maanantai 8. syyskuuta 2025

Kävin entisessä kotikaupungissa

 Elokuu tuli lopeteltua pienellä yhteisellä reissulla Visavuoreen, niin syyskuun aloitin myös itekseni parin yön reissulla. Tämä olikin tämän vuoden ainoa (luultavasti) junamatka Joensuuhun. Aina olen ajatellut käydä siellä keväällä ja toisen kerran syksyllä, nyt vanhemmiten näkyy jäävän yhteen kertaan. 
 
Nyt sattui reissupäiviksi varmaan kesän parhaat päivät, ei ollut tolkutonta kuumuutta eikä vesisadetta. 
Ja mikä parasta, tapasin yllättäen Joensuun torilla tuttavia, joita en ole nähnyt vuosikausiin ja myös lapsuudenystäviä tapasin myös. 
 
Ruusuja Joensuun Vapaudenpuistossa

 Joensuu otti vastaan samalla tavalla, mihin on ollut pakko tottua Tampereella, hehheh
Onhan se pakko uusia joskus siltoja, mutta hyvä kun tuosta pääsi läpi vielä kävelemällä.

Koska siinä on kaksi siltaa, niin toinen oli kunnossa ja onhan se aina pakko kuvat tämä näkymä Pielisjoelle. Mutta onpa vesi hyvin alhaalla!

Mennessä kävin vaan etsimässä ruokapaikkaa, mutta koska en tiennyt saako lounasta enää noin klo 15, en mennyt syömään vaan ostin vaan salaattibuffetista jotain ja muuta evästä illaksi ja aamuksi. Lounastarjoilut monessa paikassa päättyy klo 14. Eikä kovin paljon jaksa etsiäkään kun väsyttää.
 
Samat keskustan paikat pitää vaan kuvata, että varmasti ovat vielä entisellään :)

 
Tälläkertaa kuljin vähän eri katuja, joten kuvasin eri suunnasta tämän entisen Tyttölyseon, Tipulan ja ex kirjastotalon. Tiilisessä rakennuksessa on ravintola Kreeta, tässä olin keskiviikkona menossa kaupungille.
Keskiviikkona käytiin syömässä pojan kanssa lounasta Torerossa, oli ihan hyvät ruuat, sitten läksin torin kautta bussille ja yllättäen tapasin entisen työkaverin ja paikalle sattui myös lapsuudesta asti tuttu toinen työkaveri, jota en ole nähnyt n.15 vuoteen. Vau mikä sattuma. Vaikka oli vain muutama minuutti bussin lähtöön, oli kiva nähdä. 
Bussilla menin entiseen kotikylään tapaamaan tuttuja :)) oli mukava reissu.
Kuvasin myös tämän entisen tanssipaikan, jossa varmaan ensimmäiset pyörähdykset tuli tanssittua joskus 1970-luvulla, vielä se on toiminnassa.
Bussit kulkivat sopivasti ja sain vietyä vanhempien haudalle Callunat.
 
Tulipa käveltyä pitempi reitti keskustaan, kun oli tuo siltaremontti. Torstaina olikin jo pilvinen sää, mutta kaikeksi onneksi ei satanyt yhtään vettä. Näin kun joessa meni tukkinippuja etelään päin. Vähän huonostipa nuo näkyy tässä.
 
Syötiin Ortodoksisen kulttuurikeskuksen yhteydessä olevassa Usva-ravintolassa ja kävin tutustumassa siinä ortodoksiseen näyttelyyn.
 

 Siinä jäi sitten aikaa reilusti, joten kävelin siinä keskustassa ja kävin tällähetkellä ainoassa avoinna olevassa taidenäyttelyssä Ahjossa
 
tamperelaisia taiteilijoita? 
Kävelykatua ja tämän kesän viirit ja kukat

Poistullessa olikin junassa taas enemmän porukkaa Joensuusta poistulossa. Onhan se pieni Paikallisjuna aina hankalampi matkustaa. Jostain tuli myös silmiin jotain kirvelyä ja punoitusta, ostin silmätippoja, saa nyt nähdä pitääkö niitä mennä näyttämään jonnekin.

Moi moi ja hyvää syyskuun jatkoa! 


 

 

sunnuntai 31. elokuuta 2025

Kesä meni...

 Se vaan tuntuu että on viimeisiä kesäkuvia tulossa. Vaikka on sitä vielä lämmintä luvattu ensiviikollekin, että ei vielä kylmene kunnolla onneksi.

Ainakin viimeinen omasta kesäkukasta on tämä kuva. Tuli se Ansarijauhiais-epidemia parvekkeelle, niin piti kaikki hävittää, tomaatit ja muut. On mulla vielä kaikki kaktukset parvekkeeella, toivon niin ettei niissä olis noita jauhiaisen munia, tuossakin kukassa näkyy pieniä valkeita munia tai toukkiako lienevät. Roskiin menivät ja ruukut pesuun. Monivuotisen pelargonin myrkytin, en tiedä selviääö se. 

Elokuun lopun kirjat tässä. Yhteensä 7 kirjaa luin elokuussa. Keskimmäinen on luettu näistä. Kirjoista kirjoitan tuohon yläkuvan alla olevaan-  Näitä luen v 2025. Varasin seuraavan Pöllön lukupiirin kirjan tänään jo, ei ollut pitkää jonoa siinä.

