tiistai 11. maaliskuuta 2014

Angervopensaan leikkaus

Tervehdys taas teille blogiystävät!
Täällähän ei juurikaan pihakukkia vielä ihailla, vaikka jossain seinänvierellä saattaa lumet olla poissa, mutta ei meidän pihalla vielä kasva mikään.
Vajaa viikko sitten leikkelin angervopensaat matalaksi, otin niitä sisälle maljakkoon, niin muutamassa päivässä alkoivat vihertää ja on niissä kukkanuppujakin. En vaan saanut kuvaa onnistumaan tänään.


Pihalla ei viherrä vielä muut kuin lumesta pilkottavat vuorenkilven lehdet.

Tästä leikkelin pensaat pois. Siinähän kasvaa rusopajuangervoa ja virpiangervoa. Hioin kassaraani jo viime syksynä noiden leikkaamiseksi, mutta tuntui linnuilla olevan siinä pesä, kun kovasti sirkuttivat, niin jätin leikkuun silloin myöhemmäksi. Menetän niiden kukinnan tältä kesältä varmaankin, mutta ei se mitään, kyllä ne siihen kasvavat takaisin innolla.
Nyt ei ollut linnuilla vastaansanomista kun pääsin leikkelemään.





Kottikärryllä yritin kuljettaa risuja pois, mut ei se kärry tuossa lumihangessa kulkenut ja kantaahan ne sitten piti. Siistin noita varsia vielä kunhan lumet sulaa.

Tänään on jo lumet sulaneet jonkinverran, koska on nyt parina päivänä ollut lämmintä sellaset 7 astetta, äskenkin oli vielä +3 astetta. Etupiha on jo kohta sulanut, pääsee kävelemään jo ilman jää piikkejä kengissä ;) Paitsi puita hakiessa ne pitää olla, koska liiterille matka on yhtä liukumäkeä.

Tänään löysin kaupasta Isosamettikukka Vanillan siemeniä, olivat vain 35 sentin hintaisia. Innostuinkin sitten kylvämään monenlaisia samettikukkia ja muitakin siemeniä.
Ja mukaan tarttui liljojakin kahta sorttia, puulilja Pretty Woman ja oriental Stargazer. 
En ollut tietoinen noista puuliljoista, ostin vain. Googlasin sitä ja luin että ne voivat kasvaa jopa 150 cm korkeiksi ja voivat tehdä jopa 30 kukkaa. Voi tavaton sentään. Mihinkähän minä ne istutan, jotta pysyvät tuulella pystyssä? Ei ole penkkejä seinän vieressä. Sen näkee sitten jos kasvavat :)

Mukavaa viikon jatkoa teille ja tervetuloa uudet lukijat!

10 kommenttia:

  1. Sitä ollaan siis jo puutarhahommissa :) Kevättä pukkaa siis! Paljon aurinkoa viikkoosi :)

    VastaaPoista
  2. Viherpeukaloiden uusimmassa esitteessä on myös puuliljoja ja kuvan ohessa mainitaan, etteivät ne tarvitse tukea. Vaikea sanoa, miten se pitää paikkaansa, kun ei ole omakohtaista kokemusta.

    VastaaPoista
  3. Onhan mielenkiintoista seurata sinun puulijan kasvamista ja kukkimista En ole koskaan nähnyt sitä. Minä tänään laitoin tomatinsiemenet multaan viittä eri lajia,ja zinnia
    neljää eriväristä.Aurinkoista viikkoa Emilie !♥

    VastaaPoista
  4. Mukavia puutarhahommia :)
    En ikinä ole kuullut puuliljoista.
    Toivotaan aurinkoisia päiviä puutarhaasi ♥

    VastaaPoista
  5. Mukavaa kun pääsee jo puutarhaan tekemään jotain. Mutta lunta teillä vielä on! Täällä on piha jo ihan sulana. Mutta sääennusteet lupaa vielä lumiräntää ja viileää,joten ei tarvi vielä haravointeja suunnitella.

    VastaaPoista
  6. Aikaisin päästäänkin puutarha hommiin:)

    VastaaPoista
  7. Lijat ovat yleensä hyvin vankkavartisia, joten luulisin niiden pysyvän hyvin pystyssä.

    Luin äskettäin jotakin puutarhalehteä, jossa leikatuista oksista tehtiin komea risuaita. Niistä on ollut juttua Suomen luonnonsuojeluliiton nettisivullakin.

    VastaaPoista
  8. Pitäisikin napsia oksia maljakkoon, kiitos vinkistä:) Ei meilläkään vielä pihahommiin pääse, taitaa vielä tulla lunta ja pakkasta ennusteiden mukaan. Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  9. Ihanan herkkä tuo angervopensaan pieni lehti.
    meillä on lumet poissa, mutta routa on kyllä syvällä.

    VastaaPoista
  10. Mun tarttis leikata syreeni ja orapihlajaa-aita. Siämeniä pääsen kylvämään vasta kun mukulat lähtee mummolaan ja alan suttaamaan mullalla. :-)

    VastaaPoista