maanantai 18. helmikuuta 2013

Hei taas !

Suuret Kiitokset Scillalle tunnustuksesta, mietin seuraavaan postaukseen kenelle sitä jakaisin.

Ilahduttavan nopeasti on mennyt tämä helmikuu. Laitan ensin tähän kukkakuvan kesästä muistuttamaan.


Minähän en ole vielä mitään siemeniä kylvänyt. Laitoin kuitenkin viimekesältä säilytetyt ylläolevan gladioluksen  sipulit  multaan, koska ne työnsivät versoa ja juuria niin innokkaasti. Säilytin niitä talven ajan kaapin päällä keittiössä, koska ei muutakaan sopivaa paikkaa niiden säilytykseen ollut.


Mitäpä sieltä mullasta pilkistää  :)
Gladioluxin verso.  Huh, puoli vuotta menee sen kasvatukseen kukkivaksi. Vaan viime vuonna laitoin ne paljon myöhemmin kasvamaan, muistaakseni vasta huhtikuussa ! Jospa tänä vuonna kukkisivat aikaisemmin ja olisi muutenkin parempi kesä.

Viikonloppu meni "mukavasti" farkkuja purkaessa. Farkut on kyllä ommeltu hyvin vahvasti, ei meinaa millään saada niitä purettua. 
Vasen peukalo onkin ihan "romuna" purkamisesta.  Tuossa edellisessä postuksessa  kertomassani kirjassa ;Farkkujen uusi elämä, on ohjeita, joissa käytetään kaikkia osia  farkuista. Napeista ja napinlävistä farkun lahkeiden käänteisiin asti voi käyttää erilaisten esineiden valmistukseen. 

Päätin, että ennemmin en kirjoita tänne mitään, ennenkuin saan edes muutaman tuotteen tehtyä, menköön vaikka viikko bloggerista erossa :D
Nämä kolme sain sitten tehtyä, kun suurin osa aikaa meni purkuhommissa.


Kynäpurkin päällystämiseen kävi vyökaitale hyvin, liimasin sen purkkiin, kun ensin ompelin purkin kokoiseksi. Rannerenkaan tein ihan ensin kokeeksi ja pienen pussukan. Tähän unohdin laittaa lenkit oikeaan aikaan, joten laitoin vain yhden lenkin päähän, vaikka niitä piti olla molemmissa päissä. Tehdessä oppii, kun vain muistaisi opit seuraavaa tehdessä.

Seuravaksi tekisi mieli tehdä taas jotain muuta. Mulla on hinku tehdä "halipupu", ja sille vaatteet ja peitto. Neulepupu-ohjekirja ei ole vielä tullut kirjastosta, joten yritän kai ommella sen, jos löydän sellaista kangasta joka ei purkaudu helposti. Tuo mun kone kun ei suostu ompelemaan kuin suoraa ommelta. Pitäisi viedä se korjattavaksi.

Lämpimästi Tervetuloa uudet lukijat!
Mukavaa viikkoa kaikille!


8 kommenttia:

  1. Kiva tuo kynäpurkki! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Upeaa uutta elämää vanhoille farkuille. Tuo koru on mainio.

    VastaaPoista
  3. Hienon näköisiä. Onko sinulla ihan normaali ompelukone? Haluaisin tehdä farkkujuttuja, mutta kone ei oikein suoriudu kansinkertaisen farkun ompelusta. Kyllähän se onnistuu, mutta tuntuu koko ajan, että kohta neula katkeaa. Farkkukankaitakin on tietysti erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vanha Husqvarna, joka nyt ompelee just just suoraa ommelta. Varovasti ja hitaasti pitää ommella paksut kohdat, mutta kyllä tää on ommellut aika paksuakin. Sit siinä on sellanen vipu, jota vetämällä saa ommella vielä paksumpaa.

      Poista
  4. Ihana koru. Sopis ihanasti ruskettuneeseen ranteeseen :). Tuli kiva kesäfiilis siitä.

    VastaaPoista
  5. Hienoja askarteluja!!! Hienoa, että tavaroita kierrätetään:)

    VastaaPoista
  6. Sullahan on siellä aikamoinen tekmisenhimo päällänsä :) Ei muutakuin toteuttamaan ideoita ja uudelleenkäyttö kunniaan :)

    VastaaPoista
  7. Hienoa uusiokäyttöä farkuille. Tuo rannekoru olisi tosi kiva vaikka kesällä.

    VastaaPoista