tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kasvimaa juhannuksen jälkeen

Olen ennen juhannusta, juhannuksenakin ja sen jälkeen touhunnut kasvimaalla, eikä siitä tule loppua. Vaikka kasvit eivät oikein ole kasvaneet rikkaruohot ovat kyllä, vesiheinästä ja rönsyleinikistä ei tule loppua. Monta kottikärryllistä olen kaivanut niitä pos käytäviltä katteen alta, ja harvoinut katetta. Nyt tekisin käytävät ihan toisin, jos olisin aloittamassa. Laittaisin hakkeen alle sellaista materiaalia, mistä ei mikään kasvaisi läpi. Ja laatikoita laittaisin ehdottomasti kasvualustoiksi.

Varoitus, ei tule siistiä postausta eikä rehevää :D

Akileija on aakkosissa ensimmäinen :) kasvimaan nurkallahan tämäkin kasvaa, vaikka aloitan toisesta päästä
Tässä tää perinteinen näkymä, laitoin tuon kaariportin nyt tähän päähän.
Keskellä oleva iso puska on lipstikkaa.


Oikealla ovat herneet, kylvetty 22.5. herneet, salaatit ja kukat
Köynnöskrassin pitäisi kiivetä pitkin kaarta...

Vasemmalla kaarta on myös herneitä ja kukkia esim kehäkukkaa, siitä ei ole kuvaa

Seuraava penkki kasvaa perunaa, jos kasvaa

Välissä on sipulipenkki.  Liikaa on jäänyt noita perunoita edellisena vuonna maahan.

Sen jälkeen istutin esikasvatetut ruusupavut, omista siemenistä. Eivät ole paljoakaan jatkuneet.

Keskelle kylvin kukkia, penkin reunassa on viherminttua, se kyllä rehottaa.
Laatikosssa, kuvassa vielä harson alla kasvaa parsa- ja lehtikaalia. Tänään otin harson pois, kun näyttävät enemmän kärsivän siitä kuin hyötyvän. Tänään on viileä ja sateinen päivä, niin eivät pala auringossa.

 Tässä pitäisi kasvaa retiisiä, vaivaista on näidenkin kasvu. Tämä penkki oli peitetty harsolla, koska naapurin kissa kävi hämmentämässä tätä, laitoin sitten sitruunan kuoria siihen.
Tilliä viskelin sinne ja tänne, ihan kuin Sonja Lumme neuvoi. Tilliä kasvaa sitten siellä ja täällä.
Saman penkin reunassa kasvaa salaattia, tämä on kasvanut hyvin harson alla tuossa samassa penkissä.
Kehäkukkaa kasvaa myös siellä ja täällä, ovat itsekin kylväytyneet. Ja tykkään niistä.

Yrttipenkissä ovat talvehtineet iisoppi, mäkimeirami ja persilja, 
pieni tuppo ruohosipulia kasvaa myös. Istuttelin siihen mangoldia ja jotain muutakin siiä on.


Kasvimökissä tomaatit ovat vasta tämän kokoisia, eivät kukikaan vielä.
Aika myöhään nämä kylvin, kun en muistanut aikaisemmin :)

28.5. olen kylvänyt perunat ja istuttanut nämä tomaatintaimet kasvimökkiin.

Kasvimökin takana on ns. uudempi puoli. 
En jaksa kitkeä käytäviä, vaan ajelen ne ruohonleikkurilla.
Tuossa laatikossa on mansikan taimia ja jostain ilmaantunut omenapuun taimi. Saa kasvaa.
Eka penkissä on perunaa ja sitten porkkana-sipuli ja punajuuri rivit. Laatikon takana on myös sipulia ja porkkanaa.

Porkkanantaimia tuossa sipulin vasemmalla puolella tuskin erottaa.
 Punajuuret ovat vielä näin pieniä

Viimeisenä vasemmalla ovat kurpitsat
Vähän paremman näköinen jättikurpitsa
 ja hieman kellastunut kesäkurpitsa

Oikealla ainoa mikä on kasvanut jonkin verran on maa-artisokka :)

Sen jälkeen oikealla surkeat kurkut, ei tästä tule mitään kurkkuja....
Minulla yleensäkään eivät kurkut kasva! Vain parina vuonna olen onnistunut kasvattamaan avomaankurkkuja, ja kerran kasvihuonekurkkua, nytkään ei kasvimökissä ole paljoankaan isompi kasvihuonekurkun taimi.
Tämä vieressä kasvaa tuo itse levinnyt akileija, ensimmäisessä kuvassa.

Pari purkillista lantun taimia ostin ja lehtiselleriä. Niiden sekaan on tullut kurkkuyrtin taimia, kitken liiat kyllä pois ja olen jo kitkenytkin osan. Nuo laudat olivat harson päällä, vaan otin harson pois kun se ei kestänyt tuulessa.

Viimeksi olen istuttanut loput lehtikaalit ja naapurilta saadut sipulit. Eli aika monessa penkissä on sipulia.

Toivottavasti ötökät pysyvät poissa kaaleista ja lantuista.

Nuo perunat, joita kasvaa joka penkissä, eivät kasva tarkoituksella, vaan ovat edellisinä vuosina jääneet. Mulla kun on paha tapa kasvattaa joka penkissä ensin perunaa ja niitä aina jää sinne seuraaviksi vuosiksikin itämään. Olen liian hentomielinen kitkemään kaikkia pois, kitken niitä kyllä poiskin osan. Sitten joka paikkaan on levinnut kehäkukkaa ja kurkkuyrttiä. Vuosia sitten kylvin kerran kurkkuyrttiä kasvimaan toiseen reunaan ja sen jälkeen sitä kasvaa joka paikassa. Mut onhan se kaunis kukkiessaan ja mehiläiset tykkää.

Kaikki kasvu vaikuttaa olevan myöhässä! 
Tuntuu kuin kahdessa edeltävässä lämpimässä päivässä olisivat vähän kasvaneet, 
mutta tänään jo sataa taas.

7 kommenttia:

  1. Paljon kaikenlaista sinulla on kasvamassa. Nyt on tänään oikeastaan ensimmäinen lämmin päivä täällä, mutta huomenn akai taa ssataa. Kesä?

    VastaaPoista
  2. Onpa sinulla monenlaista siellä kasvamassa. Kastella ei juurikaan tarvitse, mutta hidasta on kasvu. Tänään oli kaunis kesäpäivä, mutta sekin muuttui sateeksi. Jotenkin on sellainen olo, että tällainenko tämä kauan odotettu kesä oli. No, ei luovuta toivosta.

    VastaaPoista
  3. Sama juttu täälläkin. Kasvit ovat pieniä ja kasvua ei juurikaan tapahdu. Eipähän tarvii kastella:)

    VastaaPoista
  4. kasvu on nyt tosiaan myöhässä joka paikassa, mutta ainakin sade pitää kasvit vehmaina.

    VastaaPoista
  5. Minä olen ainakin jo luopunut toivosta saada omalta maalta porkkanaa ..

    VastaaPoista
  6. Jospa kelit vielä lämpenis ja saisimme jotain satoakin, mutta ankealta näyttää.

    VastaaPoista
  7. Nyt on ollut yllättävän lämmintä, vaikka sateleekin. Sulle tulee vaikka mitä satoa.

    VastaaPoista