoin 1 kerran

-Kävin Joensuussa junalla, tuttuja tapasin ja vein callunat hautausmaalle

-Viikon päästä tuli flunssa, kuume, nuha, maku- ja hajuaisti meni muutamaksi päiväksi, yskä taas jatkui ehkä kuukauden, en tehnyt koronatestiä, kun oli niin erilainen tauti kuin heinäkuussa


Lokakuu

-Kävin verikokeissa labrassa (maksoin itse)

-Kävelin ja pyöräilin, 5 krt kuntosalilla

-Jonotin puhelimessa 40 min ja sain hammaslääkäriin ajan heti


Marraskuu

-Pyöräilyä ja kävelyä joka päivä

-Kuntosalilla 7 krt

-Kädentaidot-messsuilla kävin

 


Joulukuu

-Kuntosalilla 5 krt
 
-Kävelyä joka päivä, pyöräily loppui kun lunta satoi

-Lonkkakipuja tuli taas ulkona kävellessä, nastakenkiä on pakko käyttää

-Ulkona söin 2 krt

-Leivoin 5 krt

-Migreeni kerran


Viherkasvejani olen hoidellut, uusia en ole ostanut, muutama joutui jo kompostiin. Se Hurahdus taisi mennä jo ohi

Vain yhdet villasukat olen neulonut alkuvuonna, mihin lienen aikani kuluttanut, kaupassa käyntiin ja tv:n katseluun sekä youtubeen?
 
Kirjoja olen lukenut 67 kpl tänä vuonna.  Koetan ensi vuonna kertoa mitä kuului Helmet 2022 haasteelle.
 
Liikuntaa on tullut kännykän "mittarin" mukaan 1385 km josta osa on pyöräilyä. Kuntosalilla kävin "opettelemassa" 21 kertaa, enemmän olisi pitänyt, mutta jää parannettavaa ensi vuodelle.

Paino on heilunut muutaman kilon ylös ja alas, sairastetut taudit tiputtivat sitä aina välillä. 

Tavoitteena on ollut monipuolistaa syöntiäni käymällä ravintoloissa, jonakin kk:na tuli käytyä 5 krt, jonakin vain kerran. Kotona ei tule syötyä riittävän monipuolisesti, jotta saisi tarpeeksi eri ravinteita.

Näihin kahteen kirjaseen on koko vuosi laitettu muistiin

Näihin sitten seuraava vuosi tulee jatkumaan, tuon tumman päiväkirjan päällystän jollain iloisemmalla kankaalla tms

Hyvää ja onnellista Uutta Vuotta 2023!

tiistai 27. joulukuuta 2022

Joulu meni

 Noo, mitenkä se teidän joulu sujui...

Ostin tämmöisen keksipurkin jo paljon ennen joulua, ihan tuon purkin takia. Siinä on tuo ihan vanhojen unelmien mukainen joulukuva. Tänään vasta muistin tuon purkin ja maistelin keksejä... vastaavat olivat lapsuudessa tosi hyviä ja harvinaisia herkkuja. Nyt ei juuri enää maistuneet samalta :))

Muuten joulu meni ihan rauhallisesti...vaikka en ollut tyytyväinen ensin leipomuksiini, mutta riittänevät sitten pitempään, mutta tulihan ne hailakat piirakat syötyä. Tapaninpäivänä leivoin niitä lisää ja nyt osasin jo paistaa paremmin ne. Väänsin grillivastuksen päälle, niin meinasivat ihan palaa piirakat päältä. Erilainen rommisuklaakaakku sensijaan ei maistu...

Asunnon ahtaus aiheuttaa kaikessa tekemisessä harmaita hiuksia, mutta kun yksin on suurimman osan vuotta, eikä silloin tarvitse tehdä mitään mitä ei mahdu, eli ei juuri mitään. Nämä yksiökopit on suunniteltu vaan pitsanlämmittäjälle tai ruokalähetin odotteluun.


Joulupäivänä oli pitkästä aikaa aurinko näkyvissä, vaikka ei se paljon tuon ylempänä näy. On vielä kerrostaloja edessä. Järven päällä oli usvaa tai sumua, oli aivan huikea näkymä, vaikka kuviin ei se tule. Jään pinnalla oli polkuja, ehkä jänis tai joku muu oli kuljeksinut.

