torstai 21. tammikuuta 2016

Jäisiä päiviä on ollut

Paleltu on ja pakkasessa kärvistelty :)
Päivät menee pääosin uunien lämmityksessä ja puiden sahauksessa.  Voi kun laskis pakkanen edes -25:een, jos uskaltais lähteä vaikka kirjastoon.
Tässä  kuvia viikon varrelta.

Pullakka närhi


Eilen aamulla oli lohduttomat lukemat etuterassilla


Yhtenä päivänä huomasin pikkuvarpusia, missä lienevät muulloin. 

Kuu pumpulissa
Kuu on loistanut välillä pilvettömällä taivaalla, mutta sen kuvaus ei onnistunut millään.


Käsitöitä olen tehnyt, huivin neulominen on vieläkin kesken. Osaakin olla hidasta :)
Tästä piti tulla tuubihuivi. Oliskohan ollut joku virhe tässä :) Ei ihan yllä koko päähän asti, kun lanka loppui. Mut pidänpähän kaulassa sitten. Valepalmikkoneulosta.


 Päivä on huomattavasti pidentynyt, nämäkin syttyy entisen pimeän aikana. Mut ei viiti pakkasella ottaa poiskaan, palakoot, vaikka sanomalehdessä jotkut kirjoittaa vaivautuvansa jouluvaloista :D

Aloitin oman "Muistojen kirjan" tekemistä, kun löysin vanhan tyhjän valokuville tarkoitetun vihkon ja tämä talvi on tuntunut aivan erilaiselta kuin aikaisemmin. 
Teen(harjoittelen) maalauksia akryyliväreillä yms. Ennen tätä talvea en ole koskenutkaan väreihin, joten ihan alussa olen "taiteilussa"   Kolme ensimmäistä sivua :) Kannet on vielä kesken

Itsenäisyyspäivänä,   jouluna ja uutena vuotena tehdyt sivut

Jospa se tästä menis tämäkin talvi.
Olen iloinen ja kiitollinen kaikista kommenteistanne.




11 kommenttia:

  1. Hienot kuvat ja maalaukset!

    Onpa siellä kylmä, ei ihme, että linnut ovat pörhöllään. Täällä on ollut alimmillaan -28, mutta nyt "vain" -15. Minä myös toivon, että talvi menisi pian ohi.

    VastaaPoista
  2. Pakkaspäivien parasta terapiaa ovat takkatuli, lämmin teekuppi ja käsityöt <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kylmä! Meillä on vaan nyt -15 C. Tosin eilen oli kuusi astetta kylmempää. Tästä kelistä jo ihan nauttii. Sanoin tänään yhdelle ihmiselle, että mä poltan nuo mun 4 neuletta, mitä olen vuoronperään pitänyt nyt kaksi kuukautta. Alkavat tympimään jo.

    VastaaPoista
  4. Pikkuvarpuset on täällä syömässä. Niitä on kymmeniä joka päivä.

    Voi tätä kylmyyttä. Teillä on ihan huippulukemia, meillä tänään -23 C. Vielä pari päivää ja sitten kai lauhtuu hiukan.

    VastaaPoista
  5. Niin, on todellakin turhan kylmää :)
    Onneksi päivä pitenee koko ajan.

    VastaaPoista
  6. Meillä on ollut pakkanen -30 asteessa. Kylmä on ulkoiluttaa koiraa. Olen sun blogissa ekaa kertaa ja liityin lukijaksi. Mä tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  7. Koko viikon on vouhkattu, että nyt lauhtuu. Koska? kysyn vaan! Meillä oli aamulla -20, nyt -24 ja kiristyy vielä varmasti. alkaa väsyttämään tämä jatkuva paleleminen. Ei riitä, että ulkona ja kotona on kylmä, kun töissäkin vaan 2-8 astetta lämmintä.

    Eikös se ole ihan mukavaa pitää jouluvaloja vielä, ihan vaikka piruuttaankin? ;D

    VastaaPoista
  8. Sielläkin on ollut yhtä kylmä kuin täällä. Turhan kylmä. Nokkaansa ei juuri ulos ole viitsinyt pistää. Kyllä se vielä tuossa -25kin tuntui purevalta. Jos ilman kosteus on korkealla pakkanen tuntuu purevalta. Inhottavasti nipisteli vieläkin. Jospa se tästä lauhtus. Minäkin pidän vielä jouluvaloja. Eikö niitä nyt kutsuta kausivaloiksi, kun joulu on mennyt. Saavat luvan olla vielä.

    VastaaPoista
  9. No on teillä kovat pakkaset Meillä tänään illalla on 27pakkasta Kyllä pikku lintuja käy sääliksi näin kovia pakkasi kun on Kauniita kuvia sinulla
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. Muistelmien ja muistojen kokoaminen on hieno homma. Tsemppiä arkeen ja elämään :-)

    VastaaPoista
  11. Muistelmien ja muistojen kokoaminen on hieno homma. Tsemppiä arkeen ja elämään :-)

    VastaaPoista