sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Messukuulumisia 2.

Vielä palaan tässäkin ja varmasti vielä monessakin kirjoituksessa sinne Tampereeen Supermessuille, kuvia on tullut räpsittyä niin paljon. Menin eilen sinne jo heti aamusta, jolloin oli vähemmän tungosta. Puolenpäivän maissa olikin jo niin paljon väkeä, että kuvaaminen olisi vielä hankalampaa ollut.

Lapsille ja vaikka meille muillekin olivat  eläimet mieluisia rapsuteltavia, lampaitakin oli näiden vuohien vieressä puutarha osastolla. Koiriakin olisi ollut Outdoor erä-puolella mutta enpä sinne kerennytkään. Siellä olisi ollut myös mielenkiintoisia luentoja vaikka valokuvauksesta, missasin nekin :(

Parvekenäyttelustä ensiksi kaksi minusta kivaa sisustusta.
Tässä ainakin on värikkyyttä.

 Luhdan sisustamassa parvekkeessa on myös väriä ja ah niin kivat kukkahyllyt.
Pelargoneillakin on kauniit ruukunsuojat.


Seuraavaksi Urbaanit Puutarhat mallipiha Metsäpuutarha 
Ahlmanin puutarhuriopiskelijoilta



Yksi kiva idea minkä aion itsekin kokeilla, kunhan pääsen kotiin, oli nuo sammalpallot, joissa kasvoi joko mehikasvia tai hernettä.


Tämä seuraava kollaasi on erään mallipihan nurkkauksesta. 
Harmi kun tuli hävitettyä omat joutavat matkalaukut :)


Ei ne mallipihat tähän loppuneet vaan välillä katselin kivoja esityksiä ja lepuuttelin jalkoja.
Ananassalviasta oliiviyrttiin, Sonja Lumme kertoi ja neuvoi kasvattamaan yrttejä, sekä teki lopuksi pestoa ja täytti sillä pikku tomaatteja.
Nam, varmasti hyvää ja saatiin myös hyvä vinkki yrttien säilöntään. 
Hän kertoi myös vasta julkaistusta kirjastaan.

Varmasti messujen yksi hauskimmista esityksista oli kansanedustajaehdokkaiden kukkiensidonta kilpailu. Arttu Harkki haastatteli näitä uusia "floristeja". 
Mukavilta ja huumorintajuisilta vaikuttivat kaikki nämä ehdokkaat :)
Tuomarina oli floristimestari Katri Gummerus (kuvassa vasemman puoleinen henkilö), joka valitsi voittajan . Valitettavasti voittaja ei näy tässä kuvassa, hän oli kilpailija numero 7. Kuvan vasemmassa reunassa juuri Arttu Harkin haastattamana.

Kaikki saivat kauniin pöytäkoristeen tehtyä ja he lahjoittivat ne sitten johonkin haluamaansa kohteeseen, esim vanhuksille.

Katsoin myös Miten tunnistat laadukkaat taimet-esityksen, 
ja Sonja Lumme kertoi  kesäkukkien ruukuissa kasvatukseen ohjeita.

Hyvin mielenkiintoisen esityksen piti Anne Pöyhönen Kuun vaikutuksesta puutarhan töihin.
Vaikka jo väsytti ja oli nälkäkin, (kun en malttanut mennä kahvillekaan välillä) pitihän tämäkin esitys kuunnella päivän päätteeksi. 
Nyt ainakin selveni, minkä näköinen on nouseva kuu ja minkänäköinen laskeva kuu :) jos sellainen milloin näkyy taivaalla, mutta kyllä pitää luntata vielä milloin on sopiva aika tehdä mitäkin hommaa.

Moi vaan taas ja hyvää vaalitulos-iltaa!



11 kommenttia:

  1. Kivoja messukuvia. Anne Pöyhönen oli myös Hesan messuilla.

    VastaaPoista
  2. Kivoja helmiä löysin minäkin! Luennoille en mennytkään. Kivoja kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
  3. Varmasti on ollut mielenkiintoiset messut!
    Tänään luin Kotilieden Puutarhaelämää-lehdestä kuun eri vaiheissa tehtävistä töistä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kuvista ja kerronnasta, pääsin miekin messu tunnelmaan.
    odotan siun sammalpalloja

    VastaaPoista
  5. Sammalta ja hernettä - kuullostaa just siltä, että kokeiltava on.. Ihania ideoita tupsahteli näistä mallihuone-kuvista.. näkyy noi lavat olevan monessa mukana.. Mulla on tapana pihalla hyodyntää ne huonekalut istutuksissa, mitä ei enään sisällä halua pitää jonkin vian tai vastaavan vuoksi.. tosin mulle noi matkalaukut on aarteita joten niihin en kyllä istuttelisi..mutta kiva idea.. Kiitos kuvista<3

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiva nähdä kuvia messuilta

    VastaaPoista
  7. Sammalpallo pitääkin panna korvan taakse mieleen. Oikein kivan näköinen :)

    VastaaPoista
  8. Tollasten messujen jälkeen sitä jotenkin pää ihan tursuaa kaikkea uutta ja innostavaa ja sitäkin karumpi on paluu ankean harmaalle kotipihalle :D

    Yrttien kasvatus mua houkuttais todella ja sitä aion tavalla tai toisella kyllä kokeilla tänä vuonna. Pitänee ensin vähän tutkailla jotain opuksia, ettei mene heti kärkeen ihan metsään hommat.

    VastaaPoista
  9. Kiva oli katsella kuvia messulta. kiitos.

    VastaaPoista
  10. Aa, tässä selvisikin vastaus, tuohon seuraavaan postaukseen.. Jossa esitin kysymyksen. Tuntsa-kauppa on erä puolella ollut. :)

    VastaaPoista