Parvekelasissa oli jääkukkia, koska sinne meni lämpöä kun ruokia piti pitää parvekkeeella.

Joulukortteja on tullut kaksi tähän mennessä (samalta henkilöltä :), monta muutakin kirjettä on jäänyt tulematta. En sitten yhtään luota enää postin tulemiseen, onneksi laskut sentään saa suoraan pankin sivulle.
Korttien postitus voi vähentyä entisestään.

Tässä on melkein kaikki tekemäni joulukortit, ylläolevat menivät vanhuksille keräykseen. 
 
Joulun kukka amaryllis on kyllä hienosti kukkinut.
4 kukkaa on samassa kasassa, 2 nuppua on vielä siinä ja toinen vana on vielä nousemassa.

Tänä aamuna huomasin että pelargoninikin vielä avaa kukkaa, en ole raskinut leikata siitä versoja vielä.
Ja tuo "Unelma" asparagus tms, jonka versoja kuvassa näkyy, on kyllä ihme kasvi, kasvaa vaan lasipurkissa vaikka en uskonut sen selviävän.


Hyvää loppuvuotta!

lauantai 24. joulukuuta 2022

Hyvää Joulua!

 Hyvän ja Rauhallisen joulun toivotukset!



Eilen sitten tulikin lunta entisten jo vajuneiden hankien päälle


Mukavia Joulupyhiä!

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Talvipäivä, vettä sataa

 

Kukka aukeaa juuri sopivasti

Talvipäivän seisaus päivä on pimeä, kuten muutkin. Ns valoisaa aikaa on noin 5 h päivässä. Valon saanti on sähkövalojen ja paristokynttilöiden varassa, eipä ihme jos on mieli maassa.

Katsoa voi tvstä vinkkejä joulun tunnelman kasvattamiseen. Eipä ole näkynyt vielä joulutunnelmaa. Itellä ei ole ollut koskaan ns.sukujoulua, joten siitä ei ole ollut stressiä, oli vaan oma perhe jolle laittaa joulua. Mies halusi ennen varautua jouluun hyvissä ajoin, minä en olisi ostanut laatikoita pakkaseen niin aikaisin. Ja joulukuusi piti hakea metsästä ajoissa,ehti sitten karista jouluna. Pakkasessa saattoi olla niitä jouluruokia vielä juhannuksenakin.

Vielä nytkin ahdistaa kun lukee tai kuulee sanonnan; jouluksi kotiin...
Enkä pysty kuuntelemaan joululauluja tai mennä -konserttiinkaan.  
Ennen kun oli koti ja perhe, olisi halunnut olla joulun kotona, piti lähteä pois kotoa - töihin.  Kyllä se raastoi, kun joskus klo 22 maissa on kotona aattoiltana ja aamulla lähtö taas takaisin klo 6;n jälkeen, bussit eivät kulkeneet, joten jollain kyydillä piti päästä. Oli pakko olla jouluja töissä, jo ennen työpätkän alkua piti luvata olla joulu ja uusivuosi töissä. Ehkä oli loppiainen vapaa. Vuoroista saatu raha jäi pieneksi, eikä sillä mitään korvannut. Silloin joulu alkoi stressata jo marraskuussa.

Nyt saa ja pitää olla joulu "kotona" asunnossa.
Nyt on perhe pienentynyt minuun ja aikuisiin lapsiin omissa asunnoissaan, en varaa ruokia kuin mitä kukin haluaa syödä, ei ole lanttu-, eikä porkkanalaatikoita. Karjalanpaisti ja -piirakat, lohta, ehkä uunikasviksia, perunaa, salaatteja ym. 
Joulukortteja laitoin vain muutaman postissa ja eilen sain 2 kpl ja samalta  henkilöltä, hih. Tuskinpa ennen joulua edes postiakaan jaetaan, on sekin harventunut.
Joululahjojakaan en osta, enkä saakaan mitään onneksi, asuntoon ei mahdu mitään, ei edes kuusta. Voisin jonkun pienen kuusen oksan ottaa maljakkoon, mutta en taida löytää valmiiksi katkottuja oksia.

