tiistai 13. helmikuuta 2018

Ukkoja ja ystävyyttä

Kiitos kaikille kommenteista edelliseen postaukseen...Juu, pääsin kuitenkin ihan kivasti sinne Ultra-tutkimukseen 2.2. , aamuauto kulki kuitenkin ja oli Terveyskeskuksen ovet auki jo klo 7, lunta tuli taivaan täydeltä, mutta onneksi tien auraajat eivät olleet lakossa.
Poiskin pääsin sitten mukavasti kun kyselin toisilta odottajilta oisko meille päin kellä matka. Niin kas, sattuipas sopivasti olemaan. Ultrauksen tulos oli ennalta arvattu, eli onneksi ei vakavaa.
Mutta sen poistoon ei sitten aikaa enää irronnut. Saamattomuus on iskenyt ja olen vaan mietiskellyt , että jaksanko odottaa vielä (jo 4 kk olen odottanut) vai Jokohan olis aika tilata aika yksityiseltä. Eli helmi-maaliskuussa ei ollut aikoja ja sitten parin viikon päästä voisi soittaa olisiko aikoja huhtikuulle. Luottamus on mennyt tähän meidän sairaanhoitoon, puhumattakaan olemattomasta terveyden hoidosta. Vähärahaisella ei ole enää mitään Toivoa! Muuta kuin yrittää omin avuin pysyä terveenä.

 Sitten ihan muihin juttuihin. Eilen kävin kaupungissa ja ostin tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit. Bussien välillä on aikaa tunti kaupassakäyntiin ja ihan hyvin se riittää useampaakin liikkeeseen, aamupäivällä ei ole kaupoissa edes ruuhkia.

Kun aikaa jäi niin kävelin Joensuun Ystävyydenpuistossa olevia lumiukkoja katselemassa.

"Suomen Latu täyttää 80 vuotta 2018. Juhlimme koko sydäntalven ajan rakentamalla lumiukkoja erilaisissa tapahtumissa, puistoissa ja kotipihoilla. Haastamme lumiukkotalkoisiin mukaan kaikki: koululuokat, kaveriporukat, päiväkodit, yhdistykset... Paras syntymäpäivälahja meille on rakkaudella rakennettu lumiukko.

#UlkonaKuinLumiukko-kampanja alkaa 28.1. ja päättyy 11.3. Osallistu kuvakisaan näillä sivuilla tai instgramissa tunnisteilla #ulkonakuinlumiukko ja #suomenlatu. Ja pysy ulkona – kuin lumiukko."Teksti lainattu täältä


Hihhih, olivat nämä ukkelit ja mummelit jo vähän reissussa rähjääntyneitä...



Monenlaista kaulaliinaa oli ja harrastusta he olivat harrastaneet ja yöllinen lumikerros jo vähän peitti.

Tässä oli vissiin ollut jotain erimielisyyttä "herralla"

Ystävyyden puistosta ystävänpäiväkortteihin . 
Tilasin nyt kortit tulipakortista
Mulla ei hyvin monta ole kelle laitan, mutta kyllä osa näistä lähti jo sunnuntaina postilaatikkoon
joillekin ystäville. Eilen kävi pari heistä kylässä ja toi nätin kukan.

Saamatonta on tämä alkuvuosi ollut, en ole matkustellut 10 km:ä kauemmaksi, enkä mitään saa aikaiseksi. Lumityöt, puiden haku ja uunien lämmitys, lukeminen ja neule ovat  olleet harrastuksena.
Eilen ostin kyllä herneitä ja liottelin niitä ja laitoin multaan. Jonakin päivänä pitäs lähteä isompaan kauppaan, jos olisi jo jotain siemeniä tullut ja innostuis jotain kylvämään. 
Vaikka ei näytä kiirettä olevan koska koko ajan tulee lunta lisää.
Ps. Olin niin saamaton että ostin pari laskiaispullaakin valmiina :)

Ajattelin ostaa ne mantelimassalla, mut kotona huomasin että mansikkahillolla tuli ostettua.
Hyvää oli, nautin tämän toisen kohta :D

Hyvää ja Suloista laskiaistiistaita tänään
ja
Hyvää Ystävänpäivää huomenna!




13 kommenttia:

  1. Liukasta laskiaista sinulle! Samantapaiset harrastukset täällä minullakin; uunin lämmitystä, puiden kantoa, lumitöitä sekä neulominen. Nyt on tullut olympialaisiakin katseltua päivisin.

    VastaaPoista
  2. Ihania lumiukkoja. Kiitos samoin iloista laskiaistiistaita:)

    VastaaPoista
  3. Ihania nuo lumiukot. Ei tajuttu ukkelin kanssa käydä katsomassa kun lauantaina kävimme Joensuussa.
    Mukavaa Laskiaistiistaita sinulle.

    VastaaPoista
  4. Hyvää laskiaistiistaita sinullekin! Ihania tulppaaneja!

    VastaaPoista
  5. Hauskoja lumiukkoja!
    Nuo Tulipakortit ovat viehättäviä. Minäkin niitä tilasin.
    Täällä etelärannikolla julkinen terveydenhoito toimii hyvin; ainakin joillakin alueilla. Vanhustenhoito on pielessä täälläkin.
    Mukavaa laskiaista ja huomista Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  6. Terveydenhuollon pitäisi kyllä toimia niin paljon paremmin. En viitsi edes alkaa paasaamaan aiheesta, etenkin tällä hetkellä tuo yksityisen puoli on niin pintakosketuksesssa et huh heijaa. Viittaan työtaisteluun ;) Asiat eivät suoranaisesti toisiinsa liity, mutta jos alan paasaamaan niin sitten kanssa paasaan :D
    Tulppaaanit ovat aivan ihania ja laskiaispullat herkullisia <3 Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  7. Minäkin tilasin nipun noita Lindan kortteja. Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  8. Nuo Tulipa-kortit ovat kyllä kauniita, vielä niitä en ole tilannut. Terveydenhuollon pelaamisen kanssa on täälläkin niin ja näin, vanhusten huollossa pitää omaisten olla aktiivisia, mitään ei pyytämättä saa!

    Suloista Sulon päivän iltaa ja laskiaistiistaita! Ihanaista Ystävänpäivää huomenna!

    VastaaPoista
  9. Hienot lumiukot ja kortit. Minäkään en lähettänyt kuin kaksi ystävänpäivä korttia. Tulee nämä hoidettua muulla viestinnällä. Hyvää ystävänpäivää sinne.

    VastaaPoista
  10. Ompas siälä ukkoja joka lähtöhön. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  11. Hauskoja ukkoja ja akkoja. Eipä tuota tule kummosia täälläkään harrastettua tai käytyä missään, mitä nyt vähän kesän suunnittelua ja kutomista iltaisin töiden jälkeen.

    VastaaPoista