Elokuussa olen koettanut kävellä joka päivä, mutta vähemmälle jäi askeleet, noin 210 000, ja 126,3km mutta eihän tämä mun kännykkä mittaa kilometrejä kunnolla.Tämä viimeinen viikko on mennyt vähän huonosti liikunnan suhteen. Kuntosalilla elokuussa 7 krt, tänään piti mennä mutta enpä kyennytkään. Se siitä kuntosalista, se on loppu nyt. 

Ruusut alkaa kuihtua vähitellen, vaikka joku ruusu voi kukkia vielä lokakuussakin, riippuu säästä

                     Erilaisia hortensioita on tässä Hatanpään Arboretumin puistossa, ne loistaa nyt kyllä.


 Puiden lehtiin on alkanut tulla värejä, vaahteroissa näkyy oranssia ja keltaista. 

Jotenkin on sellainen tyhjä olo nyt taas.  Pitää taas aloittaa alusta ja jatkaa jotenkin. On ainakin monia taidemuseokäyntejä joista voi kirjoittaa tänne, en tiedä mistä aloittaisi. Saa nähdä.

🍄🌞🍁🍂 ☔Hyvää syyskuun alkua kaikille!🍁🍂🍄🎃🎅☔ 

 

 

keskiviikko 20. elokuuta 2025

Viileys virkistää

 Ilma viileni, vaikka ajoittain aurinko paistaa ja vettä sataa. Välillä tuulee niin kylmästi, että pitäisi pipo olla päässä, vielä olen kuitenkin tullut toimeen hupparilla. Mutta nyt on jo kiva kuljeksia auringossa, kun koko kesän etsin vain varjoisia kulkureittejä.

Mietin että mitä pihlajanmarjat kertookaan, tuleeko paljon vai vähän lunta ensi talvena. Tähän puuhun tulee paljon marjoja, mutta joissakin pihlajissa ei ole marjoja ollenkaan. Kuten viime syksynä kuvasin tähän samaan aikaan lähellä ollutta puuta, oli paljon marjoja siinä. Tänään siinä ei ole yhtään marjoja.

Muuten olen vähän jo jotain alkanut puuhailla, kun ei enää ole niin hellettä. Kävin ainakin Werstas museossa katsomassa vähän onko jotain uutta.  

Werstaan Yhteisögalleria Komuutissa oli tämä pieni Helmat heiluu Heleniusta näyttely, E. Helenius oyn mallistoista -60 ja -70 luvulta. Tämä oikeanpuoleisessa kuvassa oleva "joustosamettinen" kotiasu oli minullakin nuoruudessa, sellainen olisi nytkin ihana. Mihin lienen senkin kadottanut, vaan ei kai enää mahtuisi päälle. 💖💔

 Riina Tanskasen  Tympeät tytöt-näyttelyn vilkaisin myös, mutta siinä oli niin paljon ihmisiä etten voinut kuvata, enkä olisi mahtunut lueskelemaan niitä tekstejä kunnolla. Jäi tarkemmin tutustuminen toiseen kertaan.

Werstas on yleinen Tampereen museo ja ilmainen, siellä on paljon muutakin katsottavaa, jotka olen nähnyt monestikin.

Sitten tormistuin pesemään ikkunoita! Huhhuh. Parvekkeen lasit on nyt pesty ja olohuoneen myös. Enää keittiö ja 2 mh;n ikkunaa. Olevinaan mulla on "hyvät" sini tuotteen lastat ja pyyhkeet, mutta koko ajan mietin, kun vaihdoin pesuvälineen ja kuivauslastan, että pitäisi olla 2 jatkovartta. Voi voi.. Kun laitoin jatkovarren siivouskomeroon, tajusin vasta, että mullahan on lattian tasolastassa toinen varsi, voi ääliö kun en tajunnut. Muihin ikkunoihin kuin parvekkeen ei tarvitsekaan sitä.

Kun olin vähän kauemmin nyt parvekkeella, tajusin että siellä on ihan tajuttoman paljon lentäviä valkeita pikkuhyönteisiä tomaateissa ja muissa. Kamala. Ansarijauhiaisia. Ei niitä voi myrkyttää tomaateista, ei auttanut muu kuin katkoin kaikki ja vein roskiin. Muutaman tomaatin olen saanut kasvatuksista ja muutama olisi vielä tullut.  Niitä hyönteisiä jos tulee sisälle mun viherkasveihin, niin on kamalaa.

Perhosia on nyt paljon liikkeellä. Siinä yksi vanha neitoperho ja kaksi amiraalia, tänään sain etsittyä näille nimet, kun en vaan muista niitä. Saatta ne olla muitakin.

Kaunopunahatut ovt nyt Hatanpään puistossa parhaimmillaaan.
Itsellä ei nyt ole  mitään omia kukkia kun meni auringonkukat ja kehäkukat parvekkeelta roskiin.
Ei voi mitään, oli joskus ennenkin niitä samoja jauhiaisia, hävisi ne sitten talvella. 
 
Tänään lopuksi vielä sain aikaiseksi varata Hammaslääkärille tarkastusajan. JEEE👍😍🙋 
 Hyvää elokuuta!