 

Eilen aloitin kokeilla taas ekaa kertaa tässä uunissa paistaa piirakoita, eikähän siinä lämpö noússut millään kuin 200 asteeseen, vaikka vipu oli väännetty täysille. Piirakat tarviis 275 astetta vähintäin.
Mitähän konsteja on paistaa kiertoilmauunissa? En kokeile uudelleen, vaan paistan ilman kiertoilmaa seuraavat. Lieden ohjekirjassa ei mainittu yhtään ruokaa, jota olisi paistettu yli 200 asteessa.

Maanantaina lähdin ihan vartavasten katsomaan jouluvaloja keskustaan. Ja Kyllä tuntui että silmät aukesi kun pääsi valoisaan keskustaan. Varsinaisesti en joulutorilla käynyt kun näytti olevan täynnä väkeä. Pitää käydä uudelleen vielä, eikä ole  pitkään auki enää.

Kuvasin valoja, kuten edellisinäkin vuosina olen siellä usein tehnyt, kun asuin keskustassa. Nyt oli uudet led valot Hämeenkadun yllä saatu toimimaan, ja olihan ne huikeat. 

Kuviot vaihtuvat erilaisiksi vähänväliä, on vaikea saada ne kaikki kuvattua

Tällä asuinalueella, jolla nyt asun, ei ole yleisiä valoja kuin katuvalot. Alue on vielä rakenteilla, enkä ole havainnut mitään tapahtumia täällä. On vaan kävelyä ja kaupat, kirjastoon onneksi pääsee myös. Talvi on synkkää, kesällä on paljon virkeämpää kun pääsee pyöräilemään, on järvikin ja valoa. 

Katselin vielä kirjakaupassa kalentereita, mutta kalliita olivat, eikä paljon entistä kummempia.

Löysin kuitenkin Tokmannilta kuvan Päiväkirjan, johon olen hyvin tyytyväinen. Ei tarvitse enää piirrellä kuukausiaukeamaa ja päiväkirjaa vihkoon. Mahtuu hyvin kirjoittamaan joka päivä omalle sivulle, kuukaudet on sivuun porrastettu. Eikä maksanut paljoa, vaan n 4 e. Teen itse kankaasta tms päälisen tuohon kunhan ehdin. On ilmankin pehmeä nahkamainen päältäpäin.

Hyvää jouluviikon jatkoa sinne missä olet!

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Viikko mennyt ja joulu on jo ovella

On taas viikko vierähtänyt, enkä ole muistanutkaan blogia. Enkä juuri muutakaan ole saanut aikaiseksi. Paitsi muutin sohvatyynyihin joulupäälliset ja siivosin ja imuroin tään huoneen.

Päivät menee nopeasti ja tuntuu kuin joulukin olisi jo ohi. Eikä ole mitään valmisteltu muuta, paitsi yhden kakun ja pipareita tein pienen määrän.

Tänään taas heräsin klo 4, kuten muutamana muunakin aamuna, eikä nukuta. Sitten juon kahvin ja menen uudelleen sänkyyn. Sitten heräsin vasta klo 9. Olen nyhjöttänyt sohvalla sitten tänne asti. Outoa kun pakkanen on laskenut jo -0:aan.

Eilen oli aivan loistava liikunta keli, kävelytin sauvoja monta kertaa jo ennenpuolta päivää. 

Aivan hullaanun tuosta auringon valosta.

Voin kyllä sanoa, että kannattaa piparitaikina tehdä itse, Aivan erimakuisia oli omatekemät, kun vertaa kaupan taikinasta tehtyihin.

Tuon kakun ohjeen mukaan tein nyt ekaa kertaa, oli isompi ja monimutkaisempi taikina kuin mitä ennen olen tehnyt rommisuklaakaakkua. Laitoin pakkaseen ja nuo muffinsivuokissa oli ylijäämä taikinaa, niin sai maistella. Enpä taida toista kertaa tehdä.

Viikon varrelta otettuja kuvia tähän sitten tulee...

12.12. järvi lainehtii vielä 

Punatulkkuja 12.12. 

