Näin lauantaina, kun on niin pakkastakin, ei ole muuta puuhaa kuin kirjoitella tänne :)
(kun aikaa on vielä Xfactorin alkuun) Joko huomenna juhlitaan Saaran voittoa?
Niinpä vastaan tähän haasteeseen
Pirjo Mökkipuutarhassa-blogista haastoi neljän kuvan haasteeseen.
"Postaukseen
toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja
vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä
blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata,
jos haaste tuntuu hyvältä."
Viime kesänä ei tätä puutarhaa juurikaan hoideltu, eikä kuvattu, niinpä kuvat ovat aikaisemmilta vuosilta, paitsi tämä
tuntuu kuin talvi olisi suurimmman osan vuodesta
Eikä muutenkaan ole tässä näkymässä paljon hurraamista
keväälläkään
tuo keskellä oleva koivu on viime syksynä kaadettu ja pilkottu polttopuuksi
kesä
syksy
koivu kaadettiin kun se alkoi hangata terassin katetta ja pimentää. Lehtiäkin tiputtaa.
Tässä nämä
On tämä haaste kiertänyt jo paljonkin,
mutta jos sinulla ei ole sitä ollut voit napata sen.
Lintuja olen tiiraillut, on vaan talitinttejä käynyt
on muutakin ruokaa, mut tuossa roikkuvat
Mukavaa sunnuntaita!
Hienoja vuodenaikakuvia. Kevät etenee niin räjähdysmäisesti sitten kerralla. Ei meillä vihreä kevät ole kovinkaan pitkä, toisin kuin jossain muissa maissa.
VastaaPoistaHyviä kuvia vuodeneriaikakausilta Lintu kuvat ovat kivoja :)
VastaaPoistaKauniit kuvat eri vuodenajoista. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaNämä neljä erilaista, rikasta ihanaa vuodenaikaa! <3
VastaaPoistaja niin ihana kuva linnuista:)
VastaaPoistaKivat kuvat, ja niin ihana vihreys tuossa kesäkuvassa!
VastaaPoistaIhanat kuvat.
VastaaPoistaKivat eri vuodenaikojen kuvat. Mukavaa maanantaita!
VastaaPoistaKivat kuvat.
VastaaPoista