Hienoa kun oli muutamana päivänä aurikoisempaa keliä
15.12. torstaina

Perjantaina ostin uuden kalenterin ensi vuodeksi.
Se nyt on aika pieni (9,4 cm x 14,5 cm) ja valitettavasti ulkolainen, mutta en nyt isoa halunnutkaan. Eikä tässä kaupassa nyt ollut valikoimassa sopivampaakaan. On vuosinäkymä ja kuukausittainen aukeama, josta tykkään nyt, kun sitä ei ole ennen ollut. Luulenpa että viikkoaukeamaan saan kirjoitettua tarpeelliset. Lopussa on tyhjiä lehtiä 23 kpl, jonne voi kirjoittaa lisää.
Paperi on kellertävää ja tukevaa, ei näy kirjoitukset läpi.

Minähän tilasin liitosta heidän kalenterinsa, mutta sitä ei tullutkaan, tuli vain tyhjä kirje. Pahoitin mieleni ja valvoin taas yön, mutta sitten tasaannuin, enkä lähettänyt äkäistä viestiä. En nyt enää tarvitse liiton informaatioita, irtisanon kuitenkin eläkeläisjäsenyyteni nyt. Silläkin rahalla saan useamman lehden tai kalenterin valita itse.

16.12. oli sumuinen päivä, ja jäätä järvessä

17.2. perjantaina eli eilen jo näin ihmisiä jäällä, ei onneksi ihan tuolla syvempänä. Nuo tummat kohdat on jotain halkeamia. Vähän kylmäsi nähdä kävelijöitä  jäällä. En tiedä mikä vetää jäälle niitä.

Nyt kun sunnuntaina klo 12,30 katsoin ulos, sataa lunta isoina hiutaleina. 
Vaihdoin lakanat ja pesin ne, nyt pitää levitellä kuivumaan. Huoneessa onkin vain 10 % ilman kosteus, joten tarvitsisi kostutusta. 
Kunhan söisin jotain, ja heräisin taas ennenkuin päivä pimenee, niin uloshan sitä on lähdettävä.

Hyvää Joulun odotuksen aikaa!


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Tervehdys

 Tervehdys taas teille jotka satutte tätä lukemaan! 

Olen ollut ihan jäässä, välillä paleltaa ja kun laittaa päälle vaatetta lisää- tulee hiki. En tiedä mikä lienee vikana. Ainakin väänsin huoneen patteria vähän isommalle ja otin kukkani patterin päätä paistumasta, koska tilaa on vähän olen niitä siinä pitänyt. 
 
On ollut niin pimeitä päiviä, että viherkasvitkin kääntyy ikkunaan päin ja näyttävät venyvän ottamaan kiinni vähäisistä valon rippeistä. Avaan niille toiveikkaana sälekaihtimet aamuisin, jos joku ripaus valoa tulisi enemmän. Joku lamppu valaisee niitä sitten illalla, mutta ei niitä ole tarpeeksi.

Pimeitä kuvia olen vain saanut kun kävelen tuolla joka päivä ainakin pari kertaa, lumessa tarvon, koska eihän niitä kukaan nyt ehdi aurailla. Eikä silloin ole liukasta onneksi.  Aika hyvin on nyt tässä ennen tätä lumisadetta kyllä hiekoitettu tai soritettu kävelyteitä. 
Eilen alkoi lumisade ja on se vähän valoisampi maisema.
 
eilen illalla

 Eilen kuvasin kauppaan mennessä lumisia kukkia, kun ei muutakaan ole kuvattavaa.

Nuo ovat "kultapalloja". Järvi lainehtii vielä vapaana.
 

Sitten laitoin yhteen seuraavia, koska en osaa kaikkien nimiä varmaksi sanoa. Ainakin siankärsämöt kerää kivasti lunta päällensä. Saunakukkaa taitaa olla tuo vasemmanpuoleinen.

Ostin eilen lopultakin amarylliksen, kun oli aika vähän ostettavaa ja mahtui reppuun. Se näyttää vielä niin oudolta etten laita kuvia. Kännykässä melkein säikähtää harmaiden kuvien välissä sitä punaista suojapaperia. 

Tänä aamuna sai kyllä kahlata lumessa, kun taas sain lähdettyä kävelylle. Vain koirien ulkoiluttajia on liikkeellä yleensä. Mie otin kävelysauvat ekaa kertaa pitkästä aikaa pois kaapista mukaan..

Kuuset on kyllä kauniita lumen peitossa.

Tammi ei luovuta lehtiään helposti

Kohtapa voi tulla sähkökatkoja ihan lumenkin takia.

Otin lopultakin itseäni niskasta kiinni ja sain tehtyä muutaman joulukortin, jotka pitää nyt viedä postiin.  
Ja Pitäisi alkaa tehdä piparitaikinaa tai muuta leivonnaista joulua varten. Nihkeää on..

Toivottavasti siellä teillä sujuu kaikki paremmin!

tiistai 6. joulukuuta 2022

Hyvää...

 ..Itsenäisyyspäivää, aloittelen tässä syvää kiitollisuutta tuntien monistakin asioista, niin pienistä kuin isoistakin.

Eilen hullaannuin auringosta, vaikka se paistoi pilvien takaa ja hyvin matalalta. 

Mutta oli jo pitkä aika kun edellisen kerran näkyi aurinkoa, piristi  kummasti. 
Järvi oli jäätynyt vähän lisää, mutta vielä lainehti.
 
Hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Joulukuu alkoi

Joulukun ensimmäinen pätkäviikko alkaa olla ohi. Sain käytyä bussilla keskustassa ja vein tekemiäni joulukortteja keräyspisteeseen ja sain haahuiltua keskustassa ja katselin vähän kaupunkia.Senverran valoisaa oli, etten saanut kuvattua Hämeenkadun valoja eikä kunnolla ollut vielä joulutorikaan auki. 
Vaatii vielä uuden käynnin ja vielä pimeämmällä...
Entisenlaiselta se muuten näytti.
Kävelin siellä ja huomasin miten helppoa oli liikkuminen kun ainakin osa kaduista oli lämmitettyjä kai, eikä ollut liukasta. Etsin ruokapaikkaa, Sokoksella olen ennen käynyt, mutta nyt näytti siellä olevan ruokapaikat kiinni, paitsi uusi kahvila, joka oli aika täynnä. Jonnekin teki mieli mennä, missä en ollut ennen käynyt ja erehdyin sitten aika vasta avattuun paikkaan, mutta eipä ollut se oikein hyvä, vaikka mahan sain kyllä täyteen pannupitsoista. En kuitenkaan moiti julkisesti, koska erilaisia makuja ja mielipiteitä on kaikilla. Siellä oli 6 muuta asiakasta, joten...hmm.
Kävin sitten katsomassa vasta avatun laajennuksen Tokmannilla, onpa nyt lääniä myydä tavaraa. Ostin irroitettavat nasta-läpyskät kenkiin. Kun ne vaan saa laitettua, niin kyllä kelpaa kävellä, ei tarvi liukastella. Pitää vaan keksiä miten pääsee ulos, koska ei niillä viiti kävellä käytävällä, eikä portaissa.

Lunta ei tänne ole tullut vielä paljoakaan, muutama sentti.

Ensimmäinen variksenkestävä jääpeite oli tullut osaan järven lahtea, huvitti vähän kun hekin ovat ensimmäisenä jäätä kokeilemassa

On täällä Nyt ainakin aika kiitettävästi nuo kävelytiet soritettu, karkealla murskeella. Oli tänä aamuna hyvä kävellä ilman jääpiikejäkin kengissä.
 

Ulkona ei ole mitään kuvattavaa, vaikka pitää vähän kuitenkin kuvata, dokumentoida, millainen ilma on. Se ei ole ihan noin valoisa miltä kuva näyttää.


Piti katsoa vanhoista kalentereista onko näin pimeää ollut ennen. Ei ole, vaan on jonakin päivänä ollut aurinkoakin ennen tähän aikaan. Ja olen asunut katujen varrella, joissa on olleet katuvalot. Nyt ei ole katuvaloja näkyvissä ikkunoiden edessä. Se pimentää asuntoakin. Mutta eipähän liikenne melua ole tässä.

 Eilen etsin ja laittelin vähän kynttilöitä esille ja laitoin parvekkeellekin ledvalo ketjun. 
On monia patterilla toimivia kynttilöitä varastossa, ei tarvitse ostaa,no paristoja kyllä muutamia puuttuu. Tavallisia kynttilöitä en voi polttaa, savun takia. Ei vaan voi sisällä. Yksi kynttilä on ollut jo vuosia, se kyllä pitäisi saada vois, ehkä sen voisi koettaa polttaa parvekkeella.

Hyvää II adventtisunnuntain jatkoa!